Hyvinvointi

Miten löytää hyvä terapeutti

Kyllähän Google löytää seksuaaliterapeutteja ja psykoterapeutteja, mutta vaikka heidän kasvonsa ja koulutuksensa näkyvät – ovat he silti ”kasvottomia”. Miten siinä sitten tietää kenelle voisi mennä ja avata luottamuksellisesti kaikki itsellekin vaikeat asiat ja suurimmat salaisuudet?

 

Kuulen paljon seksuaaliterapia-asiakkailtani siitä, miten vaikeaa on löytää itselleen terapeutti. He ovat usein todella iloisia, kun ovat lukeneet blogiani, seuranneet instaa tai nähneet minut telkkarissa tai kuulleet  podcastissä. Kyse on fiiliksestä, he tietävät minusta jo jotain.

 

Eikä ihme, että terapeutit saattavat tuntua olevan kaikki samasta muotista. Jokainen terapeutti haluaa näyttää kuvassaan helposti lähestyttävältä ammattilaiselta –  hyvältä muttei liian hyvältä. Ei saisi revitellä ja näyttää omaa persoonaa, mikä mielestäni on  aika vanhanaikainen tapa ajatella. Olen itsekin yrittänyt kuulua tähän muottiin, mutta huomasin etten vain pysty siihen.

 

Asiakas etsii ihmistä. Terapiasuhteen onnistumisen kannalta yksi keskeisimpiä asioita on asiakkaan ja terapeutin välinen suhde, kohtaaminen, luottamus ja turva.

Miten sen juuri itselle oikean ihmisen eli oman terapeutin sitten voi löytää? Ensinnäkin, minkä luulet tai koet olevan haasteesi? Muista kuitenkin, että on yllättävän yleistä, ettei tätä osaa nimetä. Terapiaprosessin alkuun tehdään kartoitus, jonka aikana  omat terapiatavoitteet terapialle alkavat kirkastua. Terapian jatkuessa näitä tavoitteita tutkitaan edelleen.

 

Seuraavaksi kannattaa rajata hakua paikkoihin, jotka ovat hyvän ja toimivan matkan päässä kotoa, työ- tai opiskelupaikasta. Jos etsit terapeuttia sillä ajatuksella, että haluat käydä vain pohtimassa jotain pienempää asiaa, ei sijainnilla ole suurta merkitystä. Joillekin ihmisille sopii skype-terapia oikein hyvin.

 

Mieti millainen on ihminen, jolle juuri sinä voisit puhua avoimesti ”aivan kaikesta”. Haluatko terapeutin olevan tiettyä sukupuolta? Pitääkö hänellä olla joku erityisosaaminen? Onko iällä väliä? Entä terapiasuuntauksella? Millaisia ihmisiä pidät luotettavina ja turvallisina?

 

Voit myös tutustua terapeutteihin lukemalla heidän mahdollista blogiaan, somekanavaa, lehtihaastatteluja tai kirjoittamaansa kirjaa. Tässä Google voi antaa lisätietoa. Jos löydät mielestäsi kiinnostavan tyypin, niin varaa rohkeasti aika. Paras tapa tutustua ihmiseen on mennä paikan päälle. Jos sinua jännittää kovasti, niin terapeutille voi useimmiten laittaa esimerkiksi sähköpostia, osalle jopa soittaa.

Jos sinusta tuntuu hyvältä, niin lähipiiriltä voi myös pyytää apua. Siinä tosin kannattaa muistaa, että kokemus  hyvästä terapeutista on aina yksilöllinen. Kyse on sinun valinnastasi, eikä jonkun toisen ”hyvä terapeutti” tunnu sinusta välttämättä hyvältä.

 

Kaikista tärkein neuvoni on, että kuuntele itseäsi. Kyse on sinun elämästäsi, sinä valitset rinnallesi ammattilaisen joka voi olla hyvin merkityksellinen matkallasi. Vertaan aina terapeutin valintaa kätilön valintaan. Synnytys on hyvin  erityinen hetki elämässä, ja jos kemiat eivät sovi yhteen, kannattaa pyytää toista kätilöä mahdollisuuksien mukaan.

 

Sinä voit todeta ilman syyllisyyttä, että tämä ihminen ei ole minulle oikea terapeutti, terapeutti kyllä kestää sen, se on osa hänen työtään. Parhaimmillaan hän osaa neuvoa sinua eteenpäin jonkun toisen ihmisen luo. Minäkään en ole aina oikea terapeutti minun luo tuleville ihmisille ja ajattelen, että silloin tärkeä tehtävä on auttaa heitä eteenpäin vain sen lyhyen pätkän heidän matkallaan.

 

Jo se, että sinä olet etsimässä itsellesi oikeaa terapeuttia on hieno ja arvokas asia. Toivottavasti sinä uskallat piirun verran enemmän kuunnella intuitiotasi tämän kirjoituksen jälkeen ja löydät itsellesi juuri sen oikean terapeutin. <3

*Oletko sinä löytänyt hyvän terapeutin? Miten löysit hänet? Osaatko antaa jonkun vinkin muille? Voit myös halutessasi jakaa oman kokemuksesi terapiasta, jos haluat.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.