Tag

äitiys

Hyvinvointi

TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni

Kokosin teille iltalukemiseksi viisi eniten tunteita herättänyttä blogipostaustani. Osa näistä saattaa nostaa esiin vahvoja tunteita, joten kannattaa ihan rauhassa kuulostella omia tuntemuksiasi.

 

TOP 5 tunteita herättävät postaukset

1. Pakotettuna

”Sain lukijaltani tarinan, joka menee luihin ja ytimiin. Tarina, jota lukiessa tunnen vihlaisun sydämessäni monestakin syystä. Seksuaalinen väkivalta parisuhteissa on edelleen tabu, ja  uhriksi joutuneen vaiettu kivulias salaisuus. Lukijani halusi omalla tarinallaan rikkoa tätä hiljaisuutta. ”

2. Kaksi elävää vauvaa ja yksi kuollut – kohtuun kuollut vauva on osa perhettämme 

”Vauvastamme näkyi miten lähellä elämä oli vielä ollut. Elämä oli kuin ilmapallo, joka karkaa ja sitten sitä ei lopulta enää näe. Kuinka olisin voinut repiä sen elämän jotenkin takaisin? ”

3. Uudelleen toisen luokse <3

”Kun yhteyden toiseen kadottaa, se usein katoaa pikku hiljaa. Siksi toisen luokse pääseminenkin tapahtuu pienin askelin. Molempien on tärkeää kohdata itsensä ja oma pahaolo, jotta voi pyytää toista tukemaan ja lähelle. Joskus se vaatii jopa terapiaa.”

4. Äidiksi yllättäen

”Aika kului vauhdilla ja kaikki sujui hyvin. Voin mainiosti ja masu kasvoi. Jouduin kuitenkin yllättäen sairaalaan kovien supistusten alettua raskausviikolla 27. Kaikki tapahtui nopeasti ja minut siirrettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan kätilö mukana. Olin kai shokissa. Ambulanssista soitin työnantajalleni ja ilmoitin, että maanantaina en tule vetämään uimakouluja.”

5. ”En ole kertonut tätä kenellekään”

”Tiesitkö, että hetki, jolloin joku ihminen kertoo sinulle itselleeen ihan valtavan merkityksellisen asian on ihmeellinen. Se hetki on paljas.”

 

Mitä ajatuksia nämä postaukset sinussa herättää? Onko jokin näistä sinulle erityisen tärkeä? Mikä postaukseni on koskettanut sinua kaikken eniten kautta aikojen?

 

Minua itseäni ovat koskettaneet vuosien varrella kaikkein eniten lukijoideni koskettavat kokemukset, joita olen saanut kunnian kertoa blogissani. Kiitos teille kaikille. <3

 

* Haluaisitko jakaa oman kokemuksesi blogissani? Laitathan minulle meiliä osoitteeseen puhumuru@gmail.com ja pohditaan yhdessä millainen kirjoitus siitä tulisi.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Perhe

Millaisena äitinä sinut muistetaan

Voin heti myöntää, etten ole pullantuoksuinen äiti. Minulle ei ole sopinut erityisen hyvin kotiäitiys. Parhaimmillani olen, kun voin toteuttaa itseäni sekä äitinä että naisena.

 

Se on vaatinut perheeltä joustoa. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti tehnyt töitä urani eteen ja muru on ottanut enemmän vastuuta perheestä. Minusta se on hyvä asia, haluan näyttää lapsille, että naisen ja miehen roolit ovat joustavina.

Parasta minussa on että olen äiti, joka rakastaa perhettään avoimesti – halii, suukottaa ja puhuu rakkaudesta. Haluan myös näyttää, että rakastan itseäni ja murua. Välillä olen nopeasti kiihtyvä ruutitynnyri mutta olen onnistunut kehittymään eli ruutitynnyri on rauhoittunut kokoajan! Osaan pyytää anteeksi ja lauhdun nopeasti. En ole kodinhengetär, ja meillä saa olla villakoiria.

 

Muru opetti minut nauttimaan rakkaudesta ennen pakkoa tehdä kotitöitä, ne kyllä ehtii hoitaa myöhemminkin.

 

Minusta äiti saa olla välillä ”huono äiti”. Ei äidin tarvitse aina jaksaa hymyillä ja tehdä kaikkea toisten vuoksi, uhrautua. Toki poden syyllisyyttä ja huomaan kateuden tunteita, saatan verrata itseäni eri tavoin toisiin äiteihin. Minusta kuitenkin sopivasti epätäydellinen äiti on ihanan armollinen lapsillekin, hekin tietävät ettei tarvitse olla täydellinen!

Toivon, että lapset muistuvat minut äitinä joka oli läsnä. Kotona, harrastuksissa, koulujutuissa, apuna ihmissuhteissa. Äitinä jolle voi kertoa kaiken, joka sanoo: ”Sinä selviät tästä.” ”Me selvitämme tämän.” Haluan antaa lapsilleni sisäisen uskon siihen, että he selviävät ja osaavat tarvittaessa pyytää apua muilta.

 

Tärkeänä sokerina äitiyden kakussa on leikkiminen, heittäytyminen – rakkaus liikuntaan, luontoon sekä kirjoihin. Yritän säilyttää uteliaan suhtautumisen maailmaan vielä mummunakin ja toivon, että se tarttuu lapsiinkin! Minä voin olla välillä nolo, se ei saa estää minua kokeilemasta uusia juttuja!

 

Yritän taistella lasteni nähden epäonnistumisen pelkoa vastaan ja kääntää sen voimaksi.

Sukupolvien ketjun vahvuuden tunteen hyvin äitienpäivänä, mikä on taas tulevana sunnuntaina. Me olemme tulleet jostakin, meillä on juuret. Menneisyydellä on merkitys tässä hetkessä.

 

Sinä ja minä, me jatkamme tavalla tai toisella tuota ketjua. Äitiys ei ole missään nimessä ainoa tapa, sukupuu kasvaa ja muotoutuu monin eri tavoin.

 

Olen saanut toivomani kolme ihanaa lasta. Nyt kun lapset kasvavat he tuottavat sanoillaan ja teoillaan myös kuvaa minusta äitinä. Yhdessä luomme heille muistot minusta heidän äitinään, tarinan heidän lapsuudestaan. <3

*Millaisena äitinä sinä toivot, että sinut muistetaan? Kerro kommenteissa toiveestasi olit sitten äiti, äidin kaltainen, mummo tai vaikka nainen joka vasta haaveilee vauvasta. Ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideillä ja äitien kaltaisille ihmisille! Äitiys ei ole vain biologiaa. Tsekkaa myös viime kevään kirjoitukseni Kaikki äitini <3 ja tarina, miten minusta tuli äiti eli Äidiksi yllättäen.

