Tag

rakkaus

Uncategorized

Viisi yötä poissa kotoa – Miksi koen lähdöstäni syyllisyyttä?

NYT! Minun vuoroni lähteä, sillä yleensä muru lähtee työmatkalle. Lähden ensi viikolla Maailman seksuaaliterveysjärjestön (WAS) konferenssiin Prahaan edustamaan Suomen Seksologista Seuraa. Olen ihan superinnoissani ja motivoitunut. Mutta. Syyllisyys on hiipinyt myös mieleeni.

 

Mistä kummasta tämä syyllisyys on tullut? Tätähän olen odottanut! Vaikeina hetkinä se on ollut unelma, jota kohti menen pikku hiljaa askel askeleelta. Jokainen pyykkikoneen läpi meno, lapsen kiukkukohtauksen rauhoittelu tai imetys ovat olleet askelia.

 

Suomen Mielenterveysseuran sivuilla syyllisyydestä sanotaan, että syyllisyyden tunteisiin kuuluvat häpeä, tunnontuskat ja katumus. Tunnistan heti tunnontuskat. Ne liittyvät vahvasti tulevaan työmatkaani ja ne tuntuvat kehossa asti. Välillä on melkein pahaolo, kun ajattelee liikaa tulevaa matkaa syyllisyyden kautta.

 

Edellisen kerran olin työmatkalla Berliinissä melkein kolme vuotta sitten! Se voi tuntua kaukaiselta, mutta aika on mennyt äkkiä äiti-hommissa. Tässä välissä olen ollut kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä enemmän ja vähemmän. Niin ja tehtiin me Samin kanssa Pannaan menemään kirjakin!

 

Järjellä ajateltuna voisin lähteä vailla turhia syyllisyyden tuskia. Tunteet eivät kuitenkaan aina järkeä kuuntele. Ikävä kyllä.

 

Siksi teen itselleni saman kuin jos pyydän asiakkaitani tekemään. Raakalista siitä – MISTÄ SYYLLISYYTESI JOHTUU? Sitten käyn listan läpi, katson jokaisen asian taakse ja mietin, mitä ne tarkoittavat. Mistä juuri tuo syyllisyyden tunne kumpuaa?

 

* Miten lapset pärjäävät?

* Miten muru jaksaa?

* Miten imetyksen käy?

* Pelko omasta ikävästä – mitä jos en osaa nauttia yksin olosta?

* Mitä jos minulla on liian kivaa?

 

Nämä asiat nousivat spontaanisti. Melkein nolotti kirjoittaa niitä. Miten ihmeessä lapset tai muru eivät muka pärjäisi ilman minua, totta kai he pärjäävät! Ajattelenko, että olen jotenkin korvaamaton? Tai imetys. Voisin olla jopa helpottunut, että se loppuisi luonnollisesti. Mutta samaan aikaan suren imetyksen loppumista jo etukäteen.

 

Pelko omasta ikävästä ja siitä nautinko yksinolosta, on tärkeä kohta listallani. Se on kuin huutomerkki. Tämän äidin on korkea aika lähteä pidemmäksi aikaa ja kauemmaksi kuin yhdeksi yöksi Turkuun. Minä tarvitsen äitinä, naisena ja vaimona varmuuden siitä, että riitän itselleni omana itsenäni. Haluan huomata, miten ihanaa on olla yksin.

 

Jos minulla on liian kivaa, niin mitä sitten?! Pahinta, mitä se voi aiheuttaa on onnellinen nainen, joka palaa työmatkalta kotiin perheensä luokse.

 

Listan teko auttoi minua. Tai oikeastaan koko tämän blogipostauksen teko. Koska on ihan turhaa kantaa harteillaan syyllisyyttä, joka ei ole tarpeen. Ensi viikolla varmaan kipuilen lähtöä hieman ja valutan kyyneliä laittaessani lapsia nukkumaan. Saatan myös voivotella, miten osaan nukkua ilman murua. Se on ihan ok.

 

Lauantaina kun lähden, lähden työmatkalle ilman taakkaa. Aion nauttia innostuksestani työtäni kohtaan, aamupaloista ilman lapsiperheen sirkusta, lounaista kiinnostavien työkollegoiden kanssa ja illalla voin nauttia lasin viiniä terassilla. 

 

Ikävä kotiin on sitä rakkautta, mikä saa minut hymyilemään ja rakastaan perhettäni vieläkin enemmän.  Ehkä pieni välimatka tekee meille kaikille hyvää. Avain on kaunis kaipaus. <3

 

 

*Oletteko te tunteneet syyllisyyttä työmatkalle tai lomalle lähtiessänne, jos lähdette ilman perhettä? Miten olette selättäneet syyllisyyden vai oletteko kantaneet siitä taakkaa mukananne matkalla?

 

*Laittakaa minulle ihmeessä hyviä vinkkejä syyllisyyden kanssa. Tai vaikka matkavinkkejä Prahaan. Toivottavasti ehdin edes pienen hetken kurkata, millainen Praha on kongressikeskuksen ulkopuolella. =)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Uncategorized

Pettämisen pelko

” Pahinta on tämä masennus, jonka pettäminen sai aikaan. Nyt syön masennuslääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia, että pystyn jotenkin toimimaan. Hajosin ihan kokonaan ja tuntui että elämältä meni pohja. Töissä kaikki menee päin persettä. Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja olen uskonut ja luottanut mieheeni kuin kallioon. Ja valetta kaikki.”

(Suora lainaus vauva.fi -keskustelupalstalta)

 

”Olen ihan rikki repäisty :'( . Meillä on 2lasta ja tuntuu että pää halkeaa. Muutama vuosi sitten mies petti ollessani raskaana ja terapioiden ja muun ulkopuolisen avun kanssa pääsimme siitä yli. Mies oli niin katuvainen ja vannoi ettei tee toiste enää ikinä koskaan milloinkaan….ja minä hölmö uskoin.”

(Suora lainaus anna.fi -keskustelupalstalta)

 

Onko pahempaa se, ettei tiedä pettämisestä? Vai se että saa toisen rysän päältä kiinni? Tai mitä jos on aavistellut jo pitkään, mutta toinen ei ole myöntänyt mitään? Pelkäätkö perheen hajoamista?

 

Kun kumppani pettää. luottamus kumppaniin murskataan. Usein tieto tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Äsken kaikki oli vielä ihan hyvin ja sitten mikään ei ole enää hyvin. Pettäminen saattaa johtaa myös eroon, jolloin menettää vielä enemmän.

 

Petetyllä on edessään usein kriisi. Kaikkonen (2016) mainitsee kirjassaan Uskottomuus – syyt ja seuraukset, että uskottomuuden aiheuttama kriisi voi olla jopa samanlainen traumaattinen kriisi kuin väkivaltainen tai hengenvaarallinen kokemus. Erityisesti pienten lasten äidit kokevat petetyksi tulemisen traumaattisena.

 

Olen pitkään jo pohtinut pikkulapsivaiheen uniikkia luonnetta ja sen haastavuutta. Parisuhde joutuu erityiselle koetukselle, jonka olen tuntenut itsekin. Toisinaan olen pelännyt, että muru pettää minua. Olenhan ollut vain ”hompsuinen” ja väsynyt kotiäiti useamman vuoden.  Muru varmasti löytäisi jonkun paremman, on joku pikku piru huudellut olkapäälläni.

