Tag

salaisuus

Hyvinvointi

TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi.

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset

1. Pakotettuna

”Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. ”

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut – kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

”Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? ”

3. Uudelleen toisen luokse <3

”Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa.”

4. Äidiksi yllättäen

”Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja.”

5. ”En ole kertonut tätä kenellekään”

”Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.”

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Uncategorized

”En ole kertonut tätä kenellekään”

Ystäväni istui eteeni ja näytti lähes pelokkaalta. Juttelimme niitä näitä, mutta hän kiemurteli edessäni. Katse harhaili ja levottomuus leijui ilmassa.

 

Miksi ystäväni oli niin levoton?

 

Olimme sopineet treffit, koska hän halusi puhua. Puhelimessa hän ei kertonut, mistä oli kyse. Äänenpaino oli kuitenkin sellainen, että aistin asian olevan hänelle hyvin tärkeä. Sanaton viesti oli, älä kysele enempää.

 

Tuli hetki mennä kohti. Ystäväni aloitti. Hän ei katsonut minuun, vaan sormiinsa. Kädet vapisivat hieman, kaula punoitti. Hän yritti kerätä kaiken rohkeutensa saadakseen sanat suuhunsa ja sieltä ulos.

 

”En ole kertonut tätä kenellekään. Tämä on vaikeaa…. (Hiljaisuus) …. Minä pelkään, että tuomitset minut. Ethän tuomitse? (Hänen silmät kostuvat kyynelistä.) Minä olen rakastunut toiseen ihmiseen… Eikä se toinen ole aviopuolisoni…”

 

”En tuomitse. Olen tässä hetkessä vain sinua varten.”

 

Keskitin kaiken energian ystävääni, katseeseen kaiken lempeyden ja kehoon luvan tulla halattavaksi.

 

Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.

 

Silloin kuuntelijan pitää olla varuillaan.  Sinä joka kuuntelet,  sinulla on valta ja vastuu.

 

Molemmat teistä, kertoja ja kuuntelija ovat rohkeita. Mutta paljaus luo jännitteitä.

 

Sinulla pitää olla kyky kuunnella ja ymmärtää. Voit ottaa toisen halun puhua juuri sinulle suurena luottamuksenosoituksena.

 

Voit satuttaa viiltävällä tavalla, jopa murskata tuomiollasi. Saatat arvostella, ihmetellä tai ilmeillä ja eleilläsi. ”Hui kamalaa, miten sinä nyt noin…. ” Mitä luulet, mitä tämä lause tekee ihmiselle, joka on juuri avautunut? Se sulkee suun.

 

Toisaalta voit antaa luvan, empatiaa joka kesyttää häpeää ja auttaa toista seisomaan omilla jaloillaan. Kyse ei ole pikku jutusta. ” Hienoa, että uskallat puhua ja lähdet kohti elämää, jota haluat elää. ” Näiden sanojen jälkeen syntyy syvää helpotusta, uskoa itseen ja elämään.

 

Suuret asiat sisällämme ovat todennäköisesti usein painavia. Suuret salaisuudet, joita kannamme, tuntuu kehossa asti.

 

Mitä tapahtui ystävälleni, kun hän sai kerrottua kaiken?

 

”Helpotti ihan helvetisti, että sai kertoa. Olo on heti kevyempi.”

 

Minusta tuntui, että me olimme taas astetta läheisempiä. Päätäni hieman jomotti, sillä asia oli painavaa. Olen silti äärettömän kiitollinen saamastani kunniasta kuulla hänelle suuren asian ensimmäisenä. Minun tehtäväni ei ollut moralisoida häntä, vaan kuunnella ja auttaa pohtimaan vaihtoehtoja.

 

Ethän sinäkään tuomitse? Ole mieluummin ja kuuntele rauhassa. Anna toisen löytää oma polkunsa. <3

 

 

 

*Oletko sinä ollut joskus samassa tilanteessa? Tilanteessa, jossa otat ilman mitään valmistautumista vastaan jotain todella suurta toiselta ihmiseltä.  Kerro rohkeasti kokemuksestasi tai kysy neuvoa minulta.

 

*Tai oletko itse uskaltanut kertoa joskus jollekin ihmiselle sinulle hyvin tärkeän asian, jota et ole ikinä kertonut kenellekään. Miltä se tuntui? Tai haluaisitko kertoa, muttet uskalla? Sinäkin voit laittaa tänne kommentin. Ehkä minä tai joku muu lukijani voi rohkaista sinua.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

* Tutustu myös Puhu muru -bloggari Marja Kihlströmin kotisivuihin: www.marjakihlstrom.fi

You may also like
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Uncategorized
Viisi yötä poissa kotoa – Miksi koen lähdöstäni syyllisyyttä?
24 toukokuun, 2017
Uncategorized
Missä on armo ja empatia?
9 toukokuun, 2017
Uncategorized

Lapsen oikeus totuuteen – hän kestää sen

Kun aloin odottaa esikoistani, tiesin sisimmässäni, että minusta tulee äiti yksin. Oli selvä, että minun ja hänen isänsä yhteiselo ei onnistuisi. Tulevan lapseni isättömyys mietitytti paljon.

 

Lapseni isä halusi vain minut. Minä en halunnut häntä miehekseni, vain ainoastaan isäksi lapselleni. Emme päässeet yhteisymmärrykseen ja tiet erosivat lopullisesti.

 

Otin asian puheeksi neuvolassa ja lastenvalvojan luona. Pohdimme yhdessä, miten aikanaan kertoisin lapselleni hänen isästään. Halusin puhua totta ja jättää negatiiviset asiat taakseni.

