Tag

lapset

Uncategorized

Koska leski saa rakastua?

Tuttu tarina monelle suomalaiselle. Nyt se tapahtui ystävälleni. Äiti ja isä ja jo aikuiset lapset, lapsenlapsia. Äiti kuolee, ja isä jää leskeksi. 

 

Aluksi perhe suree yhdessä menetettyä äitiään. Suru on yhteinen ja yhdistää kaikkia. Isä, joka on myös isoisä, hoitaa lapsenlapsia ja kaipaa elämää ympärilleen. 

 

Kaikki heittää kuitenkin häränpyllyä vain reilun puoli vuotta äidin kuoleman jälkeen. 

 

Isällä alkaa olla kokoajan menoa. Hän tuntuu salailevan jotain. Lapset ovat välillä jopa huolissaan onko kaikki hyvin. Mutta mikään salaisuus ei pysy salassa. Niin ei tämäkään.

 

Salamyhkäisyyden taustalla on uusi naisystävä. Viriilit seitsemänkymppiset ovat löytäneet toisensa netin tähtitaivaan alta. Ja romanssi on roihahtanut. He puhuvat rakkaudesta. Se saa aikuisten lasten karvat pystyyn.

 

Lapset ovat järkyttyneitä. Nyt jo??!!!!

 

Juurihan äiti kuoli. Lapsilla on surutyö vielä menossa eikä äidin paikka ole vielä vapaana. Ja nyt isällä on UUSI NAINEN! Järki sanoo, että rakkaushan on ihana asia. Ja isällä on oikeus rakastua. Mutta silti se sattuu. Onko isä jo unohtanut äidin? Oliko hänellä tuo nainen jo aiemmin? Miksi hän ei enää halua hoitaa lapsenlapsia?

Viimeinen niitti on, kun isä ilmoittaa puolen vuoden seurustelun jälkeen menevänsä naimisiin kuukauden päästä. Vaikka kukaan ole nähnyt edes koko naista! Isään ei tahdo saada mitään kontaktia, ja tilanne on monimutkainen kuin sotkuinen lankakerä.

 

Pinnalla on hirveä raivo, ketutus, pettymys ja tarve tulla kuulluksi.

 

Miksi isä ei halua edes kuulla aikuisten lastensa fiiliksiä? Pelko siitä, että hajoaako koko perhe tähän, leijuu ilmassa? Häviääkö lastenlasten rakas mummola? Olo on ihan kädetön. Ja häät tulevat vastaan kuin pimeä talvi, halusit tai et.

 

Itse pystyn seuraamaan tilannetta ulkopuolelta, eikä minulla ole tunteet pelissä. Se antaa järjelle tilaa. Ammattilaisena haluan katsoa asioiden taakse ja avata sekä tutkia pelkojen, pettymyksen ja ärtymyksen syitä. Kaikkien osapuolien olisi tärkeä saada kertoa omista tunteistaan, mutta muistaa että se ei tarkoita syyttelyä.

 

Kyse on silti tarinan isän elämästä. Hän on aikuinen, joka saa nauttia omasta elämästään. Voi olla myös tärkeää hengähtää hetkeksi ja miettiä, jos olisi isän pöksyissä. Ja toisaalta, isä ja tuleva vaimo voisivat miettiä, miltä aikuisista lapsista tuntuu. Tai miltä tuntuu lapsenlapsista, kun pappa ei enää ehdi leikkimään heidän kanssaan? Suru on läsnä äidin kuolemasta perheessä loppuelämän. Jollain tavalla haluan nähdä rakkauden elämän rikkautena ja kannustaa muitakin siihen. Vaikka sitten pienin askelin. <3

 

 

*Mitä mieltä olet tilanteesta? Oletko ollut itse vastaavassa tilanteessa? Osaisitko antaa jonkun hyvän neuvon ystävälleni? Uskon, että vertaistuella olisi tässäkin hetkessä tärkeä rooli. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

*Kuvat Pixabay

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Uncategorized

Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  

Sextortion on kiristämistä seksuaalisella materiaalilla eli useimmiten seksuaalissävytteisillä kuvilla. HS uutisoi 19.6.2017Europol on aloittanut koko Euroopan laajuisen kampanjan #SayNo, koska kiristystapaukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti euroopassa.  

 

HS:n haastattelun mukaan Suomessa kyse on enemmän kiusaamisesta, mutta muualla Euroopassa kiristämiseen liittyy raha ja uusien materiaalien pyytäminen. Netti tuo rikolliset lähelle ja poliisin mukaan Suomessakin kiristystapauksiin pitää varautua. Jutun mukaan Suomesta ei ole löytynyt erittäin nuoria rikoksen uhreja. Europolin mukaan nuorimmat uhrit Euroopassa ovat olleet 7-vuotiaita.

 

Tämä on minusta tärkeä muistutus siitä, että seksuaalikasvatusta pitäisi antaa jo varhaiskasvatuksen piirissä. Lapsi, joka on saanut seksuaalikasvatusta, tunnistaa paremmin, jos joku yrittää rikkoa hänen rajojaan.

 

Seksuaalikasvatuksen keinoilla lapsille ja nuorille voidaan opettaa turvataitoja: Mitä tarkoittaa toisen kunnioittaminen? Miten omaa itseluottamusta saa vahvistettua? Mitä tarkoittavat seksuaaliset rajat? Kehen voi luottaa netissä? Kenelle aikuiselle voi kertoa, jos jotain tapahtuu?  

 

Seurailen itsekin tuota meidän alakoulussa olevaa lomalaista, ja suvereenisti hän juttelee englanninkielisessä pelimaailmassa ihan tuntemattomien kanssa. Into vain kasvaa, kun joku ottaa yhteyttä ja on kiinnostunut. 

 

Olemme käyneet monta keskustelua pelimaailman chateistä. Hän oli tietoinen, että pelimaailmassa voi olla huijareita, mutta samaan aikaan hämmentynyt, kun kerroin, että tuo sinun chat-kaveri Minecraftissa voi olla aikuinen. 

 

 ”Lapsi oli hämmentynyt, kun kerroin, että tuo sinun chat-kaveri Minecraftissa voi olla aikuinen. ”

 

Miten lapselle puhutaan sextortionista tai netin seksuaalisista vaaroista? Ensin on hyvä pohtia, miten aiot puhua. Puhutko tuomitsevasti, ylhäältä päin vai osaatko olla empaattinen? Mitä tiedät asiasta? Tiedätkö miten hän käyttää nettiä ja mitä pelejä hän pelaa? 

Väestöliiton sivuilla nuori pyysi apua, kun ex-kumppani ei suostunut poistamaan hänen paljastavia kuviaan, ja hän pelkäsi niiden levitystä. Tämä nuori oli toiminut hienosti, kun oli lähtenyt hakemaan apua. Häpeä saa nuoren kuitenkin helposti hiljenemään. Ja jättää asian kanssa yksin.

