Tag

rakkaus

Uncategorized

10 rakkauden hoito-ohjetta

Meillä on ruuhkavuodet. Väsyttää. On kiire. Uraa pitäisi tehdä, mutta paljon tärkeämpää on minusta silti rakkaus. Rakkaus vahvistuu kummasti myös hyvällä seksillä, mutta tämän yhtälön toteuttaminen ei aina ole itsestään selvää. Aikomuksenamme on rakentaa tästä suhde, jossa rypistytään yhdessä ja ollaan silti vielä rakastuneita.

 

No mitä me sitten teemme murun kanssa, että kipinä välillämme ei sammuisi ruuhkavuosien keskellä? Tässä kymmenen meidän suhteen rakkauden hoito-ohjetta.

 

1.Vaikka olisi kuinka väsynyt ei pidä olettaa, mitä toinen tuntee, ajattelee tai tarvitsee. Pitää kysyä ja itse osata kertoa, mitä tarvitsee. Jos tarvitsee esimerkiksi iltavapaan, se yritetään järjestää. Jos pelottaa, että lähteekö tuo toinen pettämään kun en jaksa harrastaa seksiä, niin kysy sitä. Sekin voi jo ratkaista tilanteen.

2.Toisinaan kaunein rakkaudenosoitus voi olla pyykkirumban hoitaminen. Etenkin minä saan jonkun ihmeen rauhan kun ainainen kasa pyykkiä häviää edes hetkeksi. Ehkä se antaa mielellekin mahdollisuuden vapautua?

3.Viikonloppuaamuina vuorottelemme kumpi herää lasten kanssa. On ruhtinaallista saada jäädä nukkumaan kun lapset heräävät. Nukkuminen on kuin laittaisi rahaa parisuhteen tilille. Levänneenä seksiäkin tekee mieli ihan erilailla.

4.Pyydämme anteeksi. Etenkin minä olen väsyneenä yksi Mäkä-Marja. Mikään ei ole hyvin ja tekee mieli valittaa. On hyvä itse huomata olevansa sellainen ja pyytää anteeksi. Vaikka sitten kolme kertaa päivässä.

5.Kun tulee tilaisuus niin viemme lapset hoitoon. Ja olemme kahden., silloin teemme kaikkea kivaa, mistä ätään. Ja silloin ollaan itsekkäitä! Se tekee hyvää. Voi kun odotankin seuraavaa kertaa! 

6.Rakkautta kannattaa hoitaa koko ajan vähän eikä jättää sitä lomien varaan. Hemmottele ja muista kumppaniasi. Kerro, että rakastat. Tee aamupalaa muulloinkin kuin äitien- tai isänpäivänä kumppanillesi. Osta kukkia. Anna jalkahieronta. Laita lapset nukkumaan ja anna kumppanillesi hetki tehdä ä vain. Yksi rakkaimmista aarteista on muruni kirje minulle, jonka sain polttareissa. Sen lukeminen tekee aina hyvää. 

7.Seksuaalista kipinää voi pitää yllä monin tavoin arjessakin. lä jätä seksuaalisuuttasi kumppanisi vastuulle, vaan ole itse seksin jumala tai jumalatar. Seksuaalisuus on paljon myös korvien välissä, joten käytä mielikuvitusta. Yritä jaksaa pitää itsestäsi huolta. Itse ainakin huomaan selkeän eron, jos ryhdymme sekstailemaan niin etten ole viikkoon pessyt hiuksia ja sheivannut tai jos olen ne tehnyt. Minulle on tärkeäää koen itseni haluttavaksi. Siksi teen sen eteen itse asioita. Ja kun teen niin kyllä minun tekee mielikin. Ja muru kyllä huomaa sen. Ja siitä seuraa kaikkea kivaa…

8.Tärkeää on olla kärsivällinen. Onneksi muru on hyvä tässä. Minä hötkyilen, muru muistuttaa, että tää on nyt tätä. Kyllä ME kestetään ja jaksetaan. Ja tulee vielä aikaa enemmän meille. Ei pidä hautautua ikäviin asioihin kun koti on täynnä rakkautta. Sitä ei silloin meinaa huomata. 

9.Varatkaa aikaa teille. Oppikaa sanomaan ei turhille kissanristiäisille. Karsikaa harrastuksia. On hyvä olla omia juttuja, mutta jos koko arki on vain vuoronperään lastenhoitoa parisuhteen yhteys kärsii. Itse olen luopunut nyt ainakin hetkeksi koripallosta, vaikka se on minulle hyvin rakas harrastus. Sinä päätät kenelle annat aikaasi.

