Tag

Marja ja Sami

Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde 18 – Mistä tunnistaa sen OIKEAN?

Kosketuksen kaipuu, katse toiseen – kohtaaminen. Ei tulevaa voi aina ennustaa tai sitä koska rakastuu. Rakkaus voi hiipiä luokse ja yllättää. Marja ja Sami kertovat, miten tapasivat nykyiset kumppaninsa. Miksi juuri nämä ihmiset veivät heiltä jalat alta? Ensi viikon kirjoitus on Marjan ja Samin seksisuhteen päätöskirjoitus, löydät sen Havaintoja parisuhteesta –blogista.

 

Marja: Klassinen kysymys. Miten te tapasitte?

 

Sami: Tapasin nykyisen vaimoni kliseisesti baarissa. Oli maaliskuu. Menin pitkästä aikaa baariin. Baari oli sellainen, jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Olin kaverin kanssa tanssilattialla. Meillä oli kaverini kanssa tapana vetää tanssikuviot  vähän yli. Tanssilattian reunalla minua katsottiin. Tai ehkä tapaani tanssia, joka erottui muista.

 

Päädyttiin harmaaseen hameeseen pukeutuneen punahiuksisen naisen kanssa juttelemaan. Tai ei me oikein edes juteltu. Oltiin vain toistemme seurassa. Vaihdettiin puhelinnumerot. En koskaan soittanut.

 

Neljän kuukauden kuluttua tuosta tapaamisesta menin kaverini kanssa samaan baariin elämäni toisen kerran. Punahiuksinen nainen oli siellä taas. Tällä kertaa hän oli pukeutunut mustaan. Muistan ajatelleeni, että minulla on muutama tunti aikaa toimia ja kertoa kaikki, mitä minulla on kerrottavana.

 

Sami: Elämässäsi on tälläkin hetkellä mies, jota kutsut muruksi. Milloin ja missä muru saapui elämääsi?

 

Marja: Me olimme molemmat netissä eräässä facebookin "nettitreffi" sovelluksessa. Muru teki aloitteen. Ekaksi Tinder tyyliset tykkäämiset. Sitten arat ekat viestit. Murun viesteissä oli jo jotain, mikä tuntui erilaiselta.

 

Me juteltiin puhelimessa aika nopeasti, en halunnut turhaa luoda harhakuvitelmia netissä. Murun äänen kuuleminen vahvisti  hyvää tunnetta ja treffit sovittiin samalle viikolle. En tiedä, mikä minuun meni puhelimessa. Sovin vielä silloin tuntemattoman miehen kanssa meneväni hänen luokse yökylään.

 

Kohtasimme hyvin kylmänä  joulukuisena iltana Helsingin yössä, molemmille tutussa baarissa. Minä ujona nenäpunaisena, muru huppelissa ystävänsä kanssa. Minuuteissa tuo "liian komea mies" raivasi paikan sydämeeni. Kaikki palaset vaan loksahteli kohdilleen, kun vain katsoin murua.

 

Marja: Tuo punapäinen nainen oli selvästi jotain, mitä et voinut unohtaa. Mikä hänessä veti sinua puoleensa?

 

Sami: Katse, kosketus ja asenne. Kun ensimmäisen kerran kävelimme yhdessä hänen luoksensa, hän sanoi minulle, että minusta et sitten saa itsellesi mitään pikkuvaimoa. Olin hieman ihmeissäni, sillä mikään sanomisissani ei ollut viitannut siihen suuntaan. Vastasin hänelle, että en minä tarvitse itselleni pikkuvaimoa, olen itse sellainen ja jos suhteessa on kaksi pikkuvaimoa, niin roolit kolisevat liikaa yhteen.

 

Pidin hänen asenteesta olla nainen. Hän ei yrittänyt olla mikään muu kuin oma itsensä. Ja samalla hän arvosti minua sellaisena kuin minä olen. Hänen ei tarvinnut esittää minulle naista ja minun ei tarvinnut esittää hänelle miestä.

 

Ehkä avoin tapa suhtautua maailmaan oli se kaikkein tiukin liima välillämme. Me emme ottaneet, emmekä vieläkään ota mitään liian vakavasti. Niin ei saa unohtaa pinnallisuutta. Tunnen vetoa punahiuksisiin naisiin. En minä sille mitään mahda. Tai mahdan minä jos on pakko.

 

Sami: Minkälainen on mies, joka raivaa paikkansa Marjan sydämeen?

 

Marja: Muru oli alusta asti SE OIKEA mies mulle. Joku sanoi jo meidän suhteen alku aikoina, että te olette ihan samanlaisia. Muru oli mies, mikä antoi ensimmäisen baari-illan päätteeksi hänen kodissaan  minulle villasukat ja teemukin. Vaikka oltiin vasta tavattu ja huumaannuttu tanssilattialla toisistamme – olo oli kuin olisin tullut kotiin. Pesin meikit pois ja menin sohvalle murun viereen. Olo oli turvallinen ja jäin yöksi.

 

Muru katsoi mun sisääni, eikä vain ulkokuorta. Mä olen aina voinut olla oma itseni murun kanssa. Vaikka rakastuin jo alku metreillä muruun, löysin myös parhaan ystävän. En mä edes tiennyt, että joku ihminen voi olla  niin monessa asioissa ”oikea”.

 

Marja: Sinä, punapää – ja sinun lapsi. Miten löysitte paikkanne uusperheessä?

 

Sami: Eihän se koskaan helppoa ole. Aluksi mä tulin tilanteeseen aivan väärällä asenteella. Mä olin melkein anteeksipyytävä lapseni suhteen. Aristelin olla sellainen isä kuin olen uuden rakkauteni silmien edessä. Tämä alkoi silloin, kun muutimme nykyisen vaimoni kanssa yhteen. Muistan, kun hän yhtenä iltana sanoi, että toivoo välillä, että minulla ei olisi lasta.

 

Minä halusin ymmärtää sen aivan väärin. En ymmärtänyt hänen sanomaansa ollenkaan. Sanoin, että voidaan me lähteäkin, niin ei tarvitse ihmetellä. Eroisänä minulle oli tärkeää, että silloin kun lapseni oli minulla, annoin hänelle suurimman osan ajastani. En ole tinkinyt siitä vieläkään. Se on minulle niin tärkeää. Ajan myötä asiat lähti helpottumaan, kun löytyi yhteinen tapa ja rytmi. Minä uskallan olla lapseni kanssa sellainen isä kuin olen.

 

Tilanne tuo edelleen mukanaan riitoja, mutta molemmat ovat niistä valmiimpia ja avoimempia puhumaan. En voisi elää suhteessa, jossa lastani ei hyväksyttäisi tai lapsestani ei pidettäisi. Sellainen suhde olisi todella väärä, jossa asiaa pitäisi edes miettiä. Jokainen asia vaatii aikansa, ennen kuin se lähtee toimimaan. Nykyään toimimme monessa asiassa kuin perhe, mutta monessa asiassa on vielä paljonkin parannettavaa. Perhe on kuitenkin sellainen asia, jonka puolesta kannattaa vähän töitä tehdäkin.

 

Sami: Miten sinkkumiehen ja yh-äidin maailmasta tuli yhtä?

 

Marja: Nopeasti. Kolme kertaa tapasimme kahden ja sitten meistä tuli perhe. Muru raivasi yksiöön hyllyn vaipoille, minä hain kirppikseltä sinne potan.  Ei se olisi ollut mahdollista "tapailla". Muru oli valmis perhe-elämään ja niin kuin minäkin.  Hänen sanoin: ”Kypsä omena poimittavaksi.” Ja minähän poimin kiireellä!

 

Välillä pelotti uskoa rakkauteen ja antaa pojan kiintyä muruun. Mutta joku mun sisällä huusi, että on pakko vain uskaltaa. Ja miten ihanaa oli nähdä niiden kahden välinen rakkaus. Poika huumaantui murusta, muru pojasta ja vain kolmen viikon tapailun jälkeen murulta lipsahti: "Tule tänne isin luokse, niin vaihdetaan paita."

 

Kahden kuukauden seurustelun jälkeen me asuimme saman katon alla koko perhe. Siitä alkoi oikea yhdessä olemisen harjoittelu, mikä jatkuu edelleen. Molemmilla meillä on ollut kasvukipuja. Me ollaan huudettu, itketty ja sovittu, hiottu toistemme kulmia. Murun piti luopua omasta ajastaan ja minun yksinoikeudesta päättää kaikista perheen asioista. Onneksi rakkautta ja tahtoa on riittänyt hankalinakin hetkinä. Me ollaan alusta asti päätetty olla yhdessä. Rakkaus vaatii tahtoa.

 

Kuinka monta oikeaa ihmiselle on olemassa? Emme tiedä sitä ja hyvä niin. Mutta jokaisen oikeankin ohi voi kävellä, ellei uskalla avata sydäntään rakkaudelle. Se ei ole helppoa, jos on satutettu. Monenlaiset pelot nousevat iholle ja purkautuvat huulilta väärien sanojen taakse piiloutuen.  On kuitenkin ihmisiä, minkä luota ei voi lähteä ja tulee syvältä sisimmästä voimaa taistella rakkauden puolesta. Sillä kun se jokin toisessa ihmisessä kolahtaa, se lupaa mahdollisuuden kasvaa – kiintyä uudelleen ja opetellen rakkauden aakkoset vielä paremmin kuin aiemmin.

 

Marja ja Sami saivat uuden mahdollisuuden. Heille molemmille tuli tarve olla toisen lähellä. Vahva ja viisas punapää vei Samin uudelle rakkauden polulle ja muru rakasti Marjan haavat umpeen luoden uuden perheen. Mitään ei olisi tapahtunut ellei olisi uskaltanut rakastaa. Sydämen rohkeus palkittiin ja vielä nuo kaksi paria kävelevät yhtä matkaa elämän kiemuraisia polkuja.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 16

Huoleton muuttuu huolehtimiseksi. Ei ole enää vain minä ja sinä. Alkaa valmistautuminen elämän isoimpaan seikkailuun, jonka jälkeen, mikään ei ole niin kuin ennen.

 

Toisesta tuli äiti. Yksin. Toisesta tuli isä. Yhdessä.  

 

Marja: Mitä tapahtui, kun rakkauden valmennuskurssi oli käyty, hengailut loppuivat ja suuntasit elämässä eteenpäin?

 

Sami: Mä olin kuin tuulen liikuttama lehti ja tuuli vei minut seuraavaan parisuhteeseen. Halusin kiivaasti jäädä johonkin kiinni. Saada elämään pysyvyyttä ja turvaa. Alkaa rakentaa jotain ympärilleni. Jotain, joka olisi enemmän pysyvää kuin kaikki aikaisempi. Muutettiin nopeasti yhteen. Perustettiin koti. Alettiin suunnitella häitä. Kaiken muun lisäksi sisältäni alkoi kuoriutua isä.

 

Elämä meni askel kerrallaan eteenpäin. Kerrostaloasunto muuttui rivitaloasunnoksi. Oli puhetta koirasta. Aamu alkoi kello seitsemältä ja ilta päättyi  ennen yhtätoista. Elämä alkoi saada rytmiä. Tuli suunnitelmia, joita kohti mennä.

 

Kaiken uuden sisällä pysyi vanhakin elämä vahvana. Kuljin kohti arkea ja rutiinia, mutta tietoisesti halusin myös rikkoa niitä. Jos arki meni liian turvalliseksi, tuli halu rikkoa sitä jollakin tavalla. Enkä tarkoita hajoittavalla tavalla, vaan pyrin ainakin toteuttamaan rutiinien rikkomista niin, että se olisi vain piristävää. Halusin samaan aikaan elämääni jotain aivan uutta, mutta samalla en ollut vielä valmis päästämään irti vanhasta.

 

Sami: Miten sinun romanttinen elokuva jatkui kauniin alkukohtaamisen jälkeen?

