Puhu muru - Page 3 of 27 -

Loppu karvanpoistorumballe – ihokarvojen laserointi

28 tammikuun, 2019

By

*Kaupallinen yhteistyö Siluettin kanssa

Ikuinen karvataisto on ollut osa elämääni siitä asti, kun karvat alkoivat kasvaa murrosiässä. Olen kokeillut ”kreikkalaisiin karvoihini” sheivaamista, vahausta, sokerointia, epilaattoria ja jopa nyppimistä pinseteillä. Uuu, mitä kidutusta se on ollut paikoin… Karvat ovat saaneet myös välillä kasvaa villeinä mutta olen huomannut, ettei se ole juttuni.

En suoraan sanottuna halunnut edes tietää paljonko olen laittanut rahaa karvanpoistoon, kunnes rahankäyttö ja aika alkoivat mietityttää todenteolla. Olisiko olemassa muukin vaihtoehto?

Viimeiset puolitoista vuotta olen käynyt sokeroinnissa säännöllisesti eri kosmetologeilla noin 6 viikon välein. Syy miksi siirryin sokerointiin oli aikaongelma ja ihon ärtyminen. Sheivaaminen ärsytti ihoa, ja karvat kasvoivat pian takaisin, sheivaaminen piti toistaa kerran pari viikossa. Rahaa kainaloiden, pimpin ja säärien sokerointiin on mennyt 110e – 150e per kerta. Karvat eivät kuitenkaan kasvaa ”synkassa”, mikä on aiheuttanut lisäkäyntejä. Karvat onneksi pysyivät hyvin pois noin 3-4 viikkoa.

Karkeasti laskettuna rahaa on mennyt viimeisen puolentoista vuoden aikana noin 1500e ja todennäköisesti enemmän. Aika hurja määrä rahaa! Silti karvat vain kasvavat, vaikka ovatkin hieman vähentyneet. Eli sokerointiin olisi mennyt rahaa jatkossakin, lisäksi tulee vielä joka käyntikerran kipu, sisäänpäin kasvaneet ihokarvat ja ajanhukka. Siksi aloin pohtia vaihtoehtoja. Karvapoistovaihtoehtona tuli vastaan laserointi, ja löysin Siluetti Spa:n.

Laserointi herätti ajatuksia kivusta, kalliista hinnasta, ja jouduin pohtimaan myös sitä, olenko valmis ”luopumaan” karvoista lopullisesti. Innostuin kuitenkin mahdollisuudesta lopettaa koko ”karvarumba”?!! Aikaa säästyisi, iho-ongelmat loppuisivat ja saisin haluamani lopputuloksen PYSYVÄSTI.

Laserointi alue merkataan selkeästi etukäteen ennen hoidon aloitusta.

Vuoden verran mietin laserointivaihtoehtoa ja tulin päätökseen, että kyllä! Haluan laseroinnin! Menin Siluettiin konsultaatiokäynnille tammikuun alussa, ja kävimme perin pohjin läpi mahdolliset esteet, riskit ja sitä, mistä laseroinnista on kyse. Konsultaatiokäynnin yhteydessä minulle tehtiin myös testilaserointi, jossa kokeiltiin eri tehoja. Testi sujui hyvin, ja kipu oli hyvin siedettävä.

Siluettin kosmetologini Samira Belgasem otti puheeksi myös luottamuksen meidän välillä, mikä oli hyvä asia. Sain kysellä rauhassa kaikkea, mitä mieleeni tuli. Tuntui, että etenkin intiimialueiden laserointi vaatii turvallisen olon, jotta hoito ylipäätään on minulle mahdollista.

Huomioitavia asioita tai esteitä laseroinnille:

-Ei saa olla raskaana

-Mahdolliset sairaudet – erityisesti kiinnitettävä huomiota epilepsiaan

-Ihosyöpä tai pahanlaatuiset luomet

-Voi aktivoida genitaali- tai huuliherpeksen (estolääkitys suositeltava)

-Implantit ja metalliosat hoidettavalla alueella

-Tatuoinnit laseroitavissa paikoissa

-Karvan pitää olla riittävän tumma, paras tulos tulee, jos on tumma karva ja vaalea iho (tämän takia jatkan säärikarvojen osalta sokerointia)

– Hormonaalisista syistä kasvaneisiin karvoihin laserointi ei tehoa samalla tavalla eikä lopputulos ole silloin lopullinen, joskus sokerointi on parempi vaihtoehto

Valmistautuminen laserointiin ja laseroinnin kulku:

-Vältä auringonottoa kuukauden ajan ennen laserointia tai käytä korkeaa aurinkosuojaa (SPF 30-50) myös kaksi kuukautta hoidon jälkeen

-Ei sokerointia, vahausta ym. vain sheivaus (näin myös hoitosarjan aikana)

-Karvan pitää näkyä, mutta olla lyhyt (tarvittaessa hoitaja poistaa karvat höylällä ennen laserointia)

-Hoitovälit 4-8 viikkoa, hoitoväli pitenee loppua kohden

-Laseroinnin aikana laseroiduille alueille ei suositella auringonottoa

-Ennen hoitoa ja hoitojen välissä kerran viikossa kuorinta ja hyvä kosteutus

-Laseroinnin jälkeen on normaalia, että ihon pinta on turvonnut tai punoittaa (jäädytys auttaa siihen)

Sain Siluettista kokeiluuni Pevonian ihanan kuorinnan ja kosteusvoiteen. Nyt hoitojen ajan pyrin tekemään kuorinnan ja kosteutuksen kerran viikossa.

Muuta tietoa laseroinnista:

-Laserointi vaatii noin viisi käyntikertaa (keskimäärin 4-10)

-Laserin hoitoteho säädetään yksilöllisesti ja sitä seurataan koko hoidon ajan

-Karvat tuhotaan laserilla kasvuvaiheessa eivätkä ne enää kasva

– Käyntikertoja tarvitaan useita, koska karvoilla on kolme kasvuvaihetta

-Asiakkaina käy pääasiassa noin 20 – 60 -vuotiaita naisia (30-40-vuotiaat suurin ryhmä)

-Karvat poistetaan itseä varten, syinä voivat olla harrastus (esim uinti), käytännöllisyys tai karvojen häiritsevyys

Kipukokemus:

-Kipua lievennetään jäädyttämällä hoitoaluetta, jotta lämmön vaikutus vähenee

-Kivun kokemus on hyvin yksilöllistä – toisille kipu on hyvin vähäinen, joillekin kokemus on kivuliaampi

-Kukaan ei ole jättänyt laserointihoitoja kesken kivun takia

-Kipua voi kuvailla esimerkiksi nipistelynä tai pistelynä

-Kivuliaimmat paikat ovat klitoriksen lähellä ja häpyhuulien alueella, kainalot voivat tuntua ”ärsyttäviltä”

-Tarvittaessa kipuherkillä ihmisillä ihon pintaosaa voidaan puuduttaa

Lopputulokseeen vaikuttavia seikkoja:

-Asiakkaan täytyy itse miettiä paljonko haluaa karvoja jättää

-Laserointilaitteessa pitää olla oikeat tehot (koulutettu ammattilainen tekijänä, kunnolliset laiteet)

-Laserointi on aina asiakkaan valinta, ja siksi käydään läpi tarkkaan mahdolliset esteet, koska laserointi ei sovi kaikille

-Kertojen määrää ei voi tietää etukäteen

Asiakastyytyväisyys Siluettissa:

-Pääasiassa asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä

-Asiakkaan suusta: ”Idioottivarma ratkaisu” ”Helpotus”

Hinta Siluettissa:

-Kainalot 200e/ kerta tai 5 x 900e

-Bikini 200e/ kerta tai 5 x 900e

-Brasilialainen 365e / kerta tai 5 x 1500e

-Sääret 365e / kerta tai 5x 1500e

*Katso lisää hintatietoja Siluettin sivuilta

Sain luvan aloittaa laseroinnit, ja olin itsekin siihen valmis. Tällä viikolla laserointihoito sitten alkoi ja minulta laseroitiin kainaloiden sekä pimpin alue. Ennalta jännitin ylivoimaisesti eniten kipua! Hinnat ovat mielestäni tuntuvat ja ilman blogiyhteistyötä olisin varmasti käynyt laseroinneissa hieman ”porrastetusti” eli esimerkiksi ensin kainalot. Laskelmani mukaan laserointi olisi ollut kuitenkin pitkällä aikavälillä viisain ratkaisu hinta-laatu -suhteeltaan.