10.Naurakaa. Nauraakaa kaksin vaikka youtuben stand up –esityksille. Lasten kanssa voi tehdä kaikkea hassua, mitä ei muuten kehtaisi. Me kiipeilleet lasten kiipeilytelineissä, ajaneet pikku kuorma-autoilla kisaa ja skeitanneet. Murun kutittaminen lasten kanssa tuottaa suurta nautintoa. 

 

Palaan näihin kymmeneen vinkkiin myöhemmin blogissani. Pilkon ne osiin ja kerron teille tarkemmin, miten me vaalimme suhdettamme. 

 

Mitkä ovat teidän kymmenen kohtaanne? 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Osana äitien ketjua

Olen saanut kasvaa vahvojen naisten ympäröimänä. Suvussamme olin elossa samaan aikaan neljä sukupolvea, kun olin lapsi. Tänäänkin mummolassamme kolmen lapseni kimpussa touhusivat kolmen sukupolven äidit. Äiteinä olemme olleet erilaisia monestakin syystä. Nyt kun on itse äiti, heitä kaikkia tarkastelee uusin silmin.

 

Isoisoäiti Aleksandra eli pienen pienessä metsämökissä Lopella kahden pienen tyttärensä kanssa. Toinen heistä oli isoäitini eli mammani Anna- Liisa. Mammani sai tyttären, josta tuli minun äitini. Toisesta isoisoäidistä Signestä tuli kolmentoista lapsen äiti, joista yksi on vaarini Oiva. Vaarini sai pojan, josta tuli isäni. Minä synnyin vuonna 1985. Nyt minullakin on lapsia ja he ovat osa tätä ketjua. Ja samalla olen liittynyt uuteen ketjuun mieheni suvun kanssa.

Seksuaaliterapia-opintoihini kuului sukupuun kanssa työskentely. Se oli koskettavaa, hämmentävää ja todella kiehtovaa. Tutkiminen jäi vielä kesken, mutta sain hahmoteltua sukupuutamme. Näin myös sukumme uudessa valossa. Erityisesti pohdin juuri äitien ketjuja. Miten erilaista äitiys onkaan ollut 1930-, 1960-, 1980 ja 2000-luvuilla. Miten erilaiset puitteet meillä on ollut kasvattaa lapsiamme. Ja silti olemme yrittäneet parhaamme.

 

Kun tein sukupuutamme näin äitien ketjussa paljon iloa, mutta myös surua. Pettymyksiä, kyyneleitä, köyhyyttä, sairautta ja joskus umpikujia. Silti nämä eri naiset (minä mukaan lukien) ovat selviytyneet. Ei se helppoa ole ollut. Sen kuuli tarinoissa joita kuulin, kun haastattelin sukulaisiani. Tunnetko sinä teidän suvun äitien ketjua? Millainen se on? Tai voisiko siitä ottaa selvää?

 

Paikkani äitien ketjussa on nyt tuoreen äidin rooli. Kasvatan itse nuorinta polvea. Isoäitini puhuu nuukuuden tärkeydestä. Äitini muistuttaa jämäkän kasvatuksen ja rakkauden tasapainosta. Itse haluan antaa lapsille tilaa pohtia keitä he ovat ja mihin ovat menossa. Minä tarjoan puitteet ja opetan heidät lentämään siivillään.

 

Välillä kasvatamme lapsiani sulassa sovussa. Ja välillä rätisee ja ritisee. Useimmiten isoäitini on ankarin, äitini jossain puolivälissä ja minä sovittelevin. Imetyksestä olemme aina olleet yhtä mieltä. Se on tärkeää ja ihmeellistä. Ruokaan suhtaudumme hyvin eri tavoin ja siitä keskustellaan usein. Isoäitini syö melkein mitä vain ja kaiken loppuun asti. Äitini syö valikoidummin ja hänen bravuurinsa on lasteni suosikki lasagne. Minä yritän tarjota itse tehtyä kotiruokaa ja luomua, jos se on mahdollista. Heikkouteni on ruuan jättäminen lautaselle. Ennen vain ajattelin, että miksi isoäitini nipottaa ruuan jättämisestä. Nyt tiedän, että hän tietää mitä oikea niukkuus on. Ja minä voin ottaa mallia hänestä, arvostaen hänen elämänpolkuaan.

