Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Uncategorized

Hylätty uudelleen löydetty isän tyttö

Lapsuus täynnä rakkautta. Minulla on ollut hyvä, rakastava ja huolehtiva äiti. Isä, joka palvoi, kehui ja rakasti. Olin isän tyttö pienenä. Sain myös kaksi vuotta nuoremman pikkuveljen. Mummolamme oli ihana pieni maatila, jossa vietimme paljon aikaa.

 

Lapsuuteen liittyi kuitenkin myös synkkiä värejä. Vanhempien riitoja, isän alkoholin liikakäyttöä, perheväkivaltaa ja rajua mustasukkaisuutta. Muistan ala-asteen alkumetreillä jo tajunneeni, että äitini ja isäni eivät sovi yhteen.

 

Heidän eronsa oli helpotus. Riidat vähenivät ja asioihin tuli selkeyttä. Vaikka ei erolapsena oleminen mikään juhlinnan paikka ollut. 1990-luvulla se oli vielä häpeäpilkku naamassa.

 

Pahin hetki oli, kun isä ilmoitti mukavan kesälomareissun päätteeksi muuttavansa pois. Järkytys oli suuri. Itkulleni ei tullut loppua. Ajattelin lapsen maailmassani itsekkäästi ja mietin, miten hän voi tehdä minulle näin.

 

Isän käynnit olivat odotettuja tärkeitä hetkiä. Itku tuli aina, kun isä oli lähdössä. Ikävä oli painavaa kuin lyijy. Sitten käynnit alkoivat kuitenkin vähentyä. Ja vähentyä.

 

Pikku hiljaa tulin murrosikään. Tukahdutettu ikävä ja raivo, siitä että isä jätti minut tuli pinnalle. Huusin, vihasin ja surin. En halunnut enää nähdä isää. Toisaalta huusin äidille, että muutan isän luo, kun siellä on kaikki paremmin. Vaikka tiesin, ettei isä edes ottaisi minua.

 

Kuohuva murrosikä oli jo laantumassa. Tapasin isäni yllättäen. Hän ei heti edes tunnistanut minua. Soitin hänen peräänsä ja vaadin häntä selittämään, miksi emme kuulu hänen elämäänsä. Hän sanoi, että olemme hänen mennyttä elämäänsä emmekä kuulu nykyiseen, uuteen elämään.

 

Se oli isku vasten kasvoja. Toinen isku palleaan. Hyvä kun henki kulki puhelun jälkeen. Mitä v****a isäni tarkoitti??!!! Sillä hetkellä hän hylkäsi minut. Juuri aikuisuuden kynnyksellä olevan tyttärensä.

 

Kasvatin itselleni henkisen kilven. Yritin olla välittämättä. Viha suojeli ja antoi voimaa, vaikka minulla oli paha olo.

 

Kului vuosia. Emme olleet tekemisissä. Esikoiseni synnyttyä isäni otti yhteyttä ja olisi halunnut tavata minua. Hän olisi halunnut nähdä minut ja ensimmäisen lapsenlapsensa. En ollut valmis siihen. Raivon aalto löi lävitseni, sanoin rumasti ja lopetin puhelun. Olin halunnut nähdä hänet, mutta kipu sisälläni oli liian kova.

 

Vuodet kuluivat ja tapasin murun. Elämäni muuttui, rakkaus pehmensi ja antoi voimia käsitellä menneitä. Kun aloimme odottaa tytärtämme isäni ja lapsuuteni tuli mieleen uudelleen ja uudelleen. Tiesin, että tyttärestäni tulisi aivan isän tyttö. Koin iloa ja surua samaan aikaan. Ikävöin omaa isääni. Olin välillä jopa katkera.

 

Omat huonot ratkaisuni esikoisen isän kanssa ja uusi mahdollisuuteni murun kanssa loivat pohjan armollisuudelle isääni kohtaan. Tajusin, miten vaikeaa parisuhteiden, rakkauden ja vanhemmuuden yhdistäminen on. Tilanteet tapahtuvat nopeasti ja järki hämärtyy tunteiden velloessa. Vanhempani varmasti yrittivät parhaansa.

