Tag

rakkaus

Uncategorized

Puhu onnesta, puhu vaikeista asioista – puhu tuhmia

Eikö olisi saada onnen avaimet hyvään pitkään parisuhteeseen? Jos siihen olisi selkeä resepti sitä varmasti jaettaisiin reseptilääkkeenä terveysasemilla. Näin ei tietenkään ole. Mikä siis avuksi? Se tiedetään, että yksi tärkeimmistä asioista on puhuminen. Puhu siis murullesi!

 

Ei riitä, että yrität käydä reippaasti vain arjen asiat läpi kumppanisi kanssa sivuuttaen haastavimmat aiheet. Kuinka monta maitoa tarvitsee kaupasta on tärkeää, mutta tärkeämpää on kertoa mitä sinulle kuuluu. Pitäisi osata tai opetella puhumaan ihanista, onnellisista asioista. Vaikeita, pelkoa ja surua aiheuttaviakaan asioita ei saisi unohtaa. Ja sitten pitäisi osata puhua vielä tuhmiakin omalle kumppanilleen.

 

Huh-huh, mikä homma! Kumma juttu, että monen tuleekin kännissä puhuttua nämä kaikki ja vähän ylimääräistä.  Itsekin myönnän siihen syyllistyneeni joskus.

 

Puhuminen ei ole helppoa, se jännittää ja toisen vastaanotto suorastaan pelottaa. Itsensä ja omien tunteiden avaaminen omalle kumppanille on hirmuisen tärkeää. Aito yhdessä asioiden jakaminen lisää intiimiyttä ja läheisyyttä kumppanien välille, mitä tarvitaan vireään seksielämäänkin.

 

Luulin itse osaavani puhua hyvin, koska olen kova höpöttämään. Mutta se ei tarkoita samaa kuin se, että osaisi jakaa tunteensa ja kokemuksensa parisuhteessa. Vasta seksuaalineuvoja – ja terapeuttiopintojeni myötä olen oppinut puhumaan paremmin. Ja vieläkin olen sitä mieltä, että kyllä me murun kanssa mennään vielä joskus parisuhdekurssille tai pariterapiaan.

 

Puhu murullesi x 3

 

  • Puhu onnesta

 

Voit tehdä ajatusleikin. Kuvittele, että sinulle sattuu jotain hyvää. Kenelle soitat ensimmäisenä? Hmm. Jos soitit ystävällesi, voisitko kokeilla soittaa kumppanillesi seuraavan kerran? Ihanien, hyvien asioiden jakaminen on tärkeää. Kerro myös, kun sinusta tuntui hänen kanssaan todella hyvälle ja olit onnellinen. Anna avaimet toiselle, kertomalla mistä pidät – älä turhaan pihtaa niitä. Rakkaus ei ehdy sitä kuluttamalla. Joten rakkautta peliin ja ihania rakkaudentunnustuksia.

 

Jos rakastat omaa aamuhetkeä lehden kanssa ja suukkoa ennen töihin lähtöä, sano se ääneen. Olen itse toistanut useita kertoa ja miten ihanaa oli, kun muru sanoi minulle kerran: ” Haluan vanhentua kanssasi ja nähdä miten rypistyt.” Se tuntui niin hyvälle, että meinasin haljeta onnesta. Se kannattaa kertoa!

  • Puhu vaikeista asioista

 

On niin helppoa vetää suu viivaksi ja niellä kiukku. Kääntää katse pois ja marssia toiseen huoneeseen nielemään raivon nostattamia kyyneliä. Ja lopettaa tilanne siihen, että kumpikaan ei sano mitään. Mutta haluatko päästä helpolla? Helpolla kohti nopeaa eroa ja onnetonta tunnelmaa? Voit sen sijaan opetella oman tapasi rauhoittua ja sitten kertoa, mikä tuntui niin pahalta kumppanillesi. Mitä tapahtui ja miten olisit halunnut tilanteen menevän. Olisitko halunnut vähän levätä ja kumppanisi auttavan sinua lastenhoidossa? Loukkasiko kumppanisi sinua jollain pienellä tavalla, mitä hän ei edes tajunnut? Mikä asia painaa sinua, mikä on ikävien tunteiden todellinen aiheuttaja?

 

Voitte muuttaa tapojanne ja lopettaa ikävien tunteiden panttaamisen. Aika usein huomaa, että kun ne purkaa suhteellisen nopeasti, niistä irti päästäminenkin on helpompaa. Olen itse meistä se kumpi raivoaa ja muru nielee kiukun. Meillä on ollut paljon tässä opeteltavaa, mutta me etenemme. Olen huomannut, että minun ”raivottaren” pitää myös antaa toiselle tilaa puhua.

  • Puhu haluista

 

Suhteen alussa todennäköisesti puhelimet kävivät kuumina ja kuiskitte tuhmia toistenne korviin  päivittäin. Suhteen edetessä ja arkipäiväistyessä se muuttui. Seksuaalisesta halusta puhumista ei kannata kuitenkaan lopettaa.

 

Tuhmat puheet voivat olla hauska halua ylläpitävää leikkiä iltaa varten lapsiperheessäkin. Kuiskaile kumppanisi korviin tuhmia pitkin päivää ja iltaa, niin voi olla että muksut laitetaan jo seitsemältä nukkumaan. Jos tuhmien puhuminen on vaikeaa, voi oman kumppanin kanssa miettiä teille oikeaa tapaa. Tapoja viestiä on monia. Hyvä aloitus on: ”Mä haluan sua…” Aika monesta meistä tuntuu hyvältä olla haluttu.

 

Puhumista kannattaa harjoitella läpi parisuhteen. Me muutumme, kumppani muuttuu, rakkaus muuttuu ja tilanteet muuttuvat. Silloin kun te olitte kaksin oli helppo jutella, ette vain tienneet sitä. Kahden lapsen kanssa, ette varman ehdi puhua yhtä paljoa. On tärkeää, että vaalitte yhteyttänne arjen kiireiden keskelläkin. Väliinne yrittää vuosien varrella hyökätä ystävät, harrastukset, työt ja lapset. Mutta te päätätte, kuinka vahva teidän yhteys on.

 

Ruuhkavuosien jälkeen tulee kuitenkin taas aika, kun yhtäkkiä istutaankin kaksi ruokapöydässä. Onko teillä silloin vielä juteltavaa? Vai istutteko vain hiljaa ja tuijotatte lautasta tai älypuhelintanne?

 

Pitäkää toisenne rakkaudenkartoillanne, päivitetäänhän tavallisia karttojakin säännöllisesti. Alkaa unohtako ja vaietko. Liian helposti sitä huomaa puhuvansa työpaikan kivalle miehelle puolet elämästään, kun kotona oma mies on ihan pihalla. Ja menkää pariterapiaan tai parisuhdeleirille – jos puhuminen on mennyt liian vaikeaksi. Voi olla, että olette lähempänä toisianne kuin luulittekaan.

 

Kokeile puhua jo tänään enemmän kuin kauppalistoista tai pyykkikasoista. Te voitte matkia ja laittaa kotioveen saman lapun, kuin päiväkodeissa: ” Tämä päiväsi tärkein tapaaminen, joten ethän puhu kännykkään.” Silmiin katsominen, moikkaus, suukko, hali ja ”Mitä kuuluu?” toimii aina hyvänä aloituksena. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde 18 – Mistä tunnistaa sen OIKEAN?

Kosketuksen kaipuu, katse toiseen – kohtaaminen. Ei tulevaa voi aina ennustaa tai sitä koska rakastuu. Rakkaus voi hiipiä luokse ja yllättää. Marja ja Sami kertovat, miten tapasivat nykyiset kumppaninsa. Miksi juuri nämä ihmiset veivät heiltä jalat alta? Ensi viikon kirjoitus on Marjan ja Samin seksisuhteen päätöskirjoitus, löydät sen Havaintoja parisuhteesta –blogista.

 

Marja: Klassinen kysymys. Miten te tapasitte?

 

Sami: Tapasin nykyisen vaimoni kliseisesti baarissa. Oli maaliskuu. Menin pitkästä aikaa baariin. Baari oli sellainen, jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Olin kaverin kanssa tanssilattialla. Meillä oli kaverini kanssa tapana vetää tanssikuviot  vähän yli. Tanssilattian reunalla minua katsottiin. Tai ehkä tapaani tanssia, joka erottui muista.

 

Päädyttiin harmaaseen hameeseen pukeutuneen punahiuksisen naisen kanssa juttelemaan. Tai ei me oikein edes juteltu. Oltiin vain toistemme seurassa. Vaihdettiin puhelinnumerot. En koskaan soittanut.

 

Neljän kuukauden kuluttua tuosta tapaamisesta menin kaverini kanssa samaan baariin elämäni toisen kerran. Punahiuksinen nainen oli siellä taas. Tällä kertaa hän oli pukeutunut mustaan. Muistan ajatelleeni, että minulla on muutama tunti aikaa toimia ja kertoa kaikki, mitä minulla on kerrottavana.

 

Sami: Elämässäsi on tälläkin hetkellä mies, jota kutsut muruksi. Milloin ja missä muru saapui elämääsi?

 

Marja: Me olimme molemmat netissä eräässä facebookin "nettitreffi" sovelluksessa. Muru teki aloitteen. Ekaksi Tinder tyyliset tykkäämiset. Sitten arat ekat viestit. Murun viesteissä oli jo jotain, mikä tuntui erilaiselta.