Aikaa käyntiin oli varattu 1,5h ja itse laserointi vei siitä alle tunnin. Kosmetologini Samira aloitti kainaloista ja siirtyi lopuksi pimpin alueelle. Kipua seurattiin yksinkertaisella tavalla. Kosmetologi pyysi seuraamaan kipua asteikolla 1-5. Kun kipu nousee asteikolla neljään (4), on siitä ilmoitettava. Tarvittaessa voidaan pitää taukoja. Lisäksi kosmetologini kyseli tuntemuksistani. Hoidon ohessa puhuimme myös kaikkea muuta, ja nauru varmasti lievitti omalta osaltaan kipua, koska rentouduin.

Laseroinnin voi leikkisästi ottaa pienenä lepohetkenä vaikka välillä vähän nipistääkin. Kuvassa myös Siluettin kosmetologi Samira Belgasem.

Siinä minä sitten makasin suojalasit päässä. Laserointi tuntui nopeilta neulan pistoilta. Kivuliammissa paikoissa se tuntui kuumalta neulalta, ja kipu nousi lähelle 4, mutta vain muutamissa paikoissa. Pääasiassa kipu oli hyvin siedettävää tai sitä ei edes ollut. Pahinkaan kipu ei ollut niin ”paha”, sillä se kestää vain hetken. Minun ihoni reagoi hoitoihin hyvin vähän vain pienellä punoituksella.

En odota seuraavaa hoitokertaa enää yhtä jännittyneenä. Enemmänkin minua kiinnostaa, miten tämä nyt etenee ja paljonko hoitokertoja tarvitaan. Ratkaisu tuntuu kaiken kaikkiaan hyvältä. Vaikka kieltämättä oli hyvä pitää tuumaustauko ennenkun aloitin karvojen laserointihoidot.

Jos sinä mietit ihokarvojen laserointia omalla kohdallasi, varaa aika rohkeasti maksuttomalle konsultaatiokäynnille PUHUMURU koodilla 28.2.2019 saakka (merkitse koodi Lisätiedot kohtaan). Sen jälkeen voit vielä miettiä ihan rauhassa, mihin päädyt. Siluetti tekee myös sokerointeja.

Kuva heti laseroinnin jälkeen. Kipu ei saanut hymyä hyytymään!

*Heräsikö sinulle vielä jotain kysymyksiä? Voit laittaa kysymyksiä tai muita kommentteja tähän blogin yhteyteen tai laittaa minulle meiliä puhumuru@gmail.com

*Kun hoidot ovat ohi kirjoitan teille toisen postauksen, näytän ennen jälkeen kuvat kainaloista, montako laserointi kertaa tarvittiin ja miten hoidot etenivät kohdallani.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

Leave a comment

10794 Views

Hyvinvointi

Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista

25 tammikuun, 2019

By

Puhumuru

Kuva: Pixabay

Huorapalkinto kirjoitukseni nosti esiin miten moni on kokenut saman kuin minäkin. On annettu vuoden ”kyläpyörä”-palkinto tai ”kiertopalkinto” –diplomi koko koulun edessä. Omista kokemuksistaan kirjoitti minulle kymmenet ihmiset somen kautta. Moni heistä oli myös koulukiusattu ja kokemuksilla oli ollut kauaskantoisia seurauksia aina aikuisuuteen saakka.

Annan äänen nyt muille kiusatuille ja heidän tarinoilleen. Jokainen tarina on julkaistu heidän luvallaan anonyymeina tarinoina. Halusin julkaista ne esimerkkinä siitä, miten samat kiusaamisen kaavat ovat toistuneet eri puolilla Suomea.

”Huh kun luin ton sun kirjoituksen tosta slutshaming hommasta ja saamastasi tittelistä. Itse sain lukion ensimmäisellä samanlaisen vuoden huora tittelin. Oli ehdolla minä ja kaksi ystävääni ja vanha pyörä jota oli ”poljettu” muistaakseni 100 000 kilometriä. Tittelini nimi oli vuoden kyläpyörä. Seuraavana päivänä piti mennä koulun eteen tanssimaan vanhojen tanssit. Edelleen tuntuu hieman pahalta ajatella asiaa ja herättää minussa tunteita. Kyseessä oli niin harkittu ja pitkään järjestelty teko ja se, ja yleinen muu huoraksi kiusaaminen, on jättänyt ikuiset jäljet elämääni vaikka onkin kasvanut ja oppinut ymmärtämään asioita aikuisen perspektiivistä. Olen miettinyt myös samaa koskien opettajia – miten he asian ymmärsivät tuolloin, tuon tittelinkin ja kuinka tämä pääsi tapahtumaan? Miksei juhlassa puututtu asiaan? Ja myös – mikä sai silloiset abit niin meitä vihaamaan ja miten nuori aikuinen voi olla niin kostonhimoinen että haluaa tällaista järjestää? Mitä he miettivät asiasta nykyisin? Hienoa kun puhut asiasta – tästä ei taida vielä ole ollut keskustelua hirveämmin.”

”Hyvä että tästä tuli keskustelua julkisesti… Itselläni on kokemusta myös näistä kouluperinteistä (sekä kohteena että aikoinaan opettajana, joka näitä pyrki nostamaan pöydälle ja poistamaan), joilla ylläpidetään ja uusinnetaan mielestäni jonkinlaista yhteiskunnallista häpeäkulttuuria. Ajattelen, että siinä jotenkin kai kollektiivisesti siirretään häpeää pois itsestä, ja jotenkin muka yhteisesti hyväksytyllä ”hauskalla” tavalla. Ja joka ei sitä hyväksy on ehkä vähän nipo ja ilonpilaaja, kun pitää sitä kiusaamisena ja toisten ihmisten yhteisöllisenä häpäisemisenä. Vaikka yleisesti myös halutaan julistaa, että ”kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia” hienoissa koulun (tai oli sitten mikä yhteisö hyvänsä) arvoissa ja toimintaperiaatteissa ja että kiusaamista ei hyväksytä. En hyväksy tällaista yhteistä juhlimista muiden persoonaa ja arvoa loukkaamalla. Voisiko juhla olla tapahtuma, johon jokainen voi osallistua olematta toisten naurun kohde?”