 

En halunnut enää vihata isääni. Halusin antaa anteeksi. Tutustua uudelleen, luoda uuden suhteen ja antaa lapsilleni toisen papan. En ollut silti valmis ottamaan häneen yhteyttä. Yritin saada menneisyyteen selvyyttä vanhoja kuvia katselemalla.

 

Isä otti minuun yhteyttä kolmannen lapsemme synnyttyä. Sovimme, että he tulevat meille kylään. Jännitti ihan helvetisti. Valmistauduimme kuin valtiovierailuun.

 

Ovikello soi. Siinä hän oli vaimonsa kanssa. Tutun näköinen mies. Hän oli vanhentunut, mutta halaus tuntui samalta kuin ennenkin. Isän lämmin turvallinen halaus. Se mihin tapaamiset eron jälkeen aina päättyivät, oli nyt uuden alku.

 

Asiat eivät tapahduin kuin elokuvissa. Tapaamisia on ollut harvakseltaan, tutustuminen tapahtuu etanan tahtiin mutta isä on taas elämässäni. Ehkä jonain päivänä voimme puhua enemmän ja syvemmältä. Olen iloinen myös hänen kumppanistaan, joka on kulkenut isän rinnalla pitkään. Hänestä on tulossa kolmas mummo lapsillemme.

 

Jokaisen tapaamisen jälkeen minulle jää lämmin olo. Olen jollain tapaa kokonaisempi. Tunnistan, miten tärkeä tuo vielä vähän tuntematon isä on minulle. Tunnen, miten olen löytänyt isäni uudelleen ja se tuntuu mielettömän hyvältä. <3

 

 

*Avioerot ovat vaikeita. Rakkaus on haastavaa. Joskus eron myötä vanhempien ja lasten suhteet etääntyvät niin kuin meille kävi. Jos elämänkellossa vain aikaa riittää ei kannata kantaa vihaa koko elämää. Jos pystyt anna uusi mahdollisuus ja yritä olla armollinen. Tämä matka, jota nyt käyn, on hyvin tärkeä minulle. Uskon, etten ole ainoa avioerolapsi, joka kantaa sydämessään samaa kipua. Anna kivulle mahdollisuus sulaa pois.

 

Voit blogin kommentteihin kertoa oman tarinasi, jos haluat. Tarinoissa ja ihmisten kokemuksissa on voimaa. Kiitos jo etukäteen.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
tammikuu 12, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
marraskuu 17, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Uncategorized

Kun äidin ehkäisy pettää – on kiire tehdä valintoja

Useamman lapsen äitinä sitä käy läpi mielessään tutun ajatuksen kulun. Haluanko todella vauvaa? Mitä se tekee parisuhteellemme? Jos se saa nyt alkunsa, se syntyy alkusyksystä. Ihanaa. Häh?! Mitä tämä tekee urahaaveilleni? Miten taloutemme kestää tämän?

 

”Synnyttäneet äidit tekevät puolet puolet aborteista- moni unohtaa ehkäisyn”, oli Helsingin Sanomien otsikko viime vuonna. Artikkelin mukaan useimmiten syy on juuri sama kuin meillä, eli ehkäisy on unohtunut. Syinä siihen ovat väsymys, laiskuus tai välinpitämättömyys. Toki on muitakin syitä, kuten elämäntilanteen muuttuminen. Meillä väsymys aiheutti pahan laskuvirheen.

 

On muitakin vaihtoehtoja kuin jäädä odottamaan, alkaako kuukautiset vai ei. Silloin pitää toimia nopeasti.

