Pitäisikö kaikki jakaa puoliksi tai pitää vain omat rahat? Määrääkö suhteessa enemmän se, jolla on enemmän rahaa? Onko raha vallan väline ihmissuhteissa?
Raha heiluttaa tahtipuikkoa – ei voi erota, koska ei ole rahaa lähteä. Perheelliselle tilanne on vielä vaikeampi. Ei kukaan halua lähteä kaksioon kolmen teinin kanssa. Tai ulkomaanmatkaa suunnitellessa toinen joutuu säästämään hullunlailla, kun varakkaampi osapuoli haluaa kalliiseen hotelliin. Vaihtoehtona on jäädä kotiin, kun toinen lähtee.
Raha, jos mikä puhututtaa terapiavastaanotolla.
Muistan miten kuulin joskus ruuhkabussissa keski-ikäisten miesten keskustelevan rahasta. Toisen vaimo oli kotona lapsen kanssa, ja he olivat sopineet, miten mies laittaa vaimolle säästöön rahaa eläkettä varten. Se oli hieno ele minunkin mielestäni, mutta äänen sävy oli häiritsevä. Kyse oli vallasta. Mies piti itseään hyväntekijänä, vaikka tasa-arvon näkökulmasta, hän toimi vain niin kuin piti.
Jokaisella meillä on kotoa opittu malli rahankäytöstä ja rahan merkityksestä perheenroolien takana. Keskustelin juuri ystäväni kanssa, joka on kotoisin maalta. Hänen perheessään oli täysin selvää, että isä toi rahaa pöytään, hoiti laskut ja äiti kodin sekä lapset. Eli hyvin perinteinen patriarkaalinen malli. Äiti oli kärsinyt siitä, että hänen piti ”pyytää” rahaa mieheltään.
Itse olen kasvanut perheessä, jossa äitini ja isäni tekivät molemmat töitä kunnes äiti jäi kotiin sairaseläkkeelle. Sen jälkeen äitini kävi satunnaisesti vapaaehtoistöissä nuorisotalolla. Näin miten hyvää se teki hänelle – äiti suorastaan nautti työstään. Kotona olo vei kuitenkin taloudellisen itsenäisyyden. Eron jälkeen äiti oli ”vapaa” vaikka meillä ei ollutkaan paljon rahaa.
Minulle oli pienestä asti jotenkin täysin selvää, että vaikka haluan lapsia, kotiäitiä minusta ei tule. Halusin oman uran, omat rahat ja itsenäisyyden.
Murulla ja minulla rahankäyttö ei ole aiheuttanut ongelmia, olemme olleet samoilla linjoilla. Rahat ovat olleet sujuvasti yhteisiä, se jolla on enemmän, siirtää toisen tilille rahaa tai maksaa laskut. Meillä on silti omat tilit, nyt myös omat yritykset. Toki kinaamme, mutta suuret linjat ovat kunnossa. Kaikkein haastavinta on ollut, kun raha on ollut tiukoilla tai silloin kun olin kotona lasten kanssa. Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin postauksessa Raha vaikuttaa rakkauteen – mutta miten paljon.
Raha-asioissa apuna on ollut aina säästötili, jonne laitan rahaa pahan päivän varalle. Nyt kun kotiäiti –vuodet ovat takana ja talous alkaa tasapainottua, olen alkanut pohtia, miten voisin sijoittaa rahaa. Elämät menevät eri tahtiin, minä tein ensin lapset ja nyt luon uraa. En kuitenkaan haaveile rikastumisesta vaan taloudellisesta hyvinvoinnista. Elämästä ilman rahan tuomaa stressiä.
Olen kuitenkin tapellut aiemmissa suhteissani rahasta, niin tappelivat omat vanhempanikin ennen eroaan. Eräs deittini ehdotti kerran, että voisiko hän ostaa meille rivariasunnon ja tehdä minusta kotirouvan. Kiitin kauniisti ehdotuksesta, emmekä nähneet enää uudelleen. Tuli olo, että nyt kannattaa lähteä karkuun ennen kuin minulta viedään itsenäisyys.
Raha voi olla myös ”merkityksetön” asia, kun kaikki sujuu eikä kummankaan itsenäisyys ole vaarassa valua toisen käsiin. Raha voi tuoda sopivasti hyvinvointia, kun sitä on eikä tarvitse kokoajan miettiä riittääkö se. Koska jos rahaa ei ole, sitä alkaa miettimään kokoajan. Taloudellinen tasapaino antaa usein rauhaa arkeen ja parisuhteeseen.
Itse ajattelen, että taloudellinen itsenäisyys tuo tietyn turvan, sukupuoleen katsomatta. Tärkeintä on, että uskallat puhua raha-asioista kumppanisi kanssa ja pitää omista rajoistasi sekä itsenäisyydestäsi kiinni. <3
VINKKEJÄ OMAN TALOUDEN HALLINTAAN:
- Marttaliitto – Omat rahat
- Kuluttaja liitto – Oman talouden hallinta
- Facebookista Vauras nainen –ryhmästä
- Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja ovat julkaisseet kirjan Nainen ja rikastumisen taito. (Alma Talent, 2014).
- Jenni Selosmaan kirja Kukkaron kuningar antaa jokaiselle naiselle kahdeksan askelta taloudelliseen hyvinvointiin (Atena, 2017). Sinä voit oppia, vaikka olisit vielä ihan hakoteillä!
*Millä keinoilla sinä olet pitänyt huolta taloudellisesta itsenäisyydestä? Oletko oppinut jotain, mitä meidän muidenkin olisi hyvä tietää? Miten olette parisuhteessa hoitaneet raha-asiat?
*Kuvat Muru ja Pixabay
*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3
Niin moni asia voi olla vallan väline, raha, pipari jne ja kaikki on aina niin tapauskohtaista. Kyllä suhteessa on hyvä olla ”progressiivinen verotus” eli se joka saa enemmän antaa enemmän oli sitten nainen tai mies. Ei ole oikeudenmukaista jos toinen laittaa aina viimeisetkin roponsa yhteiseen pesään ja varakkaampi laittaa saman verran ja sitten heikommin ansaitseva on lopun aikaa varakkaamman armon varassa, vaikka toinen ei valtaansa varsinnaisesti väärin käyttäisikään niin ikäväähän sellainen on. Porvarit kuriin kaikissa suhteissa!!!
Kiitos kommentistasi Vierailija. Olen itse samoilla linjoilla kuin sinäkin, on tärkeää suhteuttaa kulut käytettävissä oleviin rahoihin. Tämä on aihe mikä paljon puhututtaa terapiavastaanotollanikin. Ja niin kuin sanoit, vallanvälineitä on monia suhteessa. Niitä ei vain kannattaisi käyttää, sillä tasapaino suhteessa olevien ihmisten välillä luo terveen suhteen pohjaa.