 

"Iso osa kiusaamistapauksista jää Vaaranen-Valkosen mukaan piiloon, sillä nuoret häpeävät tapahtunutta liikaa ilmoittaakseen siitä. " (HS 19.6.2017).  

 

Väestöliiton sivulla myös todetaan, että erilaisten sexting eli seksiviestien lähettely kuvien, videoiden ja tekstiviestien muodossa on nuorten maailmassa normaalia. 

 

Nuorta suositeltiin ottamaan Help.some –sovelluksen kautta yhteyttä poliisiin ja rikosuhripäivystykseen. Samalla muistutettiin, että paljastavien kuvien levittäminen voi johtaa rikostutkintaan.

 

Paras apu on antaa tietoisesti seksuaalikasvatusta vauvasta asti, koska annat sitä joka tapauksessa. Ikätasoisesti, lapsen kysymyksiin vastaten. Silti koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa puhumista nuoren kanssa seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Vanhempana seksuaalikasvatus on vastuullasi.

 

Painota lapsille ja nuorille pienestä saakka, että aina voi tulla kertomaan, jos jotain ikävää sattuu. Ja aina saa kysyä. Koska sinä olet minulle tärkeä ja minä haluan aina auttaa sinua. <3  

 

 

*Suosittelen kaikkia vanhempia katsomaan itse ja näyttämään koululaisille tämän Europolin lyhyelokuvan HS:n sivuilta. Siitä saa tärkeää tieto ja ymmärrystä, mistä sextortionissa on kyse.

Voit kysyä nuorelta lyhytelokuvan jälkeen:

·      Onko aihe tuttu sinulle? 
·      Onko sinulle tai ystävillesi tullut ongelmia kuvien lähettelystä?
·      Uskaltaisitko kertoa meille (vanhemmille) tai jollekin tutulle luotettavalle aikuiselle, jos sinua kiristettäisi jotenkin kuvilla tai kuviasi levitettäisi?

Europolin ohjeistus sextortion tilanteisiin:

  1. Älä jaa enempää. Älä maksa mitään.
  2. Pyydä apua. Et ole yksin.
  3. Tallenna viestit. Älä poista mitään.
  4. Lopeta yhteydenpito. Blokkaa henkilö.
  5. Ole yhteydessä poliisiin.

*Jos jää kysyttävää minulle voi laittaa tänne kysymyksiä ja muutenkin kommentteja, mitä ajatuksia aihe teissä herättää.

*Blogi postauksessa ollut avauskuva Pixabay, toinen kuva Europol – # SayNo.

You may also like
Seksuaalikasvatus, Seksuaalisuus
Tämän takia #arvokaspylly haaste piti tehdä
5 heinäkuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
4 syyskuun, 2019
Uncategorized

Jalkapallo, temppukoulu vai karate? – Miten lapseni löysi rakkaan harrastuksen

-Mitä poikasi harrastaa?

-Hmm. Ei mitään. Hän on vasta 3-vuotias.

-Me käymme temppujumpassa, perheuinnissa ja muskarissa.

-Päiväkodin lisäksi?

-Kyllä. Harrastukset on tärkeää aloittaa ajoissa.

 

Kävin tämän keskustelun reilut kuusi vuotta sitten. Se jäi hyvin vahvasti mieleeni. Olin untuvikko, esikoinen oli juuri aloittanut päiväkodissa. Heti ensimmäisistä viikoista lähtien kiinnitin huomiota, miten paljon lapset harrastavat. Ja miten vähän minun lapseni harrastaa muuta kuin kotoilua. 

 

Kunpa olisin silloin uskonut enemmän itseeni tai lukenut Yle uutisten jutun Lastenpsykiatri: Pikkulapsi ei tarvitse harrastuksia. Haastattelussa lastenpsykiatri Janna Rantala muistuttaa vanhempia, että pikkulapselle tärkeintä on kiireetön yhdessä olo eikä harrastuksia tarvita välttämättä lainkaan ennen kouluikää. 

 

En olisi stressannut yhtään niin paljoa! Tuntui välillä, että olen ihan huono äiti. Iltaisin puhuimme tästä monet kerrat murun kanssa.

 

Muiden esimerkkiä noudattaen aloitimme 4-vuotiaana temppujumpan. Se oli kerran viikossa ja ihan mahtavaa! Siellä poika oppi sulavasti kaikki kuperkeikasta volttiin ja sai paljon ystäviä. Kävimme temppukoulua kouluikään saakka.

 

Kokeilimme myös jalkapalloa. Paska nakki. Ei sopinut meidän pojalle, vaikka näimme, että hänellä olisi ollut kaikki edellytykset olla hyvä. Se oli ensimmäinen kerta, kun minä ja muru jouduimme kohtaamaan helpolta kuulostavan tilanteen. Oma lapsi viis veisaa tai ei pidä yhtään lajista, joka on sinulle rakas.

 

Ei ollut helppo katsoa jalkapallopeliä, jossa oma lapsi hölkkäsi vastustajan rinnalla ja hymyili iloisesti, mutta ei ottanut palloa. Tai hyppeli vain muuten vain sammakkohyppyjä. Kun pelin jälkeen kysyin, mitä siellä tapahtui poika vastasi, että hän halusi leikkiä. Mitä siihen enää voi sanoa? Hän oli silloin 5-vuotias. Joten jalkapallo jäi meidän osalta.

 

Ennen kouluun menoa kävimme terveystarkastuksessa terveydenhoitajan luona. Hän kyseli kaikkea perheemme arjesta. Kun aloimme puhua harrastuksista, sanoin hieman nolona, että tällä hetkellä meillä ei ole harrastusta.

 

Terveydenhoitaja vastasi:"Hienoa!" Hän kertoi näkevänsä usein pienia poikia ja tyttöjä, jotka uupuvat, kun koulu alkaa ja harrastuksia on liikaa. Tästä on ollut myös Yle uutisissakin juttua: ”Harrastaako lapsesi liikaa?” Haastattelussa kasvatustieteiden professori Juha.T Hakala ilmaisi huolensa nykypäivän suorituskeskeisestä maailmasta myös lasten osalta. 

 

Keskustelimme harrastuksista ja olimme samaa mieltä, että yksi harrastus voisi olla hyvä.

 

Poika kokeili sählykerhoa, futiskerhoa ja liikunnallisia kesäleirejä parina kesänä. Mikään ei kuitenkaan ”iskenyt”. Aina sai olla vähän patistamassa.

 

Samaan aikaan pelien maailma veti poikaani ja hänen kavereitaan puoleensa aina vain enemmän. Välillä on tuntunut, että eivät he muusta puhukaan. Ja aina kysytään, koska saa pelata. Onneksi leikit ovat vielä olleet pelien rinnalla.