*Kuvat ovat omasta albumista. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
19 joulukuun, 2018
Hyvinvointi

Äitiyden ja muuttuvan seksuaalisuuden kohtaaminen

Vauvakuumeen vimmassa tai vauvahaaveiden maalatessa kauniilla pensselillään kuvaa vauva-arjesta, ei todellisuuden ääni aina kuulu. Haaveiden maailmassa tuore äiti katselee kaunista vauvaa sylissään, ja kumppani katsoo heitä rakastunein silmin.Väsymyksen sumentama maailma, ikuinen äitinuttura ja ärsyttävä kumppani ovat vain jonkun muun elämää. 

 

Kunnes alkaa raskaus. Vaikka äitiys alkaa hiipimään naisen ja kumppanin elämään jo haaveesta, todellisuus näyttää kyntensä useimmiten viimeistään raskausaikana.Tässä vaiheessa tuoreet vanhemmat tarvitsisivat tietoa tulevasta muutoksesta myös seksuaalisuuden ja parisuhteen osalta.

 

Raskausaikana nainen kohtaa ensimmäisen kerran aikuisiällä tunteen, että omaan vartaloon ei ole kontrollia. Omaan seksuaalisuuteen ei myöskään ole kontrollia. Halu voi kadota tai hypätä tähtiin, kumppani käy samaan aikaan omaa matkaansa. Ja molempien on käytävä oma matkansa haaveiden, pelkojen ja todellisuuden viidakossa. Miten käy niiden yhteensovittaminen?

 

Raskauden kulkua etenkään ensimmäisen lapsen kohdalla on vaikea ennustaa. On otettava vain vastaan se mikä tulee. Eikä palautusmahdollisuutta ole!

Tulevat vanhemmat joutuvat kiperien tilanteiden eteen. Yksin odottaja käy asiat läpi hieman eri tavalla ja lisähuolena voi olla pelko lopullisesti yksinjäämisestä.

 

Miten ottaa uudet haasteet vastaan? Stressaako tulevaisuus jompaakumpaa? Pysyvätkö he tiiminä? Miten he sopeutuvat uusiin rooleihinsa? Miten käy parisuhteen? Kuka päättää rahan käytöstä, kun toinen jää kotiin? Entä ajankäyttö – sinun aika, minun aika, meidän aika ja perheaika?

 

Eikä onnenkeksejä jaeta tasan haasteiden viidakossa. Osa joutuu kulkemaan kivikkoisemman polun.

 

Vauvan syntyessä todellisuuden imu vain vahvistuu. Uusista rooleista tulee totisinta totta. Synnytyksen kulku ja se, miten yhteinen taival vauvan kanssa  lähtee käyntiin, vaikuttavat naisen kokemukseen äitiydestä ja omasta seksuaalisuudesta. Kumppanin on samaan aikaan löydettävä oma uusi paikkansa. Mustasukkaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat luonnollisia, kunhan ne eivät kasva liian suuriksi.

 

Väsymys on vauvavuoden vihollinen numero 1. Stressi ja huoli rahasta, asunnosta tai työpaikasta voi painaa mieltä. Parisuhteen etsiessä uutta muotoa tarvitaan kärsivällisyyttä, mikä voi olla lähes mahdotonta väsyneelle mielelle. Vaikka vauva vie paljon vanhempien huomiota,  toisen huomioimista, arvostavaa puhetta ja hellyyttä ei saisi unohtaa. On ihan normaalia, että uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen vie aikaa.

 

Seksuaalisuuden saralla haasteita aiheuttaa yhteisen ajan puute. Spontaanin seksin aika loppui kuin seinään. Nyt tuo pieni nyytti määrää tahdin. Halujen eriparisuus vaivaakin monia kuten myös erilaisien tarpeiden sekamelska. Kumppani kaipaa esileikkiä, toinen vain pikapanon ja nukkumaan. Imetys voi olla aiheuttaa monenlaisia tunteita ja tuntua jopa syyltä haluttomuuteen. Ja bonuksena naiselle synnytyksestä sekaisin olevat hormonit! Ja bonuksen bonuksena keho, joka voi tuntua täysin vieraalta.

Itse kolmen lapsen äitinä haluan jakaa teille yhden parhaista ohjeista,  joka on auttanut minua pysymään järjissäni. Laura Saarikoski jalosti HS:n kolumnissaan Salamatkustaja bloggaaja Satu Rämön lainausta luoden termin ”neljän vuoden kuoleman laakso”:

 

”Kun neljä vuotta jaksaa tarpoa, vanhempien onnellisuus palautuu samalle tasolle, jolla se oli ennen lapsen syntymää.” Satu Rämö

 

Eli aika aikaansa. Juuri nyt sinusta voi tuntua siltä, että vaellat ”neljän vuoden kuoleman laaksossa”, joka muodostuu arjen raadollisesta monotonisuudesta. Se rasittaa ja miltei tappaa kaiken ihanan ja saattaa saada katumapäälle koko homman suhteen. Vaikka valoa ei näkyisi, se on siellä! Joten koita jaksaa sisko!

 

Seksuaalisuus ei lopu äitiyteen, vaan muuttuu läpi elämän ja mitä todennäköisemmin se vain syvenee . Voit lisää aiheesta postauksestani Seksuaaliterapeutin vinkit parisuhteen hoitoon pikkulapsiperheissä. <3

*Mikä sinulle oli äidiksi tulossa isoin muutos? Miten muutos näkyi seksuaalisuuden ja parisuhteen kannalta? Onko sinulla jotain hyvää vinkkiä tuoreille vanhemmille, jonka olisit itsekin halunnut kuulla.

 

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

*Kuvat Pixabay

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Rakas muisto Vauva-lehdestä

Kaupallinen yhteistyö Vauva-lehden kanssa.

 

Kun odotin esikoistani vuonna 2007, olin suoraan sanottuna aika pihalla raskaudesta ja äitiydestä. Olin vasta 21-vuotias ammattikorkeakouluopiskelija, enkä ollut ihan hirmuisesti vaivannut mieltäni vauva-asioilla. 

 

Raskaustesti tietysti muutti kaiken. 

 

Vauvan kasvaessa sisälläni tulevaisuus alkoi hahmottua hiljalleen. En kuitenkaan innostunut yhtään kaiken maailman kasvatusoppaista. Mikä oli jopa outoa, koska aina kun innostun jostain, suuntaan ensimmäiseksi kirjastoon.