 

Marja: Se oli alusta asti tunteiden paloa. Intohimo näytteli pääosaa, sivuosissa oli rakkaus, viha ja mustasukkaisuus. Me mentiin kovaa ylämäkeen ja seuraavana päivänä alamäkeen. Elämä oli melkein hengästyttävää jopa niin, että se välillä ahdisti. Sitten taas joku outo voima imaisi mut, kun tuo mies puhui hetken kauniita ja suuteli sen jälkeen läpi yön kunnes annoin kaiken anteeksi.

 

Se taisi olla sitä kuuluisaa vaarallista rakkautta. Erityisen vaarallista siitä teki mustasukkaisuus, mikä oli kuin myrkkyä. Silti syksyn tullen, me muutettiin yhteen. Mä olin saanut opiskelupaikan Mikkelistä ja mies seurasi mua. Hetken oltiin niin ihanaa kotileikkiä, kunnes homma meni entistä hullummaksi.

 

Marja: Sä olit kahden maailman välissä. Valitsitko uuden ja turvallisen elämän vai palasitko vielä vanhaan vähän turvattomaan?

 

Sami: Kyllä mä valitsin turvallisemman elämän. Se tuntui hyvältä. Oli vakituinen työpaikka. Se oli syy tai pakko herätä aamulla. Oli vakituinen suhde. Se herätti halun miettiä tulevaisuutta enemmän kuin päivän tai viikon päähän. Oli vakituinen saunavuoro. Oli vakituinen sulkapallovuoro.

 

Ensimmäistä kertaa elämässä kaikki asiat olivat vain hoitamista vaille valmiina. Toisinaan se aiheutti pelon ja kauhun sekaisia tunteita. Ajatuksia, että rakentaako sitä vapaaehtoisesti muuria itsensä ja elämän välille. Eikä niissä ajatuksissa mitään väärää ollut.

 

Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitääkin toisinaan pohtia sitä, että elääkö elämää, jota haluaa elää. Koska helposti käy niin, että luulee elävänsä haluamaansa elämää. Minulla oli tunne, että suunta johon olin menossa oli oikea. Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin rakentaa tulevaisuutta pala kerrallaan.

 

Sami: Mitä Mikkelissä ollessa tapahtui? Olit vieraassa kaupungissa. Kaukana kaikesta. Alkoiko todellisuus lyödä kasvoille?

 

Marja: Ei me vaan osattu olla yhdessä. Mulla oli valtava palo elää opiskelija elämää, tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kaupunkiin. Koripallokin tuli taas elämään ja tuntui, kuin olisin tullut kotiin koripallohallissa. Meidän kodin seinien sisäpuolella ilma oli kuitenkin sakea epäilyistä, painostuksesta, epämääräisestä pelosta ja salaisuuksista. Ehkä siksi oli ihanaa hengittää kodin ulkopuolella.

 

Nyt kun katson tuota aikaa, näen nuoren naisen vieraalla paikkakunnalla täynnä elämän iloa. Suhde, jota kutsuin parisuhteeksi oli kuin rautapallo jalassani. Se piti minut otteessaan, eikä antanut minun ikinä mennä ilman painolastiaan. Silti minä tein siitä rautapallosta niin kovin rakkaan, että annoin sen satuttaa ja kutsuin sitä siltikin rakkaudeksi. Pelkäsin ottaa ohjat omiin käsiini ja olla taas yksin.

 

Marja: Millainen tulevaisuus noista paloista muodostui? Oliko se sitä elämää, mitä halusit elää?

 

Sami: Kyllä se siihen kohtaan riitti helposti. Palapeli oli vain yhtä palaa vailla. Se pala alkoi kasvaa vaimoni vatsassa. Minulla oli yhdeksän kuukautta aikaa muuntautua isäksi. Ystävä, joka oli tullut vajaata vuotta aikaisemmin isäksi alkoi opastaa minua, että lapsen tultua elämä muuttuu tyystin. Mikään ei ole kuin ennen ja minkään ei edes halua olla kuin ennen. Hän sanoi nukkuneensa kuukauden ajan kaksi tuntia yössä, mutta näytti siitä huolimatta onnelliselta ja levolliselta.

 

Yhdeksän kuukauden kuluttua minusta kuoritui isä. Oli lokakuu. Kello löi kuusi illalla. Lapsi makasi pienenä ja hentona äitinsä rinnoilla. Minun sisälläni liikahti pala, joka ei ole liikahtanut vieläkään paikoilleen. Se oli se palapelin puuttunut pala, joka on määritellyt elämäni tuosta hetkestä eteenpäin ja tulee määrittelemään elämäni loppuun asti. Pala, joka jo itsessään saa tämän maailman kauniiksi.

 

Sami: Uskalsitko lopulta ottaa ohjat käsiisi ja tehdä ratkaisun?

 

Marja: Elämä antoi mulle yllätyksen. Oudolle väsymykselle löytyi syy ja testiin ilmestyi kaksi palloa kylmänä helmikuisena perjantaina. Tuo hykerryttävä, ihmistä vavisuttava yllätys sai mun päässä asiat järjestymään. Raivasin yllätykselle turvallisen pesän, jossa minun oli hyvä olla ilman, että minua määrättiin.

 

Kävin sen kevään terapiassa, tapasin lastenvalvojaa, tutustuin neuvolaan ja kasvatin onnellisena mahaani. Olin halunnut äidiksi pikku tytöstä asti. Uhosin aina, että haluan nuorena äidiksi. Ennen kuin sain pienen yllätyksen käsivarsilleni, elämä yllätti vielä kerran. Se melkein kysyi haluatko varmasti tulla äidiksi ja ottaa vastuun toisen ihmisen elämästä? Minä halusin, joka solullani.

 

Synnytin kesän kuumimpana päivänä lokakuisen vauvani, kaksi kuukautta liian aikaisin. Koko synnytyssali hiljeni ja sitten kuului pieni vaikeroiva vauvan itku. Kaikki tapahtui nopeasti, vauvaa näytettiin ja sitten se vietiin vauva-teholle. En osannut itkeä. Katsoin vain turtana synnytyksessä mukana ollutta äitiäni. Vauvani ei ollut enää kohdussani, mutta sylinikin oli tyhjä. En halunnut lähetellä viestejä vauvani syntymästä, koska en tiennyt sainko olla onnellinen. En tiennyt edes olinko äiti.

 

Vasta neljän päivän päästä sain tuon pienen, puolentoista kilon ihmistaimen syliini ja lupasin rakastaa häntä aina vaikka minua pelotti. Sillä hetkellä minusta tuli äiti. <3

 

Onko elämässä olemassa oikeaa hetkeä tulla vanhemmaksi? Tai eihän sitä saa edes valita. Se hurja lottoarvonta, missä me olemme ihmisinä edelleen luonnon armoilla. On olemassa toivottuja, kaivattuja, vahinkoja ja yllätyksiä – monenlaisia tapoja tulla raskaaksi. Se pieni ihminen, mikä meille suodaan on meille kuin peili elämästämme. Se karistaa kaikkivoipaisuuden meistä avaamalla suunsa leijonan karjaisuun kerta kerran jälkeen. Sillä on taito löytää heikkoutesi ja opettaa sinulle lisää, jos suostut oppimaan. Pieni ihminen raivaa sydämeesi merkin, joka on kuin tatuoitu sinuun iäksi. Enää vain sinun tulee antautua rakkaudelle, hoivata ja pian taas päästä irti. 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
4 syyskuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 14

 ”Haavat kirvellen istun meren rannalla

   yksin katsellen.

   Nyt ymmärrän paremmin kivuliasta

   kulkuamme;

   vasta tyynen tultua erottuvat karikot.”

    Tommy Taberman

 

Sami: Kerroit aiemmin vapaasta suhteesta ja sen tuomasta vapaudesta tavata muita. Kauanko tuota vaihetta kesti? Alkoiko vapaus muuttua taakaksi?

 

Marja: Vapautta kesti talvesta seuraavaan syksyyn. Kevään muuttuessa valoisammaksi minäkin avauduin maailmalle. Se kesä oli yhtä kuumaa leikkiä ilman rajoja. Haastoin mukaan sinkkuja, varattuja, nuoria, vanhoja yksin tai yhdessä. En halunnut rakastua vaan tutkin maailmaa ilman sitoumuksia.

 

Muistan kun naapurini, perheen äiti läksytti minua, ettei saa kajota varattuihin miehiin. Esitin, ettei tuntunut missään. Mutta se kolahti. En halunnut olla perheenrikkoja "huvin vuoksi". Vapauden merkitys muuttui erään mökkireissun jälkeen. Se muutti koko naiseuttani loppuelämäksi.

 

Marja: Sä opiskelit ja seurustelit opiskelukaverin kanssa. Vaikuttiko se sun opiskelu motivaatioon? Mitä teit kun teillä myrskysi?

 

Sami: Ei mun opiskelumotivaation vaikuttanut mikään ulkoinen seikka. Motivaationi oli sen suhteen muutenkin alhaisella tasolla. Mä tunsin välillä olevani kuin höyhen, joka vain leijailee tuulen mukana milloin minnekin. Ihmisenä olin niin rikki, että olin huono poikaystävä, vaikka olinkin varmasti hyvin kiltti ja rakastettava.

 

Ehkä suhteeseen vaikutti enemmänkin ulkoiset seikat, kuten huoli isästäni, joka joi silloin enemmän kuin koskaan, jopa niin, että pelkäsin hänen henkensä puolesta.

 

Sami: Mitä mökkireissullasi, joka sanojesi mukaan muutti naiseuttasi loppuelämäksi, tapahtui?

 

Marja: Lähdin eräänä kesäiltana ystäväni kanssa mökille. Sinkkuilu kuohutti mieltä ja olin mieli maassa. Kaunis kesäilta ei tuntunut missään, vaan kuulin vain huokailuni. Ystäväni ja miespuolinen tuttava yrittivät piristää minua koko illan. Aloin olla jotenkin täynnä vapautta, vapaatasuhdetta ja rakkaudettomuutta.

 

Ystäväni meni nukkumaan aikaisin työpäivän takia ja minä jäin vielä tutun miehen kanssa istuskelemaan. Hänen olemuksensa oli niin vilpitön ja lohduttava, että oloni jopa parani. Menin hänen viereensä nukkumaan vain sillä ajatuksella, että nukun toisen ihmisen lähellä.

 

Yöllä kuitenkin heräsin siihen, että hänellä oli ihan erilainen näkemys siitä, miksi tulin hänen viereensä kun hän yritti raiskata minut. Mies oli riisunut kaikki housuni nukkuessani ja oli ryhtymässä tosi toimiin, kun heräsin. Onneksi heräsin ajoissa. Silti tuo mies rikkoi kehoni rajoja tavalla, josta jää aina arpi ihmiseen.

 

Marja: Sulla oli paha olo. Ja sun isällä oli paha olo. Olitko sä sun isän tukipilari? Miten sä jaksoit kantaa kaiken?

 

Sami: Mun isä soitti mulle sairaalasta yksi ilta. Oli kaatunut portaat humalassa ja melkein halvaantunut. Toivoi, että menisin käymään. Isän kädet eivät toimineet, joten pidin hänen huulillaan tupakkaa, että hän sai poltettua. Hän lupasi lopettaa juomisen siihen paikkaan. Kahden viikon jälkeen hänet kotiutettiin. Samana iltana hän soitti minulle kännissä. Se oli viimeinen niitti. En enää vastannut puheluihin. Päätin olla puuttumatta millään muotoa. Juokoon itsensä hengiltä, muistan ajatelleeni.

 

Seurustelusuhteeni oli päättynyt. Se oli kaunis, mutta mahdoton suhde. Olin liian takertuva. Halusin turvaa, jota hain väärällä tavalla. Tuntui, että elämässäni ei ollut kiintopistettä, tavoitetta ei mitään. Aloin käyttää liikaa alkoholia. Olin ahdistunut ja peloissani. En tiennyt mitä tehdä. Halusin vain, että joku tulisi ja rakastaisi minua. Halusin sitä enemmän kuin mitään muuta.