 

Apteekista saa haettua ilman reseptiä jälkiehkäisypillerin, jonka teho on parhaimmillaan ensimmäisen 12 tunnin aikana. Sen voi ottaa kuitenkin kolmen vuorokauden sisällä. Minulta meni jo se täyteen. Mietin liian kauan. On olemassa myös toinen jälkiehkäisypilleri, jonka voi ottaa 5 vuorokautta ehkäisyn pettämisen jälkeen. Sitten en saisi imettää viikkoon. Minä haluan imettää vielä kuopusta. Joten sekään ei ollut meille vaihtoehto.

 

Abortti on viimeinen vaihtoehto. Sitä en halua käyttää, ellei siihen ole jotain hyvin painavaa syytä. Tämä ei ole sitä. Ajatuskin saa itkemään. Suomessa aborttien syy on HS:n artikkelin mukaan lähes aina sosiaalinen syy.

 

Oli pakko soittaa taas luottogynekologilleni Leena Väisälälle. Mitä voin tehdä? Leenalta löytyi vaihtoehto, jota en ollut kuullutkaan. Kukaan ei ollut koskaan esimerkiksi neuvolassa maininnut! Kuparikierukan asennus käy jälkiehkäisystä 5 vuorokautta ehkäisyn pettämisen jälkeen. Sitä paitsi se on kaikkein tehokkain jälkiehkäisy menetelmä. Se on mainittuna uudessa Käypä hoito -suosituksessakin

 

Hurraa!!!

 

Toki voisin vain odottaa. Tulisiko plussa vai nega raskaustestistä, odottavan aika on piiiitkä. Kuukautisten alkuun tuntuu olevan ikuisuus, jos on tällainen tilanne. Stressitasot nousisivat päivä päivältä. Raskaustestiin sisältyy myös toinen ongelma. En ole ikinä ymmärtänyt, mikä saa sen aikaiseksi raskaustestiä tehdessä, että jokin sisimmässäni toivoo aina plussaa…

 

Olemme murun kanssa puhuneet tästä joka ilta. Järki vastaan tunteet, onneksi olemme murun kanssa sentään samalla puolella. Tilanne on silti ihan kamala. Onko tällaisessa tilanteessa oikeaa ratkaisua? Ehkä joku puuttuu vielä ruokapyödästä? Olen pohtinut lapsilukua täällä blogissakin viime keväänä Lapsilukutäynnä(kö) postauksessa. Vaikea aihe.

 

Ja tiedän kyllä, että tämä tilanne on oma syymme. Ehkäisyasiaa on mietitty meillä imetyksen kannalta. En ole halunnut vielä kemiallista ehkäisyä ja nyt meille sattui väsymyksessä laskennallinen moka. Tiedän jo valmiiksi, että tulen helposti raskaaksi. 

 

Tulimme siihen tulokseen, ettei ole oikea aika saada neljättä lasta. Varasin heti gynekologini Leena Väisälän ensimmäisen vapaan ajan ja otin kuparikierukan. Olo oli sen jälkeen helpottunut. Kierukka on ollut nyt kaksi päivää eikä minulla ole mitään ikäviä tuntemuksia. Jännittää nähdä, sopiiko kuparikierukka minulle. Vai vuodanko kohta verta kolme viikkoa kuukaudesta, niin kuin kauhutarinoissa kerrotaan.

 

Päätös tuntui juuri nyt oikealta. Tämä ei kuitenkaan vielä ole lopullista, mutta saamme aikaa miettiä. Haluaisin kokea vielä oikean pakahduttavan vauvakuumeen. Sellaisen, mikä todella jyrää järjen. Ehkä sitten voisi toivoa vauvaa…. Tai sitten huomaamme, että näin on hyvä.

 

Ehkäisyasia on aina jokaisen parin henkilökohtainen asia, mutta sitä ei kannata jättää puolitiehen. Epävarma ehkäisy voi ikävimmillään aiheuttaa turhaa haluttomuutta, jos nautinnon pilaa pelko mahdollisesta raskaudesta. 