 

Sain kuitenkin oman elämäni, tulevan opiskelijaäidin lottovoiton kirpputorilla. Löysin sieltä vuoden 2005 Vauva-lehden koko vuosi kerran. Hintaan 1 euro! Ihan loistodiili ja kiikutin pika-pikaa lehdet kassalle.

 

Muistan sen ilon, minkä lehdet toivat. Ne olivat tärkeä osa matkaani äidiksi. Luin Vauva-lehdet kannesta kanteen, useampaan kertaan ja prosessoin sitä, miten minulla ja pikkuisella elämä tulisi menemään. Niistä oli hyötyä, sillä vauvani syntyi jo raskausviikolla 31+4, enkä ehtinyt käymään yhdessäkään synnytys- tai perhevalmennuksessa. Tulin äidiksi yllättäen monessakin mielessä.

 

Jos sinä harkitset Vauva-lehden tilaamista itsellesi tai olet ystävä tai mummi niin se voi olla mitä mahtavin lahja odottajalle tai tuoreelle äidille. Olen minä myöhemmin lukenut kasvatusoppaitakin, mutta Vauva-lehti on pehmeä alku. Täynnä tietoa, vertaistukea ja se on rakkaudella tehty. Puhu muru suosittelee lämpimästi. <3

*Pusukuva on perhealbumista kesältä 2008 <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan. =)

You may also like
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Perhe
Millaisena äitinä sinut muistetaan
11 toukokuun, 2018
Hyvinvointi
Äitiyden ja muuttuvan seksuaalisuuden kohtaaminen
8 huhtikuun, 2018
Uncategorized

Viisi yötä poissa kotoa – Miksi koen lähdöstäni syyllisyyttä?

NYT! Minun vuoroni lähteä, sillä yleensä muru lähtee työmatkalle. Lähden ensi viikolla Maailman seksuaaliterveysjärjestön (WAS) konferenssiin Prahaan edustamaan Suomen Seksologista Seuraa. Olen ihan superinnoissani ja motivoitunut. Mutta. Syyllisyys on hiipinyt myös mieleeni.

 

Mistä kummasta tämä syyllisyys on tullut? Tätähän olen odottanut! Vaikeina hetkinä se on ollut unelma, jota kohti menen pikku hiljaa askel askeleelta. Jokainen pyykkikoneen läpi meno, lapsen kiukkukohtauksen rauhoittelu tai imetys ovat olleet askelia.

 

Suomen Mielenterveysseuran sivuilla syyllisyydestä sanotaan, että syyllisyyden tunteisiin kuuluvat häpeä, tunnontuskat ja katumus. Tunnistan heti tunnontuskat. Ne liittyvät vahvasti tulevaan työmatkaani ja ne tuntuvat kehossa asti. Välillä on melkein pahaolo, kun ajattelee liikaa tulevaa matkaa syyllisyyden kautta.

 

Edellisen kerran olin työmatkalla Berliinissä melkein kolme vuotta sitten! Se voi tuntua kaukaiselta, mutta aika on mennyt äkkiä äiti-hommissa. Tässä välissä olen ollut kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä enemmän ja vähemmän. Niin ja tehtiin me Samin kanssa Pannaan menemään kirjakin!

 

Järjellä ajateltuna voisin lähteä vailla turhia syyllisyyden tuskia. Tunteet eivät kuitenkaan aina järkeä kuuntele. Ikävä kyllä.

 

Siksi teen itselleni saman kuin jos pyydän asiakkaitani tekemään. Raakalista siitä – MISTÄ SYYLLISYYTESI JOHTUU? Sitten käyn listan läpi, katson jokaisen asian taakse ja mietin, mitä ne tarkoittavat. Mistä juuri tuo syyllisyyden tunne kumpuaa?

 

* Miten lapset pärjäävät?

* Miten muru jaksaa?

* Miten imetyksen käy?

* Pelko omasta ikävästä – mitä jos en osaa nauttia yksin olosta?

* Mitä jos minulla on liian kivaa?

 

Nämä asiat nousivat spontaanisti. Melkein nolotti kirjoittaa niitä. Miten ihmeessä lapset tai muru eivät muka pärjäisi ilman minua, totta kai he pärjäävät! Ajattelenko, että olen jotenkin korvaamaton? Tai imetys. Voisin olla jopa helpottunut, että se loppuisi luonnollisesti. Mutta samaan aikaan suren imetyksen loppumista jo etukäteen.

 

Pelko omasta ikävästä ja siitä nautinko yksinolosta, on tärkeä kohta listallani. Se on kuin huutomerkki. Tämän äidin on korkea aika lähteä pidemmäksi aikaa ja kauemmaksi kuin yhdeksi yöksi Turkuun. Minä tarvitsen äitinä, naisena ja vaimona varmuuden siitä, että riitän itselleni omana itsenäni. Haluan huomata, miten ihanaa on olla yksin.

 

Jos minulla on liian kivaa, niin mitä sitten?! Pahinta, mitä se voi aiheuttaa on onnellinen nainen, joka palaa työmatkalta kotiin perheensä luokse.

 

Listan teko auttoi minua. Tai oikeastaan koko tämän blogipostauksen teko. Koska on ihan turhaa kantaa harteillaan syyllisyyttä, joka ei ole tarpeen. Ensi viikolla varmaan kipuilen lähtöä hieman ja valutan kyyneliä laittaessani lapsia nukkumaan. Saatan myös voivotella, miten osaan nukkua ilman murua. Se on ihan ok.

 

Lauantaina kun lähden, lähden työmatkalle ilman taakkaa. Aion nauttia innostuksestani työtäni kohtaan, aamupaloista ilman lapsiperheen sirkusta, lounaista kiinnostavien työkollegoiden kanssa ja illalla voin nauttia lasin viiniä terassilla. 

 

Ikävä kotiin on sitä rakkautta, mikä saa minut hymyilemään ja rakastaan perhettäni vieläkin enemmän.  Ehkä pieni välimatka tekee meille kaikille hyvää. Avain on kaunis kaipaus. <3

 

 

*Oletteko te tunteneet syyllisyyttä työmatkalle tai lomalle lähtiessänne, jos lähdette ilman perhettä? Miten olette selättäneet syyllisyyden vai oletteko kantaneet siitä taakkaa mukananne matkalla?