 

Me juteltiin puhelimessa aika nopeasti, en halunnut turhaa luoda harhakuvitelmia netissä. Murun äänen kuuleminen vahvisti  hyvää tunnetta ja treffit sovittiin samalle viikolle. En tiedä, mikä minuun meni puhelimessa. Sovin vielä silloin tuntemattoman miehen kanssa meneväni hänen luokse yökylään.

 

Kohtasimme hyvin kylmänä  joulukuisena iltana Helsingin yössä, molemmille tutussa baarissa. Minä ujona nenäpunaisena, muru huppelissa ystävänsä kanssa. Minuuteissa tuo "liian komea mies" raivasi paikan sydämeeni. Kaikki palaset vaan loksahteli kohdilleen, kun vain katsoin murua.

 

Marja: Tuo punapäinen nainen oli selvästi jotain, mitä et voinut unohtaa. Mikä hänessä veti sinua puoleensa?

 

Sami: Katse, kosketus ja asenne. Kun ensimmäisen kerran kävelimme yhdessä hänen luoksensa, hän sanoi minulle, että minusta et sitten saa itsellesi mitään pikkuvaimoa. Olin hieman ihmeissäni, sillä mikään sanomisissani ei ollut viitannut siihen suuntaan. Vastasin hänelle, että en minä tarvitse itselleni pikkuvaimoa, olen itse sellainen ja jos suhteessa on kaksi pikkuvaimoa, niin roolit kolisevat liikaa yhteen.

 

Pidin hänen asenteesta olla nainen. Hän ei yrittänyt olla mikään muu kuin oma itsensä. Ja samalla hän arvosti minua sellaisena kuin minä olen. Hänen ei tarvinnut esittää minulle naista ja minun ei tarvinnut esittää hänelle miestä.

 

Ehkä avoin tapa suhtautua maailmaan oli se kaikkein tiukin liima välillämme. Me emme ottaneet, emmekä vieläkään ota mitään liian vakavasti. Niin ei saa unohtaa pinnallisuutta. Tunnen vetoa punahiuksisiin naisiin. En minä sille mitään mahda. Tai mahdan minä jos on pakko.

 

Sami: Minkälainen on mies, joka raivaa paikkansa Marjan sydämeen?

 

Marja: Muru oli alusta asti SE OIKEA mies mulle. Joku sanoi jo meidän suhteen alku aikoina, että te olette ihan samanlaisia. Muru oli mies, mikä antoi ensimmäisen baari-illan päätteeksi hänen kodissaan  minulle villasukat ja teemukin. Vaikka oltiin vasta tavattu ja huumaannuttu tanssilattialla toisistamme – olo oli kuin olisin tullut kotiin. Pesin meikit pois ja menin sohvalle murun viereen. Olo oli turvallinen ja jäin yöksi.

 

Muru katsoi mun sisääni, eikä vain ulkokuorta. Mä olen aina voinut olla oma itseni murun kanssa. Vaikka rakastuin jo alku metreillä muruun, löysin myös parhaan ystävän. En mä edes tiennyt, että joku ihminen voi olla  niin monessa asioissa ”oikea”.

 

Marja: Sinä, punapää – ja sinun lapsi. Miten löysitte paikkanne uusperheessä?

 

Sami: Eihän se koskaan helppoa ole. Aluksi mä tulin tilanteeseen aivan väärällä asenteella. Mä olin melkein anteeksipyytävä lapseni suhteen. Aristelin olla sellainen isä kuin olen uuden rakkauteni silmien edessä. Tämä alkoi silloin, kun muutimme nykyisen vaimoni kanssa yhteen. Muistan, kun hän yhtenä iltana sanoi, että toivoo välillä, että minulla ei olisi lasta.

 

Minä halusin ymmärtää sen aivan väärin. En ymmärtänyt hänen sanomaansa ollenkaan. Sanoin, että voidaan me lähteäkin, niin ei tarvitse ihmetellä. Eroisänä minulle oli tärkeää, että silloin kun lapseni oli minulla, annoin hänelle suurimman osan ajastani. En ole tinkinyt siitä vieläkään. Se on minulle niin tärkeää. Ajan myötä asiat lähti helpottumaan, kun löytyi yhteinen tapa ja rytmi. Minä uskallan olla lapseni kanssa sellainen isä kuin olen.

 

Tilanne tuo edelleen mukanaan riitoja, mutta molemmat ovat niistä valmiimpia ja avoimempia puhumaan. En voisi elää suhteessa, jossa lastani ei hyväksyttäisi tai lapsestani ei pidettäisi. Sellainen suhde olisi todella väärä, jossa asiaa pitäisi edes miettiä. Jokainen asia vaatii aikansa, ennen kuin se lähtee toimimaan. Nykyään toimimme monessa asiassa kuin perhe, mutta monessa asiassa on vielä paljonkin parannettavaa. Perhe on kuitenkin sellainen asia, jonka puolesta kannattaa vähän töitä tehdäkin.

 

Sami: Miten sinkkumiehen ja yh-äidin maailmasta tuli yhtä?

 

Marja: Nopeasti. Kolme kertaa tapasimme kahden ja sitten meistä tuli perhe. Muru raivasi yksiöön hyllyn vaipoille, minä hain kirppikseltä sinne potan.  Ei se olisi ollut mahdollista "tapailla". Muru oli valmis perhe-elämään ja niin kuin minäkin.  Hänen sanoin: ”Kypsä omena poimittavaksi.” Ja minähän poimin kiireellä!

 

Välillä pelotti uskoa rakkauteen ja antaa pojan kiintyä muruun. Mutta joku mun sisällä huusi, että on pakko vain uskaltaa. Ja miten ihanaa oli nähdä niiden kahden välinen rakkaus. Poika huumaantui murusta, muru pojasta ja vain kolmen viikon tapailun jälkeen murulta lipsahti: "Tule tänne isin luokse, niin vaihdetaan paita."

 

Kahden kuukauden seurustelun jälkeen me asuimme saman katon alla koko perhe. Siitä alkoi oikea yhdessä olemisen harjoittelu, mikä jatkuu edelleen. Molemmilla meillä on ollut kasvukipuja. Me ollaan huudettu, itketty ja sovittu, hiottu toistemme kulmia. Murun piti luopua omasta ajastaan ja minun yksinoikeudesta päättää kaikista perheen asioista. Onneksi rakkautta ja tahtoa on riittänyt hankalinakin hetkinä. Me ollaan alusta asti päätetty olla yhdessä. Rakkaus vaatii tahtoa.

 

Kuinka monta oikeaa ihmiselle on olemassa? Emme tiedä sitä ja hyvä niin. Mutta jokaisen oikeankin ohi voi kävellä, ellei uskalla avata sydäntään rakkaudelle. Se ei ole helppoa, jos on satutettu. Monenlaiset pelot nousevat iholle ja purkautuvat huulilta väärien sanojen taakse piiloutuen.  On kuitenkin ihmisiä, minkä luota ei voi lähteä ja tulee syvältä sisimmästä voimaa taistella rakkauden puolesta. Sillä kun se jokin toisessa ihmisessä kolahtaa, se lupaa mahdollisuuden kasvaa – kiintyä uudelleen ja opetellen rakkauden aakkoset vielä paremmin kuin aiemmin.

 

Marja ja Sami saivat uuden mahdollisuuden. Heille molemmille tuli tarve olla toisen lähellä. Vahva ja viisas punapää vei Samin uudelle rakkauden polulle ja muru rakasti Marjan haavat umpeen luoden uuden perheen. Mitään ei olisi tapahtunut ellei olisi uskaltanut rakastaa. Sydämen rohkeus palkittiin ja vielä nuo kaksi paria kävelevät yhtä matkaa elämän kiemuraisia polkuja.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Pitkä nainen – käytä korkokenkiä ihan rauhassa

Pitkä nainen kuulee elämänsä aikana useita kertoja: ”Kuinka pitkä sä oikein olet?” Se loukkaa monia, vaikka kysyjä ei edes sitä tarkoittaisi loukkaavaksi. Kuitenkin tilanne on samankaltainen kuin, jos kyseessä olisi pyöreä ihminen.  Heitä loukkaa kysymys: ”Kuinka paljon sä oikein painat?” On selvää, ettei niin saisi kysyä toiselta ihmiseltä.

 

Pituus aiheuttaa helposti naiselle häpeän tunteita, mikä on mielestäni väärin. Nainen saattaa pohtia kelpaako hän naisena. Onko hän ruma, pelottava tai epäsopivan kokoinen? Kelpaamattomuuden tunne johtaa helposti siihen, että ryhti menee kumaraan ja nainen yrittää olla lyhyempi.

 

Olisi tärkeää saada olla ylpeä itsestään kaiken kokoisena. Pitkiä naisia on koko ajan enemmän, mutta silti se on joillekin ongelma.  Voi olla hyvin, että nainen on itse tyytyväinen ulkomuotoonsa, kunnes joku kommentoi ilkeästi hänen pituuttaan. Se voi olla joku ventovieras mummu, joka sanoo: ”Ai kauhee ku sää oot pitkä! Mistäs luulet miehen löytäväs?”

 

Monia pitkiä naisia huolettaakin seurustelukumppanin löytäminen. Moni pelkää kelpaanko, löytyykö minua pidempää kumppania, voinko olla itseäni lyhyemmän kumppanin kanssa tai mitä muut ajattelee. Treffeillä saattaa kuulla typeriä kommentteja pituudesta ja niitä alvariinsa viljelevät kannattaa jättää kahvilan pöytään yksin istumaan. Kengän kokoa tai housujen lahkeen pituutta kyselevät dillet eivät ole useinkaan elämänkumppanimateriaalia. Voit vastata iloisesti, ettet aio kutistua lähivuosina ja sitten vain lähdet.