 

Murun työmatkat ovat ehdoton kipupisteeni. Tiedän ammattini takia, että työmatkoilla petetään todella paljon. Tieto on lisännyt tuskaani ja mieli on maalaillut rumia kuvia. Olen peloissani syytellyt, raivonnut, itkenyt ja huutanut. Toisinaan esittänyt, että ei tässä mitään.

 

Onko se auttanut? Ei. Se mikä on auttanut on ollut puhuminen ja peiliin katsominen. Olen yrittänyt puhua peloistani ja miettiä, mistä ne pelot todella kumpuaa.

 

Kamalinta mielestäni olisi, että minä en tietäisi mitään ja muut tietäisivät. Että olisin tyhmä. Naiivi.

 

Olen nyt paljon haavoittuvaisempi kuin aiemmin. Olen murun kanssa antanut itsestäni paljon enemmän kuin kenellekään muulle. Kun toisen päästää katsomaan syvintä minää, voi toinen myös satuttaa kovempaa. Ja meillä on kolme lasta. Pelissä on paljon!

Kirjoitin postauksen Pettämisen helppous – baarit pehmentää sopimuksia viime syksynä, koska on tärkeää puhua suhteen rajat selviksi. Ja se ei riitä, että puhuu kerran. Suhteen sääntöjä täytyy päivittää vuosi toisensa perään. Ja erityisissä elämäntilanteissa vieläkin useammin.

 

Esimerkki 1. Mitä teemme, jos edessä on puolen vuoden kuiva kausi? Se voi johtua raskaudesta, synnytyksestä, työmatkasta tai jostain ihan muusta syystä. Riittääkö itsetyydytys ja porno? Häiritseekö ne jo jompaakumpaa? Voiko toista tyydyttää muilla tavoin kuin vain yhdynnällä? Vai saako olla muita kumppaneita?  Voiko toista vaati odottamaan?

 

Esimerkki 2. Suhteessa on jo pidempään ollut hiljaisempaa. Toinen ei välttämättä huomaa edes, toinen kaipaa läheisyyttä ja huomiota arjen keskellä. Huomiota kaivannut puoliso tapaa hurmaavan ihmisen harrastuksen kautta. Samaan aikaan tyytymättömyys kasvaa omaa suhdetta kohtaan. Hän ihastuu. Voimmeko puhua tästä hämmentävästä tilanteesta? Etäännymmekö vai voimmeko lähentyä uudelleen?

 

Nämä keskustelut todennäköisesti eivät ole helpoimpia, mutta vievät eteenpäin. Jos patoatte tunteet ja kysymykset, olette kuin tikittäviä aikapommeja. Kumpi mahtaa pamahtaa ensin? Ja miten?

 

Pienten lasten vanhemmat ovat kovan rasituksen alla ja alttiita pettämään sekä tulemaan petetyksi. Jos yhteyden kumppaniin on kadottanut, voi yhteyttä ja läheisyyttä lähteä turhaan etsimään toiselta ihmiseltä. Se voi tarkoittaa myös omistautumista työlle tai kodille rakkauden kustannuksella.

 

Kaikkosen (2016) kirjassa joku haastateltavista sanoi: ”En ihastunut toiseen, vaan siihen että toinen ihastui minuun.”  Tämä lause tiivistää minusta ruuhkavuosia elävän vanhemman rakkauden kaipuun. Voisiko kumppanisi ihastua sinuun uudelleen? Voisiko hän hurmata sinut uudelleen?

 

On hyvä kysyä, mitä minä tarvitsen. Mitä me tarvitsemme. Mitä me voimme tehdä. Pettäminen satuttaa niin paljon toista, että ennen kuin sille tielle lähtee kannattaa kääntää muut kivet.

 

Missään ihmissuhteessa, et pääse ilman ongelmia eteenpäin. Jos kaipaat jotain, PUHU kumppanillesi. Tulkaa vaikka terapiaan yhdessä miettimään, miten voisitte mennä yhdessä eteenpäin. Menkää parisuhdeleirille. Älkää luovuttako liian helposti houkutusten edessä, vaan opetelkaa nauttikaa elämästä yhdessä. <3

 

 

*Kirjallisuus: Anneli Kaikkonen Uskottomuus – syyt ja seuraukset (2016) 

*Voit jakaa omia ajatuksia peloistasi liittyen pettämiseen tai pettämisen kokemuksen. Muistattehan, että aihe on arka ja jokaisen kommentti on arvokas. Kunnioitetaan toinen toisiamme.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Uudelleen toisen luokse <3

”Kumpa sinut tuntisin paremmin, silloin ehkä oppisin itsenikin”

-Juice Leskinen-

 

Rakkauskupla ja villiä vaakamamboa pari ekaa vuotta. Kun rakkaus syvenee ja alkuhuuma on nautittu loppuun, pääsee uudella tasolla kohtaamaan kumppanin. Tulee itsenäistymisvaihe, jolloin tutkitaan yhdessä ja erillään oloa oman kumppanin kanssa. Siitä päästään rakastamisen aikaan. Hetki, jolloin voi kohdata itsensä uudelleen toisen kanssa. 

 

Omaa itseä ei ole välttämättä helppo kohdata. Ei ole helppo olla tarvitseva, kun kulttuurimme painottaa yksin selviämistä. Syvempi yhteys omaan kumppaniin vaatii kuitenkin sen myöntämistä, että tarvitsemme toista. Se vaatii myös rohkeutta tukeutua toiseen.

 

Parisuhteessa yhteyden luomiseen kuuluu toisen hukkaaminen ja uudelleen löytäminen. Siihen kuuluu väärää tulkintaa ja jopa yhteyden katkeamista, tunnekeskeisen pariterapian ”äiti” Sue Johnson on todennut. Tämä tieto on hirmuisen helpottava erityisesti pikkulapsiperheiden vanhemmille.

 

Tiedät varmaan, parisuhde saa aika ajoin kolhuja? Tulee sanottua tyhmästi, oletettua liikaa ja unohdettua kuunnella kumppania.

 

Väsyneenä yhteys pätkii varsin helposti. Silloin ei pysty eikä jaksa välttämättä kuunnella toista tai edes itseään. Ainoa toiminta, johon kykenee on reagointi. Tämä voi käytännössä tulla esiin kiukunpuuskina vähän milloin sattuu. Tai hulluna siivoamisena, lenkkeilynä, pelaamisena tai vetäytymisenä.

 

Tiedätkö miten te reagoitte, kun yhteys pätkii suhteessanne?

 

Meilläkin yhteys on pätkinyt. Monta kertaa. Olen syyllistynyt etäisyyden ottamiseen ja kaukana pysymiseen ihan helvetin monta kertaa. Väsymykseen kun vielä lisätään stressi, niin johan tulivuori räjähtelee ja mantereet tutisee. Kiukkuan ja joskus huudan. Muru taas vetäytyy. Hän kääntyy pois, mikä saa minut janoamaan yhteyttä entistä enemmän.

 

Tilanteen voisi nähdä symbolisesti rakkauden lankojen kautta. Yleensä sinun ja kumppanisi välillä on rakkauden lankoja, mutta yhteyden pätkiessä ne alkavat katkeilla.

 

Mitä sitten voi tehdä? Aina voi hengittää. Olla myötätuntoinen itseä kohtaan. Yrittää katsoa tilannetta ehkä hieman kauempaa.