 

Hieman jo huolestutti, että joku hyvä harrastus löytyisi ennen murrosikää. Ja se löytyi!

Tammikuussa poikani kaverin äiti keksi karaten. Saimme houkuteltua sinne kaveripiiristä useamman pojan.

 

Mikä muutos! Näen poikani iloiset silmät ja kuulen innostuneen höpötyksen, ennen karateen lähtöä. Hän syö reippaasti, tekee läksyt ilman mutinoita ja lähtee karateen. Takaisin hän tulee tyytyväisenä ja alkaa heti opettaa pikkusiskoille karatea. Viime viikolla hän sai ensimmäisen vyönsä, keltaisen vyön ja into vain kasvaa.

 

Kuulin puistossa viime viikolla, miten poikani sanoi kavereilleen: ”Vitsit, mä olen iloinen, että olen aloittanut karaten.”

 

Minun sydän meinasi sulaa onnesta. Pojan lauseeseen tiivistyi, mitä hyvä harrastus voi tuoda. Iloa elämään. Uusia värejä, joita ei ole aiemmin nähnyt. Vihdoinkin hän löysi oman juttunsa. Ihka oman. <3

 

*Olen itse entinen maajoukkue koripalloilija ja urheiluhullu. Omat lapseni ovat todella olleet oppikouluni. He eivät ole erityisen kiinostuneita palloista. Poika rakastaa nyt karatea, tytär haaveilee tanssista, baletista ja karatesta. Kuopus on vielä arvoitus. On ollut hyvä huomata, että minä en voi valita. Voin korkeitaan antaa mahdollisuuksia ja auttaa heitä matkallaan. 

 

*Miten te olette löytäneet lapsille oikeat harrastukset? Koska olette aloittaneet? Millaisia kokemuksia teille on kertynyt? Nyt voi myös jakaa positiivisessa hengessä omia vinkkejä tähän monimutkaiseen harrastusasiaan. =)

You may also like
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
2 syyskuun, 2018
Uncategorized
Koska leski saa rakastua?
29 lokakuun, 2017
Uncategorized
Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  
20 kesäkuun, 2017
Uncategorized

Kuopuksen päiväkodin aloitus – itkua ja onnistumisia

Kaksi viikkoa oli täynnä jännitystä, haikeutta ja epävarmuutta. Teidän lukijoiden viime viikkoiset kommentit tuntuivat hyvälle. Empatian määrä yllätti ja antoi luvan olla haikeissa tunnelmissa.

 

Vihdoinkin piinaava odotus oli ohi ja lähdimme viime maanantaina tyttöjen kanssa päiväkodille. Oli kuopuksen aika aloittaa pienten ryhmässä. Jokin rauha laskeutui yllemme. Tytöissä havaitsin jännityksen lisäksi innostusta.

 

Miten ensimmäinen päiväkotiviikko meni? Oliko se yhtä itkua? Miltä minusta tuntui?

Ensimmäinen päivä päiväkodissa: Otamme perinteisen ”hoidon aloitus kuvan” kotiovella. Sitten lähdemme kohti päiväkotia. Vien aluksi isomman omaan ryhmäänsä ja sitten menen kuopuksen kanssa hänen ryhmäänsä. Ensimmäinen itku tulee isosiskon mentyä omaan ryhmäänsä. Voi ei. Näinkö tämä alkaa?

 

Tuttu lastentarhaopettaja tulee vastaan käytävällä ja toivottaa kuopuksemme iloisesti tervetulleeksi päiväkotiin ja pienten ryhmään. Olemme sopineet, että olen koko päivän kuopuksen kanssa harjoittelemassa. Aloitamme ihan rauhassa lapsentahtisesti. 

 

Yllättäen kuopus ei roiku jalassani pihalla vaan lähtee muiden lasten kanssa leikkimään. Pihalla on monta tuttua lasta ja kuopus lähtee omiin puuhiin luotani. Hän ei edes itke, vaikka käyn sisällä yksin pukemassa lisää vaatetta. Olen hieman ihmeissäni. Tämä lupaa hyvää.

 

Jäämme syömään ryhmän kanssa. Onpa hiljaista. Hämmentävää, miten rauhallista. Kuopus istuu tyytyväisenä omalla paikallaan ja minä yritän olla sivussa. Muut lapset katselevat uteliaina kuopusta. Vasta ruokailun jälkeen hän alkaa itkeä, koska haluaa, että imetän. Koen ristiriitaisia tunteita imetyksestä. Onko päiväkodissa järkevää imettää? Sekoittaako se kuopusta entisestään?

 

Kokeilemme kuitenkin päiväunille menoa muun ryhmän kanssa ilman imetystä. Paikka on kuitenkin liian kiinnostava kuopukselle ja hän haluaa vaeltaa huoneessa. Saan hänet muutaman kerran omaan sänkyyn, mutta itku tulee aina. Kerran tutuin hoitajista on vähällä saada hänet rauhoittumaan, mutta hän haluaa taas ”äidin maitoa”. Lähdemme pois nukkarista, etteivät muut lapset heräisi.

 

Imetän päiväkodin käytävässä ja kuopus nukahtaa syliini. Hän näyttää niin suloiselta. Huomenna uusi yritys. Lisää harjoittelua. Minä ja ryhmän hoitajat olemme tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa. Eikä meillä ole mihinkään kiire.

Toinen päivä päivähoidossa: Kuopus menee toisena päivänä päiväkotiin, kuin mihin tahansa tuttuun paikkaan. Hän menee uteliaana omaan ryhmäänsä jo ilman minua, mikä hämmästyttää. Saan riisua rauhassa ulkovaatteet ja juttelen isosiskon hoitajien kanssa.

 

Ulkona kuopus saa leikkiä isosiskon kanssa, mikä tuntuu olevan molemmille tärkeää. Heillä on silmin nähden hauskaa. Isosisko on niin ylpeän näköinen.

 

Päivä sujuu ensimmäistä päivää paremmin ja päätämme hoitajien kanssa kokeilla, jos hän söisi ja menisi nukkumaan ilman minua. Sovimme, että jään päiväkodin käytävälle odottamaan. Minulla on kirja ja läppäri mukana. Yritän tehdä töitä, vaikka keskittyminen ei ole helppoa, sillä jännitän kuopuksen puolesta. Hoitajat saavat hänet nukkumaan. Hieman hän oli kuulemma itkenyt.

 

Unien aikana käyn lastentarhaopettajan kanssa päiväkodin aloituskeskustelun, mikä on minusta todella tärkeä. Siitä alkaa kasvatuskumppanuus ja on kiva kertoa hoitajille omin sanoin,  millainen tyyppi meidän lapsi on.  Ja kuulla myös heidän ajatuksiaan hänen hoitamisestaan. Hoitaja tuntuu todella mukavalle. (Ihanaa!)