 

*Laittakaa minulle ihmeessä hyviä vinkkejä syyllisyyden kanssa. Tai vaikka matkavinkkejä Prahaan. Toivottavasti ehdin edes pienen hetken kurkata, millainen Praha on kongressikeskuksen ulkopuolella. =)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Uncategorized

Suosittelen syliterapiaa kotisohvalla

Milloin olet viimeksi ollut kumppanisi sylissä? Tai kenenkään?  Sylissä, joka pitää kiinni niin, että voit täysin rentoutua. Voit tuntea olevasi turvassa ja rakastettu. Melkein kuin olisit pieni lapsi.

 

Muru tuli perjantaina kotiin melkein  viikon työmatkalta, mikä oli varmasti yksi syy minun sylipulaani. Sylissä olijoita oli kyllä riittänyt koko viikon, mutta itse en päässyt lataamaan akkuja murun turvalliseen syliin.

 

Sain kokea turvallisen sylin uudella tavalla lauantaina. Olin koulutuksessa. Meillä oli tehtävänä mennä parin syliin. Olla, rentoutua kuulostellen, miltä tuntuu puolin ja toisin.

 

Ahdistuin hetkellisesti ihan kamalasti ajatuksesta, että menen jonkun toisen syliin. Ensimmäisenä ajattelin, että painan aivan liikaa ja tuo mukava vieressä istuva nainen menee liiskaksi. Olenhan omasta mielestäni niin iso naiseksi. 

 

Pidin aluksi vierustoveriani sylissä. Hän uskalsi tulla ja siitä tuli lämmin olo. Tuntui hyvältä pitää toista sylissä.

 

Sitten tuli minun vuoroni. Hermostutti.

 

Hieman nolostellen parini kannustamana menin hänen syliinsä. Aluksi olin jäykkä kuin rautakanki. Parini kannusti rentoutumaan ja taputti hieman reittäni. Hetken päästä uskalsin päästä irti ahdistuksestani. Valahdin sylissä toisen pideltäväksi.

 

Miten ihanalta tuntui olla toisen sylissä! Toisen lämpö, syli, kädet, jotka vain pitävät minut suojassa kaikelta. Minulle tuli hirmuisen rakastettu olo. Ja kyllä. Tavoitin jollain tavalla myös sen pienen tytön itsestäni, joka oli ollut syliä vailla joskus.

 

Pikkulapsiperheen arjessa syliin tulijoita usein riittää. Tiettyinä vuosina tulee erityisesti äideille jopa syliahdistus. Sylissä on koko päivän joku. Illalla vielä kumppanikin kaipaa oman osansa.

 

”Nyt riittää, perkele!” äidin päässä vain jyskyttää.

 

Olen kuitenkin huomannut, että kyse voi olla myös siitä, ettei äiti itse pääse koskaan kenenkään syliin. Vain olemaan. Ilman seksuaalista viritystä.

 

Parhaimmillaan kumppanin kanssa on läsnä turvallinen sekä lohdullinen syli. Ja myös intiimi yhteys, johon kuuluu seksuaalinen virittäytyminen.

 

Kokemus syliharjoituksesta nosti myös kehostani muistot vuosista, jolloin olin yksinhuoltaja esikoiseni kanssa. Mieleeni muistui, kuinka kipeältä tuntui, että joka ilta katsoi yksin telkkaria lapsen mentyä nukkumaan. Yksin ilman toista aikuista. Kosketuksen puutteen synnyttämä tunne oli lähes fyysistä kipua, josta kirjoitin postauksessa Kosketuksen kaipuu viime vuonna.

 

Onko sinulla joku, jonka syliin voisit mennä?

 

Sylin ei tarvitse olla rakastetun syli. Kaikki yksinhuoltajatkin ovat oikeutettuja syliin. Silloin voi kysyä hyvältä ystävältä, saisiko olla hetken sylissä.

 

Jos sinulla syli, jossa voit vain olla, kokeile sitä. Laita läppäri kiinni, mene sohvalta aidosti toisen syliin ja tunne toisen lämpö. Pohdi sylissä olon jälkeen, miltä se tuntui. Miltä kehossasi tuntui.  Kerro se ”sylillesi”. Sitten vaihtakaa, todennäköisesti syli kelpaa myös sinun sylillesi.

 

Itse aion lasten mentyä nukkumaan ottaa murun kanssa syliterapiaa vähintään tupla-annoksen. <3

 

 

*Kommentteihin voi laittaa tunteita ja kokemuksia, mitä "syliterapia" postaus nostaa. Oletko sinäkin ollut äiti, minkä syli on ollut liiankin täysi? Muistatko jonkun erityisen hetken, kun toisen syli on antanut sinulle lohdun? Uskaltaako kumppanisi tulla sinun syliisi?

* Syli-harjoitus tehtiin psykoterapeutti, traumaterapeutti, seksologi ja tantraohjaaja Heidi Valasti järjestämässä Keho, liikkeet ja energia – workshop kehollisista menetelmistä koulutuksessa. Koulutus oli tarkoitettu seksuaali- pari – ja psykoterapeuteille. 

 

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Lisää lapsia vai kohti urahaaveita?

"Vain kesyt linnut haaveilevat. Villit lentävät." -Elmer Dictonius

 

Kuopus on jo kohta 1,5-vuotias ja minut alkaa vallata levoton olo. Tunne on tuttu. Vauva ei ole enää vauva. Olen ollut kotona taas jo lomaa pidemmän pätkän. Tosin tällä kertaa olen tehnyt töitä enemmän kuin koskaan ennen kotiäitiyden ohella.

 

Olo on ristiriistainen. Tunnemyrsky nousee horisontista. En tiedä kauanko, jaksan olla vielä kotona. Miten pystyn hoitamaan työni? Siksi laitoin haikeana kuopuksen päivähoitohakemuksen elokuussa. En tiedä toisaalta haluanko, että yhteinen kotona olo kuopuksen kanssa päättyy vielä. Ehkä tämä on viimeinen hoitovapaani.

 

On päiviä, jolloin tulevaisuus tuntuu ihan kirkkaalta. Kuopus menee hoitoon vuoden vaihteessa ja minä alan tehdä uraani. Tätä hetkeä olen odottanut pitkään! Ihanaa. Pääni on täynnä haaveita ja tavoitteita, suunnitelmia ja jo sovittuja töitä. Perheemme tuntuu juuri oikean kokoiselta ja palaset loksahtelevat kohdilleen. Eikö tämän näin kuulukin mennä?

 

Ei se ole kuitenkaan niin selvää. Ei todellakaan! On päiviä, jolloin minuun iskee valtava vauvakuume. Silloin en todellakaan halua luopua vauvatavaroistamme. Vauvanvaatteista luopuminen aiheuttaa edelleen kyyneliä ja samaan aikaan helpotuksen tunnetta. Huh.