 

Äitien ketjuun kuuluu myös luopuminen.  Jokainen luopuu hiljalleen omasta paikastaan ja siirtyy ketjussa eteenpäin. Oma äitiys muuttuu isoäitiydeksi ja hyvällä onnella isosisoäitiydeksi. Ja jossain vaiheessa aika jättää. Olen vasta viime aikoina tajunnut, miten arvokkaita nämä yhteiset hetket ovat. Miten paljon voin kuulla, saada tietoa ja tarinoita perheestäni. Kaikista äideistäni.

 

Äitien ketjuun kuuluu myös saaminen. Miten ihmeellistä oli oman esikoisensa synnytyksessä nähdä myös äitini ilo mummoksi tulosta. Miten innoissaan mummolaan aina saavutaan ja töö-tö-te-tään autolla merkiksi, että ME olemme saapuneet. Ja mummo ja pappa tulevat vastaan. Voi niitä takapenkin hangonkeksi-hymyjä. Isoisoäitini on vanha ja viisas hieman jopa salaperäinen lapsilleni. Hän puhuu asioista, mitä nämä diginatiivit lapsoset eivät aina ymmärrä. Mutta hän on kovin rakas. Ja rakkaus, jonka näen isoäitini silmissä on jotain mistä en vielä edes tiedä.

 

Olen usein miettinyt, mitä minun pitäisi kysyä muilta sukuni äideiltä kun vielä voin. Mitä minun pitäisi sanoa? Muutakin kuin, että ilman heitä en olisi tässä kirjoittamassa tätä blogia.  

 

Ehkä minun pitäisi vain kuunnella ja olla läsnä. Tavata heitä. Arvostaa heitä. Antaa lapsilleni mahdollisuus tutustua heihin. Olla välillä puuttumatta hieman vähemmän ja seurata ihaillen. Ja katsoa lempeydellä. Kaikilla meillä on virheemme, mutta myös valtavasti onnistumisia.

 

Miksi ei jo tänään sanoisi heille, omalle äidille, anopille ja isoäideille, miten rakkaita he ovat. Kaikkine säröineen. He ovat osa meitä ja me heitä. Go äidit. Ylpeydellä. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
4 syyskuun, 2019
Uncategorized

Oodi ystävyydelle

On vuosi 1996 ja laulamme täysillä kotimme olohuoneessa Spice Girlsin musavideon tahdissa. Kun biisi loppuu kelaamme Lista –ohjelmasta nauhoitetun biisin uudelleen alkuun. Ja taas mennään. Tunnelma on katossa ja huone täyttyy iloisesta kikatuksesta.

Vuosituhannen loppu. Pelaamme koripalloa koulujen välisten mestaruuskilpailujen finaalissa. Katson oikealle, näen ystäväni, joka nyökkää. Tuomarin pilli soi. Peli alkaa. Pari pomppua, juoksen täysillä ja syötän ystävälleni. Koriii!!! Ja me tuuletamme!

Itken vuolaasti ystäväni olkaa vasten. Eletään tammikuuta 2005. Kihlasormus on jätetty pöydälle ja olen päättänyt lähteä. Silti sattuu. Ystäväni lohduttaa ja tsemppaa minua nousemaan junaan. Vaikka lähden yksin, tiedän etten ole yksin.

Makaan sairaalassa kesällä 2007. Ennenaikainen synnytykseni on käynnistynyt ja minut siirretään synnytyssaliin. Äitini ehtii paikalle vasta kahden tunnin kuluttua. Soitan ystävälleni. Hän on Pyynikillä ottamassa aurinkoa. Hän närkästyy, koska on juuri yksi kesän harvoista hellepäivistä. Joudun vannomaan, että maksan solariumin hänelle. Nauramme.

Hassuja tehtäviä, koripalloa, kuvaukset, itkua ja villiä biletystä. Vietämme polttareitani puoli vuotta häiden jälkeen kesällä 2013. Minut on ympäröity tärkeillä ystävilläni. Ne ketkä eivät ole paikalla ovat lähettäneet ihania muistoja. Nämä naiset tietävät ja tuntevat minut. Minulle puetaan abiristeilyltä tuttu kimalletoppi ja minishortsit. Helsinki vapiskoon.