 

Kuopus nukkuu melkein kaksi tuntia! Wau! Herättyään hän on tyytyväisen näköisenä hoitajan sylissä eikä kiirehdi luokseni, hymyilee vain. Syömme vielä välipalan ja sitten lähdemme kotiin. Sovimme, että huomenna tyttö voisi jäädä yksin jo joksikin aikaa. Olemme taas yhtä mieltä siitä, että päivä meni todella hienosti. Olen ylpeä kuopuksesta.

Kolmas ja neljäs päivä:  Sovimme hoitajien kanssa, että kokeilemme, miten kuopuksella sujuisi yksin. Muru on kotona valmiudessa tulla hakemaan hänet, jos tuntuu, että yksin jääminen ei vielä onnistu. Minä sain työkeikan yllättäen. Poden huonoa omaatuntoa vaikka tiedän, ettei murulla ole mitään hätää.

 

Muru vie kuopuksen aamulla yhdeksän aikaan ja hakee heti päiväunien jälkeen. Molemmat päivät menevät pääsääntöisesti hyvin. Murua ei soiteta etukäteen paikalle ja päiväkodilla odottaa tyytyväinen taapero. Hoitajat tuntuvat pitävän kuopuksesta ja kuopus heistä. Ehkä me vanhemmatkin voimme huokaista helpotuksesta.

 

Ensimmäisen hoitoviikon jälkeiset tunnelmat: Kuopus yllätti ja samaan aikaan oli ihan oma itsensä. Hän on ollut pienen elämänsä ajan iloinen ja temperamentiltaan sopeutuvainen. Tiedän silti, että hän osaa pitää puolensa. Meillä on usein isompien sisarusten kavereita kylässä ja välillä hoitolapsiakin. Hän on tottunut olemaan isossa porukassa.

 

Olo on VALTAVAN helpottunut. Edelleenkin suren, että hänen piti mennä nyt jo hoitoon. On silti paljon helpompi mennä töihin, kun tietää, ettei hän itke kokopäivää päiväkodissa. Tiedän, että hän pärjää. Uskon, että hänellä on myös kivaa päiväkodissa. Odotan myös ilolla, miten sisarusten suhde tiivistyy edelleen nyt, kun he ovat yhdessä päivätkin. Hoitajat osaavat ihanasti tukea sisarussuhdetta.

 

Iso kiitos kuuluu ihanille hoitajille. Miten lämpimästi he ottivat kuopuksemme vastaan, antoivat tilaa, mutta avasivat silti sylinsä. Heistä kaikista näki, miten aidosti he välittivät lapsista. Hoitajat auttoivat myös meitä haikeita vanhempia. Viikon aikana huomasi, miten tärkeää on luottaa oman lapsensa hoitajiin.

 

Aloitin itse tällä viikolla lyhyen päiväkotisijaisuuden. Iltaisin olen katsellut työpaikkoja, viimeistellyt kirjaa Samin kanssa ja köllinyt murun vieressä sohvalla. Täytyy myöntää, että olin aika väsynyt viikon päätteeksi. Ihan sairaan väsynyt oikeastaan. Välillä itketti. Surutyö jatkuu vielä, mutta kyllä tämä tästä. Aikamoinen viikko!

 

Tästä on hyvä jatkaa. Yöt ovat olleet vielä vaikeita. Uskon, että ikävä tulee ulos itkuna ja huutona. Silloin otan kuopuksen lähelleni ja välillä hän nukkuu vieressä jopa tissi suussa. Minusta tästä on hyvä jatkaa.  Olo on kiitollisen haikea ja hieman uninen. (Huokaus) <3

*Tsemppiä kaikille muillekin hoitoon menevien pienten vanhemmille. Ja jo hoidossa aloittaneiden vanhemmille! =) Miten teidän päiväkodin aloitus on mennyt? Miten itse koit hetket ennen päivähoidon aloitusta ja hoidon alettua? Voit kertoa tarinasi kommenteissa. Tässä on taas hyvä hetki antaa toinen toisillemme vertaistukea.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
24 helmikuun, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Hyvinvointi
Oi tissit, tissit
20 toukokuun, 2018
Uncategorized

Haikeus – tunnelmia ennen kuopuksen päiväkodin aloitusta

Elämässä on välillä hetkiä, jolloin aika matelee tai menee liian äkkiä. Kuopuksen hoidon aloitus tuntui hetkellisesti melkein siltä kuin olisin joutunut viemään hänet ikuisiksi ajoiksi päiväkotiin. Lopulta tuli silti jokin helpotus ja rauha. Oma tulevaisuus jännitti myös. En tiedä vieläkään, mihin olen palaamassa.

 

Mitä kaikkea tapahtui kahden viikon aikana ennen päiväkotiin menoa? Miltä se tuntui?

 

 

Kaksi viikkoa ennen hoidon alkua: Saan päiväkodinjohtajalta soiton. Minun pitäisi hyppiä onnesta ja olla kiitollinen. Kuopus sai paikan samasta päiväkodista, jossa isosisko on. Asia on selvä, me otamme paikan. Se on peruutuspaikka ja hoito alkaa jo kahden viikon päästä. Tuntuu hurjalta, miten äkkiä hoidon aloitus tulee. Tunteet ovat hyvin ristiriitaiset. Illalla itkettää.

 

Kerroin päiväkodinjohtajalle, että oma tilanteeni on vielä ihan auki. Voi olla, että palaan nopeasti töihin tai sitten teen keikkaa koko kevään. Tähän väliin tulevaisuutta ennustava kristallipallo olisi ollut loistava.

 

Viikko ennen hoidon alkua: Yritin olla viime viikon ajattelematta kuopuksen hoitoonmenoa. Jos ajattelin, käänsin sen positiiviseksi. Työnsin kaikella mielen voimallani negatiiviset tunteet syrjään ”Onpa hienoa, että saimme paikan!” -tyylillä. Moni ihmettelee, miten nopeasti hoidon aloitus tulee. Joku sanoi, onpa kuopuksemme vielä pieni päiväkotiin.

 

Päiväkodilla kuopuksen tuleva hoitaja kyselee, koska aloitamme ryhmässä. Se tekee tästä kaikesta todellista. Todellisempaa kuin aiemmin. Melkein pelottaa, vaikka hymyilen iloisesti hoitajalle.

 

Viisi päivää ennen hoidon alkua: Kurkkua kuristaa. Tuntuu kuin olisin nielaissut jotain liian isoa ja se on jäänyt jumiin kurkkuuni. Tiedän kyllä, mistä tunne johtuu. Tunne vain vahvistuu, kun katson suloista kuopusta nukkumassa päiväunia. En enää ole kohta ottamassa pientä unista taaperoani vastaan päiväunien jälkeen. Kyyneleet polttavat silmiä.