Mitä jos sittenkin haluamme vielä yhden lapsen? Oliko tämä ”vauva-aika” nyt tässä? Tarvitseeko muru itselleen biologisen pojan? Eikö nyt kannattaisi tehdä vielä yksi eikä viiden vuoden päästä? Ei minun tarvitse kuin katsoa ystävieni facebook- ja instagramkuvia ihanista vauvamahoista tai vasta-syntyneistä, niin vauvan kaipuu täyttää mielen.

 

Kysymysten meressä on helppo velloa. Ei oikeaa vastausta taida kukaan minulle antaa.

 

Minun pitää löytää itsestäni vastaus ja puhua murun kanssa. Ja kyllä me olemme puhuneet. Faktaa on, että jaksamisemme on käynyt aika äärirajoilla jo kolmen kanssa. Tukiverkko voisi olla vahvempikin. Hoitoapua saamme entistä vähemmän, mitä enemmän meillä on lapsia. Neljäs lapsi on myös taloudellinen kysymys. Raha ei kasva puussa ja hoitovapaalla penniä venytetään kokoajan.

 

Fakta on myös, että olemme molemmat haaveilleet neljännestä lapsesta. Muru jakaa kaipuuni. En varmaan enää haaveilisi vauvoista, ellei muru olisi niin hyvä ja upea isä. Ja samaan aikaan ihana mies minulle. Varsinainen pirulainen tuo muruni, kun aiheuttaa vauvakuumetta!

 

Ura. Minun urani ja haaveeni. Aion perustaa seksuaaliterapiayrityksen. Terapiapalveluita ja luentoja, kaikkea en edes vielä tiedä. Haluan tehdä tätä, mistä pidän, mitä rakastan. Sitä sanotaan intohimotyöksi. Blogia jatkan, totta kai. Minun ja Samin kirja tulee ulos ensi keväänä. Teemme siitä hyvän ja myyvän kirjan. Haluan tehdä tulevaisuudessa lisääkin kirjoja. Ehkä oman radio- tai tv-sarjan? Saahan sitä haaveilla! Mutta en halua vain haaveilla vaan haluan toteuttaa ne.

 

Huomaan jo nyt, miten innoissani olen haaveistani. Ne ovat niin kauan pyörineet mielessäni. Ja nyt ne pääsevät pikku hiljaa pinnalle. 

Haluan myös opiskella lisää. Psykoterapiaopinnot ovat suunnitelmissani. Täytyy vaan säästää hieman rahaa.  On paljon asioita, jotka kiinnostavat ja joista haluan tietää lisää. Pienempiä koulutuksia tulee varmasti käytyä. Haluan laajentaa osaamistani ihmisestä kokonaisuutena.

 

Välillä iskee valtavat pelot ”tuleeko tästä mitään” tai ”pystynkö tähän”. Saanko ikinä tienattua palkkani itse yrittäjänä? Silloin olen kuin jänis, jonka tekee mieli työntää päänsä pensaaseen. Mietin, että jos palaankin vain tekemään yhteisöpedagogina nuorisotyötä. Ei. Ei. Ei. Niin sanoivat työnohjaanikin. Nyt pitää uskoa unelmiin ja alkaa tehdä töitä rohkeasti! Ei vain haaveilla vaan siirtyä toteuttamaan.

 

Pitää uskaltaa ajatella suuresti ja ottaa riskejä. Muuten valitan mummuna: ”Kun en silloin tehnyt, mistä haaveilin… Olisin ollut onnellisempi.” Yritän opetella sietämään epävarmuutta tulevasta ja nauttimaan itse matkasta. 

 

Olen aina tavoitellut asioita, mitkä voivat tuntua hulluilta. Liian isoilta. Olen silti saavuttanut niitä kovaa työtä tekemällä ja hippusella onnea. En usko, että tässäkään mitään oikotietä on. Töitä on hirmuisesti vielä edessä, pettymyksiäkin mutta myös onnistumisia. Muru on luvannut olla tukenani. Ja minä hänelle. Se antaa voimaa.

 

Haluan kokeilla luoda itse itselleni unelmatyöpaikan! Nyt se on sanottu ääneen. Se ei ole enää vain haave. Minulla on tavoite, jota kohti olen lähdössä. =)

You may also like
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Hyvinvointi
Kohti omaa – oma seksuaaliterapiavastaanotto
3 marraskuun, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Uncategorized

Ina Westmanin Syliin-kirja lohduttaa äitejä – osallistu kirja-arvontaan!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Syliin-kirja avaa upeasti tulevan äidin tunnemyrskyä aina siihen hetkeen, kun lapset ovat jo isoja ja pärjäävät omillaan. Se ei maalaa ruusunpunaista arjen todellisuudesta poikkeavaa myyttiä ihanasta äidistä, vaan avaa todellisuuden karun kauneuden. Ina Westman tekee äideille palveluksen kirjoittamalla näin rohkeasti ja suoraan vaikeistakin asioista.

 

Aloin ahmia tätä kirjaa ensimmäisistä sivuista lähtien. Tein varmaan jonkin sortin uuden ennätyksen, kun luin koko kirjan vajaassa kolmessa päivässä. Se on kova suoritus kolmen lapsen äidille ja hurraahuuto Syliin-kirjalle. Tällaisella ahmimisella kirjan on oltava koukuttava!

 

On hirveän tervehdyttävää lukea äitiyden vaikeista tunteista, kun itsekin on keskellä kaaosta säännöllisesti. Vaikka kuinka artikkeleissa ja blogeissa annetaan lupa äideillekin väsyä, tämä on eri asia.

 

Westman kirjoittaa kirjan äidit niin lähelle, että he ovat melkein äitituttujasi perhekerhosta. Et kuule vain hetkeä heidän elämästään, vaan kuljet näiden naisten rinnalla reilut 200 sivua. Kirjan luettuasi, mietit mitenköhän kirjan äideillä menee nyt. ”Pidettäiskö naisten ilta ja puhuttaisi asiat halki?”

Kirjan äitien ja naisten tullessa iholle, tuntuu, että myötäelää heidän elämäänsä. Heidän kipunsa, surunsa, onnensa ja halunsa tulevat käsin kosketeltaviksi. Kyyneleet valuivat useaan kertaan pitkin poskiani ja tuli tarve jakaa tekstin nostattamat tunteet murun kanssa. Tuli tarve päästä lohdutettavaksi, kun samaan aikaan olisi halunnut lohduttaa kirjan väsynyttä äitiä.