 

Sami: Mitä tunteita mökkiyö sinussa herätti? Muuttuiko suhtautumisesi miehiin tai jopa elämään?

 

Marja: Pumpulinen maailma muuttui kovaksi betoniksi hetkellisesti. Ei kenenkään tutun, minun luottamuksen ansainneen ihmisen olisi pitänyt tehdä minulle pahaa. Tapahtuma hetkellä olisi tehnyt mieli huutaa: "Mitä v****?!" Mutta tiesin heti, ettei ystäväni uskoisi minua. Hänen ensi ajatuksensa olisi ollut kuitenkin, että minä viettelin mies paran. Hän kun oli tuon miehen avovaimon paras ystävä.

 

Tukin siis suuni. Olin peloissani, raivoissani, turhautunut ja umpikujassa. Jälkeen tajusin, että olin kolme päivää jonkinlaisessa shokissa ja vasta sitten puhuin. Paikalla ollut ystäväni kielsi puhumasta tapahtumasta, mikä teki minusta pahan. Se painoi minua enemmän ja vähemmän siitä seuranneet vuodet.

 

Tapahtumaan liittyi monia ikäviä piirteitä ilkeine poliiseineen, ymmärtämättömien ystävien ja baarissa huoraksi huutelevien miesten muodossa. Silloin tuli myös isää ikävä. Olisin kaivannut isää, joka olisi ollut todella vihainen siitä, että hänen rakkaalle tyttärelleen tehtiin pahaa ja jonka olkapäätä vasten olisin saanut itkeä.

 

Marja: Miten täytit surullisen, ahdistuneen ja pelokkaan rakkauden nälkäsi? Ajoiko se sinut "väärin suhteisiin"?

 

Sami: Aloin pelastaa maailmaa. Yksi sielu kerrallaan. Tapasin baarissa naisen, joka halusi samaa kuin minä. Jonkun, jonka ottaa viereen ja pitää edes hetken turvassa. Hän kertoi minulle heti ensimmäisenä yönä, että hänet on muutama vuosi sitten joukkoraiskattu. Ensimmäinen ajatus oli, että minä haluan pelastaa hänet. Haluan olla hänelle turva. Miten minä olisin voinut. Rikkinäinen ja turvaton nuori mies. Yhtenä iltana hän ei enää tullut. Hän laittoi viestin, että ei vain pysty suhteeseen. Menin vain enemmän rikki.

 

Seuraavaksi tapasin ihanan nuoren naisen, joka oksensi kaiken syömänsä ulos. Taas huomaisin tilaisuuden koittaneen. Yksi uusi sielu pelastettavaksi. Miten minä sen tein. Tarjosin hänelle pitsan, jonka hän kävi pizzerian vessassa oksentamassa ulos. Sanoin hänelle vihaisesti, että jos minä opintotuella tarjoan sinulle pizzan, niin sinä et vittu sitä ulos oksenna.  Lopputulos oli sama.

 

En  minä ketään pystynyt rakkaudellani pelastamaan. Vähiten itseäni, joka minun olisi pitänyt ihan ensimmäiseksi pelastaa. Oli pakko päästä elämässä jotenkin muulla tavoin eteenpäin. Muuten olisi käynyt hyvin huonosti.

 

Sami: Miten pääsit eteenpäin traumaattisesta kokemuksestasi mökillä? Aloitko haluta rinnallesi jonkun, jota rakastaa? Aloitko kaivata vierellesi ihmistä, jonka kanssa olisit voinut kokea turvaa ja rakkautta?

 

Marja: Minut oli lyöty hetkellisesti pahasti, mutta päätin nousta. Halusin päästä eteenpäin. Pikku hiljaa tuo pieni kylä alkoi tuntua väärältä paikalta asua. En silloin tajunnut, että mökin tapahtumat olivat tahrineet kaiken.

 

Ja kyllä. Hain rakkautta, turvaa ja isää. Minut 20-vuotiaan nuoren tytön hurmasi 40-vuotias kahden lapsen isä. Siinä oli kai jotain turvaa ja uudet ympyrät.  Ei siinä rakkautta ollut vaikka sitä kuvittelin, mutta jonkinlainen pakopaikka. Suhde jäi, kun löysin uuden lohduttajan.

 

Hänen kanssaan revin itseni irti pikku kylästä ja muutin Helsinkiin. Koirani tappoi miehen kissan ja maailmamme eivät kohdanneet. Päädyimme eroamaan. Olin kuitenkin päässyt taas jaloilleni ja etäisyys auttoi pahaan oloon.

 

Paha olo kuohahti viimeisen kerran oikein voimalla, kun sain tiedon että syytettä ei nosteta. Tarinamme olivat eriävät eikä ollut todisteita. Rakkaus oli kuitenkin voittanut. En vihannut miehiä enkä itseäni. Ehkä olin piirun verran kovempi, mutta edelleen avoin rakkaudelle.

 

Marja: Haavoja haavojen perään. Kaipasit parantavaa rakkautta, mutta mikä nosti sinut jaloilleen oikeasti?

 

Sami: Oli lauantai-ilta. Olin baarissa kavereiden ja muutama viikko ennen tapaamani tytön kanssa. Olin häneen syvästi rakastunut. Tai ainakin kuvittelin niin. Ehkä se oli enemmän turvan ja lohdutuksen hakemista. Hän oli koko illan hiljainen, kunnes sanoi, että häntä ei vaan kiinnosta. Romahdin kunnolla.

 

Muistan, kun menin baarin nurkkapöytään itkemään. Eräs naispuolinen ystäväni saattoi minut kotiin. Jäi nukkumaan kanssani. Oli vain vierelläni. Se oli jälkikäteen ajateltuna niin kultainen teko.

 

Seuraavana iltana muistan, kun  kirjoitin vihkon sivulle, että en aio olla enää kenenkään terveyskeskus. Ei helvetti enää kiinnosta. Päätin tehdä jonkun radikaalin muutoksen. Ja teinkin. Päätin jättää Jyväskylän taakseni ja muuttaa taas Tampereelle. Seuraavalla viikolla muutin. Minulla oli mukana vajaa henkilöautollinen tavaraa ja Tampereen Pispalassa odotti vuokra-asunto. Sillä reissulla olen edelleen.

 

Ehkä ymmärsin silloin baari-illan jälkeen jotain itse. Ehkä nainen, joka nukkui vierelläni oli minulle lupaus jostain paremmasta. En tiedä, mutta päätös, jonka silloin tein, on ollut elämäni parhaimpia.

 

On päiviä jolloin elämä tuntuu karkaavan käsistä, silmät itkevät ilman kyyneliä ja nauru karkaa muille maille. Toisina päivinä nauru saa sinut loistamaan, rakkaus hehkumaan ja mikään murhe ei ole esteenäsi. Marjan elämä muuttui yhdellä mökkireissulla toisen ihmisen väärän teon tähden, mutta silti hänen piti itse nousta pahasta olosta. Sami kantoi aivan liian painavaa reppua, joka oli täynnä huolia isästä. Se kaatoi rakkauden, melkein hänetkin, mutta Sami päätti opetella pitämään huolta itsestään. Noina hetkinä olisi ihanaa, kun olisi se viisaus, minkä saamme vasta kaiken kokemamme jälkeen. Mutta ainoa tapa elää, on rämpiä, toisinaan tanssia ja jatkaa eteenpäin. 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 12

Kirjoitukset jäivät taaksemme ja elämä oli edessä. Vapauden hetki kuulostaa hohdokkaalta, mutta ei se ole aina sitä. Marja ja Sami pitivät molemmat välivuoden, jonka aikana kyyneliä ei säästelty. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

Marja: Oliko sulla selkeet suunnitelmat kirjoitusten jälkeen?

 

Sami: Ei mulla ole oikein koskaan ollut mitään selviä suunnitelmia. Mua kiinnosti tiedostusoppi ja sosiologia. Eniten mä halusin päästä muuttamaan omilleni. Haaveena oli tuolloinkin Tampere, mutta Jyväskylä olisi ollut yhtä hyvä. Musta tuntui jo varmaan ennen lukiota, että 5000 asukkaan kylä, jossa asuin, oli minulle aivan liian pieni. En mä ekana kesänä käynyt pääsykokeissa. Mä menin syksyllä Jyväskylän avoimeen yliopistoon opiskelemaan tiedostusoppia ja jätin sen sitten kesken, kun tammikuussa menin armeijaan.

 

Sami: Mitä sä ajattelit lukion jälkeisestä elämästä? Päädyitkö opiskelemaan heti sitä, mitä halusitkin opiskella?

 

Marja: Se oli mulle etsikko aikaa. Kirjoitukset ja etenkin tulokset olivat niin iso pettymys, että hautasin jollain tasolla unelmani. Tuntui, ettei musta taida olla mihinkään. Eikä kukaan oikeen tajunnut mun pahaa oloa kun peitin sen tekemällä mallin hommia ja muita "hohdokkaita" juttuja. Päätin mennä kuitenkin kokeilemaan "harrastuksena" kasvatustietä Tampereen avoimeen yliopistoon. Olin aivan innoissani! Silti en uskaltanut haaveilla yliopistoon pääsystä ja hain opiskelemaan lähihoitajaksi. Koulun alettua se tuntui alusta asti mulle väärältä. Mutta sitten syksyn vaihduttua talveksi elämä heitti ympäri ja koulukin jäi kesken. Moni asia muuttui lyhyessä ajassa.

 

Marja: Miltä susta sitten tuntui muuttaa pois kotoa? Nautitko vapaudesta vai tuliko ikävä kotiin? Seurustelitko muuten silloin?

 

Sami: Mä muutin Tamperelle heti armeijan jälkeen. Olin armeijassa Mikkelissä sen lyhyimmän ajan, mikä oli pakko olla. Se oli tuolloin vuonna 1996 yhdeksän kuukautta, Mä muistan, kun komppanjan päällikkö kysyi ensimmäisellä viikolla minulta toiveita armeijan suhteen. Sanoin, että haluan olla sen verran, kun on pakko. Muistan sen katseen, jonka sain. Siskoni opiskeli tuolloin Tampereella ja hän oli muuttamassa silloisen poikakaverinsa kanssa yhteen. Hän soitti minulle päivä sen jälkeen, kun olin päässyt pois armeijasta, että haluaisinko muuttaa hänen kämppäänsä Tampereen keskustaan. Olin aivan fiiliksissä ja kun se vielä kävi vuokraemännälle, niin muutto toteutui viikossa.

 

Mä en muista, että olisin koskaan ollut siihen mennessä niin onnellinen elämässäni. Mun tyttöystävä opiskeli tuolloin Tampereen Yliopistosssa, joten pääsin samaan kaupunkiin. Se vapauden tunne, kun laittoi oven kiinni perässään ja sai ostaa kaupasta mitä tahtoi. Tyttöystäväni asui vajaan kilometrin päässä ja kaupunki oli auki kahdelle rakastavaiselle. Vasta muuton jälkeen sitä alkoi miettiä, että mitähän sitä pitäisi alkaa uudessa kotikaupungissa tekemään, muuta kuin nauttimaan vapaudesta ja rakastamaan.

 

Sami: Mikä sai sinun elämäsi kääntymään ympäri? Mitä sinulle tapahtui sen jälkeen, kun tajusit, että olet aivan väärässä koulussa?