Olen itse 180 cm pitkä. Olen kuullut monenlaisia kommentteja ja mielipiteitä pituudestani elämäni aikana. Miksi käytän korkokenkiä tai mitä olen oikein syönyt, kun minusta tuli näin pitkä. Baarissa useampi vastakkaista sukupuolta edustava ”känni-urpo” on tullut inttämään, etten saisi käyttää korkokenkiä. Paras kommentti on ollut ehdottomasti: ”Et kuuletko sä ees pieruas?”

 

Toiset taas ovat suorastaan palvoneet pituuttani ja ihailleet pitkiä sääriäni. Heistä pitkä nainen saa sukat pyörimään jaloissa ja kiinnittää huomion paikassa kuin paikassa. Erityisesti on ihana kuulla, kun toinen nainen ihailee rohkeutta näyttää naisellisuutensa 110 prosenttisesti.

 

Murrosiässä ei ole helppo olla pitkä nuori nainen. Pojat laahaavat perässä pituuskasvussa ja suurin osa tytöistäkin on pienempiä. Sitä pohtii helposti, miksi ihmeessä minua rangaistaan pituudella. Tulee olo, ettei kuulu joukkoon tai on jotenkin vääränlainen. Itse kuulin huutelua kirahviksi ja amatsoniksi. Se tuntui todella pahalta ja teki lommon herkkään nuoren naisen itseluottamukseen.

 

Minun onneni oli, että pelasin koripalloa. Siellä pituus oli hyvä asia ja siitä oli hyötyä. Sain olla pitkien naisten ympäröimä positiivisella tavalla. Olen tavannut niin monta upeaa pitkää naista! Kukaan heistä ei varmaan ole aikuiseksi kasvanut ilman omaa kipuilua pituuden kanssa, mutta jokainen heistä on saanut voimaa huomatessaan, ettei ole ainoa.

Viime keväänä kuuntelin ostoksilla ollessani äidin ja teini-ikäisen tyttären keskustelua. Tyttö oli varmaan minun pituiseni ja äiti muistutti häntä koko ajan, ettei kannata ostaa mitään kenkiä, joissa on korkoa. Olin järkyttynyt. Miten tuo äiti ajatteli? Voi olla, että hän ”suojeli” tytärtään. Samaan aikaan hän epäsuorasti sanoi, että tytär ei kelpaa.

 

Minun oli pakko mennä äidin ja tyttären luokse. Sanoin ystävällisesti, että kannattaa ihmeessä ostaa sellaiset kengät, joista tykkää. Pitkät naiset ovat upeita korkokengissä. Kerroin myös, että itsekin ujostelin nuorempana käyttää korkokenkiä, mutta nykyään käytän niitä aina juhlissa ja muulloinkin. Tyttö hymyili minulle arasti, myyjä nyökytteli ja äiti katsoi poispäin.

 

Jokaisella vanhemmalla onkin tärkeä rooli pitkän tytön ja nuoren naisen itsensä hyväksymisen tiellä. Jos kotoa tulee viesti, että sinä olet upea, on muun maailman kommentit helpompi kestää. Vanhemmat voivat myös opettaa oikeanlaista asennetta ottaa vastaan kaikki ”lannistaja-siat”. Kaikkea ei tarvitse sietää eikä kaikkia kannata kuunnella.

 

Älkää siis sisaret ikinä lopettako korkokenkien käyttöä! Ainakaan kenenkään miehen takia.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Kotityöt ovat rakkauden töitä <3

Kotitöitä riittää silmän kantamattomiin. Kun katson eteiseen näen pienen sekasorron, keittiössä on aina jotain siivottavaa, olkkarissa on leluja hujan hajan enkä tiedä, uskallanko katsoa lastenhuoneeseen. Minun ja murun makuuhuone on varmasti siistein tila, koska siellä lähinnä nukutaan ja iloitaan elämästä.

 

Tiedät varmaan sen pirullisen ahdistuksen, joka alkaa kasvaa, kun pyykkipino kasvaa? Sama koskee monia muita kotityötä. Minä en ainakaan voi silloin rentoutua ja vain sulkea silmiä, niin kuin neuvotaan. Jossain takaraivossa on ikävä tunne. Toisinaan se saa aikaiseksi turhaa tiuskimista ja marttyyri asenteen. Muru on silloin kohde numero 1.  Pahimmillaan tulee mehevä riita.

 

Voisin sanoa kuitenkin, että meillä on erinomainen tilanne. En ylpeile taloudenhoitajalla tai siivoojalla. Mutta voin sanoa, että olen aidosti ylpeä miehestä, murusta, joka tekee kotitöitä siinä missä minäkin. Se saa sukat pyörimään jaloissa ja rakkauden nousukiitoon!

 

Olen siis etuoikeutettu. Tiedän sen. Ja olen todella kiitollinen.

 

Mutta olen kyllä tavannut monenmoisia miehiä vuosien varrella ennen murua. On ollut ”super-hyper-siivousnipo”, täysin holtiton kotitöihin kykenemätön jannu sekä kaikkea siltä väliltä. Ennen kuin sain omat lapseni, olen kokeillut myös olla uusperheen ”äitipuoli” ja todennut, että mies laittaa minut tekemään kaikki kotityöt muksujen tullessa viikonlopuksi. Mitä v*****?!!!!

 

Tämä ”kotityöasia” ei muuten koske vain heteropareja. Uskon, että kotitöiden kanssa taiteillaan kaikissa suhteissa, joissa jaetaan yhteinen talous jollakin tavalla.  Eikä tämä koske tiettyä sukupuolta, miehiä. Naiset ja muun sukupuoliset voivat olla yhtä hyvin aivan hukassa tai liiankin kartalla kotitöiden kanssa.

 

Pariterapiassa kotitöistä puhutaan yllättävän usein – yllätys, yllätys.

 

Jonkun verran voi yrittää itse auttaa kumppania ymmärtämään kotitöiden merkityksen. Ei kannata syytellä, vaan voit yrittää kertoa, miltä itsestäsi tuntuu. Syyttäminen, haukkuminen ja ilkeily pahentaa vain tilannetta. Puhu mahdollisimman rauhassa, mieluiten johonkin järkevään kellonaikaan. Väsyneenä homma lähtee lapsesta lähes varmasti.

 

Esimerkki:

 

Tapa nro 1

 

”Miksi sinä AINA jätät aamupala astiat pöytään ja oletat, että minä korjaan ne?!!”

 

Tapa nro 2

 

” Olen välillä todella väsynyt aamuisin ja kaipaisin apuasi. Kun jätät aamupalan jälkeen astiat pöytään, minusta tuntuu, ettet välitä minusta.”

 

Tämä esimerkki on hyvä, mutta pirullisen vaikea toteuttaa arjen huiskeessa. Tiedän itsekin, miten kumppanille pitäisi puhua arvostaen. Käytännössä onnistumisprosenttini on ehkä 40%. Riippuen unen ja yleisen väsymyksen määrästä. Vaikka TIEDÄN, miten pitäisi toimia. Pikkulapsiperheessä arki on kotitöiden täytteistä eikä armoa anneta. Jokainen on miinakentällä ja räjähdyksiä tulee vahingossakin.

Puhuminen on tärkeää, vaikka se menisikin välillä metsään. Sillä jos vain nielet kaiken kiukun tekemättömistä kotitöistä ja annat kumppanisi possuilla, sinusta tulee todella vihainen. Sisällesi kasvaa raivo, viha, pettymys, ärtymys ja jopa suru. Saatat tulla kateelliseksi muille heidän kumppaneistaan. Pahimmillaan se voi ajaa sinut pettämään, koska sinusta tuntuu, ettei kumppanisi arvosta sinua.  Haluatko tätä vai haluatko edes yrittää puhua?

 

Älä siis asennoidu kotitöihin kuin asemasotaan, vaan heiluta valkoista lippua rauhan merkiksi. Vaikka kumppanisi olisi minkälainen siipeilijä ja huolimaton kotitöiden kanssa, anna hänelle tilaisuus kuulla, miltä sinusta tuntuu ja mitä toivoisit. Ja loppu onkin kiinni hänestä. Et voi muuttaa ketään, mutta voit olla ihanin, kuumin ja tärkein cheerleader tässä matsissa.

 

Kumppanin tai kumppanien – voi olla, että teitä on useampikin, on tärkeää nähdä kotiyöt mahdollisuutena. Aitona arjen sankaritekona, joka voi parhaassa tapauksessa pelastaa päivän ja tuoda onnellisuutta suhteeseenne. Vaikka toinen olisi kotona lapsen kanssa, toisen pitäisi aina auttaa. Kotona oleva uupuu ihan varmasti kotitöihin ja silloin turha sivellä reittä iltakymmenen jälkeen toivoen seksiä.

 

Olen monesti paasannut, että ”vessansiivous on rakkauslahja”. Silloin todellakin tiedän, että on muru on ajatellut minua. Vessanpesu kun ei ole hänenkään mielihomma. Ja sen kyllä palkitsen aina rakkaudella ja isolla kiitoksella. 