Kuva: Pixabay

”Oon itse jo aiemmin ja nyt varsinkin miettinyt omaa samanlaista kokemusta ala-asteella (5. ja 6.luokka), kun lähes kaikki meidän luokan pojat alkoi yhdessä haukkua mua huoraksi. Välitunneilla ryhmässä huutivat ”huora, huora, huora”. Pahin oli, että luokassa tultiin mun viereisille paikoille tekemään galluppia ”Onko ***** mielestäsi huora?” Oli tosi paha olo siitä ja sanoinkin opettajalle, joka otti osan luokan pojista puhutteluun ja sopimaan asiasta. Mutta en muista kenenkään pyytäneen anteeksi, saatika osanneen selittää miksi tekivät näin. Mutta se loppui siihen. Tosin se on kyllä vaikuttanut mun itsetuntoon tosi pitkälle aikuisuuteen ja olen tajunnut sen vasta aikuisena. Olen myös ymmärtänyt miksi olen joskus käyttäytynyt miesten kanssa tietyllä tavalla, silloin kun on tuntunut, että en ole kunnioittanut itseäni. Mutta onneksi olen saanut käsitellä asiaa, mutta olen kyllä vieläkin aika katkera niille pojille, jotka tätä teki mulle. Joskus mietin, muistaakohan ne edes. Toivoisin, että ne pyytäisivät aikuisena anteeksi. Mutta en mä niiden kanssa ole tekemisissä, mutta ei hirveästi kiinnostakaan… Voi olla tosi vaurioittavaa. Isoin shokki on ollut aikuisena tajuta kuinka väärin se on ollut, vaikka silloinkin sen tiedosti, mutta jotenki ei saa puolustautua. Se kaikki viha purkautui vasta aikuisena, kun sitä on osannut käsitellä oikein. Olen kyllä kiitollinen, että meidän opettaja puuttui siihen. Hulluinta on, että aikuisena on miettinyt, että olikohan se vaan unta, että oisin kuvitellut kaiken. Niin kuin oma mieli taistelee vieläkin sitä vastaan, että sitä ei tapahtunut ja se ei vaikuttanut muhun.”

Eikä kokemukset lopu nuoruuden muisteluihin. Eräs yläkoulua käyvä 15-vuotias nuori nainen lähetti minulle viestiä ja halusi kertoa, miten tämän päivän koulumaailmassa toimii slutshaming.

Lueskelin noita sun postauksia siitä kuinka naiset leimataan tosi helposti huoriksi/lutkiksi. Ja oon kyllä itsekin huomannut ihan saman. Esimerkiksi meidän naispuolinen opettaja tuli huomauttamaan mun kaverille siitä, että hän on alusvaatteissa tunnilla, vaikka hän oli vain pukeutunut muodissa olevaan toppiin, joka oli myös kolmella muullakin samaan aikaan. Ystävälläni vain on isommat rinnat kuin monella muulla meidän luokalla. Muille opettaja ei sanonut asiasta mitään. Tänään aamulla laitoin päälleni vähän napaaidan ja tämä sama opettaja tuli sanomaan siitä minulle, mutta pojat saavat kulkea ilman paitaa esimerkiksi liikuntatunneilla. Ei poikien pukeutumisesta huomautella. Ja tytöt leimataan tosi helposti huoriksi tai lutkiksi, mutta jos pojat harrastavat seksiä useamman kanssa he saavat siitä tavallaan ”palkinnon” ja saavat suosiota.

Olisiko aika käsitellä ikävät nuoruuden kokemukset ja jättää ne osaksi omaa menneisyyttä? Olisiko aika pyytää nyt vihdoin anteeksi, jos on itse ollut kiusaaja? Olisiko aika lopettaa koulumaailmassa slutshaming? Olisiko aika tarjota ja ottaa vastaan seksuaalikasvatusta? Me emme voi vaikuttaa menneeseen, mutta voimme toimia nyt ja tulevaisuudessa eri tavoin. Oli hienoa huomata, että niin moni teistä sanoi julkisesti ettei huorittelu, erilaisten ”huorapalkintojen” jako ja kiusaaminen ole hyväksyttävää. Kiitos tuestanne. <3

*Loppuun vielä Murun ottama kuva #hutsustipukeutuminen -päivältä 11.1.2019! Oli muuten vapauttavaa pukeutua rikkoen ”normia” siitä, miten nainen saa pukeutua ja ilmaista itseään! <3 <3 <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

Leave a comment

2375 Views

Lifestyle

Miten minusta tuli kirjailija

17 tammikuun, 2019

By

Puhumuru

Kuva: Meri Björn

”Pylly penkkiin ja kirjoittamaan!” Joku viisas neuvoi minua kirjailijanuran alkumetreillä, enkä sitä voi kiistää. Mutta on kirjoittaminen onneksi paljon muutakin.

Kelataan kuitenkin vähän ajassa taaksepäin. Rakastin lapsena kirjoja ja kirjastoa! Koripallotreenien välissä suorastaan nuohosin Karkkilan kirjastoa ja luin monet kirjasarjat pariinkin kertaan. Mielikuvitus sai siivet ja maailma hahmottui uudella tavalla.

Yläasteella haaveilin toimittajan ammatista, näin itseni sieluni silmin viilettämässä maailmalla raportoimassa ihmisten elämästä. Äidinkielen opettajani kuitenkin katkaisi unelmaltani siivet sanoen: ”Ei lukihäiriöinen voi olla toimittaja.” Toisaalta tuo samainen opettaja sanoi, että lukihäiriön paras parannuskeino on lukea ja kirjoittaa mahdollisimman paljon.

Normaalista poiketen nielin tuon opettajan lauseen, hautasin toimittajan unelmani ja suuntasin haaveet muualle. Jonnekin minuun se silti jäi – halu kirjoittaa.

Kuva: Aleksi Rytkönen

Reilut kolme vuotta sitten istuin palaverissa, jonka päätteeksi olin tullut luvanneeksi perustaa Puhu muru –blogin Vauva.fi alustalle. Täysin puskista, ilman sen suurempaa suunnittelua tupsahdin bloggaajaksi. Lukihäiriöstäni sain alkuvaiheessa kuulla lukijoiltani mutta onneksi eräs työtuttuni laittoi viestiä ja sanoi voivansa auttaa oikoluvussa, olihan hän äidinkielen opettaja. Nykyään anoppini on oikolukijani, entinen opettaja hänkin. Olemme bloggaaja-tiimi, minä todella tarvitsen häntä.

Bloggaajana lukihäiriö muuttui ensimmäisen kerran esteestä haasteeksi. Se ei siis ollut enää ylitsepääsemätön ongelma.

Samaisena keväänä tutustuin myös Havaintoja parisuhteesta –bloggari Sami Minkkiseen, ja me aloitimme yhteiset postaukset ”Marjan ja Samin seksisuhde” – joissa kävimme läpi seksuaalihistorioitamme, niinkuin käyn niitä läpi seksuaaliterapeuttina asiakkaideni kanssa. Jo alusta asti haaveilimme, että tästä pitäisi tehdä kirja. Ja kun tapasin Samin kustantajan Mikko Aarneen, pidin hyvin intohimoisen mainospuheen ideastani ja kustantaja lupasi siltä seisomalta, että kirja tehdään.

Kuva: Miikka Pirinen / Kosmos

Niin minusta sitten tuli kirjailija, rintarinnan Samin kanssa. Pääsin maistamaan ensi kerran niitä tuskan hetkiä, kun läppäri vain tuijottaa minua, mutta se pitäisi silti kesyttää ja aloittaa kirjoittaminen. Tutustuin ahdistukseen, kun oma teksti tuntuu ihan hevon******. Keväällä 2017 kuitenkin ilmestyi minun ensimmäinen kirjani, yhdessä Samin kanssa kirjoitettu Pannaan menemään – Kaksi tarinaa rakkaudesta (Kosmos).

Mikä fiilis! Ilo, pelko, ahdistus, innostus, kauhu, huuma, epävarmuus, nautinto, onni – voi sitä tunteiden ristiriitaa! On hurjan pelottavaa antaa oma kirja kaikkien nähtäville. Tuossa hetkessä olin todella onnellinen, että Sami oli rinnallani ja mahtava kustannustiimi taustatukena.

Kuva: Bifu

Kirjan julkkareissa kerroin sitten ääneen sen vielä suuremman unelmani: haluni kirjoittaa OMA KIRJA. Silloin tällöin olen kyllä miettinyt, miksi sanon kaiken ääneen. Niin mietin nytkin, vaikka tuota pinkkiä kirjaa katsellessa olen pirun tyytyväinen. Haasteet tuovat elämääni intohimoa!