 

Nauroin myös ääneen tuntien ilon tarttuvan kirjasta. Hymyilin leveästi ja ilkikurisesti! Nyökyttelin. Tunnelmat vaihtuivat hienosti eikä minua haitannut yhtään pieni rönsyily. Kun kuulin, että Westman on kirjoittanut tätä myös kotona lasten nukkuessa päiväunia, hän sai kaiken anteeksi. Kumpi onkaan tärkeää, hieno yhtenäinen tarina – vai upea autenttisuus? Minä valitsen ehdottomasti jälkimmäisen.

 

Olen sitä meiltä, että tämä voisi olla osana äitien ”pakollista” lukupakettia. Se kuuluu samaan kastiin Pauliina Suden Ruuhkavuosi-kirjan ja Eve Hietamiehen Yösyöttö-kirjan kanssa. Äidiksi tulo, äitiys ja pikkulapsiperheen parisuhteen hoito ovat jotain, mitä ei perinteisistä oppaista voi lukea. Syliin-kirja kuuluisi äitiyspakkaukseen!

 

”Äitikirjoista” voi oppia ennen kaikkea armollisuutta itseä kohtaan tarinan avulla. Lempeyttä omaa parisuhdetta kohtaan. Ne tekevät myös armollisemmaksi muita äitejä kohtaan. Tarinat tunnetusti lisäävät ihmisen empatiakykyä. Jos vaikka me äidit arvostelisimme vähemmän toinen toisiamme?

Kumppanisi ei todennäköisesti lue niitä, mutta hänelle voi sohvalla lukea pätkiä, jotka ovat hänen erityisen tärkeää ymmärtää. Kuten Westman hyvin opettaa, älä soittele kotiin ja herätä nukkuvaa äitiä työjuttujesi takia. Tunsin melkein omankin raivon nousevan, tuon herätetyn äidin puolesta.

 

Syliin-kirja ravistelee reippaalla kädellä myös pikkulapsiperheen parisuhdetta. Se ei ole helppoa vaihe – sen kaikki tietävät. Mutta, Westman menee syvemmälle, kun nainen hullaantuu nuoremmasta miehestä ja löytää taas seksuaalisuutensa. Eihän kukaan toivo, että pettäminen nostaa suhteen uuteen nousuun, mutta niinkin voi käydä.

 

Seksuaaliterapeuttina olen iloinen, että Westman uskaltaa puhua seksuaalisuudesta ja naiseuden kadottamisesta sekä uudelleen löytämisestä. Uskon, että moni äiti nyökkäilee näissä kohdissa.

 

Olen monta kertaa kirjan lukemisen jälkeen pohtinut lopussa ollutta kohtausta, jossa pahimmat ruuhkavuodet ovat jo ohi yhdellä perheellä. Sillä nyt kun on myrskyn silmässä, on vaikea muistaa, että tämäkin on vain vaihe. Se lohduttaa. Ja muistuttaa, että lapset huutavat vain hetken näin intensiivisesti ”Äitii!!!”.

 

En edelleenkään tiedä, miten Westman sen teki. Mutta hän onnistui antamaan minulle Syliin-kirjallaan toisen äidin ymmärtävän katseen ja halauksen sanojen voimalla. Suosittelen lämpimästi tätä. Kiitos Ina.  <3

 

*Arvon blogissani kolme ihanaa Ina Westmanin Syliin-kirjaa. Joten jos innostuit kirjasta, osallistu arvontaan ja kokeile onneasi. Ainahan kirjan voi antaa vaikka ystävälle lahjaksi.

Säännöt ovat helpot. Kerro kommentissa joku hetki äitiydestä, mikä on jäänyt mieleesi. Tai jos et ole vielä äiti, kerro joku muisto omasta äidistäsi tai ajatuksia millainen äiti sinusta tulee.  Muista myös laittaa erottuva nimimerkki ja kirjoita se itsellesi muistiin. Suosittelen jättämään sähköpostiosoitteesi, koska se auttaa voittajan tavoittamisessa. Arvonta alkaa NYT ja loppuu ensi viikon sunnuntaina 25.9. klo 23:59. Ilmoitan kolme voittajaa täällä blogissa. Onnea kaikille arvontaan! =)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
30 toukokuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Uncategorized

Marjan ja Samin seksisuhde osa 16

Huoleton muuttuu huolehtimiseksi. Ei ole enää vain minä ja sinä. Alkaa valmistautuminen elämän isoimpaan seikkailuun, jonka jälkeen, mikään ei ole niin kuin ennen.

 

Toisesta tuli äiti. Yksin. Toisesta tuli isä. Yhdessä.  

 

Marja: Mitä tapahtui, kun rakkauden valmennuskurssi oli käyty, hengailut loppuivat ja suuntasit elämässä eteenpäin?

 

Sami: Mä olin kuin tuulen liikuttama lehti ja tuuli vei minut seuraavaan parisuhteeseen. Halusin kiivaasti jäädä johonkin kiinni. Saada elämään pysyvyyttä ja turvaa. Alkaa rakentaa jotain ympärilleni. Jotain, joka olisi enemmän pysyvää kuin kaikki aikaisempi. Muutettiin nopeasti yhteen. Perustettiin koti. Alettiin suunnitella häitä. Kaiken muun lisäksi sisältäni alkoi kuoriutua isä.

 

Elämä meni askel kerrallaan eteenpäin. Kerrostaloasunto muuttui rivitaloasunnoksi. Oli puhetta koirasta. Aamu alkoi kello seitsemältä ja ilta päättyi  ennen yhtätoista. Elämä alkoi saada rytmiä. Tuli suunnitelmia, joita kohti mennä.

 

Kaiken uuden sisällä pysyi vanhakin elämä vahvana. Kuljin kohti arkea ja rutiinia, mutta tietoisesti halusin myös rikkoa niitä. Jos arki meni liian turvalliseksi, tuli halu rikkoa sitä jollakin tavalla. Enkä tarkoita hajoittavalla tavalla, vaan pyrin ainakin toteuttamaan rutiinien rikkomista niin, että se olisi vain piristävää. Halusin samaan aikaan elämääni jotain aivan uutta, mutta samalla en ollut vielä valmis päästämään irti vanhasta.

 

Sami: Miten sinun romanttinen elokuva jatkui kauniin alkukohtaamisen jälkeen?