 

Esimerkki:

”Näen äidin, joka on nukkunut useamman viikon huonosti. Hän on väsynyt ja uupunut arjen pyöritykseen. Vauva on vaativa ja isommalla lapsella on alkava uhma. Kumppanilla on paljon töitä ja töissä stressiä. Hänkin on nukkunut huonosti. Molemmat yrittävät selvitä tahoillaan, eivätkä pysty siksi tukemaan toisiaan. ”

 

Katso tilannetta, ja yritä ymmärtää miksi näin tapahtuu?

 

Kun olet katsonut itseäsi ja kumppaniasi hetken kauempaa, suuntaa katse tulevaan. Yritä nähdä aikajana laajemmin. Aluksi tunteina, päivinä, viikkoina, kuukausina ja vuosina. Pystytkö näkemään hankalan vaiheen hetkellisyyttä?

 

Kutsu toista keskusteluun. Se voi olla ihan mielettömän pelottavaa. Kokeile ottaa vaikka kädestä kiinni ja käännä katse varovasti toiseen.

Kysy, miten me selviäisimme tästä? Mitkä on meidän voimavarat? Mistä voimme saada apua? Sen jälkeen kysy, onko pakko. Jos voitte vähentää jostain elämänne osa-alueesta ja saada enemmän energiaa arkeen, se kannattaa. On kyse sitten töistä, omista tai lasten harrastuksista tai kaveri-illoista.

 

Yritä todella. Pyydä anteeksi, jos olet loukannut. Anna anteeksi, kun toinen sitä pyytää.

 

Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa.

 

Yrittäkää rohkeasti tutustua itseenne ja toinen toisiinne. Anna kumppanin tutustua kaikkiin puoliisi ja ole itse utelias hänen suhteensa. Sillä tavalla rakennetaan vahvaa rakkaudellista parisuhdetta.

 

Rakennusurakka voi olla suuri ja elämänmittainen. Mutta rakkaus on sen arvoinen. Vai mitä muru? <3

 

 

 

*Tämän kirjoituksen ehdoton innoittajani oli yksi työnohjaajistani ja kollegoistani seksologi ja psykoterapeutti Leena Hattunen. Kiitos ihana Leena. <3

 

*Voit kertoa blogini kommenteissa, miten te olette suhteessanne palauttaneet yhteyden kumppaniin yhteyden katkeamisen jälkeen? Missä elämänvaiheessa yhteys välillänne on pätkinyt eniten? Tai missä vaiheessa yhteys on ollut vahvin?

**Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Seksuaaliterapeutin vinkit parisuhteen hoitoon pikkulapsiperheissä <3

Vauvan saaminen on ihmeellinen hetki elämässä. Ei se kuitenkaan ole mikään käyntikortti onneen ja ikuiseen parisuhteeseen. Rakkaus vaati työntekoa ja tietoisia valintoja pysyäkseen vahvana.

 

Aika monessa perheessä ensimmäisen lapsen jälkeen syntyy vielä toinen. Kaksi on enemmän kuin yksi. Tai kolme on enemmän kuin kaksi. Vauhti vaan kiihtyy ja vaatimustaso nousee. Miten saada parisuhde pysymään mukana?

 

Tässä viisi vinkkiäni pienten lasten vanhemmille – rakkaus voittakoon! <3

 

1.     Ruuhkavuodet ovat yksi haastavimpia vaiheita parisuhteelle. Sen tiedostaminen auttaa suhtautumaan uuvuttaviin hetkiin ja vähän hiljaisempaan seksielämään. Jos arki muuttuu liian rankaksi, se kannattaa ottaa puheeksi ja hakea apua ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

 

2.     Väsymys on yksi suurimpia haasteita. Väsyneenä ihmisen tunteidensäätelykeskus ei toimi aivoissa kunnolla, tarkkaavaisuus heikkenee ja olo on kuin olisi tyhmentynyt. Harva ihminen sytyttää kauheassa univelassa. Joten olkaa armollisia toisillenne ja yrittäkää nukkua vaikka vuoronperään. Pienetkin lepohetket voivat tehdä ihmeitä.

 

3.     Oma aika. Meidän aika. Perheen aika. Ajankäyttö muuttuu lasten synnyttyä eikä kaikkea voi tehdä niin kuin ennen. Siihen kannattaa varautua jo raskausaikana ja puhua omista toiveista kumppanin kanssa. On tärkeää myös kartoittaa turvaverkkoa eli ihmisiä, joilta saatte apua. Omasta hyvinvoinnista täytyy pitää huolta.

 

Oman ajan lisäksi parisuhteelle varattua aikaa ei kannata unohtaa. Vauvan kanssa rakkauden hoito voi olla jätskillä käymistä kaksin ja isomman kanssa mahdollisuus käydä hotellilomalla kumppanin kanssa kahden. Vanhempien rakkaus luo hyvää koko perheelle.

 

4.     Muistakaa puhua. Älkää olettako. Puhuminen ei todellakaan ole helppoa, mutta se luo yhteyttä välillenne ja estää turhia väärinkäsityksiä. Vaikka kotona tai töissä oleva kumppani kertoisi joka päivä samat asiat, kun kysyt mitä kuuluu, kysymyksesi on tärkeä. Se kertoo, että välität.

 

5.     Huolien pilvet voivat synkentää elämää ja laimentaa rakkautta. Rahahuolet, stressi työasioista tai pelko omasta riittämättömyydestä voivat viedä jopa yöunet. Osa vanhemmista on kovin yksinäisiä. Kumppania kannatta tukea ja olla valmiina kuuntelemaan. Neuvolassa kannattaa ottaa huolet puheeksi, he ovat teitä vanhempia varten.

 

 

Luettuasi tämän, voit hellästi muistuttaa itseäsi että jokainen parisuhde on erilainen. Polkuja hyvään, onnelliseen ja tyydyttävään parisuhteeseen on monia.

 

Seksuaaliterapia vastaanotolla olen saanut nähdä, miten valtava rakkauden voima voi olla. Jos on pienikin hiillos jäljellä, rakkauden liekin voi saada uudelleen lepattamaan. <3

 

*Tässä vielä muutama hyvä kirjavinkki parisuhteenhoitoon:

 

Janna Rantala Parintaju – Parisuhde lapsiperheessä (2016)

 

Maaret Kallio ja Osmo Kontula Happy End (2015)

 

Arto Pietikäinen Joustava mieli parisuhteessa (2015)

* Voit jakaa oman vinkkisi tai tarinasi muille pienten ja isompien lasten vanhemmille. Miten he voisivat pitää parisuhteesta ja rakkaudesta huolta?

*Blogin kirjoittaja Marja Kihlström on erityistason seksuaaliterapeutti (NACS). Hänellä on terapiavastaanotto Sexpo-säätiössä Helsingissä. 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut – kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme

Miksi näin kävi? Kohtukuolema vie perheen, joka odotti vauvaa elämästä suoraan kuoleman äärelle. Se on aina kamala tragedia ja perhe tarvitsee tukea niin läheisiltään kuin hoitohenkilökunnalta.

 

En ole itse joutunut kohtaamaan kohtukuolemaa. Lapsen menettämisen valtavan surun olen nähnyt häivähdyksinä, sillä tuttavapiirissäni on vauvan menettäneitä perheitä. Silti en ole ymmärtänyt, mitä he ovat käyneet läpi.

 

Halusin ymmärtää. Siksi otin yhteyttä perheeseen, jonka esikoistytär kuoli kohtuun täysiaikaisena, täydellisenä pienenä tyttönä seitsemän vuotta sitten. He halusivat kertoa teille kaikille palan heidän elämästään.