 

Aika kului.

 

Tapasin murun. Murun kanssa puhuimme lapseeni liittyvät asiat selville parien ensimmäisten treffien aikana. Muru oli kanssani samaa mieltä siitä, että kertoisimme totuuden lapselleni, kun hän alkaisi kysellä asiasta. 

 

Murusta tuli lapselleni isä. Isä, joka oli läsnä elämässä jokaisena päivänä, ottamassa vastaan tunteet kiukusta iloon. Me muodostimme perheen. Saman katon alle muutimme jo parin kuukauden seurustelun jälkeen.

 

Saimme murun kanssa yhteisen biologisen lapsen. Esikoiseni oli silloin jo 4-vuotias. Tuli SE hetki. Tuli kysymys, jota olin odottanut ja pelännyt.

 

”Kuka laittoi äiti minun vauvasiemeneni sinun pimppiisi? Ethän sinä ollut isin kanssa vielä silloin, kun minä synnyin. ”

 

Oli aika kertoa hänelle, että olin ollut rakastunut toiseen mieheen kuin muruun, kun hän sai alkunsa. Vuosien varrella olimme kertoneet esikoiselle ajasta, jolloin olin hänen kanssaan kahden. Nyt vain jatkoimme tarinaa. 

 

Kysyin, halusiko hän nähdä kuvan biologisesta isästään. Hän halusi. Jännitys oli läsnä hetkessä, jolloin avasin laatikon, jossa kuvat olivat.

 

Kaikki tapahtui nopeasti. 4-vuotias oli hetken hyvin utelias. Muru vakuutti, että hän on yhtä paljon isä hänelle kuin aiemminkin.  Esikoinen sai kysymykselleen vastauksen ja kerroimme, että hän saa aina kysyä asiasta. Sitten hän palasi legojen luo. Elämä jatkui.

 

Välissä on kulunut vuosia. Nyt esikoisen 10-vuotissyntymäpäivät ovat jo lähellä. Hänen biologisesta isästään on puhuttu. Kuvia on katseltu satunnaisesti koko perheen voimin. Ikinä he eivät ole tavanneet. Uskon, että hiljalleen alkanut murrosikä nostaa myös tämän asian pinnalle.

 

Olen iloinen, että uusperheessämme on näin avoin ilmapiiri. Tästä olisi voinut kasvaa iso ruma salaisuus, jota vähän pelkäsin.  Uskon itse totuuteen ja se on auttanut pelon sekä epävarmuuden sietämisessä. Uskon ennen kaikkea lapseni oikeuteen kuulla totuus isästään. Haluan, että hän voi olla ylpeä kaikista juuristaan. 

 

En tiedä, koska tulee se hetki, kun esikoinen sanoo: ”Haluan tavata biologisen isäni”. Se jännittää, mutta sitäkin olen odottanut. Haluan, että hän saa olla kokonainen. Tiedän, että hän on kyllin vahva käsittelemään tämän kaiken minun ja murun kanssa. Olen sopinut jo vuosia sitten esikoiseni biologisen isän kanssa, että häneen voi ottaa yhteyttä kun on sen aika.

 

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Jotkut asiat aiheuttavat kirvelevää pahaa mieltä jälkikäteen ja tekee mieli salata ne. En minäkään olisi halunnut, että esikoiseni äidiksi tulo menee näin! 

 

Osa ihmisistä voi vain lisätä kirvelyä. Se saa kirvelyn pahenemaan ja siitä tulee häpeää. Häpeä saattaa kuiskia korviin hyvin synkkiä asioita ja käskeä tukkimaan suun. Älkää suostuko siihen. Hakekaa apua ja yrittäkää selvittää häpeän juuret. Jokaisella on oikeus virheisiin ja yleensä olemme itse itsemme pahimpia syyllistäjiä.

 

Miten olisikin lempeys? Armollisuus? Ymmärrys? Tämän meidän perheen tarinankin voi tulkita monella tapaa. Yhteen blogikirjoitukseen kun mahtuu vain pintaraapaisu. Onko siitä silti mitään hyötyä, että tuomitsee itsensä tai muita? Suurin osa meistä yrittää toimia niin hyvin kuin pystyy vaikeinakin hetkinä. 

 

Olen lastenpsykiatri Janna Rantalan kanssa täysin samaa mieltä. Siksi haluan tähän loppuun jakaa hänen neuvonsa, joka antoi minulle voimaa kirjoittaa tästä minulle vaikeasta aiheesta:

 

”Kun lapselle kertoo myös ikävistä asioista, samalla rakentaa lapsen luottamusta. Kun lapsi oppii, että kurjistakin asioista voi puhua, hän uskaltaa ehkä itsekin myöhemmin puhua omista ongelmistaan vanhemmille. Hän oppii luottamaan, että vanhempi ei vähästä hätkähdä ja että yhdessä voi selvitä vaikeistakin asioista.” (Helsingin Sanomat 17.4.2017

 

 

 

*Oletko sinä joutunut kantamaan lastasi koskevaa salaisuutta? Miltä se on tuntunut? Oletko kertonut hänelle totuuden? Mitä sitten tapahtui? Tai onko sinulta jätetty kertomatta tai kerrottu lapsena jokin sinuun liittyvä salaisuus? Jos joku kertoo tänne oman tarinansa, toivon että kaikki kunnioittavat häntä. En suvaitse tänne kommentteihin minkäänlaista haukkumista. Muistetaan armollisuus. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
4 syyskuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Close