Olen saanut kokea niin arkisia kuin huikeitakin juttuja ystävieni kanssa. Miltä tuntui teininä, kun kuulimme mopon äänen ja iskimme silmää toisillemme. Tai kun ensimmäinen ystävistäni meni naimisiin ja itkulla ei ollut mitään rajaa kirkossa. Ystäviä on tullut uusia, osa jäänyt matkalle ja osa pysynyt lähellä kaikki nämä vuodet. Kun pohdin menneitä vuosia, mieleeni tulvii paljon muistoja.

Miten voi muistaa lapsuuden ystävien syntymäpäivät kuin omien lastensa? Miten voi joskus olla ikävä ihmistä, jonka kanssa ei ole ollut tekemisissä kymmeneen vuoteen?

Ystäväni ovat osa minun tarinaani. Kaikki he ovat jättäneet minut jälkensä. Miten jännää on huomata, kuinka elämä on vienyt meitä eri suuntiin. Miten ylpeänä voin joskus ajatella vanhaa ystävääni, joka valloittaa maailmaa toisella puolella maapalloa, vaikka itse istuu kotisohvalla imettämässä kolmatta lastaan.

On lapsuuden ystäviä Karkkilasta. On ystäviä rakkaista harrastuksista, minulla etenkin koripallosta. On ystäviä opiskeluajoilta Mikkelistä, työpaikoista ja eri kaupungeista, missä olen asunut. Monet heistä ovat enää osa rakkaita muistoja ja epämääräisiä facebook-ystäviä. Silti he koskettavat minua syvästi. Vaikka en sitä aina huomaakaan.

On ollut myös lyhyitäkin kohtaamisia, jotka tuntuvat ystävyydeltä. Viikon mittainen kilpailumatka Istanbulissa bolivialaisen Alexsandran kanssa ei unohdu ikinä. Tai kolmen viikon seikkailu Aulin kanssa Italiassa. Ja heitä kaikkia, ystäviä, joita olen kohdannut matkan varrella milloin missäkin mutkassa ja joiden kanssa olen kulkenut eri pituisia pätkiä, voi olla välillä iso ikävä.

Lapsen saaminen, parisuhteen aloitus ja perheen kasvaminen ovat vieneet aikani. Myös työlle ja harrastuksille menee osansa. Samaan aikaan kaipaan ystäviäni. Aika ei vain riitä.

Kolmannen lapsen jälkeen jopa puhelimessa puhuminen on vaikeaa. Tätä en olisi vielä uskonut ensimmäisen lapsen jälkeen. Ja missä välissä ehtisin ja jaksaisin matkustaa toiselle paikkakunnalle ystäväni luo? Vaikka haluaisin.

Väärinkäsityksiltä ei voi välttyä. Etenkin jos itsellä on lapsia ja ystävällä ei. Kaikkia asioita ei voi selittää, eikä kaikkea ymmärtää. Yritän olla itselleni lempeä. Ja yritän myös pitää enemmän yhteyttä. Sillä joka kerta kun soitan ystävälle, siitä tulee niin mahtava olo. Vaikka ystävä olisi sitten Hämeenkyrössä, Nummelassa, Tampereella tai Rovaniemellä.

Olen aina uskonut siihen, että todelliset ystävät pysyvät. Yhteys säilyy vaikka toisesta ei kuulisi aikoihin. Ja juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin. Nämä ystävät tuntevat minut. Ja minä rakastan heitä. Kiitos, että olette olemassa. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Muruni löytyi netistä

Kun näin hänet, ajattelin: ”Tuo mies on niin komea, että sen on pakko olla idiootti.” Ei ollut. Sen sijaan hän tuli ja vei sydämeni jo samana iltana. Niin monien netissä sovittujen harjoitustreffien jälkeen tulivat NE yhdet treffit, jotka johtivat rakkauteen.

 

Juttelimme, tanssimme ja lähdimme illan päätteeksi baarista hänen luokseen. Ensimmäisenä hän antoi minulle villasukat, jotta minulla olisi mukava olla. Sitten sain vielä kollegehousut. Tuntui kuin olisin tullut kotiin, vaikka olin vieraan miehen yksiössä.

 

Seuraavana päivänä tuli totuuden hetki. Minulla ei ollut aikaa eikä kiinnostusta alkaa leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa. Hän tiesi, että minulla oli 2-vuotias poika ja sanoin, että voimme vain pitää hauskaa tai alkaa tapailla ”tositarkoituksella”.