 

Marja: Pinnan alla oli kuplinut jo pitkään. Olin ollut reilut neljä vuotta poikaystäväni kanssa, menimme kihloihin kirjoitusten jälkeen ja asuimme yhdessä. Viimeinen vuosi oli ollut vaikea ja minä kaipasin vapautta. Tappelimme paljon ja tylsyys nakersi suhdettamme. Emme osanneet puhua. Silti samaan aikaan haaveilin jopa vauvasta. Aloimme syksyllä pohtimaan asunnon ostoa ja löysimmekin hyvän. Juuri ennen paperien kirjoittamista tajusin, että tulisin tekemään elämäni virheen. Minun oli pakko lähteä nyt, ennen omaa asuntoa, naimisiin menoa ja vauvaa. Ahdistus oli kasvanut salakavalasti sisälläni ja yksi kaunis päivä en enää kestänyt. Olin yrittänyt puhua, mutta asiat eivät auenneet enkä osannut hakea mistään apua. Kaikki vaan hokivat poikaystäväni olevan "täydellinen mies".

 

Soitin hyvälle ystävälleni kesken koulupäivän ja kerroin, että tänään lähden. Itkin, tärisin ja olin peloissani. Ystävä lohdutti ja tarjosi tupakkaa. Hain kotoamme vain urheilukassillisen vaatteita ja jätin kihlasormuksen pöydälle poikaystäväni ollessa töissä. En voinnut kohdata häntä. En uskaltanut puhua edes äidilleni. Vain ystäväni tiesi minne menin. Olo oli lohduton, kun astuin junaan Tampereen rautatieasemalla. Siinä rytäkässä koulun lopettaminen oli vain helpotus. Kai menin sinne enemmän ollakseni muille mieliksi.

 

Marja: Rakastuit vapauteen, mutta mitä se teki parisuhteellesi? Olitko jo valmis leikkimään kotia?

 

Sami: Mä olin valmis leikkimään kaikkia muita leikkejä kuin kotia. Mun parisuhde alkoi saada outoja piirteitä. Mä olin niin hurmioitunut omaan vuorakämppääni ja vapauteeni, että en halunnut viettää öitä tyttöystäväni luona enkä halunnut, että hän viettää öitä minun luonani. Halusin olla yksin. En ollut oikein koskaan ennen saanut olla. Minun ei tarvinnut huolehtia kenestäkään ja tarkkailla koko ajan jotain merkkejä, Mun eka vuosi Tampereella oli ehkä koko tähän astisen elämäni tärkein vuosi. Mä itsenäistyin ja aloin kaivella esiin sitä Samia, joka minusta oli myöhemmin tuleva. Sen hinta oli nuoruuden rakkauden rikkoutuminen, mutta sain sen tilalle paljon enemmän.

 

Mä asuin Tampereella vajaan vuoden. Mä hain opiskelemaan Tampereen yliopistoon sosiologiaa, mutta en päässyt, mutta pääsin Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja lähdin syksyllä sinne. Siinä ei montaa päivää kulunut, kun löysin koulusta nuoren naisen, johon rakastuin. Olin silloin vielä löyhästi yhdessä  Tampereella asuvan tyttöystäväni kanssa. Muistan, kun matkustin eräs viikonloppu hänen luoksensa lopettamaan suhdetta, koska olin rakastunut toiseen.

 

Luin junassa Hermann Hessen Arosutta. Vähän ennen Tampereen asemaa kirjoitin kirjan viimeiselle tyhjälle sivulle tarinan rakkaudesta, joka päättyy. Luin sen ääneen tyttöystävälleni, jota menin jättämään. Takaisin Jyväskylään tultuani, menin suoraan nuoren naisen luokse, johon olin rakastunut ja sanoin hänelle itsevarmuutta puhkuen silloisen lempibändini CMX:n sanoin, että olen sinun jos tahdot niin. Hän tahtoi kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

 

Sami: Ero on aina kipeä asia. Joskus pitää tehdä asioita, jotka sattuvat vielä pitkään. Koitko eron jälkeen pitkään syyllisyyttä? Menetit erossa paljon, mutta kerro, että mitä sait sen tilalle?

 

Marja: Sä osuit naulan kantaan. Syyllisyys suorastaan poltti mun sisuskaluja ja siihen lisättiin vaan lisää kierroksia mun nuollessa haavoja. Mun poikaystävä, josta tuli entinen, meni ihan raiteiltaan monessakin mielessä. Hän konttasi perässäni ulvoen räkäposkella ja puhui itsemurhasta. Oli kamalaa nähdä hänet niin huonossa jamassa, välitin hänestä valtavasti. En tiennyt, mitä olisin voinut enää tehdä. Tiesin, että olin jättänyt hänet todella rumasti ja olen siitä pahoillani jollain tavalla edelleen. En muutakaan silloin voinut, en osannut muuta. Oma äitini ja muu perheeni ei ymmärtänyt yhtään, miten saatoin jättää "unelma vävyn". Olin jotenkin aivan yksin, koska en halunnut nähdä perhettänikään syytösten takia.

 

Se mitä sain oli jotain, mikä vaikuttaa minussa edelleen. Jouduin katsomaan peiliin, seisomaan täysin omilla jaloillani ilman äitiä, koripalloa tai poikaystävää. Olin vieraalla paikkakunnalla rahat vähissä ja ilman töitä. Piti kääriä hihat ja etsiä oma paikkansa. Löysin nopeasti mielenkiintoisen työn, vapaus maistui hyvältä, vaikka yksinäisyys oli uutta ja tuntui välillä todella pahalle. Löysin oman voimani, sellaisen alkuvoiman jolla pärjää elämässä. Ja sitten kun olin surrut ja koonnut itseäni aloin pikku hiljaa nauttia elämän iloista ja sinkkuelämästä.

 

Me emme tienneet kirjoitusten jälkeen, mitä olisi tulossa. Sami muutti onnensa kukkuloilla Tampereelle intin jälkeen ja Marja suri pieleen menneitä kirjoituksiaan. Muutto omaan kotiin sai Samissa aikaan vahvan itsenäistymisen, jonka edessä nuoruuden rakkauskin taipui. Marja taas teki päätöksensä ja siitä alkoi uusi itseensä tutustuminen. Ero vavisuttaa ihmisen perustuksia, mutta luo mahdollisuuden myös tarkastella niitä. Yksin jääminen on paikka, jolloin voi aloittaa asioita alusta ja summata mennyttä elämää. Kaiken sen surun, ahdistuksen jälkeen tulee päivä, jolloin aurinko taas paistaa.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 10

Marjan ja Samin seksisuhde tulee vaiheeseen, jossa seksiä on, mutta niin on harjoiteltavaakin. Harjoittelun hyvät tulokset motivoivat harjoittelemaan lisää. Mutta tekevälle sattuu ja vieläkin punastuttaa vuosien takaiset kommellukset. Ja samaan aikaan naurattaa, niin että lapset ihmettelee äidin tai isän outoa käytöstä. Marjan ja Samin seksisuhde jatkuu ensi kerralla Samin Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

 

Marja: Muuttuiko suhteesi ystäviisi kun seurustelit nuorena? Olivatko ystävät innoissaan vai mustasukkaisia?

 

Sami: Mulla oli muutama hyvä ystävä. En kaivannut ympärilleni paljoa ihmisiä. Suhteen heihin ei muuttunut mitenkään. Meillä jatkui kaikki ennallaan. Lukiossa vietin aikaa heidän kanssaan ihan normaalista. Mun tyttöystävä oli toisessa koulussa. He suhtautuivat seurusteluuni neutraalisti. Eivät olleet innoissaan eikä mustasukkaisia.

 

Sami: Seurusteliko sun ystävätkin vai olitko siinä suhteessa eturintamassa? Miten he asian ottivat?

 

Marja: Osa ystävistä oli seurustellut jo jonkun aikaa. Muutama läheisin ei seurustellut ja ystävyys alkoi muuttua. Mun poikaystävä oli toisella paikkakunnalla, joten mua ei enää viikonloppuisin paljoa näkynyt. Toki tuli äärettömän hauskoja yhteisiä reissujakin tehtyä, mun bestiksen kanssa. Mä yritin jopa parittaa häntä ja poikaystävän parasta kaveria. Harmi vaan, se ei onnistunut. Mutta tuli siinä myös mustasukkaisuutta, mikä sanottiin suoraan ja toisaalta etäännytti. Poikaystävän lisäksi mun elämästä vei silloin leijonan osan koripallo.

 

Marja: Kävikö teille ikinä mitään hassuja kommelluksia seksin saralla? Ekassa suhteessa kun usein harjoitellaan aikalailla.

 

Sami: Mä vähän luulen, että seksiä harjoitellaan koko elämä. Muistan, kun iskä antoi mun kokeilla auton ajamista ensimmäisen kerran. Eihän siitä mitään tullut, kun piti katsoa niitä polkimia, että mistä pitää painaa milloinkin. Se oli verrannollista seksiin, joka tapahtui alle kaksikymppisenä. Eihän sitä tiennyt, että mitä kohtaa oli painettava ja mitä olla painamatta. Samalla piti vilkuilla huoneen ovea, että kukaan ei tule sieltä kesken harjoituksen. Seksi oli ihan kaikkea muuta kuin yhdyntää. Jos sai napin avattua, oli jo seksi onnistunutta.

 

Sami: Näin jälkikäteen ajateltuna, nuoruusajan seksissä oli tosi paljon huumoria ja leikkiä. Oletko samaa mieltä? Mitä tahtoisit siirtää siitä ajasta seksin suhteen nykyiseen seksielämääsi? Kerro joku konkreettisen tapahtuman kautta.

 

Marja: Mä tapasin toisen pojan aika pian kun erosin ekasta poikaystävästäni. Hänen kanssaan taivaat alkoivat avautua lisää ja kaikenlaista leikkiä oli ilmassa. Meidän yhteinen ilo, hullutus ja nautinto oli tehdä tuhmuuksia milloin missäkin. Mikä vimma siitä tuleekaan, kun miettii jääkö kiinni vai ei. Ratikkapysäkki, bussitakapenkki, leffateatteri, rappukäytävä, puisto, uimaranta…. Me naurettiin välillä ihan kippurassa!

 

Nyt meillä on murun kanssa kolme lasta, niin me "huiputetaan" lapsia ja napataan välillä aikaa rakkaudelle uusin keinoin.  Se on erilaista, mutta en sanoisi että se on yhtään sen tylsempää. Kekseliäisyys on vain lisääntynyt samoin nauru. Täytyy toivoo, et ne ei ikinä häviäisi. "Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa." Onko tää sit sitä?

 

Marja: Kävikö sulle ikinä mitään mikä jäi nolottamaan sängyssä?

 

Sami: Huhhuh Marja! Lukiessani sun vastausta mun päässä alkoi pyöriä eroottinen filmi sun nuoruudesta. Mä alan tuntea kateutta sun nuoruuteen. Olihan niitä noloja hetkiä. Nuorena on ehdoton jopa itselle, joten hyvin useinkin sattuneet lurpsahdukset hävettivät päiviä tapahtuneen jälkeen. Olin vihainen pippelilleni ja toisinaan puhuin sille jyrkin äänensävyin, että eihän se saa nukkua silloin kun on toiminnan aika. Tosi usein se nukkui. Sitä latasi itsensä täyteen paineita ja se ei ikinä ole se paras tapa saada itseä toimimaan. Sitä ajatteli, että onko minussa jokin vakava vika ja joskus päässä pyöri ajatus, että enkö voi ikinä harrastaa seksiä ja että olenko saanut rikkinäisen pippelin. Kenelle siitä olisi voinut puhua. Ei kenellekään.

 

Nyt osaa jo nauraa asialle, sillä en osaa ottaa asiaa enää niin vakavasti. Tiedän, että on aivan normaalia, että mies ei aina toimi silloin kun pitäisi toimia. En ole enää itselleni armoton ja ehdoton. Onneksi seksi on muutakin kuin sisäänulos jumppaa ja vaikka ei aina toimisi, niin seksiä voi silti harrastaa.

 

Sami: No paljasta sä mulle joku nolo hetki samoissa tunnelmissa? Mikä juttu saa sut vieläkin punastumaan?