 

En haluaisi vielä laittaa häntä ”isoon maailmaan” pärjäämään ilman äitiä ja isiä. Mietin kaikkea mahdollista lähtien päiväkodin aloituksen vaikutuksesta kiintymyssuhteeseen. Satuin lukemaan illalla Facebookista professori Liisa Keltigas-Järvisen haastattelun Suomenkuvalehdestä, missä hän oli sitä mieltä etteivät alle 2-vuotiaat kuulu päiväkotiin. Uni ei meinannut tulla silmään syyllisyyden tunteiden takia.

 

Kolme päivää ennen hoidon alkua: Olemme puhuneet murun kanssa hoitoon menosta melkein joka ilta lasten mentyä nukkumaan. Murullakin on samanlaisia surun ja haikeuden tunteita. Yritämme tukea toisiamme.

 

Nyt on vain pakko tehdä näin taloudellisista syistä. Kotihoidontuki ja pienet lisätuloni eivät vain riitä. Helsingissä asuminen kolmen lapsen kanssa on kallista. Se on ihan perseestä, mutta ei voi mitään. Minun piti olla alun perin kuopuksen kanssa kotona syksyyn 2017 asti. Käyn läpi luopumisen lisäksi pettymystä. Onneksi saan murulta hellyyttä lohdutukseksi.

 

Päivä ennen hoitoon menoa: Koko viikko on mennyt haikeissa tunnelmissa. Emme ole tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tiedämme murun kanssa molemmat, että surulliset vanhemmat eivät ole avuksi päiväkodissa aloittavalle lapselle. Kuopus tarvitsee meiltä rohkaisevia katseita ja uskoa siihen, että hän pärjää. 1,5-vuotiaalle se ei tarkoita sanoja, vaan koko olemusta.

 

Pakkaan illalla kuopuksen päiväkotitavaroita, nimeän vaatteita, etsin varavaatteita ja isosisko valitsee pikkusiskolle unilelua hartaudella. Isosisko on ainoa meistä, joka on superinnoissaan kuopuksen päiväkodin aloituksesta. Hän on odottanut pikkusiskon hoidon aloitusta, kuin odottaisi joulua.

 

Oma oloni alkaa rauhoittua. Hyväksyn tilanteen ja yritän nähdä tilanteen hyviä puolia. Pakko on myöntää, että minuakin jännittää oman itseni puolesta. Minulla ei ole työpaikkaa mihin palata. Kelpaanko? Löydänkö oman alani töitä?

 

Lähden työnhakuun ja tekemään keikkatöitä nyt aluksi. Juuri tällä hetkellä oman yrityksen perustaminen ei ole järkevää. Tulevaisuudessa on odottamassa kuitenkin paljon jänniä juttuja. Pari neuvottelua on kesken. Keväällä tulee minun ja Samin kirja. 

 

Taidan olla salaa sisimmässäni innoissani tulevasta, kaiken haikeuden keskellä. Täytyy luottaa siihen, että tulevaisuus kantaa. Kyllä me molemmat löydämme paikkamme. <3

 

 

 

* Miltä sinusta tuntui hetki, jona hoidon aloitus varmistui? Olitko innoissasi vai surullinen? Minkä ikäisenä lapsesi aloitti hoidossa? Miten sinun töihin paluusi tai työnhaku sujui? Blogini kommentteihin voi laittaa omia kokemuksia. Ollaan silti reiluja toisillemme, eikä arvostella kenenkään valintoja.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
24 helmikuun, 2019
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
2 syyskuun, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Uncategorized

Zeepra haastaa kävelykärryt

Kaupallinen yhteistyö Fisher Pricen kanssa.

 

”Tää uusi Zeepra on aika menopeli!” totesi 4-vuotias tyttömme. Tämän minä allekirjoitan äitinä täysin. Kaikkia lapsiamme, niin 9-vuotiasta, 4-vuotiasta kuin 1-vuotiasta kiehtoo tämä ihmeellinen soiva ja laulava Zeepra eli Fisher Pricen Learn with Me Zebra Walker. Uutuuden viehätys leijuu kuin keijupöly Zeepran yllä.

 

Zeepra on varsinainen jukeboxi. Biisit ovat mukaansa tempaavia ja iloisia. Melkein disco-tyylisiä ja ne innostavat tanssimaan. Se sopii meille. Muru ja minä rakastamme tanssimista ja rakkaus tuntuu tarttuneen myös lapsiin.

 

Itse ajattelin paketin tultua: ”Harmi, kun emme saaneet Zeepraa jo vähän aiemmin.” Tämä olisi ollut todella hyvä erityisesti viime keväänä kuopuksen oppiessa 8 kuukauden ikäisenä istumaan ja konttaamaan.

 

Tunnistatte varmaan tuon iän. Vauva-lelut eivät enää jaksa kiinnostaa liikkuvaa vauvaa ja kaikki kielletty kiinnostaa. Kuopus olisi varmasti jaksanut touhuta tämän kanssa eikä vain etsiä sähköjohtoja. Ehkä minäkin olisin voinut ottaa hieman kahvia rauhassa?

 Kuvaus: Macintosh HD:Users:marjakihlstrom:Desktop:Fisher Price:FP_Kirahvi_slide_1.png

 

Tai saati sitten, kun hän opetteli kävelemään. Zeepran painopiste on loistava pienelle ihmistaimelle, joka opettelee vasta kävelyä. En usko, että se kippaa kovin helposti eikä pieni lennä nenälleen. Isommat lapset taas pääsevät Zeepran kanssa oikein vauhdin hurmioon.

 

Olen murun kanssa pohtinut, mikä mahtaa olla Zeepran salaisuus. Onko se söpö ulkonäkö? Vai onko salaisuus sen automaattinen toiminto alkaa laulaa tai soida, kun se liikahtaa?

 

Onhan tuo suloinen! Hassua, että kuopus on jopa halannut sitä ja antanut suukon. Ehkä Zeeprakin on meidän lemmikki niin kuin Laulava koira. Kuopus on ominut lelun itselleen vaikka isommat yrittävät kaapata sen välillä.

 

Taaperomme touhuaa istuen Zeepran vieressä. Hän tutkii sitä ja toisinaan ”rämpyttää”. Toisinaan hän kävelee työntäen sitä ympäri asuntoa. Meillä on hyvät baanat vauhdikkaaseen kävely ja juoksuleikkiin. On kuopus yrittänyt laittaa siihen käsilaukkuakin kiinni. Ehkä hän matkii minua?

 

Välillä kuopus tanssiin Zeepran vieressä. Välillä se näyttää melkein hippa-leikiltä, kun hän tökkää sitä ja menee karkuun. Zeepran hiljentyessä hän tulee takaisin ja tökkää uudelleen. Tästä seuraa hirmuinen kikatus.