 

Annetaan perheen äidin kertoa.

 

Raskaus oli mennyt hyvin ja vauvan syntymä hetki lähestyi. Neuvolassa oli aika ja paikalla ihanan oman neuvolatädin sijaan oli sijainen. Vauvan sydän äänet kuuluivat hyvin, mutta pissanäytteen takia suuntasin vielä labraan – kaikki oli hyvin. Sijainen sanoi, että vauva syntyisi kohta.

 

Iltapäivällä aloin kuulostella vauvaa, koska en tuntenut liikkeitä. Olin kuitenkin lukenut, että vauvat ”lepäävät” ennen synnytystä ja voivat olla hyvinkin rauhallisia. En siksi huolestunut. Ikävä kyllä, minulla oli väärää tietoa.

 

Aamu tuli. Liikkeitä ei tuntunut edelleenkään. Olin tehnyt kaikki asiat, mitä käskettiin. Soitin Naistenklinikalle ja minut pyydettiin näytille. Kätilö ei löytänyt sydänääniä ja pyysi paikalle toisen kätilön. Sitten lääkäri tuli ja mentiin ultraan.

 

Huoneessa alkoi olla useampia kätilöitä, lääkäriä ja harjoittelijoita. Kaikki olivat hiljaa. Vitsailin itse vielä, että eikös siellä ole kaikki hyvin.

 

Sitten lääkäri kääntyi puoleeni ja sanoi: ” Sydänääniä ei löydy. Valitettavasti vauvanne on menehtynyt. ” Hän käänsi monitorin vielä sanojen vahvistuksesi. Kuului vain huminaa.

 

Epätodellinen ja todellinen olo samaan aikaan. Itkin. Isku vasten kasvoja. Miksi kuolema oli vienyt lapseni? Miksi? 

 

Joku alkoi puhua synnytystavoista. Teki mieli kiroilla. En halunnut synnyttää. Ei tässä tilanteessa pidä joutua miettimään miten haluan synnyttää!

 

Soitin miehelleni. Se oli vaikeaa. En voinut sanoa sanaa kuollut. Sanoin, että vauva on poissa. Mieheni oli jättänyt lounastarjottimen pöydälle ja lähtenyt taksilla sairaalaan.

 

Soitin äidilleni. Hyvälle ystävälleni.  Siskoilleni. Menimme kaikki kotiimme. Ei ollut sanoja. Oli paljon itkua ja halauksia. Tilanne oli järjen vastainen. Onneksi emme jääneet yksin. Illalla palasimme sairaalaan, jossa synnytys käynnistettiin. Halusin mahdollisimman hyvät lääkkeet ja ne oli minulle luvattu. Olin vihainen, kun synnytys silti sattui.

 

Rakas ystäväni ja mieheni olivat rinnallani. Synnytys kesti. Ponnistus kesti.

 

Lopulta kaunis tyttäremme syntyi. Katselin vain lasta kätilön nostettua hänet rinnalleni. Annoin hänet miehelleni, jotta hänkin saisi tuntea vauvamme lämmön ihoaan vasten. En osannut itkeä, mieheni ja ystäväni itkivät.

 

Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? 

 

Tukenamme oli aivan ihana kokenut kätilö, joka järjesti niin vuoronsa, että oli kanssamme synnytyksen alusta loppuun. Sillä oli meille valtavan suuri merkitys. Sairaalassa oli muutenkin hyvä olla ja meistä huolehdittiin kokoajan.

 

Joka hetki tyttäremme kanssa oli niin tärkeä. Hetket sairaalassa ja kappelissa olivat ainoat hetket, kun saimme olla hänen kanssaan. Veimme itse hänet krematorioon. Tyttärestämme jäi kourallinen tuhkaa. Kannoin tuota tuhkaa uurnassa käsilaukussani kaksi viikkoa, jotta sain vielä hetken lisäaikaa.

Tyttäremme muistotilaisuus oli hyvin kaunis. Suru sai minut elämään hyvin vahvasti hetkessä, ei ollut tulevaa. Piti vain mennä hetki hetkellä surun aiheuttaman tuskan taakan kanssa eteenpäin. Mieheni vanhemmat tulivat, mutta sisarukset eivät tulleet. Heille lapsemme kuolema oli liikaa. Se loukkasi. 

 

Olin pitkään hyvin ylpeä synnytyksestäni. Olisin voinut bussissa nousta seisomaan ja kertoa siitä. Olin myös äitinä ylpeä kauniista vauvastani. Nämä kokemukset antoivat voimaa surun keskellä.

 

Lähetimme lähipiirille tekstiviestin. Vauvamme kuolemaan suhtauduttiin monin tavoin. Saimme osaksemme paljon tukea, apua ja kauniita sanoja. Osa ihmisistä otti etäisyyttä, osa sanoi tyhmästi varmasti tahtomattaan.

 

Yksi kauniimpia asioita oli ensimmäinen äitienpäivä. Muutamat ystäväni olivat niin rohkeita, että he lähettivät minulle kukkalähetyksenä äitienpäivä onnittelut. Vaikka päivä oli vaikea ja kamala, olin kuitenkin tullut äidiksi. Ja minut muistettiin. Se tuntui tärkeältä.

 

Saimme paljon ohjeita, ettei suruun saa jäädä liikaa. No me sitten kävimme muutamissa häissä, mikä oli ihan kamalaa. Hirveää teeskentelyä. Piinaavaa keskustella kesälomasuunnitelmista, kun oma lapsi on juuri kuollut! Olisi pitänyt olla menemättä.

 

Minua ja miestäni suru yhdisti. Se ei erottanut. Surimme omilla tavoillamme ja silti yhdessä. Melkein vaikeampaa meillä on ollut myöhemmin syntyneiden elävien lasten vauva-aikoina.

 

Yritin mennä töihin samana keväänä. Mutta siitä ei tullut mitään. Syksyllä kokeilin uudelleen, mutta aika pihalla olin edelleen. Suru vei voimani ja kaiken tilan ajatuksilta.

 

Töissä oli rankkaa uudelleen ja uudelleen ottaa vauvan kuolema puheeksi. Jatkuvasti piti kertoa: ”Miksi on jo töissä, ai olet jo töissä, tuliko tyttö vai poika, kuka hoitaa nyt kun olet töissä?” Usein olin tilanteissa, joissa kukaan ei uskaltanut sanoa mitään vaikka he tiesivät. Olisivat edes pahoitelleet.

 

Syksyllä iski myös tyhjyys. Muilla elämä jatkui. Meillä oli vain suru.

 

Samoihin aikoihin aloin nähdä aivan kamalia unia vauvastamme. Todellisen tuntuisia painajaisia yöstä toiseen. Tiesin, että tarvitsin terapiaa ja onneksi löysin hyvän yksityisen terapeutin. Helsingin kaupungin eräs perheterapeutti oli jo ilmoittanut meille aiemmin, ettemme kuulu palveluiden piiriin, koska meillä ei ole elävää lasta. Aivan paskaa tuommoinen.

 

Aloin odottaa uutta vauvaa seuraavana vuonna. Raskaus oli rankkaa surun keskellä. Pelkäsin kokoajan vauvan puolesta. Kuolema oli vienyt turvallisuuden tunteen. Kun saimme elävän vauvan pelkäsin, että hänelle käy jotain katastrofaalista. Tai tulee syöpä tai jokin mihin hän tai me vanhemmat kuolemme. Tyttäremme sentään oli turvassa, kun hän oli jo kuollut.