 

Marja: Hi-hii. Ei sun muuten tarvitse kokee kateutta. Kaikilla on omat polkunsa. Mä tulin niin nuorena äidiksi, et hyvä kun sain viilettää villinä yössä ennen sitä.

 

Mun noloin hetki on ollut varmaan se kun pieraisin ekan kerran sänkypuuhissa. Vieläkin melkein alkaa hävettää vaikka osaan jo nauraa sille. Tämän mun silloin suhteellisen tuoreen poikaystävän kanssa multa pääsi pieru, kun se hääri mun alapäätä hellimässä. Ja mikäs siinä. Itkeä vai nauraa? Juosta karkuun? Huutaa äitiä? Vai tajuta, et se on vaan elämää ja nauraa hulluna. Mä menin siitä niin solmuun, että kerroin tapahtuneesta vasta tuhannen tuiskeessa ystävälleni juuri ennen valomerkkiä. Sillä vaikka kuinka pinnistelee, niin joskus käy vahinko ja se voi hävettää ihan pirusti. Mulle kävi. Eli rakkaat kanssa sisaret, jos sulle on käynyt näin. Et ole ainoa. Ja rakkaat urhot, naiset piereskelevät. Joskus myös vahingossa sängyssä.

 

Meillä ei ystävät unohtuneet seurustellessa, vaikka Marjalla ystävyyssuhteet hieman muuttuivatkin. Joskus voi käydä niinkin, että tuore rakkaus saa muun elämän menettämään merkityksensä hetkellisesti. Onneksi rakkauden superhuumasta pulpahtaa pinnalle aina jossain vaiheessa. Silloin olisi hyvä, että olisi ystäviä kuuntelemassa niitä onnellisia, hauskoja, surullisia ja jopa vihantäytteisiä tarinoita. Sami koki, ettei oman tahtonsa omaavasta pippelistä voinut puhua kenellekään. Samaan aikaan suurin osa nuorista ja aikuisistakin miehistä kipuilee saman asian kanssa. Heillä ei ole rikkinäiset pippelit vaan se on aivan normaalia. Kunpa he eivät kaikki olisi hiljaa. Marja myönsi vasta humalassa ystävälleen intiimillä hetkellä sattuneen pierumokansa. Ja silloinkin oli vaikea katsoa edes ystävää silmiin. Häpeä saa meidät nielemään sanat ja puhumaan vasta alkoholin voimalla.

 

Mitä, jos tietäisimme miten paljon helpottaa, kun ystävä sanoo: ”Mulle on käynyt ihan samalla tavalla. Se on vaikea sanoa miehelle, mikä on iholla: ”Et kuule, pidetään pieni tauko tai multa pääsee pieru. Yleensä sitä vaan yrittää kiemurrella karkuun ja sitten joku epäonninen kerta se pieni pahan hajuinen sissipieru pääsee vapaaksi… Ehkä se mies ei ollut ikinä kokenut sitä, mutta sä et ole ainoa upea nainen, mille on niin käynyt.” Nämä sanat voivat pyyhkiä sen surkeuden, ahdistuksen ja ”super-nolouden” tunteen. Ne saavat ymmärtämään, että minulle sattui megamoka seksipuuhissa, mutta en ole sen takia yhtään vähemmän ihana kuin aiemmin. Hurraa pierevät naiset, miesten omapäiset kikkelit ja turvalliset ystävät! 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 8

Marja ja Sami ovat alkaneet seurustella tahoillaan ensimmäistä kertaa. Rakkaus muuttaa ihmistä ja saa hormonit hyrräämään. Tulee se hetki, kun tekisi mieli jo muutakin kun vain suudella. Uskaltaako tuon rajan yli mennä? Seuraava postaus tulee Samin Havaintoja parisuhteesta –blogiin.

 

Marja: Muutuitko sä jotenkin kun aloit seurustella?

 

Sami: Varmasti muutuin. Sain lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Aloin olla enemmän poissa kotoa. Uskalsin rikkoa rooliani, jonka olin itse itselleni kirjoittanut. Halusin olla kaiken sen rakkauden arvoinen, jonka olin saanut. Aloin samoihin aikaan kirjoittaa enemmän. Kirjoitin runokirjan, jonka näytin tyttöystävälleni ja lopulta äidilleni. Muutuin paremmaksi ihmiseksi.

 

Sami: Mitä sinun sisälläsi ja elämässäsi tapahtui, kun aloit ensimmäisen kerran seurustella?

 

Marja: Mä rauhoituin, kun pääsin pois kotikylän piireistä. Kun olin mun poikaystäväni kanssa sain olla oma itseni ilman mainetta. Pääsin myös olemaan ilman omaa perhettäni, koska poikaystäväni asui eri paikkakunnalla. Se oli 15-vuotiaalle tosi jännää ja ihanaa. Heidän kodissaan oli muutenkin lepsummat säännöt.

 

Toisaalta kävin läpi suurta myrskyä. Seurustelu oli uutta ja siinä oli paljon opittavaa. Olin välillä tosi mustasukkainen, toisinaan kuolla ikävään tai niin rakastunut, ettei millään muulla ollut väliä paitsi koripallolla. Rakkaus kuohusi mun sisälläni ja ulkopuolella.

 

Marja: Millainen oli sun uusi roolisi? Ja millainen poikaystävä sä olit?

 

Sami: Mun elämään tuli ihminen, josta ei tarvinnut kantaa huolta. Uskalsin luottaa tilanteeseen niin paljon, että en pelännyt, että kaikki otetaan minulta pois. En ollut suhteessa huolehtija, jonka pitää vain olla kiltti ja miellyttää. Olin ehkä enemmän oma itseni hänen kanssaan kuin olin kotonani. Tulin rohkeammaksi ja avoimemmaksi hänen seurassaan ja häpeä väistyi kauemmaksi. Olin poikaystävänä toki todella kiltti ja huomaavainen.

 

Muistan, kun tyttö aloitti lukion. Hän meni eri lukioon kuin minä. Olin usein häntä vastassa, kun hän tuli bussilla kotiin. Halusin olla häntä todella lähellä. Janosin suorastaan hellyyttä. Me tulimme erilaisista oloista ja se kiehtoi meitä molempia. Näimme toisissamme paljon sellaista, jota emme ennen olleet missään nähneet. Minä olin se rikkinäisissä farkuissa kulkeva rokkipoika ja hän koulussa hyvin menestyvä tyttö. Me olimme täydellinen pari.

 

Sami: Kerroit saaneesi olla poikaystäväsi kanssa oma itsesi. Minkälainen oli naiseksi kasvava  Marja, kun hän sai olla oma itsensä ja miten se erosi siitä Marjasta, jolla oli jokin rooli?

 

Marja: Se, ettei mulla ollut roolia antoi mahdollisuuden rakastua. Sain olla villi ja vapaa, kokeilla uusia tapoja olla minä. Ei tarvinnut olla kovaa kuorta, vaan sai näyttää myös herkkyyden. Mun ei myöskään tarvinnut peitellä seksuaalisuuttani. Huoran maine sai mut varomaan kaikkea. Mä sain luvan haluta ja sanoa kyllä. Se sai mut janoamaan rakkautta ja hellyyttä. Oli ihana olla lähekkäin. Niin kun säkin äsken sanoit.

 

Tuntui, että kaikki ne vuodet kun haaveilin Sinä & minä -lehden rakkausnovellien poikaystävistä eivät menneet hukkaan. Sain jutella toisen kainalossa tulevaisuuden suunnitelmista. Sai nuuhkia poikaystävää, suudella huulet rikki, tuntea kihelmöivää halua ja nauttia siitä. Tässä suhteessa musta kasvoi nainen.

 

Marja: Mulle tulee väkisin kysymys. Miksi te ette oo viekin yhdessä kun kuulostaa niin ihanalle? Oliko hän eka tyttö mikä sai Samin housujen napit aukeamaan?

 

Sami: Todellakin oli ensimmäinen tyttö! En mä ennen häntä edes ajatellut, että housuista voi aueta napit ilman, että menee pissalle. Se oli pitkään todella viatonta. Sellaista hapuilua ja kokeilua. Vaatteita ei edes otettu pois. Hiljalleen rohkaistuimme ja aloimme tunnustella toisiamme vaatteiden alta. Voisi sanoa, että meillä oli muutaman vuoden esileikki ennen varsinaista toimintaa. Silti se kaikki muu ennen sitä varsinaista toimintaa oli todella ihanaa.

 

Jäin totaalisesti siihen koukkuun. Halusin vielä lähemmäksi ja vielä useammin. Tuntui hyvältä tuntea tyttö sormenpäissään. Se oli nuoruuden rakkautta, viatonta ja puhdasta. Harvoin ne kestävät. Me kokeilimme toisiamme uudestaan yli kaksikymppisinä vuoden ajan, mutta se oli lähinnä enemmän tottumusta ja vanhan muistelua kuin mitään muuta. Näin on tarkoitettu. Jäi hyvät muistot. Jäi nuoruudesta enemmän kaunis kuin synkkä kuva, Ja se oli pelkästään ensirakkauteni ansiosta.

 

Sami: Marja, sun sanojesi mukaan, sun ei tarvinnut peitellä seksuaalisuuttasi. Kerro miltä se tuntui, kun ensimmäisen kerran paljastit sen konkreettisesti? Tuntuiko se siltä, miltä arvelit sen tuntuvan?

 

Marja: Se itse asiassa tapahtui edellisenä kesänä ennen kuin tapasin ekan poikaystäni… Olin jälleen poissa kotikonnuiltani. Menin juhannusfestareille vanhempieni kanssa. Sain mennä omia menojani onneksi. Istuskelin nurmikolla kun ihan super komea, pitkä sinisilmäinen nuori mies tuli luokseni. Ne silmät porasivat minuun jäljet ikuisiksi ajoiksi. Ne huulet meinasivat viedä minulta tajun. Taisin ekan kerran tajuta tuon miehen käsivarsilla, että nyt tekee todella mieli. Sinä iltana me vain nukuimme sylikkäin teltassa.

 

Tapasimme kuitenkin samana kesänä uudelleen, niin kuin olimme sopineet. Hän oli luvannut olla minulle hellä ja antaa hyvän muiston. Ja minä luotin siihen. Jo ekalla kerralla sain kokea jotain syvempää kuin panemisen. Muistan miten itkin ilosta ja hämmennyksestä sen jälkeen. Sain kauniin muiston ja luvan nauttia. Naiseus puhkesi kukkaan ja tulin kotiin aivan liian leveä hymy huulillani. Toisen lähellä olo iho ihoa vasten oli juuri niin ihmeellistä kuin ounastelin. Tosin silloin en vielä tiennyt, miten vähän tiesin. Kaikki oli niin suloisen viatonta. Ensimmäisen poikaystävän kanssa pääsin sitten harjoittelemaan lisää kaikkea ihanuuksia. 

 

Seksuaalisuus on yksi elämän kantavia voimia. Se on meissä kaikissa, jokaisessa omalla ainutlaatuisella tavallaan. Teinivuosina seksuaalisuus muuttuu ja sen voima vavisuttaa maata jalkojemme alla. Se pelottaa, jännittää, kiinnostaa ja saa meidät tekemään hullujakin asioita. Me olimme Samin kanssa onnekkaita. Saimme kokea kauniita ensi kosketuksia ja kohtaamisia iho iholla. Niitä voi muistella vieläkin rakkaudella. Aina se ei mene niin, mutta onneksi seksuaalisuus on meissä läpi elämän uusia korjaavia kauniita kokemuksia voi saada missä vaiheessa elämää tahansa. Omaa ja toisen seksuaalisuutta pitäisi aina kohdella silkkihansikkain, sillä silloin olla hyvin lähellä ihmisen ydintä.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 6

Marjan ja Samin seksisuhde syvenee. Tämä on sarjan kuudennessa osassa olemme yläasteella, molemmilla omat surunsa ja voimista vahvin rakkaus. Juttusarja jatkuu ensi viikolla Samin Havaintoja Parisuhteesta -blogissa.