Kustantaja näytti taas vihreää valoa, ja niinpä lähdin liikkeelle. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että oli hetkiä jolloin tuntui, että olin ihan hukassa. Miten tehdään sisällysluettelo? Miten jaksotan tämän? Miten rakennan kirjan punaisen langan ja oman hienon ajatukseni?

Onneksi kustannustoimittajani Anni Moilanen tuki, vastaili kysymyksiini ja korjasi kaikki kirjoitusvirheeni. Muru, lapset ja perheeni kannustivat päivästä toiseen. Ystävät tsemppasivat ja kuuntelivat loputtomia kirjajuttujani. Kollegat antoivat neuvoja ja lukivat raakaversioita. Ja minä pidin pyllyn penkissä, vaikka olenkin yleensä aika menijä.

Kuva: Anni Moilanen – Hetki kun kirjailija saa kirjansa ensimmäisen kerran.

Iso O – matkaopas huipulle (Kosmos) näki päivänvalon viime keväänä, ja samalla toteutui unelma, joka minulla oli ollut jo parikymppisestä. Se oli ehkä vieläkin pelottavampaa kuin ensimmäinen kerta: tiesi mitä oli tulossa – kuin synnytyksessä- mutta nyt olin yksin. Toisaalta tiesin, että osaan. Tunsin, että asiani oli tärkeä. Minä halusin antaa tietoa naisen nautinnosta ja nostaa keskusteluun klitoriksen kutitteluvinkkien rinnalle mielen ja sen vaikutuksen nautintoon. Halusin sanoa, että te kaikki naiset olette nautinnon arvoisia!

2018-04-13 Iso O -kirjan julkkarit, Salon Helin, Helsinki Photo: Jaakko Jaskari

Mielestäni onnistuin. Kirjan julkkarit olivat ikimuistoiset, ja minkä onnellisuusbuustin ja jännitysnäytelmän koinkaan, kun kävin eri tv- ja radio-ohjelmissa. Vieläkin ihmettelen sitä menoa! Lupasin kuitenkin kirjan julkkareissa, että kirjoitan kyllä lisää mutta ensi keväänä ei kirjaa tule… Ja kuinkas siinä kävikään.

Syksyllä kävin erään keskustelun kustantajani kanssa ja siinä ”lipsautin”, että Iso O – matkaopas huipulle tarvitsisi jatko-osan, pikkusiskon, oman harjoituskirjan. Ja taas mentiin! Ai kauhee! sanoisi isoäitini!

Keskustelu murun kanssa, sain vihreää valoa. Ja pylly penkkiin! Taistelua väsymyksen ja huono äiti –fiilisten kanssa, tuttuja tuskan ja ahdistuksen tunteita, onnen välähdyksiä ja lisää tuntien istumista. Ja kuitenkin, jokin siinä on, että melkein humaltuu tunteesta saada upota johonkin asiaan tuntikausiksi. Se on se minun kirjankirjoitus flow –tilani.

Kuva: Muru halusi ottaa tämän kuvan muistoksi kirjailijan glamourista.

En kuitenkaan kirjoita itselleni. Kirjoitan ennen kaikkea teille lukijoilleni, oman asiantuntemukseni ja elämänkokemukseni kautta. On ollut huikeaa saada teiltä palautetta, kuulla tarinoita siitä, kun nautinto on löytynyt tai kun pitkiin avioliittoihin on saatu uusia värejä. Olette kertoneet kipeistäkin hetkistä, jotka ovat johtaneet muutokseen: haluun ottaa oma nautinto haltuun.

Matkan varrella olen saanut kuulla epäilyä taidoistani, hetkittäin ikävääkin palautetta, päiden pyörittelyä ja jopa vähättelyä. Mutta onneksi enemmän on ollut kannustusta, uskoa minuun ja voimauttavaa palautetta. Epäilyt ovat tehneet minusta entistä sisukkaamman, vaikka ne hetkittäin ovatkin sattuneet.

Haluan ja aion jatkossakin kirjoittaa sillä ajatuksella, että kirjat kuuluvat kaikille. Ja niiden kautta voi aidosti myös lisätä omaa hyvinvointiaan aina nautintoon saakka.

Minulta kysytään säännöllisesti, miten voisi lähteä liikkeelle, jos haluaa kirjoittaa kirjan. En ole ehkä paras ihminen vastaamaan mutta sanon aina, että luo itsellesi idea johon sinä uskot. Kirjoita siitä aihio tai enemmän. Ja lähesty rohkeasti kustantajia, älä pelkää ensimmäistä ei -sanaa. Tarvitset vain yhden ihmisen, joka uskoo ideaasi ja loppu voikin olla historiaa. <3

Kuva: Meri Björn

*Iso O – harjoituskirja julkaistaan kevät hiipiessä esiin huhtikuussa 2019. Olen edelleen Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen kirjailija, sillä tuo mahtava tuttavallisemmin Kosmoksen jengi Mikko, Anni ja Heini – ovat vaan huikeita tyyppejä. Heidän kanssaan kirjailijan työ nousee ihan uudelle tasolle! <3

*Oletko sinä haaveillut kirjailijan urasta?

*Tsekkaa lisää minusta Puhu murun Facebook sivuilta ja seuraa Puhu murun instagramista elämääni kuvien ja videoiden kautta. Jos sinulle ikinä tulee mieleen joku aihe, mistä toivoisit kirjoitusta – laitathan minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com .

Leave a comment

2812 Views

Hyvinvointi

Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen

9 tammikuun, 2019

By

Puhumuru

”Elettiin vuotta 1999. Koulumme vietti hurjaa mainetta nauttinutta vuotuista abigaalaa, jossa abit saivat palkita nuorempia oppilaita yläasteelta ja lukiosta. Olin silloin 13-vuotias eli 7.luokalla Karkkilan yläasteella. Yhtäkkiä nimeni sanottiin gaalassa ja sain huorapalkinnon koko koulun edessä. Palkinnon jaon yhteydessä perusteltiin, miksi palkinnon sain ja minusta näytettiin salaa kuvattu video, jonka päälle tuli lopuksi teksti: SAKKOLIHAA. Palkinnoksi tuli pala kangasta, kondomeja ja jonkin sortin kunniakirja. Muistan miten minulle naurettiin. ”

Voin kertoa, että se oli nöyryyttävä kokemus ja sisälläni huusinkin heille ”Haistakaa vittu!”. Olin täysin hämilläni, nolona ja koko koulun edessä leimattavana. Siinä ne opettajatkin katsoivat ympärillä eivätkä tehneet mitään. Jäin aivan yksin muiden naurettavaksi. Tälle kaikelle on termikin *slutshaming.

Onko oikein salakuvata toista kesken koulupäivän? Onko oikein antaa huorapalkinto 13-vuotiaalle? Onko oikein, että palkinnon saa, koska on muiden mielestä pukeutunut ”hutsahtavasti”? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisempia kuin koskaan, kun Sysmän peruskoulun rehtori antoi oikeutuksen koulukiusaamiselle ”hutsahtavan pukeutumistyylin” nimissä Yle:n haastattelussa.

Oli kyse heteroista tai homoista, kyse on ihmisistä. Ja minun ja sysmäläisten nuorten tapauksessa vielä alaikäisistä. Nuorten leimaamista ulkonäön tai käytöksen takia ei voi perustella millään tavalla, se on yksinkertaisesti väärin. Nuoruuteen kuuluu kokeilu, leikki, revittely ja vahva itsensä ilmaiseminen!

Arvata saattaa, että sain kuulla huorittelua läpi yläasteen. Olin jo muutenkin saanut sitä osakseni typerän juorun seurauksena ja huorapalkinto oli omiaan vahvistaman sitä. Mikä sinänsä on ironista, koska olin neitsyt tuolloin kun sain ”palkinnon”.