 

Surumme noudatti kauniisti surun eri vaiheita. Yksi aallon pohja tuli kohdallani vielä, toisen lapsemme äitiyslomalla. Kaikki alkoi tuntua hyvin vaikealta. Tilanne paheni nopeasti. Haukuin itseäni kaikesta, unohtuneista avaimista ja eri pari sukista. Muistutin, miten paska olen. Sen takia minun vauvanikin kuoli.

 

Mieheni ei enää jossain vaiheessa jaksanut, vaan sanoi, että jotain täytyy tehdä. Menin lääkärin luo ja sain mielialalääkkeet. Se oli vaikeaa. Minut oli opetettu lääkkeiden vastaiseksi. Mutta lääke auttoi. Jatkoin terapiaa samaan aikaan ja puolen vuoden päästä pystyin lopettamaan lääkityksen. Pääsin pois aallon pohjalta, josta olisi voinut olla tie jopa itsemurhaan asti.

 

Jokainen tyttäremme kuva, käden jälki ja erityisesti hiustupsu olivat oljen korsia surun ollessa pahimmillaan. Pahin suru helpotti neljän vuoden kuluttua tyttäremme kuolemasta. Suru ei kuitenkaan taida ikinä hävitä mihinkään.

 

Joka päivä ajattelen tytärtämme. Toisaalta en haluakaan, että suru häviää. Se on tapa olla lähellä lasta.  <3

 

*Voit halutessasi kertoa oman tarinasi, jos olet kokenut kohtukuoleman. Tai voit kirjoittaa perheelle kauniita terveisiä. Voit myös pyytää anteeksi. Tarinan äiti kertoi lohdullisesti, että aina voi palata ja sanoa, anteeksi kun en ymmärtänyt suruanne. Toivon, että tämäkin kirjoitus osaltaan hälventää kohtukuolemaan liittyvää tabua. Kohtuun kuollut vauva on yhtä tärkeä vauva perheelleen kuin eläväkin. Eikä elävä ikinä korvaa häntä. <3

 

INFOA:

 

  • *Suomessa syntyy noin 60 000 lasta vuosittain, joista 180-240 lasta kuolee kohtuun. (Lähde THL syntymärekisteri) Kohtukuoleman syy saadaan selvitettyä 90% tapauksista.
  • *Vertaistukea saa KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry – vertaistukea suruun lapsen iästä ja kuolinsyystä riippumatta. Heillä on esimerkiksi erilaisia sururyhmiä, tietoa ja tukipuhelin.
  • *Vertaistukea ja tietoa löytyy myös kohtukuolema.fi–sivustolta, jonka ovat koonneet äidit, jotka ovat kokeneet kohtukuoleman.

 

________

 

**Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Rakkauden eri kielet – Mitä kieliä te puhutte?

Ei ole olemassa yhtä tapaa rakastaa. Onneksi. On monia tapoja rakastaa ja tulla rakastetuksi, pitää vain oppia ymmärtämään kumppanin rakkauden kieltä. Helppoa kuin heinänteko! Ei todellakaan.

 

Jos rakkauden kielien ymmärtäminen olisi helppoa, en usko että pariterapiaan olisi tulijoita yhtään niin paljoa.

 

Oletko sinä ollut suhteessa, jossa tuntuu, että et saa riittävästi rakkautta? Jos kysyt ihan rehellisesti itseltäsi, mihin tunne perustuu, niin mitä vastaat? Oikeasti voi olla, ettei rakkautta ollut riittävästi. Tai voi olla, ettet huomannut sitä, koska ette ymmärtäneet kumppanisi kanssa toistenne rakkauden kieltä.

 

On tärkeää oppia ymmärtämään toisen ominta tapaa osoittaa ja antaa rakkautta. Mutta on tärkeä tuntea ja ymmärtää myös oma rakkauden kieli. Mitä kieltä sinä puhut? Ja mitä kieltä toivoisit sinulle puhuttavan? Tai oikeastaan, mitä rakkauden kieliä sinä osaat puhua ja ymmärrät.

 

Aika moni oppii kotoaan rakkauden kielen. Voi olla, että vanhempasi ovat näyttäneet rakkauden hiljaa töitä puurtaen. Toisen pyykkien pesu ja pihatöiden teko ovat olleet vahvan sekä kestävän rakkauden merkkejä. Oletko kuullut sanoja? Et. Okei.

 

Minun kotonani äiti on rakastanut meitä lapsia halauksilla, sanoilla ja olemalla aina paikalla. Vanhempien keskinäinen rakkaus on jäänyt hieman pimentoon ja he erosivat myöhemmin. Onneksi isovanhempani rakastivat, sanoivat ja halivat näkyvästi. Sen rinnalla he osoittivat maatilan töillään rakkauttaan toisilleen.

 

Murun rakkauden kieli näkyy tekoina. Tässä hyvä esimerkki. Vuodesta toiseen hän on aina pitänyt huolta, että minä ja kasvava perheemme saamme hyvää itse tehtyä ruokaa. Ja aina ennen työmatkalle lähtöä, hän täyttää jääkaapin lempiruuillamme.

 

Rakkauden kieli – teot

 

Rakkaus näytetään teoin. Se voi olla, että paiskitaan töitä niska limassa, aamun sarastuksesta auringon laskuun. Töitä voi tehdä niin kotona kuin kodin ulkopuolella. Pyykinpesu, lastenhoito, siivoaminen kuin pihatyötkin vievät paljon aikaa ja vaivaa. Jos kysyt rakkauden tekoja tekevältä, miksei hän ikinä kerro rakastavansa, saat vain hölmistyneen katseen. Hänhän on kertonut rakastavansa Sinua ja teidän perhettä pitämällä huolta, ettei keneltäkään koskaan puutu mitään.

 

Rakkauden teot voivat olla myös arkisia, pieniä palveluksia tai hyviä töitä. Keittääkö rakkaasi aamukahvit? Kuka teillä vie roskapussit ulos? Odottavatko aamuisin puhtaat vaatteet uutta päivää? Saatko iloa arkisista askareista ja perheen hyvinvoinnin turvaamisesta?

 

Rakkauden kieli – sanat

 

Suuret sanat, mitä suuremmat sen paremmat. Saat sellaista verbaalista tykitystä, että tuntuu, ettei kukaan ole koskaan nähnyt sinua yhtä upeana ja rakastettavana. Kun sitten olette kaksin, syttyykö intohimo pienistä ja suurista sanoista? Puhutteko toisillenne ystävällisesti, hellästi ja rohkaisevasti? Saako teot merkityksen vasta, kun toinen ne huomaa ja kiittää niistä?

 

Rakkauden kieli – lahjat ja yllätykset

 

Suureelliset yllätykset  tai pienet lahjat. Milloin mennään yllätyspiknikille merenrannalle katselemaan auringon laskua, milloin drinkeille kattoterassille tai tanssia kuutamon loisteessa. Saat ihania lahjoja alusvaatteista koruihin. Tai kauppareissun jälkeen, kun kumppanisi on täyttänyt jääkaapin viikon ruuilla, löytyykö kauppakassien pohjalta vielä suklaa, vain Sinulle? Kun kumppanisi juhlapäivä lähestyy, mietit jo hyvissä ajoin, mikä häntä ilahduttaa ja rohkaisee.