 

Sami: Miten sun kaverisuhteet muuttuivat kun mentiin yläasteelle?

 

Marja: Mulla oli ala-asteella bestis ja muutamia hyviä kavereita. Korisjoukkue oli oma porukkansa. Silloin sitä aatteli, että mä ja mun bestis ollaan aina parhaat ystävät. Mikään ei ikinä tulisi meidän väliin ja ystävyys olisi väki vahvaa. Toisin kävi.

 

Luokkajaot muuttuivat yläasteelle mennessä ja me jouduttiin eri luokille. Kaveripiirit muuttuivat ja me molemmat löydettiin uusia kavereita. Vasta jälkikäteen mä ymmärsin sen pidemmän ystävyyden vahvuuden. Olin ehkä vähän hukassakin. Etsiydyin pikku hiljaa "kovistyttöjen" porukkaan. Kai mä aloin hakemaan itseäni uudella tavalla murrosiän myllerryksessä. Kiltti-Marja sai lentää roskakoriin. Iltaisin olin korisharkoissa ,nuokkarilla ja himassa.

 

Marja: Muuttuiko sulla kaverisuhteet kun menit yläasteelle?

 

Sami: Mulla on kaverit pysynyt melko samoina koko kouluiän. Yläasteella kouluun tuli paljon uusia toisen ala-asteen käyneitä oppilaita, joten sitä kautta tuli joitakin uusia kontakteja, mutta hengailin silti samojen tyyppien kanssa ja koulun ulkopuolella mä en kauheesti hengaillut kenenkään kanssa, ennen kuin aloin seurustella. Mua ei kiinnostanut notkua yhtään "mestoilla". Ehkä sekin johtui siitä kiltin pojan roolista.

 

Sami: Mitä tapahtui kun "Kiltti-Marja" lensi roskakoriin? Mitä aloit tehdä toisin?

 

Marja: Mä aloin pukeutumaan erilailla. Toisena päivänä olin urheilija ja toisena ”pissis-kovis”. Aloin meikkaamaan enemmän ja jossain vaiheessa polttamaan salaa. Pojat kiinnosti päivä päivältä enemmän ja siideriä teki mieli maistaa. Se pahis tuli musta esiin pikku hiljaa. Kapina mieltä aiheutti myös salakavalasti alkanut koulukiusaaminen. Kukaan ei oikein kiinnittänyt huomiota siihen, vaik mua huoriteltiin ja haukuttiin amazoniksi. Ja koko kiusaaminen alkoi vaan juorusta. Se sattui. Koviksena olo oli kuin haarniska pahaa vastaan. Mustaksi meikatut silmät olivat äänetön sotahuuto. Halusin esittää, et muhun ei sattunut eikä mikään tuntunut miltään.

 

Marja: Vaikuttiko yläastetta elävään kiltin pojan roolia toteuttavaan Samiin sun perhetilanne? Ja sullahan oli isosisko?

 

Sami: Tietenkin se vaikutti. Mä en halunnut pahimmissa tilanteissa tuoda meille kotiin ketään kavereita. Halusin, että kaikki ongelmat pysyy piilossa. Mulla on kolme vuotta vanhempi sisko ja oon ajatellut jälkeenpäin, että mä oon ottanut mun siskosta mallia mun valintoihin. Mun sisko alkoi seurustella ja mä aloin seurustella. Mun sisko meni lukioon, mä menin lukioon. Ei se kaikki todellakaan ollut itsestään selvää. Olisin voinut valita huonomminkin ja vaarallisempia polkuja kuljettavakseni. Mä halusin jonkun, joka näyttää mulle tietä. Ja kun yhdeksännellä luokalla aloin seurustella, niin mä tunsin, että olen löytänyt oikean tien.

 

Sami: Puuttuiko kukaan koulukiusaamiseen ja kerroitko siitä kenellekään?

 

Marja: Se mun koulukiusaaminen hyväksyttiin hiljaa. Syy siihen löytyi koko homman aloittaneesta juorusta. Olin pussaillut diskossa mua reilusti vanhempaa poikaa ja joutunut lähtemään kotiin ajoissa äidin määräyksestä. Poika kertoi muille et oltiin pantu discon vessassa. Tästä lähti juoru, mikä aloitti kiusaamisen. Ja sen jälkeen oli ihan okei sanoa mua huoraksi. Mä en kyl ikinä ymmärtänyt, miksi se olisi syy haukkua vaikka olisinkin tehnyt niin. Nuoren naisen seksuaalisuus vaan aiheuttaa lähes raivoa kanssa ihmisiin.

 

Suurin ei osa tiennyt totuudesta mitään. Luulen et monet mun kavereistakin uskoi koko homman. Opettajat eivät pahemmin puuttuneet. Kaverit olivat vain hiljaa ja katsoivat muualle. Mä yritin selviytyä "mikään ei tunnu miltään" -strategialla. Vasta kun mun pikku veli tuli yläasteelle mun mennessä ysille ja kiusaamisen muuttuessa myös fyysiseksi satuttamiseksi tuli raja vastaan. Ei itseni takia, vaan sen takia et mun veljeä  en antanut kenenkään satuttaa. Se oli syytön. Kerroin äidille ja sit se otti yhteyttä kouluun. Osa opettajista vähätteli asiaa loppuun asti. Rehtori hoiti homman hyvin. Mun ois pitänyt tehdä rikosilmoitus, mutta en jaksanut. Kiusaaminen onneksi loppui. Niin kuin yläastekin.

 

Marja: Ootko ikinä miettinyt, mitä sä oisit halunnut ihan Oikeasti valita? Jos sulla ei olisi ollut siskoa? Ja miten sä jaksoit kantaa teidän kodinongelmia hiljaa sisälläsi?

 

Sami: Ehkä mä olisin ollut vähän rohkeempi jos mä oisin saanut valita, eikä mun ois tarvinnut kantaa huolta mistään, mistä ei sen ikäisenä edes kuuluisi kantaa huolta. Ehkä olisin käynyt enemmän muualla vapaa-ajallani, tai harrastanut jotain isommin tai uskaltanut olla enemmän näkyvillä. Mulla oli omat tapani kantaa ongelmia sisälläni, joista jo kerroinkin, mutta ehkä mun kapinani olikin sitä, että yritin olla mahdollisimman kunnollinen, Mä päätin teininä, että en juo alkoholia koskaan elämässäni ja taisin ollakin jo 18-vuotias, kun ensimmäisen kerran join.

 

Sami: Miten sä selvisit sun koulukiusaamisesta. Mikä oli se voima aikuistuvalle Marjalle jaksaa eteenpäin?

 

Marja: Mä pelasin korista. Taisin hikoilla kipua pois. Siellä mut hyväksyttiin ja oli lapsuudesta asti samana pysynyt joukkue täynnä kavereita. Samoihin aikoihin pääsin nuorten maajoukkueeseen, mikä oli mun unelma. Urheilu antoi mulle vapauden. Se teki musta vahvan ja piti pois pahimmista hölmöilyistä. Koripallo meni kaiken edelle noina vuosina.

 

Niin hullulta kun se kuullostaakin, niin mä päätin olla niin kaunis et saan kenet vaan. Silloin kiusaajien puheilla ei olisi väliä. Aloin seiskan lopulla koristreenien lisäksi lenkkeillä, värjäsin tukan blondiksi ja kasvatin siitä pitkää. Aloin ostamaan vaatteita Hesasta kesätyörahoilla.

 

Ensimmäiset seurustelusuhteet veivät mut onneksi pois omalta kylältä. Rakkaus oli valtava voima. Sain rakastaa ja olla rakastettu. Sain olla oma itseni. Mä selvisin koulukiusaamisesta, vaikka haavoja tuli. Kun yläaste loppui mä suuntasin Helsinkiin urheilulukioon. Oli helpotus päästä pois ja olla lukiossa ilman historiaa.

 

Marja: Sä aloit seurustella ysillä. Miten rakkaus ja seurustelu muutti sua?

 

Sami: Mä aloin seurustella tytön kanssa, joka tuli "sillan toiselta puolelta". Mä pääsin katsomaan toisenlaista perhe-elämää läheltä. Mä koin samalla ylpeyttä omista juuristani ja samalla mä olin kateellinen niille olosuhteille, joissa tyttöystäväni sai elää. Silloin mä ekaa kertaa elämässäni ymmärsin, että mistä minä tulen ja olin siitä tavattoman ylpeä, vaikka perheeni sisällä oli suuria ongelmia. Halusin, että minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin olen ja en halunnut lähteä mielistelyn tielle.

 

Ehkä mä koin, että ihan täysillä mua ei hyväksytty. Mun tyttöystävä hyväksyi minut. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että hän eli kanssani kivuliaat nuoruusvuodet. Mä en häpeillyt hänen edessään mitään. Mun sisällä asui hakatalot silloin ja vieläkin ne asuvat. Sen lisäksi että mä ymmärsin juureni, mä ymmärsin, että rakkaus on se mun juttu. Mä haluan käteeni mieluummin jonkun tytön kuin pullon. Mä sain valtavasti voimaa ja itseluottamusta ja mikään ei sen jälkeen voinut viedä mua väärille poluille.

 

Murrosikä on herkkää aikaa. Jokainen luo itsensä silloin uudelleen ja etsii elämälleen suuntaa. Vanhemmat voivat tukea, mutta valinnat tekevät nuoret itse. Mitä olisi tapahtunut Marjalle ilman koripalloa? Miksei kukaan aikuinen puuttunut kiusaamiseen? Tai miten Samin olisi käynyt ilman isosiskon näyttämää mallia tai ensi rakkauden voimaa? Jokainen meistä on kiikkunut huteralla riippusillalla teininä. Jollekin se on liian hutera ja hän putoaa. Jokainen meistä voi kuitenkin vaikuttaa siihen, ettei tuo nuori putoaisi. Aikuisten pitää olla rohkeita ja puuttua, jos he näkevät kiusaamista. Nuorille pitää opettaa tunnekasvatuksessa empatian merkitystä ja paikkoja mistä saa apua. Kukaan meistä ei ole kasvanut aikuiseksi yksin. Ja sinä voit olla se, kuka ojentaa auttavan käden nuorelle.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 4

Tämä on jatkoa Marjan ja Samin seksisuhteelle. Viime viikolla julkaisimme kolmannen osan ja nyt tulee neljäs osa, jossa utelemme toisiltamme murrosiän ihmeistä. Juttusarja jatkuu läpi kevään vuoron perään Puhu muru ja Havaintoja parisuhteesta –blogeissa.

 

Marja: Milloin sulla alkoi murrosikä omasta mielestäsi? Lähtikö ääni kimenemään ja madaltumaan yllättäen vai kasvoiko karvoja outoihin paikkoihin?

 

Sami: Mä sanoisin, että se alkoi kahdeksannen ja yhdeksännen luokan välisenä kesänä. Mä kasvoin kesän aikana pituutta yli kymmenen senttiä. Anttilan kuvastot alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Sitä ennen lähinnä neppailin pikkuautoilla pihassa.

 

Marja: Oliko se siis yksi kaunis päivä ja sä näit kaikki tytöt uudessa valossa? Ja neppailu autot laitettiin kirppikselle? Kerro lisää!!!

 

Sami: Kyllä! Voi hyvänen aika, kun koulussa alkoi katse harhailla tytöissä. Muistan yhden tanssin koulun diskossa. Tanssin tytön kanssa, johon olin suunnattoman ihastunut. Kirjoitin hänen nimeä vihkooni kymmeniä kertoja. Kuvittelin, että hän on nainen kuvastossa. En uskaltanut sanoa hänelle koskaan, että olen ihastunut. Hänen myötä menetin sydämeni tytöille. Häntä ajatellessa tuli outo olo. Naamaan puhkesi finnejä.