Tein lupauksen itselleni. Päätin, etten harrasta seksiä kenenkään ”oman kylän pojan” kanssa, ja se lupaus piti läpi nuoruuden.

Olin niin vihainen, kun minut häpäistiin tuolla tavalla. Viha onneksi myös suojeli minua, sillä se kovetti. Myöhemmin olen tosin joutunut opettelemaan pehmeämmäksi, kasvatetut muurit oli opeteltava laskemaan.

Sain vielä kaikkien iloksi 9.luokalla jälleen palkinnon abigaalassa. Sillä kertaa minut palkittiin siitä, että olin ”parantanut tapani”. Enää en muista, mikä tuon palkinnon nimi oli. Visioin silloin mieleni jo tulevaisuuteen, kauas pois koko hiton koulurakennuksesta. Nahkani oli kasvanut jo paksuksi enkä enää välittänyt.

Lukioon mennessä, olin ”helvetin” helpottunut. Lähdin lukioon Helsinkiin. Pikkukaupunki ja huono maineeni jäivät taakseni. Henkisesti näytin keskisormea kaikille huorittelijoille.

En ole enää vihainen koulukavereilleni tai palkinnon antajille. Ymmärrän, että he olivat aivan keskenkasvuisia niin kuin minäkin. Me olisimme kaikki tarvinneet seksuaalikasvatusta, jota emme saaneet.

En ole vihainen opettajille, mutta heitä kohtaan herää edelleen kysymys: ”Eikö kukaan ajatellut, että tuo oli väärin? Miksei kukaan puuttunut?”

*Slutshaming= Slutshamingin perusta on patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa miehillä on enemmän oikeuksia kuin naisilla. Se perustuu moraaliseen kahtiajakoon, jossa ihmisillä on kahdet erilaiset säännöt. Mies saa olla seksuaalisesti halukas, sensijaan jos nainen on seksuaalisesti halukas hänet leimataan huoraksi. Se voi ilmetä myös esimerkiksi syyllistävänä puheena seksuaaliväkivaltarikoksen yhteydessä naista kohtaan.

*Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia? Onko sinut leimattu nuoruudessa ulkonäkösi tai pukeutumisesi takia?

*Perjantaina 11.1 voit osallistua Miila Halosen aloittamaan #hutsahtavapukeutuminen mielenilmaukseen ja somettaa hulluna. Jaoin tapahtuma kutsun Facebookista myös Puhu murun sivuille.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

*Kaksi ylintä kuvaa Pixabay, alin omasta albumista

8 Comments

12773 Views

Hyvinvointi

Olenko raskaana?

6 tammikuun, 2019

By

Puhumuru

Miten monta kertaa olenkaan elämäni aikana luullut olevani raskaana? Monta, liian monta kertaa! Vaikka menkkani ovat olleet suhteellisen säännölliset aina, ovat ne silti heitelleet ja olen säikähtänyt itse ja säikytellyt poikaystäviäni. Ja kerran tuo säikähdys osuikin kohdallani oikeaan, ja minusta tuli yllättäen äiti vasta 22-vuotiaana.

Kuluneet yhdeksän vuotta ovat olleet siinä mielessä erilaiset, että vauvaa on välillä myös toivottu ja odotettu innolla murun kanssa. Silloin on joutunut kohtaamaan menkkojen alkamisen erityisen karvaana pettymyksenä, joka on aiheuttanut jopa kunnon ärtymyksen. Sitä on ollut niin varma kehon viesteistä: pienistä pahoinvoinnin aalloista, vatsan nipistyksenomaisista kivuista tai terästäytyneestä hajuaistista.

Viimeksi tähän hienoon paniikin ja ilon aallokkoon ajauduttiin vuoden viimeisinä päivinä. Murun totesikin, että taasko?! Minä sain itseni niin kierroksille, että parina yönä jäi yöunetkin varsin ohuiksi, kun kävin läpi mielessäni erilaisia skenaarioita. Neljäs lapsi muuttaisi taas elämää aikalailla, tarvitsisimmeko uuden auton, asunto olisi ainakin liian pieni… Miten minun urani?

”Olin jo antanut kaikki vauvantarvikkeetkin pois! Olin jo luullut, että kuoleman laakso on kohta ohi! Olimme jo päässeet lähes 100% varmuuteen, että lapsilukumme on täynnä! Meidän piti lähteä surffaamaan koko perheen voimin ilman vauvahässäkkää!”

Tiedän, etten todellakaan ole ainoa tämän aihepiirin kanssa painiva nainen. Niin monet ystäväni ovat soitelleet vuosien varrella ”hätäpuheluita” minulle, kun menkat ovat olleet tipotiessään. Yhdessä ollaan puhuttu asiat halki, poikki ja pinoon aina melkein lapsen nimiäisiin saakka. Ajatus abortista on usein ahdistanut, mutta ollut silti tärkeä turva ja osa keskustelua. Kunnes ollaan taas muistettu, että eihän kukaan ole vielä raskaana ”virallisesti”.

Useimmiten menkat ovat alkaneet aina jossain vaiheessa. Toki on tullut myös iloisen hämmentyneitä vauvauutisia ja on päädytty aborttiinkin, jota on surtu yhdessä.

Google on suorastaan sauhunnut hakusanoista ”ensimmäiset raskausoireet” , ”oudot raskausoireet”, ”koska huomasin olevani raskaana” ja ”lasketun ajan laskuri”. Jo pelkkä asian selvittäminen on rauhoittanut mieltä (se voi tietenkin myös pahentaa tilannetta). Mutta mieli ei tahdo millään rauhoittua ennen kuukautisten alkua tai raskaustestin tulosta. Toisinaan testejä on mennyt muutamakin…

Mutta miksi sitten, kaikesta paniikista huolimatta – joka kerta läsnä on pettymys? Vaikka en haluaisi olla raskaana, olen samalla pettynyt, etten ole. Seurauksena voi olla jopa surua. Eihän siinä ole järjen hiventäkään?!!!

Jokin outo ja ihana ilo siinä uuden raskauden mahdollisuudessa on läsnä, vaikka järki sanoisi ettei siinä ole mitään mieltä. Tuon rakkaudentäyteisen tunteen edessä tulevat ongelmat ovat vain haasteita, joista jotenkin aina selvitään.

Kunnes tulee realismi.

Olisinko ollut ensimmäisen kerran elämässäni tilanteessa, jossa abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu? Resurssit ovat elämässä rajalliset, enkä tiedä olisimmeko voineet ottaa vastaan neljättä lasta. Omien resurssiemme lisäksi olen alkanut miettiä viime vuosina aivan uudella tavalla myös maapallon resursseja. Olemme jo kuormittanut maapalloa reilusti oman osamme yli!

Luonto teki kuitenkin asiasta päätöksen, ja menkat alkoivat juhlallisesti vuoden vaihduttua melkein viikon myöhässä. Olo oli helpottunut vaikkakin hieman surumielinen. Mietin itsekseni, että montakohan kertaa vielä panikoin mahdollista raskautta ennen vaihdevuosia? Ja sitten suren ehkä sitä, kun tätä paniikkia ei enää ole? Vai tuuletanko onnesta?

Kallistun siihen, että tästä kaikesta kannattaa nauttia, laittaa ehkäisy kuntoon (meillä on kunnossa) ja tarvittaessa hakea ajoissa se raskaustesti – jotta voi nukkua rauhassa. <3

*Oletko sinä panikoinut, koska olet pohtinut että olet raskaana? Tapahtuuko sinulle tätä usein? Miten kumppanisi suhtautuu siihen?

*Tsekkaa myös aiempia kirjoituksiani aiheesta:

Raskauden keskeytys olosuhteiden pakosta

Kupari kierukka – ystävä vai vihollinen?

