Kaikki alkoi odottamattomalla tavalla, sillä alussa oli menetyksen pelko. Kätilön sanat ennen synnytystä kirjoitettiin kehooni: "Varaudu siihen, että vauvasi voi kuolla synnytyksessä."

 

Olin täynnä rakkautta, mutta en uskaltanut rakastaa. 

 

Purin huulta itkien sisäänpäin muiden edessä. En halunnut olla heikko muiden edessä. Ääneen itkin vain yksin potilashuoneessani.

(Kuvat ovat otettu samana päivänä, kun poikani syntyi. Raskausviikkoja oli silloin takana rv 31+4 ja poikani painoi 1600g.)

 

Joka hetki olin kateellinen muille äideille heidän vauvoistaan, joita he kantoivat kotiin kaukaloissa sairaalan pihalla. Välillä tuntui, että sain yksin kannettavaksi ihan liikaa. Saisinko edes omaa pientäni kotiin ikinä?

 

Kaiken hulluuden huippuna, minun huoneesi laitettiin tuore äiti vauvansa kanssa kaksi päivää poikani syntymän jälkeen. Yötä päivää kuuntelin tuon toisen vauvan itkua ja ajattelin, etten kestä sitä. Miten rumia ajatuksia voikaan ajatella tuollaisena hetkenä?

 

 Tsemppasin itseäni katselemalla digikamerasta kahta kuvaa, jotka olivat pienestä pojastani. Tunnustelin miltä äitiys tuntui.

 

Koko sairaala-aika oli rankka, mutta sain kulkea kohti rakkautta. Hoitajat olivat lempeitä ja tukivat minua äitiyden hapuilevilla ensi metreillä. Päivä päivältä poikani vahvistui, sain alkaa hoitaa häntä ja pitää sylissäni. Imetys yhdisti meidät lopullisesti. Rakkaus voitti pelon menettämisestä.

(Kuvassa poikani on ensimmäistä kertaa vauva-uinnissa 5kk ikäisenä.)

 

Muistan, mitä ajattelin tuolloin kymmenen vuotta sitten. Toivoin, että minulla olisi kristallipallo, josta näkisin tulevaisuuteen. Näkisin, miten kaikki menee pienen keskospoikani kanssa. Miltä hän mahtaa näyttää 4-vuotiaana? Tai 10-vuotiaana? Miten koulu sujuisi?

 

Nyt tiedän mitä kristallipallosta olisi näkynyt. Olisin nähnyt iloisen ja taitavan pojan, jonka kanssa olen saanut kasvaa keskellä rakkautta. Haluaisin lohduttaa tuota nuorta äitiä, joka olin kymmenen vuotta sitten ja sanoa: "Usko itseesi, ota rohkeasti muiden apua vastaan – kaikki menee hyvin. " ❤️

(Kuva on tuorein kuva pojastani. Nyt hän on 10-vuotias.)

 

*Voit myös lukea aiemman postaukseni aiheesta Äidiksi yllättäen.

*Onko sinulla ollut samanlaisia tunteita, kun olet saanut vauvasi? Oletko pelännyt rakastaa? Voit kirjoittaa kommentteihin kokemuksesi, jos haluat. Aiemmissa postauksissa olen huomannut ja saanut palautettakin, että ihmisille on tärkeää lukea muiden samanlaisista tai samankaltaisista kokemuksista. <3