 

Sami: Milloin sä huomasit, että sun kehossa tapahtuu jotain uusia jänniä juttuja?

 

Marja: Kolmannella luokalla jo sain kommentteja äidiltä ja muilta aikuisilta et jalka kasvoi ennen tyttöä. Käytin äidin kenkiä vaikka olin päätä lyhyempi. Silloin en tajunnut et se liittyy murrosiän alkamiseen.

 

Nelosluokalla huomasin, et ei hitto mulla kasvaa kainalokarvat. Hain äkkii äidin sheiverin ja ajoin ne pois. Olin kyllä jo aiemmin katsellut koristreenien jälkeen pukkarissa isompia tyttöjä ja tiesin, mitä odottaa. Se oli jännittävää aikaa. Karvoja alkoi tulla pikku hiljaa lisää muuallekin. Tarkkailin itseäni tosi paljon.

 

Sami: Miltä tuntui kun sulla alkoi menkat?

 

Marja:  Olin aivan innoissani! Niin hullulta kun se kuulostaakin. Olin odottanut myös menkkojen alkua. Olin ottanut selvää ja tiesin mitä oli tulossa. Halusin olla NAINEN.

 

Muistan sen hetken täysin kirkkaasti. Olin yläkerran vessassa ikää 11v. kun huomasin verisen tahran pikkareissa. Juoksin alakertaan ja pyysin äitiä sivummalle. Oli veljeni nimipäivä ja meillä oli vieraita. Äiti kaappasi minut syliin ja halasi minua, onnitteli ja kertoi olevansa ylpeä kun minusta on tullut nainen. Se oli hämmentävää ja ihanaa. <3

 

Marja: Vasta kysymys. Koska sulla alkoi siemensyöksyt? Näitkö yöllä niitä kuuluisia märkiä unia?

 

Sami: Mä muistan mun ekan. Luulin että kuolen. En tiennyt että mitä teen. Makasin mahallani sängylläni. Olin hereillä. Liikutin itseäni patjaa vastaan, koska se tuntui jännältä. Yhtäkkiä jotain tapahtui. Säikähdin valtavasti. Pelkäsin oikeasti että sain jonkun kohtauksen. Ajattelin huutaa äitiä apuun. Onneksi en huutanut. Olisi myöhemmin hävettänyt. Pikku hiljaa tajusin, että mun liikkeellä oli vaikutus siihen mitä sen jälkeen tapahtuu. En enää säikähtänyt.

 

Sami: Ootko koskaan ajatellut, että pojat ois huomannut että susta oli kuoriutumassa nainen niiden kaikkien tyttöjen keskellä, joilla ei ollut vielä menkat alkaneet?

 

Marja: Kyl mä luulen et kyl ne huomasi. Keho muuttui muutenkin. Tissiliivejä paukuteltiin ja katseet muuttuivat. Olo oli itsellä erilainen. Mä näin pojat eri tavalla. Ehkä siksi aloin myös haaveilemaan vanhemmista pojista. Oman ikäiset pojat tuntuivat niin lapsilta vielä ja olivat päätä lyhyempiä. Oli tyttöjenkin joukossa ekoja kenellä alkoi murrosikä, niin pojat tulivat vielä enemmän jäljessä. Joskus tuntui, että olin väärän ikäinen. Niihin aikoihin onneksi koin sen ihanan ja ikimuistoisen ensimmäisen kunnon suudelman. Se muutti mua. Lapsuus alkoi jäädä taakse.

 

Marja: Miten sulla kävi tyttöjen kanssa kun olit ollut heidän ystävänsä ja sitten näitkin heidät erilailla? Onnistuiko ystävänä olo sen jälkeenkin?

 

Sami: Mä en koskaan lähestynyt sillai tyttöjä. Onneksi tytöt olivat aloitteellisia. Mä olin vähän kuin lelu, jolla oli helppo leikkiä. Se sopi minulle hyvin. Ja täytyy sanoa, että sitten kun pääsin lähelle tyttöä, mikään ei saanut minua pois siitä.

 

Sami: Onko jotain mitä sä kaipaat varhaisnuoruudesta, jolloin seksuaalisuus alkoi herätä? Jotain asiaa, tunnetta tai tunnelmaa, joka olisi ihana lisä aikuisuuden seksuaalisuudessasi?

 

Marja: Mä olin silloin varhaisnuoruudessa niin ihanan naiivi ja itsevarma. Mä jotenkin näin itseni tosi ihana, enkä ollu epävarma. Olisi ihana nähdä itsensä edelleen yhtä kokonaisena ja hyvänä juuri sellaisena kun on. Itsensä rakastaminen kaikkine virheineen ei oo aikuisena aina niin helppoa.

 

Ei se ihan yhdessä yössä tapahtunut, mutta nopeasti kuitenkin. Kaikki muuttui. Juuri me olimme niitä viattomia ja suloisia lapsosia.  Marja sai olla riehakas poika tyttö ja Sami herkkä poika, joka ymmärsi tyttöjä. Sitten vierus pulpettien kaverit alkoivat kiinnostaa uudella tavalla ja omaan kehoon tuli uusia muotoja. Mielessä myllersi ja elämä alkoi maistua jännemmältä.

 

Ensi viikolla jatkamme muistelua pidemmälle kohti villejä teinivuosia Havaintoja parisuhteesta -blogissa.

 

*Neliökuva on Kroppa koppa kirjasta, jonka ovat toimittaneet Stina Andersson ja Håkan Östlundh. Kroppa koppa kirja oli Marjan ”matkaopas” murrosiän ihmeellisyyksiin ja sitä luettiin kannesta kanteen koko kaveriporukan voimin. Pyysin sen papaltani joululahjaksi vuonna 1996. Valitsemani kuva nuoresta tytöstä, joka odottaa rintojen kasvua kuvastaa hyvin sen ajan fiiliksiä.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 2

Tämä on jatkoa Marjan ja Samin seksisuhteelle. Viime viikon perjantaina julkaisimme ensimmäisen osan. Tämä on toinen osa ja juttusarja jatkuu läpi kevään.

 

Marja: Muistatko miten suhtauduit seksuaalisuuteen lapsena?

 

Sami: Mä muistan kun katsottiin perheen kanssa yhdessä telkkaria. Aina kun tuli jokin pussauskohta, niin tuli hämmentynyt olo. Pidättelin melkein hengitystä. Mulla oli olo, että en saisi katsoa niitä kohtauksia. Hävetti olla vanhempien seurassa.

 

Sami: Onko sulla samanlaisia kokemuksia?

 

Marja: Mä olin hirmuisen utelias. Muistan kun vanhemmat joskus katsoi jotain pehmopornoo yöllä. Oltiin mummolassa ja nukuttiin kaikki pienessä telkkarihuoneessa. Sieltä mä sit yritin salaa katsoa. Ja aina jossain vaiheessa jäin kiinni ja telkkari meni kiinni. Mut ei vanhemmat olleet vihaisia vaan lähinnä huvittuneita.

 

Vietettiin paljon aikaa maalla äidin vanhempien luona.Me ollaan lukemattomia kertoja oltu nauramassa hysteerisesti laitumen vierellä, kun lehmä ja sonni ovat bylsineet. Tai kun mummolan koira karkasi aina naapuri tiloille “naisiin”. Varsin autenttista seksuaalikasvatusta. Jälkikäteen sitä keskenään ihmeteltiin ja sitten taas jatkettiin muita leikkejä.

 

Marja: Uskalsitko sä sit kysyä sun vanhemmilta mitään seksuaalisuuteen liittyvää? Mun tyttö 4v. kysyi esimerkiksi et miten äiti vauvat voi mahtua sun pimpistä ulos.

 

Sami: En mä muista, että olisin koskaan kysynyt mitään seksuaalisuuteen liittyvää. Se on kummallista, sillä meillä ei oltu yhtään ahdasmielisiä asian suhteen. Isäni käytti hyvin roskia kieltä tuttaviensa kanssa, mutta silti itse häpesin.

 

Marja: Kuulitko koskaan kun sun vanhemmat harrasti seksiä?

 

Sami: Oon mä kuullu, mutta mä en kokenut niitä ääniä yhtään ahdistaviksi. Mä yhdistin sen johonkin mistä ei tarvitse olla huolissaan. Hellyyttä en nähnyt koskaan vanhempieni antaneen toisilleen, että olisivat esimerkiksi pussanneet.

 

Marja: Voidaanko vähän palata taaksepäin? Oisin halunnut kysyä et miksi sä koit häpeän tunteen? Liittykö se aikuisten ronskeihin puheisiin vai?

 

Sami: Ehkä se oli sitä. Että mä rajoitin ja kasvatin itseäni enemmän kuin kukaan muu. Koin ehkä niin, että kilttinä poikana mun pitää hävetä seksuaalisuuttani. Ehkä puheet, joita kuulin pihapiirissämme oli mulle liikaa, kun en ihan ymmärtänyt. Koin tilanteet jotenkin uhkaavaksi ja seksuaalisuuden ahdistavaksi. Ei mua ne puheet kauan jaksanut kiinnostaa. Aloin taas leikkiä pikkuautoillani.

 

Sami: Miten sun lähipiirissä puhuttiin seksistä? Oliko se avointa vai pidettiinkö aihetta piilossa?

 

Marja: Mul on sellainen muistikuva, et ei se ainakaan piilossa ollut. Aikuiset puhui omiaan ja me joskus salakuunneltiin niitä. En mä kokenut sitä mitenkään kiusalliseksi. Mä en muista et suoranaisesti seksistä olis puhuttu. Ehkä se liittyi enemmän laajemmin seksuaalisuuteen.Mun äitini tissit puhuttivat paljon koska olivat varsin isot. Oon joskus sanonut äidille, et mulle sit tulee muuten isommat tissit ku sulle. Et kai ne aikuisten puheet jotenkin vaikuttivat muhunkin. Alakoulussa nolostelin kahvipöydässä kun äiti ja sen kaverit kyselivät kehen olin ihastunut. Sain soperrettua et Villeen ihan naamapunaisena.

 

Marja: Oliko sulla paljon ihastuksia lapsena? Kerroitko niistä kenellekkään?

 

Sami: Mulla oli tosi paljon ihastuksia. Oon leikkinyt lapsena enemmän tyttöjen kuin poikien kanssa. Vieläkin musta tuntuu, että mä oon enmmän oma itseni silloin kun oon naisten seurassa. Mä ihastuin ekaksi meidän hoitolapseen. Me leikittiin joskus pimeässä komerossa aikuisia. Sit mä muistan kun olin tokalla luokalla, niin me leikittiin yhden tytön kanssa pusuhippaa heidän pimeässä alakellarissa. Muistan sen tunteen kun pussattiin. Tuntui tosi hyvältä. Ei me sitä valot päällä oltais tehty. En kertonut ikinä kenellekään.

 

Sami: Onko sulla samanlaisia kokemuksia lapsuudesta? Miltä se tuntui, kun olit toista ihmistä lähellä?

 

Marja: Mulla oli kans paljon ihastuksia. Olin aika rasavilli poikatyttö. Kerhossa mulla oli yksi tyttökaveri ja muut olivat poikia. Tykkäsin usein ryhmän kingeistä. Kerhon päätösjuhlassa ennen kouluunmenoa olin Prinsessa Ruusunen. Prinssi oli yksi ihastuksistani ja näytelmä oikeasti päättyi kun prinssi antoi pusun minulle, Se oli ihanaa. Niin suloisen kutkuttavaa, hassua ja silti herkkää. Muistan myös, kun yksi poika oli hyvin hyvin ihastunut minuun. Poika oli tyttöjen keskuudessa hyvin suosittu, mutta minä en ollut ihastunut häneen. Sitten poika tuli leikkimään meille ja syntyi kolmiodraama. Naapurin tyttö oli ihastunut poikaan ja poika minuun ja minä halusin vain leikkiä. Ihastumiset ja tykkäämiset olivat ihanaa haavehaihattelua lapsuudessa.