 

Rakkauden kieli – kosketus

 

Hellä sipaisu aamulla toisen olkapäälle, jalan hipaisu aamupala pöydässä ja suukko lähtiessä. Kumppanin kosketus on kuin ilmaa jota hengität rakkaudellenne. Koskettamalla rakkautta osoittavan voi olla vaikeaa ymmärtää kumppanin oman tilan tarvetta ja hän saattaa ihmetellä, miksi olisi pitänyt ostaa lahja. Hän kuitenkin hieroi hartioitasi syntymäpäiväsi kunniaksi.

 

Rakkauden kieli – hoivaaminen

 

Hellä ja ymmärtäväinen auttaja, lohduttaa, silittää ja antaa kaikkensa. Rakkaus näkyy siinä että hoivaa on aina tarjolla eri muodoissa.  Hoivaajan lähellä on rauhallista ja turvallista.

 

Oli rakkauden kielesi mikä vain, se on oikea. Voi olla myös, että rakkauden kielesi on sekoitus useampaan ja se vaihtelee tilanteen mukaan. Jokaisella on oma kielimurteensa tai slanginsa. Omaan ja kumppanin rakkauden kieleen tutustuminen on tärkeää, mutta myös jännitävää ja kiinnostavaa.

 

Joskus tulee kieliriitoja. Sekin on normaalia. Toinen huutaa toisella kielellä ja toinen toisella. Kumpikaan ei ymmärrä mitään.

 

Meillä on murun kanssa säännöllisesti kieliriitaa. Minä vaadin sanoja ja kosketusta, toisinaan myös yllätyksiä sekä lahjoja. Muru ennen kaikkea rakastaa minua  teoillaan.  Etenkin suhteen alussa tulkkia olisi tarvittu. Nyt pikku hiljaa huomaamme jo itse, mistä kenkä puristaa.

 

Mutta emmehän me kukaan halua rakkauden kielimuureja. On parempi opiskella mahdollisimman montaa kieltä ja kuka onkaan ihanampi opettaja kuin oma rakastettu. Ja tarvittaessa voi mennä pariterapiaan, sillä joskus tulkki on paikallaan.

 

Rakkaudessa eri kielet ovat rikkaus. Te itse päätätte tuon rikkauden arvon. <3

 

 

 

*Laita kommentteihin, mikä on sinun rakkauden kielesi ja minkä arvioisit olevan kumppanisi rakkaudenkieli. Miten ne mahtavat sopia yhteen? Nyt rakkautta kehiin lukijat. <3

 

*Blogin avauskuva on otettu kotona olevasta Tapio Nyysösen taulusta Lovers. 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Naimisiin intiimisti omassa olohuoneessa

Naimisiin pääsee heitellen viidensadan euron seteleitä tai alle viidensadan euron. On ollut mahtavaa nähdä vuosien varrella erilaisia tapoja mennä naimisiin. 

 

Me halusimme pienet, intiimit häät nopeasti. Muru kosi minua marraskuussa, kuten kerroin blogissani Kosinta. Hän ehdotti hääpäiväksi 12.12.12 päivää, jotta muistaisi sen. Varsin romanttista! Minulle hätähousulle se sopi mainiosti. Ja kyllä pimeään joulukuuhun aina romantiikkaa ja ihania muistoja mahtuu.

 

Päätimme pitää kihlauksen ja häät salaisuutena viime hetkille. Pyysimme vain ystäviämme kaasoksi ja bestmaniksi. He olisivat samalla todistajat ja lastenhoitajia, koska heidän lisäkseen paikalla ei ollut kuin kaksi lastamme ja maistraatin henkikirjoittaja. 

 

Järjestelyjä oli vähän. Soitto maistraattiin. Virallisten paperien täyttö netissä. Häämekko löytyi helposti omasta kaapista. Se oli murun antama yllätyslahja minulle pari kesää aiemmin ja sopi täydellisesti häämekoksi. Lopuksi varasin ajan hovikampaajaltani.

 

Isoimman työn teimme sormuksien kanssa. Teetimme isoäidiltäni ja äidiltäni saamistani vanhoista sukumme kihla- ja vihkisormuksista meille sormukset. Teimme vain yhdet molemmille, ei erillisiä kihla- ja vihkisormuksia. 

 

Oli ihanaa suunnitella oma sormus. Halusin vintage-henkisen sormuksen, johon valikoitui jalokiveksi sininen safiiri. Sormukset ovat ihanat. Ne kutkuttivat ja harjoittelimme niiden käyttöä iltaisin, kun makasimme sängyssä ennen vihkimistä. Niin innoissamme olimme.

 

Hääpäivänä jännitti ihan valtavasti. Ei sitä edes tajunnut, miten iso asia naimisiin meno on. Minun ja murun vanhempien reaktiot vahvistivat tunnelatausta. Ilmassa oli aitoa liikutusta ja jotain ikiaikaista. Me olimme virallistamassa rakkauttamme ja sukumme yhdistyisivät kauttamme. Meistä tulisi vielä enemmän me.

 

Viime hetkellä meikkasin vielä ja muru puki lapsia. Aika häsellystä! Kunnes ovikello soi. Vihkijä oli tulossa paikalle. Tuli tunne, että nyt on tosi kyseessä.

 

Rakkaus leijui olohuoneessa lasten touhutessa sivussa. Siinä me sitten pidimme murun kanssa toisiamme kädestä ja kuuntelimme maistraatin henkikirjoittajaa. Yritin muistaa hengittää. Hän puhui kauniisti, vaikken siitä mitään oikein muistakaan. Kyyneleet nousivat silmiin meillä molemmilla ja kaikki tuntui niin oikealta. Tahdon. Tahdon. Todella! Suudellaan muru. 

 

Alun kuvassa me tuoreet vaimo ja mies tanssimme häätanssia Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan -tahtiin. Ilo, onni ja rakkaus vain paistaa meistä läpi. Tämän katsominen saa minut aina hyvälle tuulelle ja onnen läikähtämään sisälläni. Rakkautta päiväänne lukijani. <3

 

*Miten te menitte naimisiin? Tai jos et ole vielä naimisissa, millaisista häistä unelmoit? Me aiomme vielä joskus pitää kunnon ”hääbileet”, kunhan pikkulapsivaihe hieman helpottaa. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan. =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan. =)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Hylätty uudelleen löydetty isän tyttö

Lapsuus täynnä rakkautta. Minulla on ollut hyvä, rakastava ja huolehtiva äiti. Isä, joka palvoi, kehui ja rakasti. Olin isän tyttö pienenä. Sain myös kaksi vuotta nuoremman pikkuveljen. Mummolamme oli ihana pieni maatila, jossa vietimme paljon aikaa.

 

Lapsuuteen liittyi kuitenkin myös synkkiä värejä. Vanhempien riitoja, isän alkoholin liikakäyttöä, perheväkivaltaa ja rajua mustasukkaisuutta. Muistan ala-asteen alkumetreillä jo tajunneeni, että äitini ja isäni eivät sovi yhteen.

 

Heidän eronsa oli helpotus. Riidat vähenivät ja asioihin tuli selkeyttä. Vaikka ei erolapsena oleminen mikään juhlinnan paikka ollut. 1990-luvulla se oli vielä häpeäpilkku naamassa.