 

Marja: Se oli alusta asti tunteiden paloa. Intohimo näytteli pääosaa, sivuosissa oli rakkaus, viha ja mustasukkaisuus. Me mentiin kovaa ylämäkeen ja seuraavana päivänä alamäkeen. Elämä oli melkein hengästyttävää jopa niin, että se välillä ahdisti. Sitten taas joku outo voima imaisi mut, kun tuo mies puhui hetken kauniita ja suuteli sen jälkeen läpi yön kunnes annoin kaiken anteeksi.

 

Se taisi olla sitä kuuluisaa vaarallista rakkautta. Erityisen vaarallista siitä teki mustasukkaisuus, mikä oli kuin myrkkyä. Silti syksyn tullen, me muutettiin yhteen. Mä olin saanut opiskelupaikan Mikkelistä ja mies seurasi mua. Hetken oltiin niin ihanaa kotileikkiä, kunnes homma meni entistä hullummaksi.

 

Marja: Sä olit kahden maailman välissä. Valitsitko uuden ja turvallisen elämän vai palasitko vielä vanhaan vähän turvattomaan?

 

Sami: Kyllä mä valitsin turvallisemman elämän. Se tuntui hyvältä. Oli vakituinen työpaikka. Se oli syy tai pakko herätä aamulla. Oli vakituinen suhde. Se herätti halun miettiä tulevaisuutta enemmän kuin päivän tai viikon päähän. Oli vakituinen saunavuoro. Oli vakituinen sulkapallovuoro.

 

Ensimmäistä kertaa elämässä kaikki asiat olivat vain hoitamista vaille valmiina. Toisinaan se aiheutti pelon ja kauhun sekaisia tunteita. Ajatuksia, että rakentaako sitä vapaaehtoisesti muuria itsensä ja elämän välille. Eikä niissä ajatuksissa mitään väärää ollut.

 

Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitääkin toisinaan pohtia sitä, että elääkö elämää, jota haluaa elää. Koska helposti käy niin, että luulee elävänsä haluamaansa elämää. Minulla oli tunne, että suunta johon olin menossa oli oikea. Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin rakentaa tulevaisuutta pala kerrallaan.

 

Sami: Mitä Mikkelissä ollessa tapahtui? Olit vieraassa kaupungissa. Kaukana kaikesta. Alkoiko todellisuus lyödä kasvoille?

 

Marja: Ei me vaan osattu olla yhdessä. Mulla oli valtava palo elää opiskelija elämää, tutustua uusiin ihmisiin ja uuteen kaupunkiin. Koripallokin tuli taas elämään ja tuntui, kuin olisin tullut kotiin koripallohallissa. Meidän kodin seinien sisäpuolella ilma oli kuitenkin sakea epäilyistä, painostuksesta, epämääräisestä pelosta ja salaisuuksista. Ehkä siksi oli ihanaa hengittää kodin ulkopuolella.

 

Nyt kun katson tuota aikaa, näen nuoren naisen vieraalla paikkakunnalla täynnä elämän iloa. Suhde, jota kutsuin parisuhteeksi oli kuin rautapallo jalassani. Se piti minut otteessaan, eikä antanut minun ikinä mennä ilman painolastiaan. Silti minä tein siitä rautapallosta niin kovin rakkaan, että annoin sen satuttaa ja kutsuin sitä siltikin rakkaudeksi. Pelkäsin ottaa ohjat omiin käsiini ja olla taas yksin.

 

Marja: Millainen tulevaisuus noista paloista muodostui? Oliko se sitä elämää, mitä halusit elää?

 

Sami: Kyllä se siihen kohtaan riitti helposti. Palapeli oli vain yhtä palaa vailla. Se pala alkoi kasvaa vaimoni vatsassa. Minulla oli yhdeksän kuukautta aikaa muuntautua isäksi. Ystävä, joka oli tullut vajaata vuotta aikaisemmin isäksi alkoi opastaa minua, että lapsen tultua elämä muuttuu tyystin. Mikään ei ole kuin ennen ja minkään ei edes halua olla kuin ennen. Hän sanoi nukkuneensa kuukauden ajan kaksi tuntia yössä, mutta näytti siitä huolimatta onnelliselta ja levolliselta.

 

Yhdeksän kuukauden kuluttua minusta kuoritui isä. Oli lokakuu. Kello löi kuusi illalla. Lapsi makasi pienenä ja hentona äitinsä rinnoilla. Minun sisälläni liikahti pala, joka ei ole liikahtanut vieläkään paikoilleen. Se oli se palapelin puuttunut pala, joka on määritellyt elämäni tuosta hetkestä eteenpäin ja tulee määrittelemään elämäni loppuun asti. Pala, joka jo itsessään saa tämän maailman kauniiksi.

 

Sami: Uskalsitko lopulta ottaa ohjat käsiisi ja tehdä ratkaisun?

 

Marja: Elämä antoi mulle yllätyksen. Oudolle väsymykselle löytyi syy ja testiin ilmestyi kaksi palloa kylmänä helmikuisena perjantaina. Tuo hykerryttävä, ihmistä vavisuttava yllätys sai mun päässä asiat järjestymään. Raivasin yllätykselle turvallisen pesän, jossa minun oli hyvä olla ilman, että minua määrättiin.

 

Kävin sen kevään terapiassa, tapasin lastenvalvojaa, tutustuin neuvolaan ja kasvatin onnellisena mahaani. Olin halunnut äidiksi pikku tytöstä asti. Uhosin aina, että haluan nuorena äidiksi. Ennen kuin sain pienen yllätyksen käsivarsilleni, elämä yllätti vielä kerran. Se melkein kysyi haluatko varmasti tulla äidiksi ja ottaa vastuun toisen ihmisen elämästä? Minä halusin, joka solullani.

 

Synnytin kesän kuumimpana päivänä lokakuisen vauvani, kaksi kuukautta liian aikaisin. Koko synnytyssali hiljeni ja sitten kuului pieni vaikeroiva vauvan itku. Kaikki tapahtui nopeasti, vauvaa näytettiin ja sitten se vietiin vauva-teholle. En osannut itkeä. Katsoin vain turtana synnytyksessä mukana ollutta äitiäni. Vauvani ei ollut enää kohdussani, mutta sylinikin oli tyhjä. En halunnut lähetellä viestejä vauvani syntymästä, koska en tiennyt sainko olla onnellinen. En tiennyt edes olinko äiti.