 

Kehu, kiitä ja huomioi kotiöitä tehnyt kumppanisi. Ole itsellesi reilu, äläkä ruoski itseäsi liikaa, vaikka puhuminen olisi vaikeaa. Voit yrittää pitää mielessä, miten hyvälle tuntuu tiskaamisen  jälkeen aito kiitos, silmiin katsominen ja suudelma. Tekee melkein mieli tiskata heti uudelleen, eikö? <3

 

*Tekeekö teillä kumppanisi kotitöitä? Oletko huomannut, vaikuttaako se onnellisuuteesi?

You may also like
Seksuaalikasvatus, Seksuaalisuus
Tämän takia #arvokaspylly haaste piti tehdä
5 heinäkuun, 2020
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Uncategorized

Kesän jälkeinen haikeus

On aivan ihanaa, että koulut ja päiväkodit alkoivat taas tänään. Kesän villi ja vapaa meno rauhoittuu arjen alkaessa. Esikoinen meni kouluun ja keskimmäinen päiväkotiin, ainoastaan taapero jää kotiin kanssani. Murukin meni töihin jo viime viikolla.

Kesä oli rankka, tapahtumarikas ja muistoihin jäi paljon onnellisia hetkiä. En olisi uskonut, miten paljon hommaa kolmessa liikkuvassa lapsessa onkaan! Viime kesä oli helppo, kun kuopus oli vielä sylivauva. Toisaalta, tänä kesänä näki miten hauskaa lapsilla on keskenään. Ja miten paljon sisarukset hiovat toistensa kulmia.

Esikoinen ja keskimmäinen oppivat tappelemaan yhdessä. Toisaalta välillä he leikkivät pitkään yhdessä ja puolustivat toisiaan, kun paikalla oli muita lapsia. Kuopuksesta taas on tullut mustasukkaisuuden kohteen sijaan porukan suloinen ja temperamenttinen maskotti. Meidän pikku termiitti!

Murun kanssa yhdessä istutut kesäillat oli kuin rakkautta olisi säilönyt hillopurkkiin. Sokeriksi laitettiin rakastelulle varastetut hetket ja kansi purkille on meidän vahva tiimihenki. Me selvittiin tästäkin savotasta ja entistä isomman pesueen luotsaaminen onnistui meiltä.

Sain viettää hetkiä myös itsekseni, kiitos murun ja mummolan. Otin rauhassa aurinkoa, luin kaksi hyvää kirjaa, urheilin, shoppailin, kävin bilettämässä tyttöjen kanssa, etsin metsässä sieniä ja join rauhassa kahvia. Nukuin jopa muutamat päiväunet. Omat hetket tekivät todella hyvää minulle. Ja sitä kautta koko perheelle.

Olo on vielä vähän kuin olisi saanut iskun palleaan ja ilmat olisi pihalla. Mieli maalailee jo rauhallisia hetkiä kuopuksen kanssa, urheilua keskellä päivää ja lounaita äitituttujen kanssa. Saatan saada nukkua jopa päiväunet kuopuksen kanssa silloin tällöin.

Minulla on silti haikea olo. Melkein kaiho mieli. Välillä itkettää.

Helpotus ja haikeus sekoittuvat ihmeelliseksi ristiriidaksi. Tekee melkein mieli äristä vähän murulle. Tuntuu kuin laumani olisi hajonnut. Minulla on ikävä heitä, välillä tuntuu kuin heidät olisi lähetetty jonnekin paljon kauemmas paljon pidemmäksi aikaa. Illalla on tuntuu hyvälle, kun kaikki ovat kotona viimeistään iltapalalla.

Tuntuu kuin tämä haikeus vaan kasvaisi sisälläni vuosi vuodelta. Mietin jo, miten erilainen kesä meillä on edessä ensi vuonna. Sillä joka kesä huomaa, miten äkkiä lapset kasvavat. Viime kesänä meillä oli pieni vastasyntynyt vauva, nyt pieni 1-vuotias ja ensi kesänä kuopuskin on vauhdikas taapero.

Kesän loppuminen onkin myös luopumista. Haluan täyttää mieli onnellisilla muistoilla, jotka lämmittävät sitten kun on surkea ilma, illat pimenevät ja väsyttää.

Hetket, jolloin katsoin kauniina kesäiltana murua onnellisena elämästä, kun isommat lapset juoksivat veteen ilosta kiljuen tai kun kuopus nukahti syliini kesken iltapalan uupuneena hauskasta päivästä. Ne hetket haluan tallentaa sydämeeni.

Kesästä kannattaa puhua lastenkin kanssa. Muistella iltapalalla ja kertoa, miten ihanaa teidän kanssa oli. Miten hyvä jengi me ollaan! Se kasvattaa lasten itseluottamusta, he ovat osa perhettä, jossa jokaisella on tärkeä tehtävä.

Sano myös kumppanillesi, miten ihanaa hänen kanssaan oli. Rakkaus ei kulu tai laimene hehkutuksesta. Yhteiset muistot liimaavat teidät yhteen.

Minä olen ainakin kaikesta loma kiukuttelusta huolimatta entistä rakastuneempi muruun. Ja tulipahan tänäkin kesänä tehtyä juttuja, jotka hymyilyttävät vielä pitkään. <3

*Onko sinulla ollut samanlaisia haikeuden fiiliksiä kesäloman loputtua?

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Perhe

Isäksi tulemisen ihana outous

”Mä haluan vauvan”. Vain kolme sanaa. Kuin Fokkerin sivuovi olisi avattu. Huumaavaa meteli täyttää koneen. Pitäisi nousta seisomaan, mutta jalat eivät tunnu tottelevan. Mekaanisesti, vailla omaa tahtoa vartalo siirtää itsensä Marionetti –nuken lailla kohti ovea. Epäuskoinen mieli yrittää vimmatusti löytää ja löytääkin monia syitä miksi ei kannata hypätä ulos toimivasta koneesta. Sehän on järjenvastaista! Kädet hakeutuvat ovenkarmeihin. Sydämen noustessa kurkkuun ja äänimaailman muuttuessa monotoniseksi sydänlyöntien rihmastoksi katse hakeutuu yläpuolella olevaan punaiseen valoon, joka tuijottaa rävähtämättä takaisin.

 

”Kuulitko? Mä haluan vauvan”. Tavaramerkkini häkeltyessäni, hermostunut naurahdus, karkaa huuliltani. ”Okei”, kuulen sanovani. Pitäisi olla oikeastaan imarreltu. Tuo kaunis ja viisas nainen haluaa lapsen. Ja minun kanssa. En kuitenkaan osaa olla kuin hätääntynyt impala, joka jokea ylittäessään tajuaa kahden vedenpinnalla lilluvan vesikuplan olevan krokotiilin silmät.

 

Olin aina halunnut lapsia. Olinhan suurperheen poika itsekin. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Toisiaan rakastavat vanhemmat. Se tuppaa tekemään tehtävänsä. Perhe on vankka ankkuri. Tieto siitä, että sinua rakastetaan, vaikka mitä. Se tuo onnea. Syvää onnea. Halusin sitä meillekin. Miksi ajatus siitä tuntui yhtäkkiä niin kaukaiselta? Olin kuin mies toisella eksoplaneetalla, jolla oli tietoa muusta elollisesta elämästä vailla kykyä siirtyä sinne. Eikä isyys ollut minulle edes vierasta.

 

Olin löytänyt elämäni rakkauden ja parhaan kaverini netistä -murun. Murun mukana tuli pieni poika. Päätin rakastaa tuota poikaa kuin omaa poikaani. Taisinkin viettää pidemmän kuherruskuukauden pojan kanssa kuin murun. Sellainen crash course isyyteen. Vietin tunteja talvisessa leikkipuistossa pikkuisen pojan kanssa tennareissani hytisten. Siitä tunnistan edelleen ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat. Liian vähän ja liian hienot vaatteet puistoleikkeihin. Viimeistään toisella kierroksella sitä antautuu ja laittaa kiltisti toppavaatteet päälle.

 

”Tule isin luokse niin mä laitan sulle takin päälle”. Se tapahtui kuin itsestään. Ensimmäinen kerta, kun kutsuin itseäni isäksi. Hetkellisesti säikähdin ja odotin pojalta jonkin reaktion, joka paljastaisi hänen ajatuksensa. ”Et sinä ole minun isäni”. Sitä ei tullut, vaan tuli poika syliin ja minä puin takin päälle. Minä pakahduin onnesta. Niin minusta tuli hiljalleen isä ensimmäisen kerran. Kaikki tapahtui kuin itsestään. Helposti. Elämä oli ihanaa.

 

Punainen valo vaihtuu vihreäksi. Takaa kuuluva komento: ”Mene!” pakottaa ponnistukseen. Vartalo työntyy peruuttamattomasti ulos koneesta ja tuulen raju nykäisy vie hetkellisesti tasapainon tajun. ”Mitä, jos varjo ei aukea!?” Viimeinen epätoivoinen ajatukseni, kunnes alistun. Enää ei ole paluuta.

 

Päätös oli tehty ja yhtäkkiä minusta oli tullut osa ihmiskunnan tehdastuotantoa. Tärkeänä tehtäväni oli tuottaa ja saattaa perille kyvykkäitä siittiösoluja. Ei hassumpi pesti. Siis se perille saattaminen, mutta nyt tilanne oli hyvin erilainen.  Nyt siellä perillä odottikin jokin.