 

 Kuvaus: Macintosh HD:Users:marjakihlstrom:Desktop:Fisher Price:FP_Kirahvi_slide_2.png

Zeepra tuntuu kutsuvan lapsen tutkimaan lisää, oli hän sitten isompi tai pienempi. Jälleen jopa esikoisen kaverit ovat tuota tutkineet. Isot koululaiset!

 

Toki välillä tämä saa lapset myös villiintymään liikaakin ja Zeepra saa kyytiä. Etenkin nuo meidän kaksi nuorempaa, tytöt, osaavat laittaa rallin pystyyn. Välillä siitä myös taistellaan, kuka saa olla kuskina. Tuntuu olevan onneksi kestävä, mikä on kyllä hyvä ominaisuus kolmen lapsen perheessä.

 

Minun ja murun iloksi tässäkin lelussa on on/off –nappi. Välillä saa lasten bileet seis ja iltarauhoittuminenkin sujuu paljon paremmin. Zeepra on asunut meillä jo pari viikkoa ja tytöt tietävät, että iltapalan jälkeen Zeepra laitetaan nukkumaan.

 

Yhtenä iltana siivoilin lasten mentyä nukkumaan ja kävelin tanner tömisten Zeepran ohi. Tottakai laulu alkoi ja ihme, ettei meillä kukaan herännyt! Ei tuolle söpölle Zeepralle voi olla hymyilemättä. Luulenpa, että sekin on löytynyt paikkansa perheessämme.

You may also like
Uncategorized
Koska leski saa rakastua?
29 lokakuun, 2017
Uncategorized
Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  
20 kesäkuun, 2017
Uncategorized
Jalkapallo, temppukoulu vai karate? – Miten lapseni löysi rakkaan harrastuksen
15 maaliskuun, 2017
Uncategorized

Ole kiinnostunut lapsesi pelaamisesta – se kannattaa

Minä en todellakaan ole äiti, joka olisi kiinnostunut pelaamisesta. Olen itse pelannut lapsena Super Nintendoa 1990-luvulla sisarusteni kanssa. Pelaaminen oli kivaa, mutta ei mikään ykkösjuttu.  Niinpä minun on pitänyt etsimällä etsiä kiinnostusta 9-vuotiaan poikamme pelaamiseen. Pelijutut menevät välillä ihan yli hilseen.

 

Olen juuri se tyyppi, joka ihmettelee, miksi aikuiset ylipäätään ”haaskaavat” aikaansa pelaamiseen. Toki osaan ajatella, että se on joillekin samanlainen intohimon kohde, kuin minulle esimerkiksi koripallo. Mutta silti…

 

Lapset opettavat. Niin tässäkin asiassa. Minun on ollut pakko kiinnostua. Angry Birds -peli taisi olla ensimmäinen, joka huumasi poikamme täysin. Ikää hänellä oli 5-vuotta ja peli murun iPhonessa. Peli nosti esiin hänessä suuria onnentunteita, joista mentiin nopeasti raivotilaan. Pieni ihminen eläytyi sellaisella intensiteetillä, että se melkein pelotti. Tuli myös loputon inttäminen, koska saa pelata.

 

Vuosien varrella olemme puhuneet pelaamisesta paljon tuttavaperheiden ja isovanhempien kanssa. Tuntuu, että pelaaminen on melkein kuin sää. Sitä päivitellään harva se kerta pojan kavereiden vanhempien kanssa. Ja se on hyvä. Tilanteet vaihtuvat nopeasti ja me ”muumiot” putoamme kärryiltä helposti.

Vuosia sitten saimme yhden parhaista neuvoista murun vanhemmilta: ”Tutustu aina peleihin, joita lapsesi pelaa.” He todella tietävät, mistä puhuvat. Erityisopettajina he näkivät pelaamisen hyvät ja huonot puolet.

 

Tämä neuvo on ollut tähän päivään asti arvokas. Aika haastava tosin.

 

Nyt kun poika on jo kolmasluokkalainen, emme pysty valvomaan hänen pelaamistaan kokoajan. On entistä tärkeämpää tietää, mitä ”appseja” hänen puhelimessaan on. Meillä menee edelleen kaikki lataukset aikuisten puhelimien kautta, siten että me hyväksymme tai hylkäämme latauspyynnön, ja silti hänen pitää kysyä myös meiltä lupa.

 

En tiedä, olemmeko olleet liian tiukkoja, mutta aika tiukkoja olemme olleet pelaamisen suhteen kaikki nämä vuodet. Toki välillä ollaan sovellettu. Poikamme sai omakseen minun vanhan puhelimeni ekan luokan keväällä. Sitä oli edeltänyt kuukausien itkuvirsi ”kaikilla muilla on jo puhelin…”. En olisi silloinkaan hänelle vielä puhelinta antanut.

 

Olen ollut välillä hämmentynyt tai jopa tuohtunut, miten vähän aikuiset valvovat lastensa ”kännykkäpuuhia”. Pojan koulukavereissa on paljon lapsia, jotka saavat pelata oman mielensä mukaan. Se on näkynyt esimerkiksi leikkipuistoissa paikallaan, kännykkä kädessään nököttävinä lapsina, jotka eivät leiki. Tai lapsina, jotka kokoajan pitävät puhelinta kädessä.

Mikään ohje tai käytäntö ei toimi kaikilla lapsilla samalla tavalla. Me sovellamme ja muokkaamme kännykkäsääntöä säännöllisesti. On tiettyjä asioita, joiden pitää sujua. Läksyt täytyy hoitaa eikä pelaaminen saa tehdä vihaiseksi. Ennen nukkumaanmenoa kännykkään ei kosketa. Joka päivä EI pelata. Ei edes niin, että ollaan oltu kaverin luona. Eikä pelistä saa puhua kokoajan. Kotonamme on ollut jo pitkään kännykkäparkki, joka on koko perheelle. Se toimii. Ja yhdessä pelataan säännöllisesti.

 

Pelottavinta pelimaailmassa ja kännyköissä on epätietoisuus. Miten vaarallista kännykän säteily on? Miten pelit muokkaavat kehittyvien lasten aivoja? Miten peliriippuvuusriski kasvaa, kun on aloittanut pelaamisen jo niin nuorena? Mitä kaikkea lapset tekevät salaa puhelimilla?

 

Nämä lapset kasvavat niin erilaisessa maailmassa kuin  me vanhemmat kasvoimme, että täytyy vain yrittää pysyä mukana.  Siksi kuuntelemme pojan välillä rasittavaa pelihöpinää, vaikka ei itseä kiinnosta yhtään. On minulla Pokemon Go, totta kai. Ja monta muuta peliä. Muru on meillä enemmän perillä peleistä ja tsekkaa aina uudet pelit pojan kanssa. Se on heille tärkeä yhteinen juttu.

