Iltapäivälehdet täyttyvät kesälomien alkaessa seksivinkeistä. Odotukset ovat usein kesälomakriisien suurimpia yllykkeitä. Kiireinen arki on lykännyt monta toivetta, on ehkä nielty asioita ja ajateltu, että kesällä sitten.
Moni ajatteleekin, että kesälomalla ehtii sitten rakastella.
Unohda rakastelu ja seksihelle hetkeksi. Keskity ensiksi itseesi. Tee asioita, jotka saavat sinulle hymyn huulille. Tarvittaessa keskustele kumppanisi kanssa, miten voitte vuorotella ajankäytön kanssa.
Kun olet itse saanut hieman ladattua akkuja, on aika huomioida myös kumppaniasi. Vanha kirjoitukseni, Kohtele rakastasi kuin ystävää, sopii hyvin ohjenuoraksi. Puhu toiselle kauniisti, ota hänet huomioon ja kuuntele, mitä hänellä on sanottavaa.
Lapsiperheissä aika voi olla kortilla (tiedän kokemuksesta), mutta pienetkin asiat merkitsevät.
Omaa halua voi myös hoitaa hyväksi havaituilla tavoilla. Kesälomalukemistoon voi lisätä esimerkiksi vähän eroottista kirjallisuutta, ja katsella sen jälkeen kumppania uusin silmin. Jokainen on viime kädessä itse vastuussa omasta seksuaalisuudestaan. Joskus kumppanin aktiivisuus saa koko homman uusille urille positiivisessa mielessä.
Ja yhtä kaikki, hyvä kesäloma on sitä, minkä sinä itse koet hyväksi. Olkoon se sitten rakkauden kesä, seksihelle, aikaa olla yksin tai perheen yhteistä aikaa. Joskus kesällä voi tulla tehneeksi tärkeän päätöksen ottaa uusi iso askel seuraavaan elämänvaiheeseen. Toivottavasti sinä kuitenkin saat levättyä ja nautittua kesästä. <3
*Minä jään nyt lomalle viimevuotiseen tapaan heinäkuuksi ja nautin perheen kanssa lomailusta. Palaan kesätauolta elokuussa toivottavasti virkeänä ja levänneenä. Puhu muru –blogi ja somekanavat hiljenevät lomani ajaksi. On aidosti aika rauhoittua vauhdikkaan kevään jälkeen. Nähdään siis elokuussa ja kiitos teille kaikille, että olette mukana matkassani! <3
*Kuvat ovat omia ystävien ja murun ottamia. <3
*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3
The scenery is beautiful, and she is also pretty