Tag

ihastuminen

Uncategorized

Pettämisen pelko

” Pahinta on tämä masennus, jonka pettäminen sai aikaan. Nyt syön masennuslääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia, että pystyn jotenkin toimimaan. Hajosin ihan kokonaan ja tuntui että elämältä meni pohja. Töissä kaikki menee päin persettä. Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja olen uskonut ja luottanut mieheeni kuin kallioon. Ja valetta kaikki.”

(Suora lainaus vauva.fi -keskustelupalstalta)

 

”Olen ihan rikki repäisty :'( . Meillä on 2lasta ja tuntuu että pää halkeaa. Muutama vuosi sitten mies petti ollessani raskaana ja terapioiden ja muun ulkopuolisen avun kanssa pääsimme siitä yli. Mies oli niin katuvainen ja vannoi ettei tee toiste enää ikinä koskaan milloinkaan….ja minä hölmö uskoin.”

(Suora lainaus anna.fi -keskustelupalstalta)

 

Onko pahempaa se, ettei tiedä pettämisestä? Vai se että saa toisen rysän päältä kiinni? Tai mitä jos on aavistellut jo pitkään, mutta toinen ei ole myöntänyt mitään? Pelkäätkö perheen hajoamista?

 

Kun kumppani pettää. luottamus kumppaniin murskataan. Usein tieto tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Äsken kaikki oli vielä ihan hyvin ja sitten mikään ei ole enää hyvin. Pettäminen saattaa johtaa myös eroon, jolloin menettää vielä enemmän.

 

Petetyllä on edessään usein kriisi. Kaikkonen (2016) mainitsee kirjassaan Uskottomuus – syyt ja seuraukset, että uskottomuuden aiheuttama kriisi voi olla jopa samanlainen traumaattinen kriisi kuin väkivaltainen tai hengenvaarallinen kokemus. Erityisesti pienten lasten äidit kokevat petetyksi tulemisen traumaattisena.

 

Olen pitkään jo pohtinut pikkulapsivaiheen uniikkia luonnetta ja sen haastavuutta. Parisuhde joutuu erityiselle koetukselle, jonka olen tuntenut itsekin. Toisinaan olen pelännyt, että muru pettää minua. Olenhan ollut vain ”hompsuinen” ja väsynyt kotiäiti useamman vuoden.  Muru varmasti löytäisi jonkun paremman, on joku pikku piru huudellut olkapäälläni.

 

Murun työmatkat ovat ehdoton kipupisteeni. Tiedän ammattini takia, että työmatkoilla petetään todella paljon. Tieto on lisännyt tuskaani ja mieli on maalaillut rumia kuvia. Olen peloissani syytellyt, raivonnut, itkenyt ja huutanut. Toisinaan esittänyt, että ei tässä mitään.

 

Onko se auttanut? Ei. Se mikä on auttanut on ollut puhuminen ja peiliin katsominen. Olen yrittänyt puhua peloistani ja miettiä, mistä ne pelot todella kumpuaa.

 

Kamalinta mielestäni olisi, että minä en tietäisi mitään ja muut tietäisivät. Että olisin tyhmä. Naiivi.

 

Olen nyt paljon haavoittuvaisempi kuin aiemmin. Olen murun kanssa antanut itsestäni paljon enemmän kuin kenellekään muulle. Kun toisen päästää katsomaan syvintä minää, voi toinen myös satuttaa kovempaa. Ja meillä on kolme lasta. Pelissä on paljon!

Kirjoitin postauksen Pettämisen helppous – baarit pehmentää sopimuksia viime syksynä, koska on tärkeää puhua suhteen rajat selviksi. Ja se ei riitä, että puhuu kerran. Suhteen sääntöjä täytyy päivittää vuosi toisensa perään. Ja erityisissä elämäntilanteissa vieläkin useammin.

 

Esimerkki 1. Mitä teemme, jos edessä on puolen vuoden kuiva kausi? Se voi johtua raskaudesta, synnytyksestä, työmatkasta tai jostain ihan muusta syystä. Riittääkö itsetyydytys ja porno? Häiritseekö ne jo jompaakumpaa? Voiko toista tyydyttää muilla tavoin kuin vain yhdynnällä? Vai saako olla muita kumppaneita?  Voiko toista vaati odottamaan?

 

Esimerkki 2. Suhteessa on jo pidempään ollut hiljaisempaa. Toinen ei välttämättä huomaa edes, toinen kaipaa läheisyyttä ja huomiota arjen keskellä. Huomiota kaivannut puoliso tapaa hurmaavan ihmisen harrastuksen kautta. Samaan aikaan tyytymättömyys kasvaa omaa suhdetta kohtaan. Hän ihastuu. Voimmeko puhua tästä hämmentävästä tilanteesta? Etäännymmekö vai voimmeko lähentyä uudelleen?