 

Meillä on nähty painajaisiakin pelien takia, kun pojilla on ollut vanhemmille tarkoitettuja pelejä. Usein niitä on pelattu vanhemmilta salaa iltapäivisin. Olemme myös joutuneet puhumaan aikuisista, jotka alkavat puhua lapsille online -pelien kautta. Turvataitoja on pitänyt vahvistaa. Kenellekään ei saa antaa omia tietoja eikä heille tarvitse puhua. Aina pitää kertoa vanhemmille.

On silti ilahduttavaa huomata, että poikamme englannin kielen taito kehittyy hurjaa vauhtia pelaamisen ja Youtubesta katsottujen pelivideoiden myötä. Maailma on hänelle paljon enemmän auki, kun hän ymmärtää netin linkittävät ihmiset samoille tasoille. Onhan pojilla ihan sairaan hauskaa, kun he pelaavat yhdessä. Kaikki omilla puhelimillaan ja pelin kautta he ovat samassa maassa. Tunnelma on ihan katossa kuin lätkän MM-finaaleissa.

 

Pelaamisesta on tärkeää puhua oman lapsen ja hänen kavereidensa kanssa. Vanhempien yhteinen tiedon vaihto on ollut meille ainakin äärimmäisen tärkeää. Uskon, että pelaamisenkin suhteen rajat antavat turvaa. Niin, usein olen sanonut pojallemme: ”Me laitamme rajat, koska välitämme sinusta.” <3

 

*Mitä mieltä sinä olet lasten palaamisesta? Millaisia rajoja teillä on? Kaipaatko enemmän keskustelua muiden aikuisten kanssa lasten pelaamisesta?

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
4 syyskuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
24 helmikuun, 2019
Uncategorized

Laulava koira on osa perhettämme

Kaupallinen yhteistyö Fisher Pricen kanssa

 

Esikoiseni sai ”laulavan koiran” eli Fisher Price Laugh & Learn Dance & Play koiran 1-vuotis syntymäpäivälahjaksi. Koirasta tuli heti rakas ja lauluja laulettiin ahkerasti. Oli hauska katsella pienen vaippapepun tanssia.

 

Siitä on jo kahdeksan vuotta, mutta koira on meillä edelleen. Nyt sillä leikkii pääasiassa pikkusiskot, mutta esikoinenkin osaa kaikki koiran laulut ulkoa. Varsin kestävä lelu!

 

Oli hassua saada uusi koira taloon. Ihan kuin olisimme saaneet koiranpennun vanhan koiran kaveriksi. Hieman eri näköinen, pehmeämpi ja uusilla lauluilla varustettu koira otettiin avosylin vastaan. Uusi koira ei vienyt vanhan paikkaa, vaan löysi paikan vanhan koiramme rinnalta ja nyt leikeissä seikkailee kaksi koiraa.

 

 

Esikoisenkin oli pakko kokeilla uutta koiraa. Hänkin huomasi heti, että uudella koiralla on uudet laulut. Kuopus liimaantui heti isoveljen viereen leikkimään huomattuaan, että hänen koiralla leikitään.

 

4-vuotias tyttömme ja 1-vuotias kuopuksemme leikkivät koirilla usein. Välillä isosisko opettaa koiran kanssa pikkusiskoa puhumaan.

 

 ”Paina käsi.” Isosisko neuvoo.

 

 ”Käsi.” Koira vastaa, kun kuopus painaa.

 

”Seuraavaksi paina jalka.” Isosisko pyytää.

 

”Hä-mä-hä-mä-häk-ki…” Koira alkaa laulaa. Pikkusisko ei tottelekaan vaan haluaa tanssia.

 

 

Uudessa koirassa tuntuu olevan enemmän kiinnostavia juttuja kuin vanhassa. Toisaalta nyt tytöt vielä tutustuvat siihen ja uutuuden viehätys on huipussaan. Kuopus tuo välillä koiran heti aamusta minulle tai murulle ja pyytää, että me laittaisimme sen päälle. Koirassa on vanhempien onneksi on/off –nappi.

 

Toki kivoista leluista myös tapellaan. Isosisko määrää tahtia ja haluaa omia välillä uuden hienon laulavan koiran. Pikkusisko kuulemma vain häiritsee ja painelee nappeja miten sattuu. Totta 4-vuotias osaa jo käyttää koiraa monipuolisemmin kuin yksivuotias. Hän esimerkiksi tykkää itsekseen lorutella koiran kanssa ja laulaa lauluissa mukana.

 

Kuopuksella koira kulkee mukana sylissä ja toisinaan taaperokärryissä tai nuken vaunuissa. Koiraa rämpytetään välillä rajustikin. Toisinaan hän jaksaa istua, kuunnella ja odottaa. Koiran vilkkuva sydän kutsuu selvästikin painelemaan. Vanhassa koirassa samanlaista ei olekaan. Pehmeä turkki saa pienen halimaan koiraa, kai se tuntuu niin ihanalle.

 

 

Tällä hetkellä siskosten suosiossa on leikkiä kotileikkiä. Koirille toki tarjoillaan myös ruokaa ja koko olohuone vallataan heille. Meillä taidetaan tällä hetkellä leikkiä enemmän kahdella koiralla kuin nukkevauvoilla.

 

Ehkä tyttäremme harjoittelevat tulevaa varten. Luulenpa, että lapsilukumme on täysi. Lapsille olemme kuitenkin luvanneet, että kuopuksen täyttäessä 5-vuotta voimme ottaa koiran. Siihen asti laulavat koirat saavat hoitaa tätä tärkeää tehtävää. Ja hyvin tuntuvat hoitavankin.

You may also like
Uncategorized
Koska leski saa rakastua?
29 lokakuun, 2017
Uncategorized
Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  
20 kesäkuun, 2017
Uncategorized
Jalkapallo, temppukoulu vai karate? – Miten lapseni löysi rakkaan harrastuksen
15 maaliskuun, 2017
Uncategorized

Kapteeni Kalsarin koukku saa pojat lukemaan + kirja-arvonta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

”Me ei voitu mennä kouluun tänään.” Erno sanoi. ”Meidän täytyi pelastaa maailma häijyltä mielipuolelta, joka törmäili ympäriinsä jättimäisissä Robohousuissa. ”Joo”, Huuko sanoi. ”Ollaan koko päivä matkustettu ajassa, juostu dinosauruksia pakoon ja opetettu luolamiehiä puolustautumaan!”

