perhe

Kaikki luentoni vanhemmille alkavat siitä, että laitan heidät katsomaan peiliin. Seksuaalikasvattajan perusta on hänen oma elämänsä, hänen oma seksuaalihistoriansa. Olit sitten vanhempi tai kasvatusalan ammattilainen, oman elämän merkityksestä lapsen tai nuoren kohtaamiseen ei pääse eroon. Parhaassa tapauksessa se voi olla iso voimavara.

Edessä paljon kysymyksiä, joihin sinulla on vastauksia.

Kuka peilistäsi katsoo? Mitä hänen elämässään on tapahtunut? Millaista seksuaalikasvatusta hän on saanut? Voi olla, ettei heti tule mieleen mitään mutta kaivellaan lisää.

Palaa aikaan, kun olit vastasyntynyt vauva. Ketkä pitivät sinua sylissä? Kuka hoiti sinua eniten? Tiedätkö miten sinulle puhuttiin? Jos sinulla on mahdollisuus kysyä näistä asioista, kysy ihmisiltä, jotka ovat varhaislapsuudessa olleet lähellä sinua.

Se miten meitä on katsottu vauvoina, miten meille on puhuttu ja miten kehoomme on kosketettu, on antanut meille kehomme rajat ensi kerran. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hänelle alkaa rakentua perusluottamus toisiin ihmisiin, kokemus turvallisuudesta.

Perheen kosketuskulttuuri on olennainen osa seksuaalihistoriaamme. Se alkaa vauvasta ja jatkuu aikuisuuteen saakka. Millainen kosketuskulttuuri perheessäsi oli? Pidettiinkö teillä lapsia sylissä? Lohdutettiinko sinua halaamalla? Vietittekö sohvalla aikaa lähekkäin? Näitkö vanhempiesi tai muiden aikuisten halaavan tai pussaavan?

Suomalainen kosketuskulttuuri on ollut varsin niukka ja välttelevä. Kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnunen kirjoitti kirjassaan Vahvat yksin, heikot sylityksin: ” Niin moni meistä tietää ruumillaan sukupolvien ketjussa saostuneen hellyyden niukkuuden, jolle ei ole lupaa eikä sanoja tulla julki. Liian usein tuo mykkä puute on kanavoitunut pahaksi kosketukseksi, väkivallaksi.”

Miten tunteista puhuttiin perheessäsi? Annettiinko niille nimiä? Näytettiinkö ne avoimesti vai vaiettiinko? Laitettiinko sinut rauhoittumaan omaan huoneeseen vaikeiden tunteiden kanssa? Tunteiden sanoittaminen on tätä päivää ja siihen sataa kokoajan ohjeita. Mutta ei  ole kauan siitä, kun ”jäähypenkki” oli vielä ihan okei, ja koulussa erilaiset häpäisyrangaistukset tyhmyyksien teosta olivat arkipäivää. Moni meistä tämän hetken vanhemmista on joutunut selviämään tunteidensa kanssa yksin, ja nyt meidän pitäisi osata sanoittaa niitä omille lapsillemme.

Millaisia normeja teidän perheessänne oli? Kuinka lyhyttä hametta sai käyttää? Miten alastomuuteen suhtauduttiin? Miten aikuiset suhtautuivat oman kehon tutkimiseen tai itsetyydytykseen? Minkäikäisenä seurustelukaverit saivat tulla kylään tai jäädä yöksi?

Yksi iso kysymys on uskonto. Uskontoja on monenlaisia ja tapoja elää on monia. Siksi uskalla pohtia myös uskonnon vaikutusta elämääsi. Apuna voit käyttää esimerkiksi näkökulman vaihtoa. Millainen lapsuutesi ja nuoruutesi olisi ollut jos perheesi uskonto olisi ollut jokin muu tai jos he olisivat olleet ateisteja?

Olen itse 1980-luvun lapsi,  ja sellaista monikulttuurisuutta kuin tämänpäivän Suomessa on, oli vähän. Tummaihoisia kutsuttiin häpeilemättä neekereiksi, ja koulussa pelattiin vielä 1990-luvulla ”Kuka pelkää mustaa miestä” -leikkiä. Homoja haukuttiin homoiksi hyvin rumasti ja  homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia Suomessa aina vuoteen 1971. En itse muista lapsuudestani sanaa moninaisuus. Saati, että joku olisi puhunut esimerkiksi sukupuolen tai seksuaalisuuden moninaisuudesta. Jo pelkästään ”avioeroperheen lapsi” -leima tuntui kouluvuosina painavalta eikä erilaisista perheistä puhuttu positiiviseen sävyyn.

Moninaisuudesta puhuminen on kuitenkin yksi tärkeitä teemoja tämän päivän seksuaalikasvatuksessa ja se on myös lapsen oikeus ja siksi sinun kannattaa pohtia omia kokemuksiasi moninaisuuden äärellä olosta .Lapsen ja nuoren on tärkeä oppia ymmärtämään, että meillä kaikilla on monia rooleja, erilaisia ominaisuuksia ja kuulumme useampiin ryhmiin. ”Ominaisuudet, taustat ja ryhmät saattavat liittyä esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sosio-ekonomiseen asemaan, ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, vammaisuuteen, ulkonäköön, uskontoon, kieleen, kulttuurieroihin, etnisiin piirteisiin, poliittisiin näkemyksiin tai erilaisiin ideologioihin ja vakaumuksiin.” (Lähde: www.kulttuuriakaikille.fi)

Siksi on hyvä pysähtyä asenteiden ja arvojen ääreen. Miten sinä suhtaudut seksuaalivähemmistöihin? Miten sinä kohtaat erilaisia ihmisiä? Miten teidän kodissanne puhutaan muista ihmisistä? Miten heidän ulkonäöstään tai kumppaneistaan puhutaan? Mitä tasa-arvo sinulle merkitsee?

Lopuksi on hyvä pysähtyä siihen, miten suhtaudut itseesi tänä päivänä. Miten koet, tunnet ja näet itsesi? Miten suhtaudut kehoosi ja sukupuoleesi? Miten suhtaudut seksuaalisuuteesi? Millaisessa suhteessa elät? Oletko tyytyväinen elämääsi? Keskustele myös mahdollisen kumppanisi kanssa seksuaalikasvatuksesta teidän perheessänne, jotta olisitte mahdollisimman samoilla linjoilla. Ehkä keskustelu antaa jotain uutta näkökulmaa myös teidän keskinäiseen suhteeseenne.

Näiden kysymysten äärellä voi mennä hetki, mutta se kannattaa. Olet valmiimpi kohtaamaan lapsen kysymykset ja arkielämän kommellukset. Voit olla sellainen seksuaalikasvattaja, joka tukee ja rohkaisee ilman menneisyyden painolastia. Sen on ansainnut jokainen uusi sukupolvi. <3

*Seuraavassa postauksessa kerron lasten seksuaalikasvatuksesta ja annan työvälineitä siihen.

*Millaisia ajatuksia postaus herätti? Tuliko sinulle mieleen jotain kysymyksiä?

*Kuvat: Pixabay, (viimeinen kuva) Piia Kultalahti

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.