 

Muistan ikuisesti ne ensimmäiset päätöksen jälkeiset rakastelukertamme. Kuin jokin muinainen alkuolento olisi tarttunut kourallaan kiinni selkärangasta, ravistellut kunnolla ja puristanut ydinnesteet ulos. Rakastelun jälkeen, ristiriitaisten tunteiden myllertäessä mielessä, makasin murun vierellä ja tajusin -nyt se tapahtuu. Eikä siinä muuta voi kuin huohottaa ja ihmetellä, kun jokin hyvin ainutlaatuinen ja yli-innokas siittiö rientää kilpaa ja pahaa-aavistamattomana kohti ikiaikaista kohtaloaan –isoa, limaista ja kuitenkin niin vastustamattoman houkuttelevaa munasolua.

 

Raskauden ihme on todellakin ihme. Etenkin miehelle, jolle on osoitettu vaihtopenkin paikka. Siinä on vissi ero. Toinen tuntee ja kokee fyysisesti ja henkisesti oman kehonsa muutoksen ja sikiön liikkeet omassa kehossaan. Ja toinen saa seurata sivusta. Yritä siinä sitten olla samalla levelillä. Ja auta armias, jos sanansa asettaa väärin ja kertoo ymmärtävänsä jotenkin mistä siinä on kyse.

 

Parasta on vain palvella parhaansa mukaan ja hyväksyä tietty ulkopuolisuuden tunne. Voihan sitä tehdä kaikkea mikä leffoista on tuttua. Jokainen meistä on nähnyt ne leffat, jossa mies puhuu sikiölle masun läpi tai ihmetellyt kuinka terhakkaasti se meidän pieni potkii. Olen myös nähnyt sen Alien –elokuvan. Tiedätte mikä siellä myllersi. Niin ei-todellinen se tuleva vauva oli.

 

Näin ja koin toki pesän rakentamisen, masun kasvamisen, mielialojen vaihtelut ja hengitysharjoitukset. Kaikki ne olivat tavallaan kuitenkin leikkiä. Mieli ei vain osannut ymmärtää, että se pieni olento siellä ultrakuvassa on muu kuin photoshopin tulos. Enkö osannut eläytyä oikealla tavalla?

 

Onneksi sain olla todistamassa kauniin tyttö –vauvamme syntymän. Vauva konkretisoitui hyvin kauniilla tavalla suoraan silmieni edessä. En voi koskaan syvällisesti ymmärtää naisen raskautta ja synnytystä. Sen mitä se tarkoittaa, kun luovuttaa oman kehonsa toiselle. Mutta sain kokea ja nähdä kuinka tuo vieras, lähes epätodellinen olento muuttui siinä hetkessä, sillä sekunnilla meidän tyttäreksemme. En tuntenut muuta kuin rakkautta, ylpeyttä ja suurta kunnioitusta muruani kohtaan. Hyppy tuntemattomaan päättyi varjon avautumiseen.

 

 

*Tällä kertaa Puhu muru -blogissa vieraili muru, ihana mieheni, kolmen ihanan lapsemme isä. Kiitos muru. Mä rakastan sua valtavasti. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Puhu murun löydät myös Instagramista, jossa voit kuvien ja storyn kautta seurata, mitä touhuan arjessa. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 14

 ”Haavat kirvellen istun meren rannalla

   yksin katsellen.

   Nyt ymmärrän paremmin kivuliasta

   kulkuamme;

   vasta tyynen tultua erottuvat karikot.”

    Tommy Taberman

 

Sami: Kerroit aiemmin vapaasta suhteesta ja sen tuomasta vapaudesta tavata muita. Kauanko tuota vaihetta kesti? Alkoiko vapaus muuttua taakaksi?

 

Marja: Vapautta kesti talvesta seuraavaan syksyyn. Kevään muuttuessa valoisammaksi minäkin avauduin maailmalle. Se kesä oli yhtä kuumaa leikkiä ilman rajoja. Haastoin mukaan sinkkuja, varattuja, nuoria, vanhoja yksin tai yhdessä. En halunnut rakastua vaan tutkin maailmaa ilman sitoumuksia.

 

Muistan kun naapurini, perheen äiti läksytti minua, ettei saa kajota varattuihin miehiin. Esitin, ettei tuntunut missään. Mutta se kolahti. En halunnut olla perheenrikkoja "huvin vuoksi". Vapauden merkitys muuttui erään mökkireissun jälkeen. Se muutti koko naiseuttani loppuelämäksi.

 

Marja: Sä opiskelit ja seurustelit opiskelukaverin kanssa. Vaikuttiko se sun opiskelu motivaatioon? Mitä teit kun teillä myrskysi?

 

Sami: Ei mun opiskelumotivaation vaikuttanut mikään ulkoinen seikka. Motivaationi oli sen suhteen muutenkin alhaisella tasolla. Mä tunsin välillä olevani kuin höyhen, joka vain leijailee tuulen mukana milloin minnekin. Ihmisenä olin niin rikki, että olin huono poikaystävä, vaikka olinkin varmasti hyvin kiltti ja rakastettava.

 

Ehkä suhteeseen vaikutti enemmänkin ulkoiset seikat, kuten huoli isästäni, joka joi silloin enemmän kuin koskaan, jopa niin, että pelkäsin hänen henkensä puolesta.

 

Sami: Mitä mökkireissullasi, joka sanojesi mukaan muutti naiseuttasi loppuelämäksi, tapahtui?

 

Marja: Lähdin eräänä kesäiltana ystäväni kanssa mökille. Sinkkuilu kuohutti mieltä ja olin mieli maassa. Kaunis kesäilta ei tuntunut missään, vaan kuulin vain huokailuni. Ystäväni ja miespuolinen tuttava yrittivät piristää minua koko illan. Aloin olla jotenkin täynnä vapautta, vapaatasuhdetta ja rakkaudettomuutta.

 

Ystäväni meni nukkumaan aikaisin työpäivän takia ja minä jäin vielä tutun miehen kanssa istuskelemaan. Hänen olemuksensa oli niin vilpitön ja lohduttava, että oloni jopa parani. Menin hänen viereensä nukkumaan vain sillä ajatuksella, että nukun toisen ihmisen lähellä.

 

Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että hänellä oli ihan erilainen näkemys siitä, miksi tulin hänen viereensä kun hän yritti raiskata minut. Mies oli riisunut kaikki housuni nukkuessani ja oli ryhtymässä tosi toimiin, kun heräsin. Onneksi heräsin ajoissa. Silti tuo mies rikkoi kehoni rajoja tavalla, josta jää aina arpi ihmiseen.

 

Marja: Sulla oli paha olo. Ja sun isällä oli paha olo. Olitko sä sun isän tukipilari? Miten sä jaksoit kantaa kaiken?

 

Sami: Mun isä soitti mulle sairaalasta yksi ilta. Oli kaatunut portaat humalassa ja melkein halvaantunut. Toivoi, että menisin käymään. Isän kädet eivät toimineet, joten pidin hänen huulillaan tupakkaa, että hän sai poltettua. Hän lupasi lopettaa juomisen siihen paikkaan. Kahden viikon jälkeen hänet kotiutettiin. Samana iltana hän soitti minulle kännissä. Se oli viimeinen niitti. En enää vastannut puheluihin. Päätin olla puuttumatta millään muotoa. Juokoon itsensä hengiltä, muistan ajatelleeni.

 

Seurustelusuhteeni oli päättynyt. Se oli kaunis, mutta mahdoton suhde. Olin liian takertuva. Halusin turvaa, jota hain väärällä tavalla. Tuntui, että elämässäni ei ollut kiintopistettä, tavoitetta ei mitään. Aloin käyttää liikaa alkoholia. Olin ahdistunut ja peloissani. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain, että joku tulisi ja rakastaisi minua. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.

 

Sami: Mitä tunteita mökkiyö sinussa herätti? Muuttuiko suhtautumisesi miehiin tai jopa elämään?

 

Marja: Pumpulinen maailma muuttui kovaksi betoniksi hetkellisesti. Ei kenenkään tutun, minun luottamuksen ansainneen ihmisen olisi pitänyt tehdä minulle pahaa. Tapahtuma hetkellä olisi tehnyt mieli huutaa: "Mitä v****?!" Mutta tiesin heti, ettei ystäväni uskoisi minua. Hänen ensi ajatuksensa olisi ollut kuitenkin, että minä viettelin mies paran. Hän kun oli tuon miehen avovaimon paras ystävä.

 

Tukin siis suuni. Olin peloissani, raivoissani, turhautunut ja umpikujassa. Jälkeen tajusin, että olin kolme päivää jonkinlaisessa shokissa ja vasta sitten puhuin. Paikalla ollut ystäväni kielsi puhumasta tapahtumasta, mikä teki minusta pahan. Se painoi minua enemmän ja vähemmän siitä seuranneet vuodet.

 

Tapahtumaan liittyi monia ikäviä piirteitä ilkeine poliiseineen, ymmärtämättömien ystävien ja baarissa huoraksi huutelevien miesten muodossa. Silloin tuli myös isää ikävä. Olisin kaivannut isää, joka olisi ollut todella vihainen siitä, että hänen rakkaalle tyttärelleen tehtiin pahaa ja jonka olkapäätä vasten olisin saanut itkeä.

 

Marja: Miten täytit surullisen, ahdistuneen ja pelokkaan rakkauden nälkäsi? Ajoiko se sinut "väärin suhteisiin"?