 

Vasta neljän päivän päästä sain tuon pienen, puolentoista kilon ihmistaimen syliini ja lupasin rakastaa häntä aina vaikka minua pelotti. Sillä hetkellä minusta tuli äiti. <3

 

Onko elämässä olemassa oikeaa hetkeä tulla vanhemmaksi? Tai eihän sitä saa edes valita. Se hurja lottoarvonta, missä me olemme ihmisinä edelleen luonnon armoilla. On olemassa toivottuja, kaivattuja, vahinkoja ja yllätyksiä – monenlaisia tapoja tulla raskaaksi. Se pieni ihminen, mikä meille suodaan on meille kuin peili elämästämme. Se karistaa kaikkivoipaisuuden meistä avaamalla suunsa leijonan karjaisuun kerta kerran jälkeen. Sillä on taito löytää heikkoutesi ja opettaa sinulle lisää, jos suostut oppimaan. Pieni ihminen raivaa sydämeesi merkin, joka on kuin tatuoitu sinuun iäksi. Enää vain sinun tulee antautua rakkaudelle, hoivata ja pian taas päästä irti. 

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvatus suojelee lasta
4 syyskuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Uncategorized

Minäkin olen tärkeä osa 2 – kampaajalla muutun taas kuningattareksi

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Olin kaksi viikko sitten kampaajalla. Rakastan kampaajalla käyntiä. Se on minulle tärkeää hemmottelua ja itsestä huolenpitoa arjen hulinan keskellä. Opin kampaajalla käynnin äidiltäni jo lapsena. Hänelle oli tärkeää päästä kampaajalle ja siihen liittyi jotain sellaista, mitä pieni tyttö ihaili. Äiti tuli aina kotiin niin hymyilevänä ja iloisena.

 

Poikani synnyttyä tajusin paremmin, miksi äidit aina hehkuttavat kampaajalla käynneistään toisilleen. Kampaajalla käynti antoi minulle kaksi tuntia aikaa hengähtää, lukea naisten lehtiä ja jutella ystävän kanssa. Ja kun lähden, tukka on hyvin ja olo on uudesti syntynyt.  Olin jollain tavalla enemmän taas minä, enkä vain äiti. Uskalsin katsoa taas peiliin, enkä nähnyt vain likaista tukkaa ja tummia silmänalusia.

 

Vuosien varrella olen käynyt kampaajalla eikä se aina ole ollut rentoutumista. Joskus olen tullut itku kurkussa takaisin kotiin. Tukkani on ollut joskus vihertävä, kerran harmaa ja se on poltettu pilalle. Onneksi nuo vuodet ovat takana. Silloin olin niin nuori, etten uskaltanut sanoa kampaajalle, mitä toivoin. Olin vain hiljaa ja nielin pettymykseni. Rentouduinko? No en todellakaan.

 

Hyvän kampaajan löytäminen on kuin löytäisi uuden ystävän. Se ei ole helppoa. Minä löysin sattumalta uuden hyvän kampaajan ”hovikampaajani” jäätyä äitiyslomalle. Ensimmäisellä kerralla jännitti istua Piian tuoliin, mutta lopputulos oli mahtava. Olin niin innoissani ja onnellinen. Tiesin löytäneeni uuden ystävän. Luottamus löytyi väliltämme pikku hiljaa. Hän ymmärsi, mitä toivoin ja antoi päättää. Paikka oli ihana, rauhallinen ja viihtyisä. Oli hyvää kahvia, musaa ja herkkuja. Jäin odottamaan ensimmäisen kerran jälkeen jo seuraavaa käyntiä.

 

 

Kampaajan kanssa onkin tärkeää, että luottamus saa syntyä rauhassa. Ensimmäisellä kerralla kannattaa olla esimerkiksi kuva mukana. Päälle kannattaa laittaa lempivaatteet, jotta kampaaja näkee sinun oman tyylisi. Kaikki mikä tulee mieleen, kannattaa sanoa ja aina kannattaa kysyä, jos jokin asia vaivaa.

 

Hyvä fiilis syntyy monista asioista. Totta kai kampaajan taidot ovat tärkeät, mutta myös tapa olla ja ajatella maailmasta. Mistä ihmeestä puhuisin, jos ajattelisimme kaikesta aivan eri tavalla? Yhteiset näkemykset lisäävät myös luottamusta. Piia osasi heti kysellä oikeita kysymyksiä ja vaati minua kertomaan toiveeni. Hän osasi antaa tilaa. Puhuimme hiusten lisäksi perheasiat, vaatehankinnat ja tyttöjenillat läpi. Ehkä menisimme joku kerta nauttimaan kuoharilasilliset perjantain viimeisen ajan jälkeen.

 

Halusin dokumentoida käynnin, jotta tekin lukijat näkisitte, mitä tapahtui. Toivon paljon vaaleita raitoja ja hyvää leikkausta. Tykkään siitä, että tukassani on useita vaalean sävyjä. Kokeilimme myös vaaleille hiuksille sopivaa Olaplex-hoitoa, mitä ystäväni oli suositellut.

 

Oli jännä nähdä, miten ”uusi tukka” muutti koko ilmettäni. Se myös tuntuu erilaiselta ja uusi Olaplex-hoito teki hiuksista heti jotenkin paksumman oloiset.  Sävy oli hyvä, luonnollinen ja sopii ihonväriini. Tykkään aavistuksen kylmästä vaalean sävystä. Piia laittoi siihen hyvä pohjan, koska olimme seuraavana päivänä lähdössä Tampereelle humputtelemaan. Halusin olla reissussa kauniina ja ilman turhaa tukkapaniikkia.

 

 

Saatan huomata kampaajan käyntien välillä, että tukkani on ollut viikon löysällä nutturalla vain koska, en ehdi tehdä itselleni mitään. Kampaajalla käynnin jälkeen haluan pitää hiuksia auki ja huomaan, miten hyvä olo itsestä huolehtimisesta tuleekaan. Oli niin kiva ottaa itsestä kuviakin!  

 

Ensi kerralla kun sinulla on sopivasti muutama ylimääräinen lantti taskussa, panosta se itseesi. Hemmottele itseäsi ostamalla joku ihana palvelu, mikä rentouttaa ja tekee olon hyväksi. Jokainen äiti on hemmottelunsa ansainnut ja oman elämänsä kuningatar. <3

 

*Suurkiitokset vielä uusi hovikampaamoni Salon Helin by Piia. Jos haluat Piian asiakkaaksi löydät tämän ihanan kampaamon Helsingistä Töölön sydämestä. Heitä suosittelen ilolla kaikille niin aikuisille kuin lapsillekin. Meidän lapsetkin käyvät Piialla.

You may also like
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
9 tammikuun, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Perhe
Millaisena äitinä sinut muistetaan
11 toukokuun, 2018
Close