 

Pimeät talvi-illat ovat hyvä hetki käpertyä illalla lasten mentyä nukkumaan oman rakkaan kainaloon. Ihania hetkiä vällyjen väliin kaikille – ilman turhaa huolta. <3

 

*Onko sinun ollut helppo valita oikea ehkäisymenetelmä raskauden jälkeen?  Saitko riittävästi tietoa ehkäisyasioista neuvolasta? Minkä valitsit? Oletko ollut tyytyväinen? Nyt hyvät vinkit ja kokemukset kehiin. =)

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
tammikuu 12, 2020
Hyvinvointi, Lifestyle
Rakkausloma Berliinissä <3
toukokuu 30, 2019
Collaborations, Lifestyle
Murun kanssa treffeille leffaan + ARVONTA
huhtikuu 7, 2019
Uncategorized

Wau, mikä maitosuihku!

Ennen ensimmäisen vauvani syntymää olin sinkkuäiti vailla tietoa imetyksestä tai kumppanista. Imetyksestä antoi osviittaa vain päivä päivältä kasvavat rintani, joita ihailin. Äitini nauroikin pojan synnyttyä, että nuohan ovat kuin silarit.

 

Ensimmäiset kolme kuukautta menivät täysin imetyksen ehdoilla. Muutaman miehenkin ehdin deitata. Silloinkin imetin, mikä taisi olla vähän outoa treffiohjelmaa. Välillä tuntui, ettei tapaamieni miesten päähän mahtunut yhtälö imettävä nainen ja halukas nainen. Ja minä kun nautin naiseudestani ja satunnaisesta seksistä valtavasti. Raskaus ja synnytys olivat tehneet minusta entistä enemmän villin naarastiikerin.

 

Poikani ollessa reilun puoli vuotta olin humputtelemassa ja poika hoidossa. Päädyin jatkobileisiin, saunoin ja sain loistoidean. Kerroin sekasaunaporukalle, että minulla on vauva ja imetän vielä. Ilmeistä huomasi, että ihmiset eivät ihan uskoneet. Sitten tartuin rintaani ja ammuin maitosuihkulla vieressä istuvaa miestä. Voi sitä naurua, taputuksia ja vihellyksiä!

 

Toisen lapsen synnyttyä olin onnellisesti jo parisuhteessa ja kumppanini oli mukana vauvan synnytyksessä. Pääsin kokemaan ne ihanat herkät hetket toisen ihmisen kanssa, kun vauva nostetaan ensimmäistä kertaa rinnalle. Tai kun ollaan omassa pienessä pesässä perhehuoneessa harjoittelemassa ensimmäisiä imetyksiä. Näihin hetkiin kuului myös hyvin kipeät nännit, nännirasva ja kätilön tuoma pelastus rintakumi.

 

Tälläkään kertaa synnytys, imetys tai vauva ei vienyt halujani vaan koin seksuaalisuuden positiiviseksi voimaksi. Se ei tietenkään estänyt koomisia hetkiä. Vaikka kuinka oli imetysliivit päällä, kahdet liivinsuojat, maitoa vaan valui kesken herkullisen hetken ja naurulle ei voinut mitään. Tai kun piti kesken kaiken imettää, välillä kaksikin kertaa ja yrittää sanoa hengästyneelle kumppanille: ”Jatketaan kohta siitä mihin jäätiin…”

 

Eikä kaikki liity aina kumppaniin. Ne oudot hetket kun menet avaamaan rennosti aamutakki auki oven postimiehelle, toinen rinta paljaana ja toinen vauvan suussa. Tai kun huomaat kaupungilla tai työpaikalla, että maito on kastellut paidan kun olet unohtanut liivinsuojat ja tuttu tai tuntematon mies katsoo rintojasi ihmeissään.

 

Kerran kaverini kuuli ravintolassa kahden keski-ikäisen miehen keskustelun, miten he halusivat nähdä tissini kun huomasivat, että imetän.  Ja muutama minuutti keskustelusta nämä kaksi sankaria tulivat tyttöporukamme pöytään puhumaan niitä näitä ja avoimesti tuijottamaan rintojani.