Kun äidin ehkäisy pettää – on kiire tehdä valintoja

Lisää lapsia vai kohti urahaaveita?

Lapsiluku täynnä(kö)?

Äidiksi yllättäen

*Kuvat by Muru

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni. =)

5 Comments

7185 Views

Hyvinvointi

Kerro kokemuksesi Iso O – harjoituskirjaan

30 joulukuun, 2018

By

Puhumuru

”Sanoisin, että kannattaa opetella ensin yksin ja rauhassa, sitten kaksin ja rauhassa.”

Nainen 64v.

(Lainaus kirjastani: Iso O – matkaopas huipulle)

Sinä ihana nainen – tarvitsen sinua jälleen! Kirjoitan ensi kevääksi Iso O – matkaopas huipulle- kirjalle ”pikkusiskoa” eli Iso O –harjoituskirjaa. Naisten kokemukset saivat suuren merkityksen, paljon kiitosta ja niitä toivottiin myös uuteen kirjaani, siksi käännyn teidän puoleenne.

Kirjani tulee lähestymään jokaista naista ja hänen kumppaniaan seksuaaliterapeutin näkökulmasta. Harjoituksien avulla jokainen nainen voi yksin tai yhdessä kumppanin kanssa käydä matkaa kohti nautintoa ja orgasmia. Monien harjoitusten on tarkoitus sopia jokaiselle sukupuoleen katsomatta. Kirja tulee pitämään sisällään myös lohtua ja armollisuutta, tietoa niistä monista asioista, joilla on vaikutusta naisen orgasmiin. Tarkoitus on niinikään antaa ohjeita siitä, millaiset tilanteet edellyttävät seksuaaliterapeutin tai psykoterapeutin apua.

Kirjaan tulee oma harjoitusosio myös kumppaneita varten. Toivon, että etenkin heterosuhteissa elävien ihmisten kumppanit saisivat lisää tietoa naisen nautinnosta.

Kaiken ytimessä on kuitenkin nainen itse. Sinä, nainen tai naisena itseään pitävä ihminen. Sinä olet nautintosi paras asiantuntija ja siksi toivon, että kerrot minulle omista kokemuksistasi.

”Olit sitten nainen, jolle orgasmin maailma on jo auennut tai nainen joka vielä miettii, miten saisin orgasmin. Oma kokemus voi olla oivallus, tarina jostain tilanteesta, pettymys tai mikä tahansa hetki, mikä on sinusta tärkeä kertoa. Jokaisen kokemus on tärkeä ja voi auttaa muita ymmärtämään itseään paremmin. Orgasmikokemus voi olla itsetyydytyksen kautta saatu tai kumppanin kanssa koettu.”

Myös miehet voivat kirjoittaa minulle kokemuksistaan. Oletko kenties oivaltanut naisista jotain, mitä muidenkin olisi hyvä tietää? Vai onko joku asia jäänyt vaivaamaan sinua tai on sinulle epäselvä? Millaisia kokemuksia sinulla on naisen nautinnosta ja orgasmeista?

Kaikki kirjaan tulevat kokemukset julkaistaan anonyymisti. Käsittelen ne kaikki luottamuksellisesti. Toivon, että kerrot kokemuksesi lisäksi ikäsi mutta tämä ei ole välttämätöntä, jos et halua. Olisi mahtavaa saada eri-ikäisten naisten kokemuksia, kokemuksia eri eämänvaiheista kuin myös eri-ikäisten kumppaneiden kertomuksia. Lähetäthän kokemuksesi minulle 15.1.2019mennessä.

Voit kirjoittaa sähköpostiini osoitteella puhumuru@gmail.com. Kirjani ilmestyy keväällä 2019. Jos haluat kysyä asiasta tarkemmin, voit laittaa myös kysymykset sähköpostiin.

Olisin iloinen, jos lähtisit mukaan tekemään ”pikkusiskosta” eli Iso O – harjoituskirjasta vielä entistä koskettavamman! <3

*Kommentoi rohkeasti, jos kirjani tai naisen orgasmi aiheena herättää sinussa ajatuksia.

*Kuva kirjastani Anni Moilanen, minun kuva by Muru

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni. =)

Leave a comment

3225 Views

Hyvinvointi

Tie nautintoon parisuhteessa

21 joulukuun, 2018

By

Puhumuru

Ihana seksi! Se antaa elämään sellaista voimaa, iloa, energiaa, nautintoa – saati kun sen jakaa oman kumppanin kanssa. Syvää nautinnon kokemusta voi olla vaikea edes selittää sanoin, niin ihmeellistä se voi olla.

Seksuaaliterapeuttina olen nautinnon äärellä paljon, mutta hieman käänteisesti. Ihmiset tulevat luokseni, silloin kun nautinnon tiellä on kaikenlaisia mahdollisia esteitä.

Heitä kaikkia kuitenkin yhdistää lähes poikkeuksetta HALU nauttia. Halu kokea nautintoa, saada lupa nautinnolle, etsiä uusia tapoja nauttia – vapauttaa nautinto joistain elämän kahleista. Tai halu löytää nautintoa, joka ei ole edes vielä täysin löytynyt.

Se mikä tulee esiin makuuhuoneen puolella tyytymättömyytenä, voi olla lähtöisin ihan jostain muualta. Se millaista seksi on, on tärkeää kartoittaa – mutta mikä sen jumiutti ja mikä on tuon kaiken takana. Joskus turvallinen ja rakkauden täyteinen parisuhde saa jumit esiin. Silloin on tilaa olla heikko ja tarvitseva, korjata jotain, mikä on mennyt joskus rikki.

Toki joskus voi olla kyse puutteellisista seksitaidoista, mutta sekin on vain mahdollisuus, jos on halua oppia uutta. Ei meistä kukaan synny tänne seksiexperttinä! Eivät edes miehet, vaikka niin heille uskoteltaisiinkin.

Parisuhteessa nautinto voi jumiutua suhteeseen liittyvien muiden haasteiden takia. Se tulee esiin haluttomuutena, rutiineina jotka alkavat tympiä, painostavana hiljaisuutena tai välttelynä kahden ihmisen välillä. Kosketus häviää, halaus jää antamatta, tavallinen hipaisu tuntuu liian vaikealta. Kahden ihmisen väliin tulee näkymätön este.

Se on niin helvetin arka paikka (anteeksi kiroiluni) , että näen sen kivun omin silmin terapeuttina jo ilman sanoja. Se on kyyneleitä, surua, ulkopuolisuuden tunnetta, yksinäisyyttä, turhautumista aina vihaan saakka. Harva päättää suhteeseen ryhtyessään, että seksi tulee loppumaan viiden vuoden kuluttua.

Voisin väittää, että lähes jokaisen ympärillä on parisuhteessa eläviä ihmisiä, joiden suhteessa seksi ja nautinto huutavat poissaoloaan. Se on vain niin arka ja intiimi asia, ettei sitä kerrota välttämättä edes parhaimmille ystäville.

Tie toisen luokse alkaa motivaatiosta, omasta tahdosta lähteä tutkimaan sitä, mistä tilanne johtuu, ja halusta lähteä kohti kumppania. Syytökset täytyy unohtaa ja syyllisten etsintä lopettaa. Tällä matkalla joutuu todennäköisesti tutustumaan myös paremmin itseensä, ja oppii myös kumppanista uutta, jos vain avaa sydämensä ja uskaltautuu tunteiden äärelle. Kunniamerkkejä ei jaeta sen mukaan saitteko asiat kuntoon kotisohvalla vai terapiassa, joskus myös erotaan, ja taas löydetään uudelleen.