 

Menin hänen luokseen heti seuraavana päivänä uudelleen. Aivoni menivät ihan pehmeiksi siitä hormonimyrskystä, mitä ihastus aiheutti. En voinut ajatella muuta. Kävin katsomassa hänen facebook-kuvaansa ja odotin hänen seuraavaa tekstariaan. Unelmoin hänestä.

 

Kolmansien treffien päätteeksi hän tapasi poikani. Pieni ujo taapero kurkki mummon jalkojen välistä ihmetellen kuka meidän kodissa oli. Pian he leikkivät olohuoneessa junaradalla ja minä olin haljeta onnesta. Olisi tehnyt mieli hyppiä ja huutaa ilosta. En voinut uskoa, että näkemäni oli totta.

 

Asiat etenivät nopeasti.

 

Hänen yksiöönsä muutti potta ja kasa vaippoja. Minä aloin opetella vanhemmuuden jakamista. Tapasimme aina kun se onnistui, vaikka asuimme eri paikkakunnilla.

 

Oli hassua, miten poikani ja hän löysivät toisensa. Meidän aikuisten alkuhuuman ohi ajoi heidän alkuhuumaansa. Olin kuin kolmas pyörä välillä. Välillä olo oli melkein mustasukkainen,  mutta tajusin, miten tärkeää se oli heille. Ja minulle.

 

Tuon kuuden vuoden takaisten tapahtumien muistelu saa hymyn huulilleni. Tunteet olivat niin vahvoja, että tuntui kuin halkeaisi. Muistan, miten sekä minä että poikani itkimme eräänä sunnuntai-iltana linja-autoasemalla, kun hän lähti kotiin. Kaikki vain tuntui niin oikealta. Samaan aikaan pelotti. Oli pakko vaan antaa mennä.

 

Ja niin se meni. Hänestä tuli muruni. Syntyi pikkusisko. Menimme naimisiin. Muru adoptoi perheen sisäisellä adoptiolla poikani. Syntyi toinen pikkusisko. Olemme hioneet toisiamme ja opetellet yhdessä oloa. Toki on riidelty, itketty ja pyydetty anteeksikin. Mutta rakkaus on pysynyt vahvana. Me olemme päättäneet olla yhdessä. Me haluamme nähdä myös sen kun rypistymme yhdessä.

 

Millainen on teidän rakkaustarinanne? Rakkauden etsiminen netistä on kuin lottoamista, mutta päävoiton saaminen on mahdollista.

* Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Me hoidamme rakkautta

Perheessämme olemme opettaneet lapsille termin ”rakkauden hoito”. Siitä puhutaan esimerkiksi silloin, kun lapset menevät mummolaan ja me vanhemmat saamme aikaa kahden kesken.

Nuo hetket kaksin ovat maailman tärkeimpiä.

Saimme vihdoinkin yhteisen yön ilman lapsia joulukuussa. Meinasimme vain jäädä kotiin, mutta onneksi lähdimme ulos syömään. Se tuntui treffeiltä.

Näimme toisemme uusin silmin ja lauseet sai sanottua rauhassa loppuun. Saimme pyydettyä anteeksi kiukkuja, marinoita sekä jäkätyksiä.

On ollut myös kertoja, joina ollaan pääasiassa vain lepäilty. Tai ollaan biletetty villisti yhdessä ja aamulla naurettu päät kipeänä. Ollaan käyty teatterissa. On kertoja, jolloin ollaan oltu vain alasti kotona, iho iholla.

Kaikista näistä erilaisista ”rakkauden hoito” -kerroista on jäänyt tärkeät muistot, jotka kantavat silloin kun muuten meinaa voimat loppua parisuhteen hoidossa. Kyllä, välillä lapsiperheen arki on kuin työleiri.

Silloin on ihana muistaa hetki, kun katsoin häntä ihaillen. Kun ajattelin, että rakastan tuota komeaa miestä, hän rakastaa minua ja hän on myös lasteni isä. Vau, tuo aamu-uninen mököttävä mies on se sama, kunpa muistaisin.

Lapsille on myös hyvä puhua vanhempien kahdenkeskisen rakkauden tärkeydestä. Se ei liity seksiin vaan siihen, että vanhempien rakkaus on lasten koti.

Siksi en halua potea syyllisyyttä, kun joskus saamme lapset hoitoon ja olemme kahden.

Rakkauden hoito kunniaan. Ja suurkiitos isovanhemmille, että teette sen mahdolliseksi.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Close