 

Sami: Aloin pelastaa maailmaa. Yksi sielu kerrallaan. Tapasin baarissa naisen, joka halusi samaa kuin minä. Jonkun, jonka ottaa viereen ja pitää edes hetken turvassa. Hän kertoi minulle heti ensimmäisenä yönä, että hänet on muutama vuosi sitten joukkoraiskattu. Ensimmäinen ajatus oli, että minä haluan pelastaa hänet. Haluan olla hänelle turva. Miten minä olisin voinut. Rikkinäinen ja turvaton nuori mies. Yhtenä iltana hän ei enää tullut. Hän laittoi viestin, että ei vain pysty suhteeseen. Menin vain enemmän rikki.

 

Seuraavaksi tapasin ihanan nuoren naisen, joka oksensi kaiken syömänsä ulos. Taas huomaisin tilaisuuden koittaneen. Yksi uusi sielu pelastettavaksi. Miten minä sen tein. Tarjosin hänelle pitsan, jonka hän kävi pizzerian vessassa oksentamassa ulos. Sanoin hänelle vihaisesti, että jos minä opintotuella tarjoan sinulle pizzan, niin sinä et vittu sitä ulos oksenna.  Lopputulos oli sama.

 

En  minä ketään pystynyt rakkaudellani pelastamaan. Vähiten itseäni, joka minun olisi pitänyt ihan ensimmäiseksi pelastaa. Oli pakko päästä elämässä jotenkin muulla tavoin eteenpäin. Muuten olisi käynyt hyvin huonosti.

 

Sami: Miten pääsit eteenpäin traumaattisesta kokemuksestasi mökillä? Aloitko haluta rinnallesi jonkun, jota rakastaa? Aloitko kaivata vierellesi ihmistä, jonka kanssa olisit voinut kokea turvaa ja rakkautta?

 

Marja: Minut oli lyöty hetkellisesti pahasti, mutta päätin nousta. Halusin päästä eteenpäin. Pikku hiljaa tuo pieni kylä alkoi tuntua väärältä paikalta asua. En silloin tajunnut, että mökin tapahtumat olivat tahrineet kaiken.

 

Ja kyllä. Hain rakkautta, turvaa ja isää. Minut 20-vuotiaan nuoren tytön hurmasi 40-vuotias kahden lapsen isä. Siinä oli kai jotain turvaa ja uudet ympyrät.  Ei siinä rakkautta ollut vaikka sitä kuvittelin, mutta jonkinlainen pakopaikka. Suhde jäi, kun löysin uuden lohduttajan.

 

Hänen kanssaan revin itseni irti pikku kylästä ja muutin Helsinkiin. Koirani tappoi miehen kissan ja maailmamme eivät kohdanneet. Päädyimme eroamaan. Olin kuitenkin päässyt taas jaloilleni ja etäisyys auttoi pahaan oloon.

 

Paha olo kuohahti viimeisen kerran oikein voimalla, kun sain tiedon että syytettä ei nosteta. Tarinamme olivat eriävät eikä ollut todisteita. Rakkaus oli kuitenkin voittanut. En vihannut miehiä enkä itseäni. Ehkä olin piirun verran kovempi, mutta edelleen avoin rakkaudelle.

 

Marja: Haavoja haavojen perään. Kaipasit parantavaa rakkautta, mutta mikä nosti sinut jaloilleen oikeasti?

 

Sami: Oli lauantai-ilta. Olin baarissa kavereiden ja muutama viikko ennen tapaamani tytön kanssa. Olin häneen syvästi rakastunut. Tai ainakin kuvittelin niin. Ehkä se oli enemmän turvan ja lohdutuksen hakemista. Hän oli koko illan hiljainen, kunnes sanoi, että häntä ei vaan kiinnosta. Romahdin kunnolla.

 

Muistan, kun menin baarin nurkkapöytään itkemään. Eräs naispuolinen ystäväni saattoi minut kotiin. Jäi nukkumaan kanssani. Oli vain vierelläni. Se oli jälkikäteen ajateltuna niin kultainen teko.

 

Seuraavana iltana muistan, kun  kirjoitin vihkon sivulle, että en aio olla enää kenenkään terveyskeskus. Ei helvetti enää kiinnosta. Päätin tehdä jonkun radikaalin muutoksen. Ja teinkin. Päätin jättää Jyväskylän taakseni ja muuttaa taas Tampereelle. Seuraavalla viikolla muutin. Minulla oli mukana vajaa henkilöautollinen tavaraa ja Tampereen Pispalassa odotti vuokra-asunto. Sillä reissulla olen edelleen.

 

Ehkä ymmärsin silloin baari-illan jälkeen jotain itse. Ehkä nainen, joka nukkui vierelläni oli minulle lupaus jostain paremmasta. En tiedä, mutta päätös, jonka silloin tein, on ollut elämäni parhaimpia.

 

On päiviä jolloin elämä tuntuu karkaavan käsistä, silmät itkevät ilman kyyneliä ja nauru karkaa muille maille. Toisina päivinä nauru saa sinut loistamaan, rakkaus hehkumaan ja mikään murhe ei ole esteenäsi. Marjan elämä muuttui yhdellä mökkireissulla toisen ihmisen väärän teon tähden, mutta silti hänen piti itse nousta pahasta olosta. Sami kantoi aivan liian painavaa reppua, joka oli täynnä huolia isästä. Se kaatoi rakkauden, melkein hänetkin, mutta Sami päätti opetella pitämään huolta itsestään. Noina hetkinä olisi ihanaa, kun olisi se viisaus, minkä saamme vasta kaiken kokemamme jälkeen. Mutta ainoa tapa elää, on rämpiä, toisinaan tanssia ja jatkaa eteenpäin. 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Muuta kesäloma riitely rakkaudeksi

Kesäkuussa pikku hiljaa koko perhe murua lukuun ottamatta aloitti lomailun. Päivät kuluivat vauhdilla ja olemme tehneet myös muutaman retken. Heinäkuun lähestyessä alamme kaikki jo odottamaan murun loman alkua. Ensimmäinen taka-isku oli kun loman alku siirtyi viikolla. Lapset alkoivat käydä malttamattomiksi ja minä väsyä. Ilmassa leijui hiljaa: ”Koska se pirun loma alkaa. ” Suoraan sanottuna alkoi ketuttaa.

 

Loma alkoi. Ja niin alkoi riitelykin. Lapset aloittivat aamulla kinastellen ja vuoron perään parkuen. Vuoroin minulla paloi pinna ja sitten murulla. Mutta ei sekään riittänyt, riitelimme myös keskenämme. Välillä ”kevyesti” kinaten ja toisinaan jopa huusimme. Tyttömme kysyikin ensin murulta: ”Miksi sinä isi huudat niin paljon?” Ja sitten minulta: ”Miksi sinä äiti olet niin herkkä?”

 

Tilanne harmitti. Aivot olivat puolitehoiset ja pehmeät väsymyksestä. Kuopus on valvottanut ja kolmen kanssa yksin olo on vienyt voimia. Odotin valtavasti murun loman alkua ja lepoa. Ja piru se mitään lepoa ollut! Muru tuli ja sekoitti koko rytmin. Sen päälle piti vielä riidelläkin! Olin valmis ottamaan salaa äkkilähdön etelään aivan yksin.

 

 

Kaksi päivää tappelimme joka välissä. Miksi? Googlailin lomariitely artikkeleita mielenkiinnosta ja niitähän löytyi. Itsekin olisin niitä osannut nimetä, mutta joskus on hyvä lukea muiden neuvoja. Väsymys on yleinen riidan aihe lomilla ja minä olin keskittynyt vellomaan vain omassa väsymyksessäni. Oletukset ja puhumattomat odotukset nousevat myös riidan aiheiden kärkikahinoihin. Sopii meidänkin tilanteeseen.

 

Pieni häpeänpuna nousi poskilleni, kun aloin tajuamaan miten lapsellisesti käyttäydyin. Ei sekään vielä silti auttanut. Muru sanoi erään riidan päätteeksi: ”Anna minunkin olla väsynyt.” Olin ihan raivona, mutta tajusin silti olevani varsin itsekäs. Tanssin intohimoisesti vain oman väsymykseni kanssa.

 

Illalla muru tuli pyytämään anteeksi sanomisiaan ja minä sain kakistettua ulos, että sinäkin saat olla väsynyt. Me molemmat olimme väsyneitä. Sen ääneen sanominen auttoi. Takana on ollut rankka vuosi. Kolmannen lapsen vauva vuosi ja vaikka olin kotona, me molemmat teimme silti töitä. Välillä rahahuolet ovat painaneet harmaita pilviä yllemme ja vyötä on kiristelty. Hoitoapua ei ole ollut liiaksi ja keväällä lapsetkin sairastelivat enemmän. Ei mikään ihme, että olemme väsyneitä!

 

 

Odotimme molemmat lepohetkiä niin kovasti, mutta emme silti puhuneet siitä toisillemme. Me oletimme vain toisen tietävän sekä ymmärtävän. Totuus on kuitenkin se, että pitää puhua ja kolmen lapsen kanssa lepohetkiä pitää järjestää. Ne pitää sopia, vuorotella ja pyytää vielä ulkopuolista apuakin. Päätimme muuttaa ”riitelyloman” oikeaksi lomaksi.

 

Aamuisin muru on antanut minun nukkua, sillä hoidan pääosin yöheräilyt sillä jatkan vielä imetystä. Silti yritän välillä antaa murunkin nukkua pidempään. Aamun pidemmät unet vaikuttavat heti mielialaan. Päivällä on pakko alkaa jakaantua eikä mennä aina yhdessä, jotta saa levättyä. Meillä on kolme lasta ikäjakaumalla 1-vuotiaasta 9-vuotiaaseen. Silloin pitää myös miettiä toden teolla mitä voi tehdä ja miten rytmittää päivä.