Pienillä hyvillä asioilla te voitte luoda hedelmällistä ilmapiiriä parisuhteeseen. Solmut täytyy avata solmu kerrallaan puhumalla ja tekojen kautta. Tuo matka toisen luo voi alun haasteiden jälkeen muuttua niin ihanaksi, että sille tielle jäätte ”naapureiden kauhuksi”. <3

*Mitä ajatuksia kirjoitus herättää sinussa? Voit jakaa oman kokemuksesi nautinnosta tai sen kadottamisesta parisuhteessa.

*Tsekkaa myös aiemmat kirjoitukseni Seksistä puhuminen on taitolaji, Millainen kumppani haluan olla ja Kuule minut rakas

*Kuvat Muru <3

*Seuraa elämääni ja tutustu naiseen Puhu muru -blogin takaa instagramista @puhumuru ja Facebookista @puhumuru.

1 Comment

6316 Views

Perhe

Mistä kaikesta jouluna voi riidellä

19 joulukuun, 2018

By

Puhumuru

Joululomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa. Samaan aikaan stressikynnys nousee tasaiseen tahtiin. Monet perheet suuntaavat sukulaisten luo, mikä lisää jännitettä -toisille suorastaan ahdistusta.

Kolme kovaa saa meidät aikuiset pois balanssista: odotukset, stressi ja väsymys. Bonuksena painavat päälle vielä rahahuolet.

Riitelyt ovat voineet alkaa jo ennen joulukuuta. Toinen haluaa kotiin koristeet ja toinen ei. Siinä sivussa joululaulut raikaa! Toisen ne vievät liikutukseen, toisen raivon kynnykselle. Näppärä siirtyy tästä suoraan kinaamaan oikeasta joulukalenterista: pitääkö sen olla suklaakalenteri, tilpehöörikalenteri vai itse askarreltu erikoisuus. Entä jos se onkin tontun tekosia?

Kuuluuko kalenterit vain lapsille vai saavatko aikuisetkin hankkia omat? Onko kyse rahanhaaskauksesta, turhamaisuudesta, ilosta vai omien tarpeiden kuuntelusta?

Yksi joulun suosikkiriita ovat varmasti joululahjat. Kuka saa, mitä saa ja kuka maksaa? Miksi niitä ylipäänsä annetaan? Kuinka paljon lahjoja annetaan? Saako lahjahevosta katsoa suuhun? Raha tai etenkin sen puute kiristää tunnelmaa.

Jouluruuat, ihanainen keskustelu, joka voi johtaa työleiriin. Keittiössä hääräävä stressin ja väsymyksen sumentama perheenjäsen on oikea joulun superpaketti. Suosittelen, älä ärsytä häntä. Ajatus on kaunis, mutta voi polttaa näpit.

Ja mitä ylipäänsä tarkoittaa jouluruuat, jos saan kysyä? Onko mitään, mitä sinne pöytään ei voi laittaa, ihan oikeasti? Saako ruuat (pliis) ostaa valmiina kaupasta? Jos et muuten ole vielä väsynyt, aloita ihmeessä joulusiivous. Tai voithan jättää sen tekemättä mutta varustaudu kuuntelemaan kumppanin nalkutusta. Niin tai näin, pieleen menee helposti.

Viimeistään automatkalla sukulaisten luo tai hypermarkettiin voi ottaa vielä kunnon matsin, toinen ei pääse karkuun hetkeen. Riitaa säestää mahdollisten lasten oma riitelyrinki takapenkillä.

Mutta hei, se on vain joulu. Jouluun liittyy valtavasti tunnemuistoja, ja tapoja viettää joulua on monia. Voisimmeko luoda perhekulttuureita, joiden sisällä on useampia kulttuureita? Itse en esimerkiksi aio tänä jouluna noudattaa mitään tiettyä pakettien avaamissääntöä, vaan annan lasten nauttia enkä aio mököttää itsekään. Olen itsekin ollut välillä hankala jouluna, voin myöntää.

Muutama Vihreä kuula ja After eight -suklaa kera kirjan, niin minä olen tyytyväinen jouluun. Okei, muutaman pusun haluan murulta ja hellitellä lapsia. Rauhaa kaikille ja hyvää joulun odotusta. <3

Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden kokemuksiasi. Mistä teillä riidellään vai sujuu joulu hymyssä suin?

P.s Mikäli joulu repii parisuhteen haasteet esille, suosittelen lämpimästi hakeutumaan terapiaan pikemminkin liian aikaisin kuin liian myöhään, yksin tai yhdessä. Minusta tammikuun ei tarvitsisi olla eropiikkien kuukausi.

*Kuvat Pixabay sekä Muru

*Seuraa elämääni ja tutustu naiseen Puhu muru -blogin takaa instagramista @puhumuru ja Facebookista @puhumuru.

2 Comments

2670 Views

Lifestyle

Muutosten syksy – bloginikin muuttaa!

22 marraskuun, 2018

By

Puhumuru

Miten sinun syksysi on mennyt? Onko ollut rauhallista vai muutosten aikaa? Jos joku olisi minulle kertonut kesällä, mitä kaikkea tämä syksy tuo tullessaan – tuskin olisin uskonut!

Kaikki oli lomalta palatessa vielä ihan ”normaalisti”, lähinnä jännitti edessä oleva putkiremontti .

Lopputulos on kuitenkin kaikkea muuta. Kun putkiremontin alta evakkoon muutosta oli selvitty, kirjoitin nimeni alle uuteen kustannussopimukseen. Eli ensi keväänä ilmestyy uusi Iso O – harjoituskirja. Ei kai se sinänsä mikään ihme ole mutta minähän olin luvannut pitää taukoa kirjan kirjoittamisesta…

Elämälle se ei riittänyt.

Eteeni tupsahti netin syövereistä täydellinen tila seksuaaliterapiavastaanotolleni Helsingin Punavuoresta ja se oli menoa! Kaksi päivää oli aikaa miettiä, ja kun murukin näytti vihreää valoa, niin lähdimme pelkoa kohti. Kohti yhtä unelmaani. Oli aika jättää ”kasvattajaseurani” Sexpo-säätiö taakse ja tehdä jotain ihan omaa.

Mutta mitä vielä. Kun asioita alkaa tapahtua, niin tapahtuu blogillekin. Nyt blogini muuttaa! Tämä on viimeinen kirjoitukseni Me Naisilla ja sitten siirryn Suomen Blogimedian bloggaajaksi. Blogin löydätte tämän jälkeen minun omien kotisivujeni alta näillä näkymin jo ensi viikolla. Pidän teitä kyllä ajantasalla instan ja facebookin kautta.

Takataskussa on vielä näidenkin uutisten jälkeen odottamassa muutama isompi asia. Ja monta pienempää on muhimassa. Jos olen rehellinen, niin jännittää ihan hulluna. On jopa parempi olla miettimättä niitä liikaa tai jos mietin, yritän nähdä kaiken mahdollisuutena.

Olen pohtinut välillä tätä sitä kuuluisaa ”saat sen mistä luovut” – meininkiä. Itse ajattelen, että uudelle on annettava tilaa ennen kuin se voi tapahtua.

Välillä mieli on surrannut niin isoilla kierroksilla, että olen herännyt yölläkin näitä miettimään. Toisinaan murehtimaankin. Se ei ole hyvä asia ja silloin olen yrittänyt hillitä tahtia niin hyvin kuin se on ollut mahdollista.

Lapset maadoittavat minut onneksi hyvin tämän kaiken hulinan keskellä. Heillä on arkiset ilot ja surut, nuhakuumeet ja kaverisynttärit. Pari kertaa on vihlaissut kovaa sydämestä, kun joku lapsista on sanonut: ”Älä äiti tee taas töitä.”

