En ole timmi mamma
Minä painin ulkonäköpaineiden kanssa joka kerta, kun saan vauvan. Ensimmäiseen neuvolaan mennessä olen saanut yleensä jo ensimmäiset 5 kiloa kasaan ja loppua kohti luku lähenee 30:tä kiloa. Sen pois saamiseen menee suunnilleen vuosi. Minulla imetys ei karista kiloja eivätkä koristreenit paljoakaan nopeuta prosessia.
Normaalisti olen hoikka ja urheilullinen. Siksi muodonmuutokseni saa ihmiset usein hieman hämilleen. Ja toisaalta se aiheuttaa tilanteen, saanko valittaa? Vaikka olen jo kolme kertaa kokenut saman muodonmuutoksen, on se silti vaikeaa. Oma kuva peilissä ei tunnu hyvälle. Ja silti pitäisi ajatella, että rakastan kehoani.
Joka kerta olen salaa toivonut, että tilanne olisi tällä kertaa toisin.
On päiviä, jolloin inhoan itseäni, selluliittireisiä ja muumin muotoista uumaani. Silloin olen miettinyt, haluaako oma kumppani minua vielä. Vai haluaako hän kadulla kulkevia hoikkia ei raskaana olevia naisia? Ja miten ikinä uskaltaisin sanoa nämä pelot ääneen, omalle murulleni?
Ihmiset antavat välillä niin ärsyttäviä neuvoja. ”Älä välitä, ne kilot lähtee kyllä.”
”Kilot kuuluvat tuohon elämänvaiheeseen, ole ylpeä niistä.” ”Imettämällä kilot lähtee.” Välillä on tehnyt mieli huutaa: ”No, **** ei muuten lähde! Sä et tajuu tätä yhtään! Etkä tajuu, miltä musta tuntuu!” Ja silti tiedän, että ärsyttävien kommenttien puhujat ovat tarkoittaneet hyvää.
On päiviä, jolloin olen ylpeä kehostani ja nautin muhkeammista muodoistani. Niinä päivinä muruni tai jonkun ystäväni, jopa työtoverin tai oman äidin kehuva kommentti ulkonäöstä tuntuu mahtavalle eikä vain ärsyttävälle. Kun minulla on hyvä olla omassa kehossani, on hyvä olla muutenkin. Raskausaika on minulle hyvin kehollinen kokemus.
Parisuhteessa toisen kehuminen helposti vähenee pikku hiljaa, vuosi vuodelta. Oman kumppanini sanat ovat olleet kaikkein arvokkaimpia minulle raskausaikana ja sen jälkeen. Myös rakastavan ja himoitsevan katseen voima on ollut parisuhteessamme tuntuva. Siitä tiedän, että olen edelleen hänen silmissään upea.
On etuoikeus saada olla raskaana, synnyttää ja imettää. Mutta meillä on naisina lupa myös käydä läpi kehonmuutokseen liittyviä negatiivisia tuntemuksia. Vasta sen jälkeen voimme aidosti oppia rakastamaan muuttunutta kehoamme. Se voi vaatia jopa terapeutin luona käymistä, toisinaan riittää ystävä, äiti tai oma kumppani.
Kumppanin rakkaus, katse tai mikään lahja ei riitä, jos emme itse rakasta itseämme. Uskon itse olevani jo hyvällä tiellä, vaikka välillä kompuroin edelleen.