 

Päätimme myös lähteä kaupungista mummolaan, jossa elämä on rauhallisempaa. Lapset vain ulos pihalle ja trampoliinille. Välillä pyöräilyä, uimaan tai serkuille kyläilemään. Apuna on mummo, pappa ja välillä isomammakin. Kuopuskin tuntuu nukkuvan pidemmät päiväunet ja yöt paremmin mummolassa. Omakotitalo antaa myös tilaa olla välillä yksin ja ottaa vaikka päiväunet kahden murun kanssa, jos mummo vahtii lapsia.

 

Loputon oletuksien viidakko on pakko selvittää ja olemme puhuneet, puhuneet ja puhuneet mitä haluamme tehdä. Mihin rahat riittävät. Ja mikä oikeasti on meille tärkeää. Mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä. Mitä parisuhteemme tarvitsee ja mitä me itse tarvitsemme. Se on auttanut ja tietty kireys on alkanut helpottaa. Selkeästi meille sopii, että loman alussa otetaan ihan rauhassa ja totutella lomaan ennen kuin säntäämme kaiken maailman rientoihin.

 

Emme lähde tänäkään vuonna ulkomaille, ehkä emme edes vuokraa mökkiä mutta syömme paljon mansikoita, herneitä, olemme yhdessä ja nautimme. Lapset haluavat kaikkea, mutta minusta tuntuu, että hauskinta niiden mielestä on kastella aurinkoa ottavat äiti kylmällä vesisuihkulla. Sen he muistavat lopun ikäänsä! Ihan sairaan halpaa huvia!

 

 

Ja mitä muruun, minuun ja rakkauteen tulee on toive olla yksi yö kahden. En tiedä tanssimmeko taas villisti yökerhossa, lähdemmekö minikaupunkilomalle, olemmeko vain kotona alasti vai lähdemmekö metsään patikoimaan. Ei sillä ole edes väliä. Haluan vain saada aidosti murun itselleni, katsoa häntä syvälle silmiin, kuulla jokaisen lauseen loppuun ja uppoutua rakkauteen. Höpöttää niin kauan, että yö pimenee ja aamu taas valkenee. Maistaa viinin murun huulilta ja nukahtaa hänen syliinsä.

 

Yksi yö kahden tekee ihmeitä pienten lasten vanhemmille. Onko se sinunkin toiveesi? Sano se kumppanillesi. Kerro, mitä haluaisit tehdä. Yrittäkää järjestää lapset hoitoon ja olla kahden. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta vaivan näkö kannattaa. Hymyilevät vanhemmat ovat lasten kesälomamuistojen aatelia. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 12

Kirjoitukset jäivät taaksemme ja elämä oli edessä. Vapauden hetki kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se ole aina sitä. Marja ja Sami pitivät molemmat välivuoden, jonka aikana kyyneliä ei säästelty. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

Marja: Oliko sulla selkeet suunnitelmat kirjoitusten jälkeen?

 

Sami: Ei mulla ole oikein koskaan ollut mitään selviä suunnitelmia. Mua kiinnosti tiedostusoppi ja sosiologia. Eniten mä halusin päästä muuttamaan omilleni. Haaveena oli tuolloinkin Tampere, mutta Jyväskylä olisi ollut yhtä hyvä. Musta tuntui jo varmaan ennen lukiota, että 5000 asukkaan kylä, jossa asuin, oli minulle aivan liian pieni. En mä ekana kesänä käynyt pääsykokeissa. Mä menin syksyllä Jyväskylän avoimeen yliopistoon opiskelemaan tiedostusoppia ja jätin sen sitten kesken, kun tammikuussa menin armeijaan.

 

Sami: Mitä sä ajattelit lukion jälkeisestä elämästä? Päädyitkö opiskelemaan heti sitä, mitä halusitkin opiskella?

 

Marja: Se oli mulle etsikko aikaa. Kirjoitukset ja etenkin tulokset olivat niin iso pettymys, että hautasin jollain tasolla unelmani. Tuntui, ettei musta taida olla mihinkään. Eikä kukaan oikeen tajunnut mun pahaa oloa kun peitin sen tekemällä mallin hommia ja muita "hohdokkaita" juttuja. Päätin mennä kuitenkin kokeilemaan "harrastuksena" kasvatustietä Tampereen avoimeen yliopistoon. Olin aivan innoissani! Silti en uskaltanut haaveilla yliopistoon pääsystä ja hain opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulun alettua se tuntui alusta asti mulle väärältä. Mutta sitten syksyn vaihduttua talveksi elämä heitti ympäri ja koulukin jäi kesken. Moni asia muuttui lyhyessä ajassa.

 

Marja: Miltä susta sitten tuntui muuttaa pois kotoa? Nautitko vapaudesta vai tuliko ikävä kotiin? Seurustelitko muuten silloin?

 

Sami: Mä muutin Tamperelle heti armeijan jälkeen. Olin armeijassa Mikkelissä sen lyhyimmän ajan, mikä oli pakko olla. Se oli tuolloin vuonna 1996 yhdeksän kuukautta, Mä muistan, kun komppanjan päällikkö kysyi ensimmäisellä viikolla minulta toiveita armeijan suhteen. Sanoin, että haluan olla sen verran, kun on pakko. Muistan sen katseen, jonka sain. Siskoni opiskeli tuolloin Tampereella ja hän oli muuttamassa silloisen poikakaverinsa kanssa yhteen. Hän soitti minulle päivä sen jälkeen, kun olin päässyt pois armeijasta, että haluaisinko muuttaa hänen kämppäänsä Tampereen keskustaan. Olin aivan fiiliksissä ja kun se vielä kävi vuokraemännälle, niin muutto toteutui viikossa.

 

Mä en muista, että olisin koskaan ollut siihen mennessä niin onnellinen elämässäni. Mun tyttöystävä opiskeli tuolloin Tampereen Yliopistosssa, joten pääsin samaan kaupunkiin. Se vapauden tunne, kun laittoi oven kiinni perässään ja sai ostaa kaupasta mitä tahtoi. Tyttöystäväni asui vajaan kilometrin päässä ja kaupunki oli auki kahdelle rakastavaiselle. Vasta muuton jälkeen sitä alkoi miettiä, että mitähän sitä pitäisi alkaa uudessa kotikaupungissa tekemään, muuta kuin nauttimaan vapaudesta ja rakastamaan.

 

Sami: Mikä sai sinun elämäsi kääntymään ympäri? Mitä sinulle tapahtui sen jälkeen, kun tajusit, että olet aivan väärässä koulussa?

 

Marja: Pinnan alla oli kuplinut jo pitkään. Olin ollut reilut neljä vuotta poikaystäväni kanssa, menimme kihloihin kirjoitusten jälkeen ja asuimme yhdessä. Viimeinen vuosi oli ollut vaikea ja minä kaipasin vapautta. Tappelimme paljon ja tylsyys nakersi suhdettamme. Emme osanneet puhua. Silti samaan aikaan haaveilin jopa vauvasta. Aloimme syksyllä pohtimaan asunnon ostoa ja löysimmekin hyvän. Juuri ennen paperien kirjoittamista tajusin, että tulisin tekemään elämäni virheen. Minun oli pakko lähteä nyt, ennen omaa asuntoa, naimisiin menoa ja vauvaa. Ahdistus oli kasvanut salakavalasti sisälläni ja yksi kaunis päivä en enää kestänyt. Olin yrittänyt puhua, mutta asiat eivät auenneet enkä osannut hakea mistään apua. Kaikki vaan hokivat poikaystäväni olevan "täydellinen mies".

 

Soitin hyvälle ystävälleni kesken koulupäivän ja kerroin, että tänään lähden. Itkin, tärisin ja olin peloissani. Ystävä lohdutti ja tarjosi tupakkaa. Hain kotoamme vain urheilukassillisen vaatteita ja jätin kihlasormuksen pöydälle poikaystäväni ollessa töissä. En voinnut kohdata häntä. En uskaltanut puhua edes äidilleni. Vain ystäväni tiesi minne menin. Olo oli lohduton, kun astuin junaan Tampereen rautatieasemalla. Siinä rytäkässä koulun lopettaminen oli vain helpotus. Kai menin sinne enemmän ollakseni muille mieliksi.

 

Marja: Rakastuit vapauteen, mutta mitä se teki parisuhteellesi? Olitko jo valmis leikkimään kotia?

 

Sami: Mä olin valmis leikkimään kaikkia muita leikkejä kuin kotia. Mun parisuhde alkoi saada outoja piirteitä. Mä olin niin hurmioitunut omaan vuorakämppääni ja vapauteeni, että en halunnut viettää öitä tyttöystäväni luona enkä halunnut, että hän viettää öitä minun luonani. Halusin olla yksin. En ollut oikein koskaan ennen saanut olla. Minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään ja tarkkailla koko ajan jotain merkkejä, Mun eka vuosi Tampereella oli ehkä koko tähän astisen elämäni tärkein vuosi. Mä itsenäistyin ja aloin kaivella esiin sitä Samia, joka minusta oli myöhemmin tuleva. Sen hinta oli nuoruuden rakkauden rikkoutuminen, mutta sain sen tilalle paljon enemmän.