Paras apu ja tuki myllerryksen keskellä on tullut murulta. Oli tilanne mikä hyvänsä, murun kainaloon voin aina mennä tankkaamaan rakkautta. Hän jaksaa kannustaa ja auttaa, muistuttaa, että olen hyvä äiti vaikka teen välillä paljon töitä. Olen onnekas, kun tiedän että minun unelmani ovat murullekin tärkeitä. <3

Ja kiitos Me Naisille tästä matkasta!!! <3

*Kuvat by Muru eli Matti Kihlström. <3 <3 <3

*Seuraa liikkeitäni ja tarkempia tietoja, koska Puhu muru -blogini aukeaa sivuillani instagramista @puhumuru ja Facebookista @puhumuru. Kotisivuni löytyvät osoitteesta http://www.marjakihlstrom.fi/

Leave a comment

1530 Views

Perhe

Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen

18 marraskuun, 2018

By

Puhumuru

Moni on kysellyt minulta kirjoitusta lasten seksuaalikasvatuksesta. Aihe on tullut vanhemmille tärkeäksi, mutta tietoa puuttuu. Se on ihan ymmärrettävää ja ihan ensimmäisenä haluankin sanoa sinulle – ei sinun tarvitse kaikkea tietääkään. Lapselle voi hyvin sanoa, että ”en tiedä tähän vastausta, mutta otan siitä selvää ja kerron sinulle.”

Seksuaalisuus on meissä läpi elämän eli se on meissä jo kun kasvamme kohdussa. Siksi jo tulevien vanhempien olisi hyvä pohtia omaa lapsuuttaan myös seksuaalisuuden näkökulmasta. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi millaisessa kosketuskulttuurissa kasvoit? Miten olet oppinut näyttämään ja saamaan rakkautta?

Vauva tarvitsee vanhemmalta rakastavaa katsetta, ravintoa ja hoivaa. Kaikissa niissä on läsnä myös lapsen seksuaalisuus. Ihokontaktin kautta lapsi oppii kosketuksesta ja toisen ihmisen lähellä olosta. Ihokontakti rauhoittaa vauvaa, auttaa kipuun ja luo yhteyden vanhempaan. Katseen kautta lapsi tulee nähdyksi. Vanhempi luo sanoillaan ja kosketuksellaan perustan lapsen seksuaalisuudelle ja koko ihmisyydelle.

Taapero tutkii maailmaa uteliaasti ja ymmärtää jo olevansa ainutlaatuinen oma itsensä. Hänen uteliaisuutensa voi olla maailmoja syleilevää ja toisaalta hän tarvitsee vielä paljon aikuisen syliä. Taaperon kehonosat tarvitsevat aikuiselta nimet, myös sukuelimet. Kun kehonosille on nimet, voi pohtia miten keho toimii – mistä pissa tulee, mistä kakka tulee… Ja kuka lapsen kehoon saa koskea ja miten. Kylvyssä on oiva hetki puhua näistä tai pottaharjoituksien yhteydessä.

Parhaat keskustelut lähtevät usein lapsen kysymyksestä.

Lapsen seksuaalikasvatus onkin kuin talon rakentamista. Joka päivä jokainen vanhempi antaa seksuaalikasvatusta, halusi tai ei. Älä siksi turhaan ajattele, että lapsen kanssa pitää ottaa seksuaalikasvatustuokio, vaan kiinnitä huomiota asiaan arjessa. Lapset ovat erilaisia ja eri kehitysvaiheissa, joten ole herkällä korvalla ja mieti mitä sanoja käytät.

Moni vanhempi kujertelee jo vauvalle: ”Olet varmasti nyt niin iloinen masu täynnä maitoa?” Tai ”Oletko jo ihan vihainen, kun sinulla on niin kova nälkä?” Lapsen tunteet ja tarpeet tarvitsevat nimet yhtälailla kuin kehonosat. Tunteiden ja tarpeiden tunnistamisen kautta lapsi oppi ymmärtämään myös itseään ja pikkuhiljaa toisia.

Leikki-ikäisenä suurin osa lapsista on jo päivähoidossa. Lapsiryhmässä opetellaan leikin kautta elämää. Lapset rakastavat erilaisia roolileikkejä, satuja ja loruja, niiden kautta he oppivat myös asioita seksuaalisuudesta. Lapsia kiinnostaa sukupuolen moninaisuus, voiko poika olla prinsessa ja hurja ritari – molempia? Onko tytön oltava hoivaava äiti vai voiko hän olla poliisi? Rakkautta harjoitellaan, leikitään perhettä ja kokeillaan lääkärileikkejä – ”näytä mulle sun pimppi niin mä näytän omani” –tyylisesti.

Aikuisen ei tarvitse säikähtää lapsen uteliaisuutta. Mutta aikuisen on tärkeää puhua ja auttaa lasta pohtimaan leikin merkitystä. Millaisia leikkejä olet leikkinyt? Miltä leikit tuntuivat? Miten toisia lapsia voi kohdella? Milloin on hyvä sanoa kyllä ja milloin ei? Miten lapsi haluaa, että häntä kosketetaan?

Pohtikaa yhdessä ne aikuiset, joille lapsi uskaltaa puhua, jos jotain pahaa tapahtuu. Voit sanoa heitä turva-aikuisiksi tai keksikää vaikka oma nimi. Nämä ihmiset antavat lapselle turvaa ja luvan puhua vaikeista vaikeimmistakin asioista. Olisi hyvä, jos joukossa on esimerkiksi joku perheestä, kummi tai ystävä, isovanhempi, naapuri tai päiväkodin hoitaja.

Mutta mikä onkaan tärkeintä lapsen seksuaalikasvatuksessa? Se, että sinä olet vanhempana läsnä. Kuuntelet ja yrität vastata kysymyksiin. Turvallinen ja luottamusta hehkuva suhde lapseen suojelee häntä ja antaa myöhemmin hyvät eväät rakkauden sekä seksuaalisuuden haparoiviin harjoituksiin. Uskon, että pystyt siihen. <3

*Mitä sinä ajattelet lapsen seksuaalisuudesta? Kuuluuko sinusta seksuaalikasvatus vanhemmille? Vai päiväkodille tai koululle? Vai pitäisikö se sinusta aloittaa vasta myöhemmin murrosiässä? Miksi? Voit myös kertoa teidän perheen seksuaalikasvatuksesta. Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä? Vai kaipaisitko neuvoa johonkin? Olisi kiinnostavaa tehdä blogipostaus jonkun lukijana kysymyksen pohjalta lasten seksuaalikasvatus aiheesta. Joten jos sinulla on jokin kysymys mielessä, laita minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com

*Käy lukemassa lisää lasten seksuaalikasvatuksesta Väestöliiton sivuilta – Lapsi ja seksuaalisuus –osiosta

*Kuvat Pixabay

*Mikäli kaipaat enemmän neuvoja omien lasten seksuaalikasvatukseen tai olet töissä päiväkodissa tai koulussa ja kaipaat työpaikallesi koulutusta seksuaalikasvatuksesta, laita minulle rohkeasti viestiä marja@marjakihlstrom.fi Teen konsultaatioita niin perheille, isovanhemmille kuin ammattilaisille. Voit lukea minusta lisää nettisivuiltani www.marjakihlstrom.fi

*Seuraa minua somessa: Instagram @puhumuru ja Facebookissa @puhumuru <3

1 Comment

2832 Views

Loppu karvanpoistorumballe – ihokarvojen laserointi

Huorittelua, palkintoja ja kiusaamista

Miten minusta tuli kirjailija

Huorapalkinto – #hutsahtavapukeutuminen

Olenko raskaana?

Kerro kokemuksesi Iso O – harjoituskirjaan

Tie nautintoon parisuhteessa

Mistä kaikesta jouluna voi riidellä

Muutosten syksy – bloginikin muuttaa!

Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen

Viimeiset artikkelit

Viimeiset kommentit

Arkisto

You may also like

You may also like

You may also like

You may also like

You may also like

You may also like

You may also like

You may also like

You may also like

Viimeiset artikkelit

Viimeiset kommentit

Arkisto