Kaupallinen yhteistyö Finnkinon ja Suomen Blogimedian kanssa
Viime viikolla saimme Murun kanssa mahdollisuuden lähteä kahdestaan leffaan. Eikä mihin tahansa leffaan vaan Saa nauttia –leffailtaan. Tilanteessa parasta ja samalla absurdeinta oli se, että kymmenen yhdessäolovuoden aikana emme olleet vielä koskaan käyneet arkena leffassa! Oli siis jo korkea aika mennä.
Ensin tuntui hiukan väsyttävältä lähteä mutta kun lastenhoitajat saapuivat paikalle, ja sai ”luvan” lähteä, fiilis muuttui kummasti iloisen kutkuttavaksi. Kello oli puoli kuusi, mutta ei oltukaan katsomassa Pikku Kakkosta vaan kaksin karkuteillä!
Paikan päällä oli odottamassa pikkusuolaiset tarjoilut ja Koff tarjosi juomiset – myös viiniä olisi saanut. Kuten insta storyssa kerroin, oli aika pahis olo ottaa olut torstai-iltana. Mutta jollakin tapaa olen kyllä aina rakastanut olla vähän pahis ja se, että muru on samanlainen, saa minut katsomaan häntä entistä rakastuneempana.
Leffasali oli Luxe-sali eli päästiin sellaisiin megaihanan pehmeisiin tuoleihin, joihin olisin voinut jäädä vaikka nukkumaankin. Mutta onneksi leffa lähti pyörimään ja me pääsimme tempautumaan sen maailmaan. Ja ilman, että kukaan lapsista huutaa väliin mitään! Ainoa keskeytys tuli pissahädästäni, mutta siitäkin oli etukäteen sanottu, että leffasta saa poistua vessaan tai vaikka hakemaan lisää juomaa.
Yhteinen aika antoi meille tilaa olla vain, pusutella enemmän ja leffan jälkeen mentiin hyvillä fiiliksillä vielä ostamaan minulle uudet alusvaatteetkin.
Molemmat olimme täysin yhtä mieltä siitä, että tällaisia yhteisiä nautintoiltoja pitäisi ottaa useammin ja myös arkena! Aina lasten ei tarvitsisi edes mennä muualle hoitoon. Kotiin oli nimittäin ihana mennä kahdestaan, kun lapset olivat jo unten mailla<3
*Sain Finnkinolta mahdollisuuden järjestää teille arvonnan, mitä moni toivoikin kun laitoin instastoryyn videoita meidän treffi-illasta. Voittajalle on luvassa super leffaliput (2kpl), jotka voi käyttää Finnkinon premiumsaleihin (IMAX, Luxe, ISENSE, Maxim, Lounge, Sello VIP) ja herkkulippuja (8kpl yhteensä arvo 32e), joilla voi ostaa herkkumyymälästä eväitä ja baareista tarjoiluja, myös alkoholia. Arvonta on alkanut täällä ja myös Puhu murun -instagram tilillä! Voit osallistua molemmissa kanavissa arvontaan kommentoimalla, mitä leffaa haluaisit mennä seuraavaksi katsomaan. Arvonta jatkuu aina perjantaihin 12.4.2019 klo 21.00 saakka. Arvonnan säännöt löytyy täältä.
*Kuvat: Matti Kihlström ja @charandthecity
*Tsekkaa myös Char and The city -blogista Saa nauttia ei mikään perus leffailta -postaus. Ja vink, vink – hänelläkin on vastaava arvonta käynnissä kuin minulla super leffalipuista ja herkkuseteleistä!
Dumboa olis kiva päästä katsomaan ?
Aetherin vois käydä kattoo.
Uinu uinu lemmikkini taitais kiinnostaa eniten ?
Menisin uudestaan katsomaan a star is born. Elokuva oli hyvä vaikka katsoin sen super väsyneenä joten virkeänä ja keskittyneempänä saisi varmasti enemmän irti ?
Endgamea odotellessa! 🙂
Dumbo olisi kiva nähdä
Onnen kukkuloilla elokuva kiinnostaa mennä katsomaan. Mukaan lippujen arvontaan.
Gloria Bell tuntuu hyvältä elokuvalta.
Tällä hetkellä pyörivistä Kolme naista näyttäisi kiinnostavimmalta. Jos sattuisin voittamaan, varmaan kävisin testaamassa Tampereen ISENSE-salin.
Jonkun kauhuleffan haluaisin käydä katsomassa!
Voi ihan mitä tahansa elokuvaa! Tämä kuulostaa niin mukavalle, leffamaku molemmilla osapuolilla meillä niin monipuolinen, että varmasti löytyisi listasta sokkonakin elokuva. Ihan täydellinen paketti!
Baby Jane olisi suunnitelmissa
Kiinnostaisi mennä kattomaan uusin Avengers kun tulee tän kuun lopussa! Ei olla päästy vielä testaamaan miehen kanssa noita uusia saleja, meillä kotona 1v4kk tyttö joten leffassa käyminen on erittäin harvinaista herkkua 🙂
The Favourite kiinnostaa 🙂
A star is born??
Voi, mitkä ihanat treffit! Me yritämme miehen kanssa käydä kerran kuussa kahdenkeskisillä treffeillä. Parisuhteesta on tärkeää pitää huolta.
Mukana arvonnassa 🙂
Ensi kuussa teattereihin tuleva Aladdin on pakko nähdä! ?
Endgamea katsomaan. Tulee niin voimaantunut olo kun hyvikset voittaa.
Uinu uinu lemmikkini, mukana arvonnassa ?
Joku jännäri tai The green book, pääasia että päästäis vapaalle kaksin?
After leffa vois olla hyvä tai joku muu romantiikka hömppä 😉
Uinu uinu lemmikkini kiinnostaa 🙂
jos tällainen onni suosii pitää tutustua leffatarjontaan, eipä tässä lapsiperheen arjessa paljoa uutsleffoja oo tullut seurattua. <3
Kuulostaa ihanalta treffi-idealta! Uinu uinu lemmikkini ois kiva mennä katsomaan miehen kanssa.
Se uusin Avengers täytyy nähdä ?
Aladdin kiinnostaa! 🙂
Star is born tai After ? ihana herkkuilta
Haluaisin nähdä A star is born -elokuvan 🙂
A star is born olisi kiva nähdä, koska oon kuullut siitä paljon hyvää. Leffassa ei olla miehen kanssa käyty vuosiin, harvoin löydetään molempia kiinnostava elokuva. Ehkä nyt kun ollaan vihdoin päästy naimisiin, niin voitais mennä. 🙂
The Favourite voisi olla kiva! Tai Risto Räppääjä kummitytön kanssa 🙂
Captain Marvel!
Uusin Avengers täytyy nähdä! Olisi ihana breikki tähän lapsiarkeen.
Dumbon menisin katsomaan Hupun ja Päpän kanssa.
Dumbo!
Aetherin vois käydä kattoo.
En tiedä vielä, mutta miehen kanssa menisin. Mekin saimme heti alettuamme seurustelemaan lapsen 🙂
Avengers endgame on pakko nähdä!!
Ehdottomasti menisin katsomaan Dumbon!
Mukana, varmaankin Dumboa. 🙂
Menisin katsomaan Dumboa ja samalle fiilistelemään lapsuuden lempileffaa 🙂
Uinu uinu lemmikkini seuraavaksi, hui ?
A Star Is Born kiinnostaisi.
Green book kiinnostaa. 🙂
Avengers olisi kiva käydä katsomassa miehen kanssa ✌?
The favourite ehkäpä 🙂