 

Mä asuin Tampereella vajaan vuoden. Mä hain opiskelemaan Tampereen yliopistoon sosiologiaa, mutta en päässyt, mutta pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja lähdin syksyllä sinne. Siinä ei montaa päivää kulunut, kun löysin koulusta nuoren naisen, johon rakastuin. Olin silloin vielä löyhästi yhdessä  Tampereella asuvan tyttöystäväni kanssa. Muistan, kun matkustin eräs viikonloppu hänen luoksensa lopettamaan suhdetta, koska olin rakastunut toiseen.

 

Luin junassa Hermann Hessen Arosutta. Vähän ennen Tampereen asemaa kirjoitin kirjan viimeiselle tyhjälle sivulle tarinan rakkaudesta, joka päättyy. Luin sen ääneen tyttöystävälleni, jota menin jättämään. Takaisin Jyväskylään tultuani, menin suoraan nuoren naisen luokse, johon olin rakastunut ja sanoin hänelle itsevarmuutta puhkuen silloisen lempibändini CMX:n sanoin, että olen sinun jos tahdot niin. Hän tahtoi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

 

Sami: Ero on aina kipeä asia. Joskus pitää tehdä asioita, jotka sattuvat vielä pitkään. Koitko eron jälkeen pitkään syyllisyyttä? Menetit erossa paljon, mutta kerro, että mitä sait sen tilalle?

 

Marja: Sä osuit naulan kantaan. Syyllisyys suorastaan poltti mun sisuskaluja ja siihen lisättiin vaan lisää kierroksia mun nuollessa haavoja. Mun poikaystävä, josta tuli entinen, meni ihan raiteiltaan monessakin mielessä. Hän konttasi perässäni ulvoen räkäposkella ja puhui itsemurhasta. Oli kamalaa nähdä hänet niin huonossa jamassa, välitin hänestä valtavasti. En tiennyt, mitä olisin voinut enää tehdä. Tiesin, että olin jättänyt hänet todella rumasti ja olen siitä pahoillani jollain tavalla edelleen. En muutakaan silloin voinut, en osannut muuta. Oma äitini ja muu perheeni ei ymmärtänyt yhtään, miten saatoin jättää "unelma vävyn". Olin jotenkin aivan yksin, koska en halunnut nähdä perhettänikään syytösten takia.

 

Se mitä sain oli jotain, mikä vaikuttaa minussa edelleen. Jouduin katsomaan peiliin, seisomaan täysin omilla jaloillani ilman äitiä, koripalloa tai poikaystävää. Olin vieraalla paikkakunnalla rahat vähissä ja ilman töitä. Piti kääriä hihat ja etsiä oma paikkansa. Löysin nopeasti mielenkiintoisen työn, vapaus maistui hyvältä, vaikka yksinäisyys oli uutta ja tuntui välillä todella pahalle. Löysin oman voimani, sellaisen alkuvoiman jolla pärjää elämässä. Ja sitten kun olin surrut ja koonnut itseäni aloin pikku hiljaa nauttia elämän iloista ja sinkkuelämästä.

 

Me emme tienneet kirjoitusten jälkeen, mitä olisi tulossa. Sami muutti onnensa kukkuloilla Tampereelle intin jälkeen ja Marja suri pieleen menneitä kirjoituksiaan. Muutto omaan kotiin sai Samissa aikaan vahvan itsenäistymisen, jonka edessä nuoruuden rakkauskin taipui. Marja taas teki päätöksensä ja siitä alkoi uusi itseensä tutustuminen. Ero vavisuttaa ihmisen perustuksia, mutta luo mahdollisuuden myös tarkastella niitä. Yksin jääminen on paikka, jolloin voi aloittaa asioita alusta ja summata mennyttä elämää. Kaiken sen surun, ahdistuksen jälkeen tulee päivä, jolloin aurinko taas paistaa.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Kaapista ulostulo -kirje

Taisitkin jo arvata muru

Pikku hiljaa meillä alkaa olla yhteisiä vuosia takana. Suhteemme on edennyt nopeasti, me aloitimme kaksistaan mutta jo kolmansien treffien jälkeen olimme lapsiperhe. Tutustuit heti poikaani, meidän poikaamme. Ei mennyt kuin muuttama kuukausi ja asuimme jo yhdessä. Ja siitä kahden vuoden kuluttua syntyi tyttäremme ja muutaman vuoden päästä kuopuksemme. Olemme silti ehtineet tutustua toisiimme ja lapsetkin jo tuntevat termin mummolaan hoitoon mennessään ”äiti ja isi hoitavat rakkauttaan kahdestaan”.

Suhteemme on perustunut vahvaan yhteyteen, rakkauteen ja ystävyyteen. Tuntui heti alussa, että tuntisimme toisemme. Fyysinen yhteys kasvoi ja kehittyi, kehittyy edelleen välillemme. Tuntuu, että pikkulapsivaihe on yhtä muutosta. Olen hirmuisen onnellinen, että olemme nyt entistä tiiviimpi pari myös fyysisesti. Matka halujemme alkulähteille on pitkä mutta nautinnollinen. Sinun kanssa sitä on turvallista käydä.

Yhdessä olemme avanneet ovia, mitkä ovat olleet kiinni seksuaalisuudessamme. Luottamus on kasvanut koko ajan ja siksi nyt kirjoitan sinulle rakkaani tätä kirjettä. Tiedätkin jo, että minulle on usein vaikeimmat asiat helpompi ilmaista kirjoittamalla. Olet saanut minulta ennenkin kirjeitä, joissa avaan tunteitani. Silti minua jännittää.

Olen pohtinut itsekseni vuosien varrella paljon pidänkö vain miehistä vai onko minussa jotain, mikä haluaa ja vetää minua myös toisten naisten luo. Teinisuutelut muiden tyttökavereiden ovat vielä viatonta leikkiä. Tiedät hyvin tarinan siitä, kun vuosia sitten suutelin yökerhossa tuntematonta nuorta naista ja kiihotuin siitä sanoin kuvaamattoman paljon. Muistan edelleen miltä se tuntui, miten näin eroottisia unia tapahtumasta kauan jälkikäteenkin. Ja kuinka monta kertaa mietin, miten tilanne olisi jatkunut ellei naisen poikaystävä olisi repinyt naista kotiin mustasukkaisuuden vallassa.

Aina en ole itsellenikään myöntänyt pohdintaani. Luulen, että kun parikymppisenä kävin yhdessä vaiheessa Helsingin yöelämässä pääasiassa homobaareissa se ei johtunut halustani olla rauhassa miesten lähentelyistä vaan kiinnostuksestani naisiin. Miksi ihmeessä eksyinkin yksin SETA:n sen aikaisiin naisten iltoihin entiseen DTM:n yökerhoon. Ja siellä kuin vahingossa löysin itsesi jälleen suutelemassa naista… Silloin tutkimusmatkani tyssäsi sen aikaiseen avopuolisoon ja hänen mustasukkaisuuteensa. Annoin asian olla, mutta vain julkisesti. Mielessäni asia oli ja nuo baarireissut ovat mielessäni edelleen.

 Haluaisin kertoa sinulle rakkaani, että haluaisin tutkia kiinnostustani naisiin syvemmin. Se, että katselen kauniita naisia kadulla ja muistelen menneitä ei riitä enää. Minua on jäänyt vaivaamaan, miltä naisen kosketus tuntuisi ja miltä tuntuisi koskettaa naista. Haluaisin kokea sen vielä, vaikka me olemme jo naimisissa. Haluaisin kokea sen kahden, jonkun ihanan naisen kanssa joka osaisi opettaa minua hellästi tuossa uudessa maailmassa.

Rakkaus sinua kohtaan ei ole näistä tuntemuksista huolimatta muuttunut. Haluni sinua kohtaan on edelleen sama, en voisi luopua sinusta mieheni. En olekaan lesbo. Minusta tuntuu, että olen bi-seksuaali. En haluaisi aloittaa suhdetta naisen kanssa, vaan saada kokemuksen olla naisen kanssa, jotten kiikkustuolissa muistele menneitä mahdollisuuksia vaan koettuja nautintoja. 

 Uskon, että me yhdessä voimme tämänkin selvittää. Toivoisin, että olisit tukenani. Halusin jakaa ja vihdoin uskalsin jakaa tämänkin salaisuuteni kanssani. Laitetaan lapset hoitoon, juodaan viiniä ja jutellaan tästä rakkaani kun olet miettinyt sitä hetken. Hoidetaan yhdessä meidän rakkauttamme.

*Tämä kirje on osittain totta ja osittain fiktiota. Tein sen ollessani 2013-2014 Sexpo-säätiön seksuaalineuvoja koulutuksessa ja nyt vain päivitin kirjeen. "Kaapista ulostulo -kirje" oli kotitehtävämme, joka herätti minussa paljon ajatuksia. Se myös muutti ajatteluani ja puhuimme aiheesta paljon murun kanssa kotonakin.

Helsinki Pride -viikkoa on vietetty koko kulunut viikko, jossa seksuaali- ja sukupuoli vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja kulttuuria tuodaan esille. Rakkaus on ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille. Minä ja sinä voimme omilla teoillamme auttaa sen toteutumista. Sillä vielä vuonna 2016 voi heteropari osoittaa julkisesti rakkautta, kun taas homopari miettii uskallammeko edes suudella julkisella paikalla. Aloita itsestäsi ja opeta lapsillesi erilaisuuden olevan rikkaus. Rakkaudellista Helsinki Pride -viikon viimeistä päivää kaikille!

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Close