 

Nämä keskustelut todennäköisesti eivät ole helpoimpia, mutta vievät eteenpäin. Jos patoatte tunteet ja kysymykset, olette kuin tikittäviä aikapommeja. Kumpi mahtaa pamahtaa ensin? Ja miten?

 

Pienten lasten vanhemmat ovat kovan rasituksen alla ja alttiita pettämään sekä tulemaan petetyksi. Jos yhteyden kumppaniin on kadottanut, voi yhteyttä ja läheisyyttä lähteä turhaan etsimään toiselta ihmiseltä. Se voi tarkoittaa myös omistautumista työlle tai kodille rakkauden kustannuksella.

 

Kaikkosen (2016) kirjassa joku haastateltavista sanoi: ”En ihastunut toiseen, vaan siihen että toinen ihastui minuun.”  Tämä lause tiivistää minusta ruuhkavuosia elävän vanhemman rakkauden kaipuun. Voisiko kumppanisi ihastua sinuun uudelleen? Voisiko hän hurmata sinut uudelleen?

 

On hyvä kysyä, mitä minä tarvitsen. Mitä me tarvitsemme. Mitä me voimme tehdä. Pettäminen satuttaa niin paljon toista, että ennen kuin sille tielle lähtee kannattaa kääntää muut kivet.

 

Missään ihmissuhteessa, et pääse ilman ongelmia eteenpäin. Jos kaipaat jotain, PUHU kumppanillesi. Tulkaa vaikka terapiaan yhdessä miettimään, miten voisitte mennä yhdessä eteenpäin. Menkää parisuhdeleirille. Älkää luovuttako liian helposti houkutusten edessä, vaan opetelkaa nauttikaa elämästä yhdessä. <3

 

 

*Kirjallisuus: Anneli Kaikkonen Uskottomuus – syyt ja seuraukset (2016) 

*Voit jakaa omia ajatuksia peloistasi liittyen pettämiseen tai pettämisen kokemuksen. Muistattehan, että aihe on arka ja jokaisen kommentti on arvokas. Kunnioitetaan toinen toisiamme.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
24 marraskuun, 2019
Uncategorized

Rakkauskirje vuodelta 1998

Olen äitini kanssa käynyt läpi vanhoja laatikoita, joissa on kirjeitä vuosien takaa. Löysin tämän suloisen rakkauskirjeen Turussa asuneelta nuorelta mieheltä, johon ihastuin koripalloturnauksessa 13-vuotiaana. Hento rakkaus jatkui lankapuhelimen avulla Karkkilan ja Turun välillä muutamia kuukausia, mutta hiipui kesäloman alettua.

 

Silti vieläkin tämä kirje saa minut hymyilemään ja muistamaan, miten korviani myöten ihastunut olin. Olkoon tämä kirjoitus omistettu kaikille nuoruuden kevyille, mutta niin intensiivisille ihastuksille. Omille ja muiden lapsille, jotka haaveilevat nytkin ihastuksen kohteestaan. Ei anneta rakkauskirjeiden hävitä maailmasta. <3

 

 

RAKKAUSKIRJE                17.4.1998

 

Sää et sit kato niitä Karkkilan poikia paitsi ehkä pikkuveljeäs.

 

Mä kirjoittelen nyt Makken luona. Koska mun pikkuveli harjoitteli ruotsia. Ei tänne olisi pitänyt tulla, koska Makke räyhää täällä mutsilleen ja aikoo lähettää kirjeen Riikalle. Sähän pidät Makkesta NIIN paljon. Musta tuntuu, että sä et voita mua juoksussa. Paitsi et sä oot niin kaunis ja mä häviän aina kauniille naisille. Nyt Makke aikoo myös lähettää hänen valokuvasa Riikalle. Sä oot vakussa kauhean pienen näköinen (paitsi pituudelta.). Enkä mä oo katellu Turun tyttöjä, koska ne ei ole niin kivoja, kauniita ja viisaita kuin sä. Kesällä mä sitten pyörittelen sua koripallossa. Sori vaan mutta mä en ole löytänyt hyvää valokuvaa itsestäni. Koulussa otetusta kuvasta tuli ihan huono. Tässä koulun alkamis- ja loppumisajat:

Maanantai: 8-15               Torstai: 9-16

Tiistai: 8-15                       Perjantai: 9-13

Keskiviikko: 8-14

 

Mulla tuli aika paljon kirjoitusvirheitä.

 

Hyvää yötä ja Pusi Pusi.

 

Toivoo: TPT

 

 

 

*Onko sinulla tallessa rakkauskirjeitä vuosien takaa? 

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
24 helmikuun, 2019
Hyvinvointi
Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen
9 tammikuun, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
3 kesäkuun, 2018
Close