 

Pahin hetki oli, kun isä ilmoitti mukavan kesälomareissun päätteeksi muuttavansa pois. Järkytys oli suuri. Itkulleni ei tullut loppua. Ajattelin lapsen maailmassani itsekkäästi ja mietin, miten hän voi tehdä minulle näin.

 

Isän käynnit olivat odotettuja tärkeitä hetkiä. Itku tuli aina, kun isä oli lähdössä. Ikävä oli painavaa kuin lyijy. Sitten käynnit alkoivat kuitenkin vähentyä. Ja vähentyä.

 

Pikku hiljaa tulin murrosikään. Tukahdutettu ikävä ja raivo, siitä että isä jätti minut tuli pinnalle. Huusin, vihasin ja surin. En halunnut enää nähdä isää. Toisaalta huusin äidille, että muutan isän luo, kun siellä on kaikki paremmin. Vaikka tiesin, ettei isä edes ottaisi minua.

 

Kuohuva murrosikä oli jo laantumassa. Tapasin isäni yllättäen. Hän ei heti edes tunnistanut minua. Soitin hänen peräänsä ja vaadin häntä selittämään, miksi emme kuulu hänen elämäänsä. Hän sanoi, että olemme hänen mennyttä elämäänsä emmekä kuulu nykyiseen, uuteen elämään.

 

Se oli isku vasten kasvoja. Toinen isku palleaan. Hyvä kun henki kulki puhelun jälkeen. Mitä v****a isäni tarkoitti??!!! Sillä hetkellä hän hylkäsi minut. Juuri aikuisuuden kynnyksellä olevan tyttärensä.

 

Kasvatin itselleni henkisen kilven. Yritin olla välittämättä. Viha suojeli ja antoi voimaa, vaikka minulla oli paha olo.

 

Kului vuosia. Emme olleet tekemisissä. Esikoiseni synnyttyä isäni otti yhteyttä ja olisi halunnut tavata minua. Hän olisi halunnut nähdä minut ja ensimmäisen lapsenlapsensa. En ollut valmis siihen. Raivon aalto löi lävitseni, sanoin rumasti ja lopetin puhelun. Olin halunnut nähdä hänet, mutta kipu sisälläni oli liian kova.

 

Vuodet kuluivat ja tapasin murun. Elämäni muuttui, rakkaus pehmensi ja antoi voimia käsitellä menneitä. Kun aloimme odottaa tytärtämme isäni ja lapsuuteni tuli mieleen uudelleen ja uudelleen. Tiesin, että tyttärestäni tulisi aivan isän tyttö. Koin iloa ja surua samaan aikaan. Ikävöin omaa isääni. Olin välillä jopa katkera.

 

Omat huonot ratkaisuni esikoisen isän kanssa ja uusi mahdollisuuteni murun kanssa loivat pohjan armollisuudelle isääni kohtaan. Tajusin, miten vaikeaa parisuhteiden, rakkauden ja vanhemmuuden yhdistäminen on. Tilanteet tapahtuvat nopeasti ja järki hämärtyy tunteiden velloessa. Vanhempani varmasti yrittivät parhaansa.

 

En halunnut enää vihata isääni. Halusin antaa anteeksi. Tutustua uudelleen, luoda uuden suhteen ja antaa lapsilleni toisen papan. En ollut silti valmis ottamaan häneen yhteyttä. Yritin saada menneisyyteen selvyyttä vanhoja kuvia katselemalla.

 

Isä otti minuun yhteyttä kolmannen lapsemme synnyttyä. Sovimme, että he tulevat meille kylään. Jännitti ihan helvetisti. Valmistauduimme kuin valtiovierailuun.

 

Ovikello soi. Siinä hän oli vaimonsa kanssa. Tutun näköinen mies. Hän oli vanhentunut, mutta halaus tuntui samalta kuin ennenkin. Isän lämmin turvallinen halaus. Se mihin tapaamiset eron jälkeen aina päättyivät, oli nyt uuden alku.

 

Asiat eivät tapahduin kuin elokuvissa. Tapaamisia on ollut harvakseltaan, tutustuminen tapahtuu etanan tahtiin mutta isä on taas elämässäni. Ehkä jonain päivänä voimme puhua enemmän ja syvemmältä. Olen iloinen myös hänen kumppanistaan, joka on kulkenut isän rinnalla pitkään. Hänestä on tulossa kolmas mummo lapsillemme.

 

Jokaisen tapaamisen jälkeen minulle jää lämmin olo. Olen jollain tapaa kokonaisempi. Tunnistan, miten tärkeä tuo vielä vähän tuntematon isä on minulle. Tunnen, miten olen löytänyt isäni uudelleen ja se tuntuu mielettömän hyvältä. <3

 

 

*Avioerot ovat vaikeita. Rakkaus on haastavaa. Joskus eron myötä vanhempien ja lasten suhteet etääntyvät niin kuin meille kävi. Jos elämänkellossa vain aikaa riittää ei kannata kantaa vihaa koko elämää. Jos pystyt anna uusi mahdollisuus ja yritä olla armollinen. Tämä matka, jota nyt käyn, on hyvin tärkeä minulle. Uskon, etten ole ainoa avioerolapsi, joka kantaa sydämessään samaa kipua. Anna kivulle mahdollisuus sulaa pois.

 

Voit blogin kommentteihin kertoa oman tarinasi, jos haluat. Tarinoissa ja ihmisten kokemuksissa on voimaa. Kiitos jo etukäteen.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Kosinta <3

Neljä vuotta sitten marraskuussa olin jo melkein luopunut toivosta, että muru kosisi ikinä. Odotin kosintaa koko edellisen vuoden. Etenkin kesällä, raskausuutisen jälkeen, olin varma, että nyt muru haluaa naimisiin kanssani. Raskaushuuruissa itkin ja raivosin muutaman kerran, miksei hän kosi.

 

Sitten. Oli ihan tavallinen pikkulapsiperheen arki-ilta. Tai ainakin luulin niin. Oli pimeää. Lapset oli syötetty ja laitettu nukkumaan kynttilän valossa.

 

Menimme lasten nukahdettua siivoamaan yhdessä keittiötä niin kuin aina.

 

Jossain vaiheessa muru tuli luokseni. Hän halasi ja tuli lähelleni. Suuteli.

 

Tässä vaiheessa minä olin ihan pihalla. Murun kehonkieli viesti mielestäni vihjeitä yhteiseen lemmenhetkeen. Innostuin. Suudelmat muuttuivat intohimoisemmiksi. Ja sitten muru irtautui.

 

” Mitä ihmettä?!!!”

 

”Hmm…”

 

Muru katsoi minuun jännällä tavalla. Olin vielä enemmän hämilläni.

 

Katse maahan ja uusi katse. Sitten muru polvistui. Ja minua heikotti. Ja nauratti. Kaikki se odottaminen, jännitys…. Nyt oli Se hetki.

 

Ikävä kyllä en muista kuin pienen osan niistä kauniista sanoista, joita muru minulle sanoi. Silmät täynnä onnenkyyneliä katsoimme toisiamme silmiin. Muru sanoi, että olen hänen elämänsä nainen ja hän haluaa vanhentua kanssani. Haluaisinko tulla hänen vaimokseen.

 

Taustalla soi Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan.

 

En mitään muuta halunnutkaan niin paljon. Siitä asti, kun tapasimme  tiesin. Tiesin, että nyt olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt. Elämäni miehen. Ihmisen, joka on rakastettuni, intohimoni kohde, ystäväni ja rakastava isä lapsillemme.

 

”Tahdon.”