 

Tykkäsin olla poikien lähellä myös leikkien muodossa. Koulun pihalla poliisi ja rosvo leikissä oli kutkuttavaa juosta karkuun tai jäädä kiinni. Pusuhippaa leikittiin myöskin paljon ja talvella painittiin lumikasoissa,

 

Marja: Millaisiin tyttöihin sä ihastuit?

 

Sami: Mä en ole ikinä ihastunut niihin luokan "kilteimpiin" tyttöihin. Ihastuin heihin, jotka olivat tavalla tai toisella mun lähellä. Hoitotyttöön, koulussa vierekkäisessä pulpetissa istuneeseen, sellaisiin iloisiin tyttöihin. Olin kova ihastumaan ylipäätään. Tytöt ihastuivat myös minuun tosi helposti. Kysyntää oli lapsena tosi paljon.

 

Sami: Puhuitteko tyttöjen kesken koskaan seksistä tai siihen viittaavasta? Ja jos niin mitä te puhuitte?

 

Marja: Meillä barbiet sekstaili vaikka ei muuten vie kauheesti siitä tiedettykään. Niillä oli villiä! Alettiin lukemaan Sinä & Minä -lehtiä ja Suosikkia aika aikaisin ja sieltä kerättiin tietoa, Paljon me vaan ihmeteltiin ja kikateltiin. Katsottiin viivottimella kuinka pitkä on 10cm penis. Tai haaveiltiin omasta poikaystävästä, suutelusta ja kosketuksesta, mistä ei vielä tiedetty mitään. Kun tuli koulun diskot odotettiin ihan hulluna et pääsee tanssimaan hitaita. Muistan et ei oltu ku varmaan 3. tai 4.luokalla ja puhuttiin keskenämme siitä ku pojilla on jotain kovaa meitä vasten. Se jäi leijumaan ilmaan, mikä se "kova" oli. 5.luokan jouluna sain lahjaksi Kroppa koppa -seksuaalikasvatuskirjan ja sit meidän tiedot kasvoi huomattavasti. Luettiin sitä yksin ja porukassa.

 

Marja: Juttelitteko te keskenänne seksuaalisuudesta? Ihastuksista, kokemuksista, kokeiluista, pornosta? Haalitteko salaa mistään esim pornolehtiä?

 

Sami: Vitsin varjolla puhuttiin. Keksittiin erilaisia pimppisanoja. Muistan että eka pornolehteni oli Anttilan-kuvasto, josta katselin alusvaatekuvia salaa. Sittemmin löysin kätköstä isäni pornolehtiä ja vhs-kasetteja, joiden etutarrassa ei lukenut, että mitä se kasetti sisältää. Muistan katsoneeni, kun vanhemmat lähtivät kävelylle. Muutaman kerran olin jäädä kiinni ja paniikissa survasin kasetin sohvan tyynyn alle, kun en ehtinyt koteloon laittaa ja toivoin, että kukaan ei istu sille paikalle sohvaa. Olisin kuollut häpeästä.

 

Sami: Minkä ikäisenä "löysit" itsesi seksuaalisesti? Ymmärsit, että joillakin teoilla ja tuntemuksilla on selvä yhteys?

 

Marja: Mä löysin itseni varsin nuorena taisin olla just kouluun menny. Se oli vahinko. Olin meidän toisessa vessassa ja huomasin kaapissa pornolehtiä. Ne olivat piilossa, mutta eivät aikuiset lasta ovelampia ole. Aloin lukemaan niitä aina kun kävin vessassa. Huomasin, että tunnen outoa kihelmöintiä, pakottavaa tarvetta kosketella itseäni. Tykkäsin tuosta oudosta t
unteesta ja halusin palata aina vessaan. Kunnes yhtenä päivänä lehdet olivat poissa. Enkä mä voinut kysyä keneltäkään mihin ne oli menyt kun olin lukenut salaa lehtiä. Samaan aikaan vähän pelotti joudunko keskusteluun tämän takia. En joutunut… 

 

Seksuaalisuus on meissä aina vauvasta vaariin asti. Siksi on tärkeää tutustua omaan lapsuuteen. Seksuaalisuus on silloin erilaista kuin aikuisena, mutta se on meissä. Siihen vaikuttaa ympäristö missä elämme, ihmiset ketkä ovat ympärillämme ja tapahtumat lapsuudessamme. Millainen oli sinun lapsuutesi? 

 

*Juttusarja jatkuu ensi viikolla Samin Havaintoja parisuhteesta blogissa. Julkaisemme vuoron perään blogeissa juttusarjaa.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 1- 2/2

Sami: Sami on niin kiltti poika, he kaikki sanoivat. Aamulla ennen kouluun menoa astuin kynnyksiä samalla lailla joka aamu. Petaisin itselleni hyvää viikonloppua. Yksikin väärä askel ja jääkaapissa olisi liikaa saunajuomia. Isä piti minua sylissä. Olin isän poika. Isän herkkyys valui ulos liiallisena humalana. Pelkäisin, että hän ei tulisikaan kotiin iltavuorosta. Olisi ajanut kolarin ja makaisi autossa kuolleena. Halusin olla vanhemmille helppo, vaivaton ja huolehtiva. Aloin pelätä juhlapyhiä ja viikonloppuja. Oli yksi surullinen juhannus. Isä makasi sängyssä selällään oksennuksessa. Mietin myöhemmin, että mitä jos en olisi ollutkaan kotona. Sami on niin kiltti poika, he kaikki sanoivat, mukava ja huolehtiva.

 

Marja: Marja taas oli reipas tyttö. Hän oli luokkansa priimuksia, auttoi muita ja oli luotettava. Reippaudesta tuli kehuja ja identiteetti. Piiloon jäi herkkyys. Reipas tyttö oli myös pärjääjä. Vaikka äidin itku pelotti, otin ohjeet vastaan ja olin tyynen rauhallinen. En voinut olla heikko. En myöskään voinut liikaa vaivata ja yritin hoitaa asiani ilman aikuisten apua. Koulukiusaamisestakin kerroin vasta, kun kiusaajat hyökkäsivät veljeni kimppuun. Olin isäni silmäterä ja ylpeyden aihe. Kaikki puhuivat, miten olin isän tyttö. Rakastin olla isän sylissä, mennä yhdessä kauppaan. Isän kanssa sai mennä tien yli muualtakin kuin suojatietä pitkin. Isää ei saanut herättää viikonloppu aamuina ja tuntui, että hän oli paljon töissä. Jossain vaiheessa hän alkoi käymään tansseissa ja laivalla. Äiti oli kotona meidän kanssa. En ymmärtänyt miksi.

 

Sami: Sain paljon rakkautta. Herkkä ja ujo poika olisi kaivannut enemmän kannustusta. Ennen nukahtamista kävin noin kymmenen kertaa olohuoneen ovella. Varmistamassa, että kaikki on paikalla. Sain paljon rakkautta. Isän rakkaus todentui läsnäolona ja annettuna aikana. Myöhemmin kuulin, että isä jakoi rakkautta ja läsnäoloa myös kodin ulkopuolella.  Äidin rakkaus todentui huolehtimisella ja hoivana. Hyvinä aikoina sain olla sylissä turvassa, itkevänä poikana. Minulla oli punainen pieni potkuri. Talvella potkin sillä pitkin kylän katuja. Lähdin mukaan, kun äitini lähti kävelylle, halusin olla äitini turvana. Halusin varmistaa, että illalla kaikki olisivat turvassa kotona. En nähnyt isän ja äidin halaavan tai pussaavan koskaan toisiaan. Joskus yöllä kuului ääniä. Ymmärsin, että niitä ääniä ei tarvinnut pelätä.

 

Marja: Minäkin sain paljon rakkautta. Reippasta tyttöä kannustettiin paljon. Olin silti öisin pelokas tyttö. Kun näin painajaisia oli ihana kömpiä isän viereen turvaan. Jos isä ei ollut kotona yritin mennä äidin viereen, hän ajoi pois. Äiti ei pystynyt nukkumaan piehtaroiva lapsi vieressään. Silloin menin pikkuveljeni viereen. Muutuin pieneksi ja haavoittuvaksi, reippaus oli tiessään öisin. Kun isälle esitteli oudon naisen olin äidin puolella. Yritin etsiä naisesta vikoja, pieni, liikaa meikkiä ja aika vanha. Ihmeellinen lyhyt tukka. En silti ajatellut, että he eroaisivat. Isä vain kävi välillä muualla viikonloppuisin ja oli iloisempi. Jos olimme isän mukana oudon naisen luona, yöllä ei voinut nukkua kummien äänien takia. Huusin, että olkaa hiljaa. Ärsytti.

 

Sami: Sinä syksynä isän ei tarvinnut enää lähteä aamuisin töihin. Puhuivat uutisissa suuresta lamasta. Jouluaattona kuusen alla oli silti lahjoja. Halusivat antaa lapsilleen parasta. Istuin sohvalla paketista tullut videopeli kädessä. Äiti seisoi eteisessä takki päällänsä. Silmissään tyhjä katse ja silmät kyynelistä märkinä. Sanat kaikuivat pitkään korvissa. Lapset, ei nähdä ehkä enää ikinä. Isä lähti viemään autolla äitiä. Huoneeseen jäi hiljaisuus ja kaksi, jotka tarvitsivat lohdullista syliä. Siskoni sai luoksensa poikaystävän, minä jäin tuijottamaan joulukuusen tähteä. Muistan vieläkin sen hetken, kun jäi heti hirveä ikävä. Viikon päästä äiti tuli takaisin, mieli täynnä lääkkeitä. Uutenavuotena isä ajoi autolla kännissä. Minä pelasin videopeliä, jossa piti ampua jotain örkkiä.

 

Marja: Tuli taas uusi kesäloma. Lähdimme isän ja oudon naisen kanssa kesälomareissulle. Särkänniemi, Oulu, juhannus lapin yössä. Kaikkea uutta ja ihmeellistä. Isä oli vihainen, kun halusin ostaa äidille tuliaisiksi kaikilla rahoillani purotaidetta matkamuistomyymälästä. Minulla oli ikävä äitiä. Olisin halunnut, että äiti on mukana. Juhannuksena aikuiset tulivat oudon iloisiksi ja jättivät ison kasan lapsia keskenään mökkiin. Vanhin oli 12-vuotias tyttö. Kun aikuiset tulivat takaisin osa konttasi. Reissu loppui aikanaan. Myös äidin ja isän tarina loppui. Isä ajoi auton kotipihaamme ja ilmoitti muuttavansa pois. Olin hädissäni. Miksi isä hylkäsi minut, äidin ja pikkuveljen. En halunnut päästää isää lähtemään vaan itkin hänen sylissään lohduttomasti. Kellot eivät pysähtyneet vaikka tahdoin. Elokuussa alkoi koulu ja koripallo harkat.

 

Historia kulkee mukanamme. Olemme palapeli, josta osa on koottu menneisyydessä. Palapeli pitää sisällään menneen ja nykyisyyden. Loput palat ovat vielä kiinnittämättä. Parisuhde koostuu kahdesta historiasta. Me emme voi koskaan ymmärtää täysin toisiamme. Me olemme menneisyytemme kuva. Me emme voi ymmärtää, mutta meidän pitää voida hyväksyä. Me olemme hakeneet rakkautta menneisyydestä kumpuavista muistoista ja kokemuksista. Toinen on hakenut turvaa miellyttämisellä. Ja etsinyt enemmän pelastettavaa kuin kumppania. Toinen on halunnut olla se kuka hylkää, eikä tule hylätyksi. Haluamme olla rehellisiä ja auki. Meidän pitää tuntea toistemme menneisyys, että meillä olisi edes se pieni toivo siitä, että tulevaisuutemme olisi yhteinen oman rakkaamme kanssa. 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
19 joulukuun, 2018
Close