 

Kaikkien näiden kommellusten, suloisien, hekumallisten, koomisten, ikävien ja herkkien hetkien takana on ollut imetys ja seksuaalisuus. Seksuaalisuus on meissä läpi elämän. Siksi toivon, että jokainen imettävä äitikin antaisi itselleen luvan nauttia seksuaalisuudestaan myös vauvan synnyttyä ja imetyksen sekoittaessa elämää. Kukin omalla tavallaan itseään kuunnellen ja rakastaen. <3

 

*Miten sinä olet kokenut imetyksen vaikutuksen seksuaalisuuteen? Onko sinulle sattunut hassuja kommelluksia imetystaipaleellasi? Laita rohkeasti kommenttia. Nauretaan, iloitaan tai surraan yhdessä. <3

*Kirjoittamani kolumni on julkaistu Imetysuutisia-lehdessä 2/2014 numerossa, mikä on Imetyksen tuki ry. lehti.  

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
tammikuu 12, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
joulukuu 4, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
marraskuu 24, 2019
Uncategorized

Kuopuksen päiväkodin aloitus – itkua ja onnistumisia

Kaksi viikkoa oli täynnä jännitystä, haikeutta ja epävarmuutta. Teidän lukijoiden viime viikkoiset kommentit tuntuivat hyvälle. Empatian määrä yllätti ja antoi luvan olla haikeissa tunnelmissa.

 

Vihdoinkin piinaava odotus oli ohi ja lähdimme viime maanantaina tyttöjen kanssa päiväkodille. Oli kuopuksen aika aloittaa pienten ryhmässä. Jokin rauha laskeutui yllemme. Tytöissä havaitsin jännityksen lisäksi innostusta.

 

Miten ensimmäinen päiväkotiviikko meni? Oliko se yhtä itkua? Miltä minusta tuntui?

Ensimmäinen päivä päiväkodissa: Otamme perinteisen ”hoidon aloitus kuvan” kotiovella. Sitten lähdemme kohti päiväkotia. Vien aluksi isomman omaan ryhmäänsä ja sitten menen kuopuksen kanssa hänen ryhmäänsä. Ensimmäinen itku tulee isosiskon mentyä omaan ryhmäänsä. Voi ei. Näinkö tämä alkaa?

 

Tuttu lastentarhaopettaja tulee vastaan käytävällä ja toivottaa kuopuksemme iloisesti tervetulleeksi päiväkotiin ja pienten ryhmään. Olemme sopineet, että olen koko päivän kuopuksen kanssa harjoittelemassa. Aloitamme ihan rauhassa lapsentahtisesti. 

 

Yllättäen kuopus ei roiku jalassani pihalla vaan lähtee muiden lasten kanssa leikkimään. Pihalla on monta tuttua lasta ja kuopus lähtee omiin puuhiin luotani. Hän ei edes itke, vaikka käyn sisällä yksin pukemassa lisää vaatetta. Olen hieman ihmeissäni. Tämä lupaa hyvää.

 

Jäämme syömään ryhmän kanssa. Onpa hiljaista. Hämmentävää, miten rauhallista. Kuopus istuu tyytyväisenä omalla paikallaan ja minä yritän olla sivussa. Muut lapset katselevat uteliaina kuopusta. Vasta ruokailun jälkeen hän alkaa itkeä, koska haluaa, että imetän. Koen ristiriitaisia tunteita imetyksestä. Onko päiväkodissa järkevää imettää? Sekoittaako se kuopusta entisestään?

 

Kokeilemme kuitenkin päiväunille menoa muun ryhmän kanssa ilman imetystä. Paikka on kuitenkin liian kiinnostava kuopukselle ja hän haluaa vaeltaa huoneessa. Saan hänet muutaman kerran omaan sänkyyn, mutta itku tulee aina. Kerran tutuin hoitajista on vähällä saada hänet rauhoittumaan, mutta hän haluaa taas ”äidin maitoa”. Lähdemme pois nukkarista, etteivät muut lapset heräisi.