 

”Sitten me mennään naimisiin!”

 

”Mennään!!!”

 

Muru kaappasi minut syliinsä ja pieni keittiömme kylpi rakkaudesta. Marraskuinen iltahämärä syleili meitä kahta onnellista rakastavaista. <3

 

 

 

 

*Haluaisitko jakaa tarinasi, miten sinua kosittiin? Voit kirjoittaa sen blogini kommentteihin. Marraskuun pimeään rakkaus on loistava lääke ja ihanien muistojen muistelu lisää rakkautta. Siksi haastan ihanat Vauvan ja Meidän Perheen bloggarit Joukolattaren Heidin ja Havaintoja parisuhteesta Samin mukaan kertomaan, miten heitä kosittiin tai miten he kosivat. Toivottavasti tämä haaste lähtisi kiertämään ja saisimme lukea monesta blogista suloisia kosintatarinoita. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Pettämisen helppous – baarit pehmentää sopimuksia

Viime viikonloppuna vietin ystävieni kanssa tyttöjen iltaa. Oli ihan sairaan hauskaa. Jokin minut teki silti myös surulliseksi.

 

Jokaisessa pari- tai monisuhteessa on omanlainen sopimus. Toisilla se on selkeästi puhuttu ja sovittu, toisilla se on enemmän oletus tai veteen piirretty viiva. Joku kysyy, tarvitseeko sopimusta. Olennaista on, että sopimus olisi kaikkien osapuolien mieleen. Silloin sitä on yleensä helpompi noudattaa.

 

Baarissa tuli tunne, että nuo sopimukset löystyvät kummasti, kun alkoholin huuhtoo kurkkua. Tässä muutama netistä bongattu esimerkki:

 

”Annoin erään baari-illan päätteeksi toisen miehen suudella minua. Olin ollut kavereideni kanssa baarissa pitkästä aikaa ja tämä mukava mieshenkilö osoitti minulle kiinnostustaan. En kyllä millään tavalla estänyt hänen lähentelyitään, sillä kaipasin huomiota. ” Syy” siihen, miksi siis annoin hänen suudella ja kiehnätä kimpussani baari-illan ajan, oli huono itsetunto.”

 

”Juuri tänään kuulin poikaystäväni suudelleen uutta työkaveriaan baarissa ja ottanut luokseen yöksi. Käsi housuissa-puuhia tämän lisäksi harrastanut ja tilanne oli kamala.”

 

Sopimuksen rikkoutumisella tarkoitan pettämistä. Pettäminen voi olla niin henkistä kuin fyysistä. Kädestä kiinni pitäminen, tanssiminen, halaaminen, suukottelu, kielarit, kihnutus, kouriminen, paneminen… Rajoja voi laittaa moneen paikkaan.

 

Pettäminen ei riko yleensä vain luottamusta,  vaan paljon enemmän. Toipuminen vie usein pitkään. Vaikka olisi sanonut antavansa anteeksi kuukausi tapahtuneen jälkeen, todellisuus voi tarkoittaa ihan muuta. Pettäminen sattuu petettyyn pitkään ja on usein traumaattinen kokemus.

 

En ole itsekään puhtoinen pulmunen. Olen ollut aiemmin suhteissa pettäjä ja rikkonut kaiken. En ole ylpeä siitä. Tunnistan hyvin noista hetkistä toiveen jonkin unelman toteutumisesta. Oli se unelma sitten parempaa seksiä tai jotain muuta, mikä on puuttunut. Omat pelkoni jätetyksi tulemisesta tai kosto ovat olleet myös syitä. Tunteet ovat räiskyneet ja kyyneleet valuneet. Silti olen ennen kaikkea juossut itseäni karkuun.

 

Pettämiselle löytyy varmaan yhtä monta syytä kuin pettäjää. Voi olla tyytymättömyyttä parisuhteeseen tai seksielämään. Osa pettää intohimon viedessä, mutta monelle taustalla on ihan muut syyt. Elämänmuutokset ja suhteen alkuvaihe ovat usein riskialttiita hetkiä. Lapsen saaminen, vanhempien kuolema, lasten muuttaminen pois kotoa… Oma rakas ei välttämättä mitenkään liity tilanteeseen.

Yhteiskunta, jossa me elämämme, vaikuttaa toimintaamme. Avioliitto ei ole enää yhtä ”pyhä” kuin ennen ja hyvä niin. Tärkeämpää olisi tehdä yhteiset säännöt teille oikeiksi eikä vain vanhan kaavan mukaan. Onko teidän sopimuksen oikeasti teidän vai vain kopio perinteisestä? Oletteko molemmat tai kaikki sitoutuneet samaan sopimukseen?

 

Baarissa pettämiskuvioiden seuraaminen tekee minut surulliseksi, koska aina joku ihminen ”rikotaan” sen seurauksena. Mietin niinä hetkinä, saako tuonkaan kumppani ikinä tietää?

 

Toisinaan ratkaisuksi ehdotetaan vapaita suhteita. Voisiko olla aika alkaa elämään rohkeammin vapaissa suhteissa? Eräs mies kertoi perjantai-illan aikana minulle, että heillä on liikkumavaraa suhteessa. Se tarkoitti sitä, että kun toinen on ulkona hän voi nauttia elämästä. Hän ei siitä kerro kumppanille eikä kumppani kysy. Heillä se toimi.

 

Murun kanssa olen yrittänyt tehdä asioita toisin kuin aiemmissa suhteissani. Rakkauden ja meidän kahden välisen intiimiyden vaaliminen on syventänyt suhdetta vuosi vuodelta. Totta kai elämä on tarjonnut houkutuksia. Kiinnostavia ihmisiä tapaa aina ja osa saa ilman väreilemään.

 

En tiedä, osaisinko itse elää loputtomassa ”epätietoisuudesssa”, jos suhteemme olisi vapaampi. Toisaalta, uskon että lasten ollessa pieniä kaipaa luontaisesti enemmän kumppania ja pysyvyyttä. 

 

Murun sanoin: ”Peli kannattaa viheltää ajoissa poikki.” Usein on monta vaihetta ennen pettämistä, kun mennään pettämistä kohti. Kuilun reunalle ei kannata mennä kurkkimaan…

 

Pettämisen jälkeen parisuhde ei ole enää koskaan samanlainen kuin ennen. On ihanaa bailata nais- tai miesporukalla. Olla melkein ”vapaa” yhden illan, vapaa arjen velvoitteista. Toivon silti, että et unohtaisi kumppaniasi hetken huumassa ellei se ole teille ok.

 

Voit myös kirkastaa omaa suhdettasi, kun katsot muita ihmisiä baarissa. Ajatella ylpeänä, miten ihana kumppanisi sinulla on. Parisuhde on ennen kaikkea kiinni tahtomisesta. Katso seuraavan kerran kumppaniasi kuin katsoisit häntä taas ensi kertaa. Muistele, miksi halusit olla juuri hänen kanssaan. <3

 

 

*Mitä mieltä sinä olet – kuinka tarkat säännöt suhteessa pitää olla? Onko baarit ja yökerhot helpompia paikkoja lähteä pettämään? Onko sinut petetty tai oletko pettänyt? Voit jakaa oman kokemuksesi, jos haluat. 

 

 

*Tämän blogin kuvat on ottanut Tiina Viitala. Kuvat ovat minun polttarikirjasta. Kiitos kuuluu ihanille rakkaille ystävilleni. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Close