Tässä pätkä superhauskasta ja lennokkaasti kirjoitetusta Kapteeni Kalsari ja pöhöpönttö 2000:n korskea kosto –kirjasta. Esikoiseni kesälukeminen kuuluu osana Dav Pilkeyn kirjoittamaan kirjasarjaa ja se on poikani laskujen mukaan 12. Kapteeni Kalsari -kirja.

Oli hämmästyttävää äitinä nähdä ensimmäisen kerran, miten joku muu kirja kuin Aku Ankan taskukirja vei täysin poikani huomion. Hän omatoimisesti etsi kirjan käsiinsä joka ilta. Luki sitä jopa silloin, kun piti odottaa eikä vinkunut ainaisen pelaamisen perään. Hän oli myös kavereineen keskustellut kirjasta ja muutamalla kaverillakin oli muita Kapteeni Kalsari –kirjoja.

Poikani koki myös ensimmäisen kerran surun tunteen hyvän kirjan loppumisesta, kun viimeiset sivut olivat käsillä. Hän itse sanoi minulle, ettei haluaisi kirjan loppuvan vielä. Ja pohti myös, pitäisikö hänen lukea kirja loppuun ”säästellen”.

Kysyin pojaltani, miksi tämä Kapteeni Kalsari oli NIIN hyvä. Vastaus kuului: ”Kirja oli jännittävä ja koukutti tosi paljon. Tuntui, että kun luki sivun piti lukea seuraavakin.” (Ja tätä lausetta ei ole muokattu!) 

Joten, jos kaipaat pojallesi, tytöllesi, kummilapsellesi tai lapsenlapsellesi hauskaa ja innostavaa luettavaa osallistu kirja-arvontaan. Arvon kolme Kapteeni Kalsari ja pöhöpönttö 2000:n korskea kosto  -kirjaa arvontaan osallistuneiden kesken.

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa lapsuutesi suosikkikirja. Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Voit myös jättää sähköpostiosoitteesi, mikä auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu viikon päästä sunnuntaina 21.8. klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Onnea kaikille arvontaan! =)

You may also like
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
7 huhtikuun, 2019
Lifestyle
Kaipuun väri on sininen vie omien haavojen äärelle + KIRJA-ARVONTA
20 syyskuun, 2018
Lifestyle
Henkien saari jättää jäljen + osallistu kirja-arvontaan
23 elokuun, 2018
Uncategorized

Kesän jälkeinen haikeus

On aivan ihanaa, että koulut ja päiväkodit alkoivat taas tänään. Kesän villi ja vapaa meno rauhoittuu arjen alkaessa. Esikoinen meni kouluun ja keskimmäinen päiväkotiin, ainoastaan taapero jää kotiin kanssani. Murukin meni töihin jo viime viikolla.

Kesä oli rankka, tapahtumarikas ja muistoihin jäi paljon onnellisia hetkiä. En olisi uskonut, miten paljon hommaa kolmessa liikkuvassa lapsessa onkaan! Viime kesä oli helppo, kun kuopus oli vielä sylivauva. Toisaalta, tänä kesänä näki miten hauskaa lapsilla on keskenään. Ja miten paljon sisarukset hiovat toistensa kulmia.

Esikoinen ja keskimmäinen oppivat tappelemaan yhdessä. Toisaalta välillä he leikkivät pitkään yhdessä ja puolustivat toisiaan, kun paikalla oli muita lapsia. Kuopuksesta taas on tullut mustasukkaisuuden kohteen sijaan porukan suloinen ja temperamenttinen maskotti. Meidän pikku termiitti!

Murun kanssa yhdessä istutut kesäillat oli kuin rakkautta olisi säilönyt hillopurkkiin. Sokeriksi laitettiin rakastelulle varastetut hetket ja kansi purkille on meidän vahva tiimihenki. Me selvittiin tästäkin savotasta ja entistä isomman pesueen luotsaaminen onnistui meiltä.

Sain viettää hetkiä myös itsekseni, kiitos murun ja mummolan. Otin rauhassa aurinkoa, luin kaksi hyvää kirjaa, urheilin, shoppailin, kävin bilettämässä tyttöjen kanssa, etsin metsässä sieniä ja join rauhassa kahvia. Nukuin jopa muutamat päiväunet. Omat hetket tekivät todella hyvää minulle. Ja sitä kautta koko perheelle.

Olo on vielä vähän kuin olisi saanut iskun palleaan ja ilmat olisi pihalla. Mieli maalailee jo rauhallisia hetkiä kuopuksen kanssa, urheilua keskellä päivää ja lounaita äitituttujen kanssa. Saatan saada nukkua jopa päiväunet kuopuksen kanssa silloin tällöin.

Minulla on silti haikea olo. Melkein kaiho mieli. Välillä itkettää.

Helpotus ja haikeus sekoittuvat ihmeelliseksi ristiriidaksi. Tekee melkein mieli äristä vähän murulle. Tuntuu kuin laumani olisi hajonnut. Minulla on ikävä heitä, välillä tuntuu kuin heidät olisi lähetetty jonnekin paljon kauemmas paljon pidemmäksi aikaa. Illalla on tuntuu hyvälle, kun kaikki ovat kotona viimeistään iltapalalla.

Tuntuu kuin tämä haikeus vaan kasvaisi sisälläni vuosi vuodelta. Mietin jo, miten erilainen kesä meillä on edessä ensi vuonna. Sillä joka kesä huomaa, miten äkkiä lapset kasvavat. Viime kesänä meillä oli pieni vastasyntynyt vauva, nyt pieni 1-vuotias ja ensi kesänä kuopuskin on vauhdikas taapero.

Kesän loppuminen onkin myös luopumista. Haluan täyttää mieli onnellisilla muistoilla, jotka lämmittävät sitten kun on surkea ilma, illat pimenevät ja väsyttää.

Hetket, jolloin katsoin kauniina kesäiltana murua onnellisena elämästä, kun isommat lapset juoksivat veteen ilosta kiljuen tai kun kuopus nukahti syliini kesken iltapalan uupuneena hauskasta päivästä. Ne hetket haluan tallentaa sydämeeni.

Kesästä kannattaa puhua lastenkin kanssa. Muistella iltapalalla ja kertoa, miten ihanaa teidän kanssa oli. Miten hyvä jengi me ollaan! Se kasvattaa lasten itseluottamusta, he ovat osa perhettä, jossa jokaisella on tärkeä tehtävä.

Sano myös kumppanillesi, miten ihanaa hänen kanssaan oli. Rakkaus ei kulu tai laimene hehkutuksesta. Yhteiset muistot liimaavat teidät yhteen.

Minä olen ainakin kaikesta loma kiukuttelusta huolimatta entistä rakastuneempi muruun. Ja tulipahan tänäkin kesänä tehtyä juttuja, jotka hymyilyttävät vielä pitkään. <3

*Onko sinulla ollut samanlaisia haikeuden fiiliksiä kesäloman loputtua?

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Close