 

Imetän päiväkodin käytävässä ja kuopus nukahtaa syliini. Hän näyttää niin suloiselta. Huomenna uusi yritys. Lisää harjoittelua. Minä ja ryhmän hoitajat olemme tyytyväisiä. Tästä on hyvä jatkaa. Eikä meillä ole mihinkään kiire.

Toinen päivä päivähoidossa: Kuopus menee toisena päivänä päiväkotiin, kuin mihin tahansa tuttuun paikkaan. Hän menee uteliaana omaan ryhmäänsä jo ilman minua, mikä hämmästyttää. Saan riisua rauhassa ulkovaatteet ja juttelen isosiskon hoitajien kanssa.

 

Ulkona kuopus saa leikkiä isosiskon kanssa, mikä tuntuu olevan molemmille tärkeää. Heillä on silmin nähden hauskaa. Isosisko on niin ylpeän näköinen.

 

Päivä sujuu ensimmäistä päivää paremmin ja päätämme hoitajien kanssa kokeilla, jos hän söisi ja menisi nukkumaan ilman minua. Sovimme, että jään päiväkodin käytävälle odottamaan. Minulla on kirja ja läppäri mukana. Yritän tehdä töitä, vaikka keskittyminen ei ole helppoa, sillä jännitän kuopuksen puolesta. Hoitajat saavat hänet nukkumaan. Hieman hän oli kuulemma itkenyt.

 

Unien aikana käyn lastentarhaopettajan kanssa päiväkodin aloituskeskustelun, mikä on minusta todella tärkeä. Siitä alkaa kasvatuskumppanuus ja on kiva kertoa hoitajille omin sanoin,  millainen tyyppi meidän lapsi on.  Ja kuulla myös heidän ajatuksiaan hänen hoitamisestaan. Hoitaja tuntuu todella mukavalle. (Ihanaa!)

 

Kuopus nukkuu melkein kaksi tuntia! Wau! Herättyään hän on tyytyväisen näköisenä hoitajan sylissä eikä kiirehdi luokseni, hymyilee vain. Syömme vielä välipalan ja sitten lähdemme kotiin. Sovimme, että huomenna tyttö voisi jäädä yksin jo joksikin aikaa. Olemme taas yhtä mieltä siitä, että päivä meni todella hienosti. Olen ylpeä kuopuksesta.

Kolmas ja neljäs päivä:  Sovimme hoitajien kanssa, että kokeilemme, miten kuopuksella sujuisi yksin. Muru on kotona valmiudessa tulla hakemaan hänet, jos tuntuu, että yksin jääminen ei vielä onnistu. Minä sain työkeikan yllättäen. Poden huonoa omaatuntoa vaikka tiedän, ettei murulla ole mitään hätää.

 

Muru vie kuopuksen aamulla yhdeksän aikaan ja hakee heti päiväunien jälkeen. Molemmat päivät menevät pääsääntöisesti hyvin. Murua ei soiteta etukäteen paikalle ja päiväkodilla odottaa tyytyväinen taapero. Hoitajat tuntuvat pitävän kuopuksesta ja kuopus heistä. Ehkä me vanhemmatkin voimme huokaista helpotuksesta.

 

Ensimmäisen hoitoviikon jälkeiset tunnelmat: Kuopus yllätti ja samaan aikaan oli ihan oma itsensä. Hän on ollut pienen elämänsä ajan iloinen ja temperamentiltaan sopeutuvainen. Tiedän silti, että hän osaa pitää puolensa. Meillä on usein isompien sisarusten kavereita kylässä ja välillä hoitolapsiakin. Hän on tottunut olemaan isossa porukassa.

 

Olo on VALTAVAN helpottunut. Edelleenkin suren, että hänen piti mennä nyt jo hoitoon. On silti paljon helpompi mennä töihin, kun tietää, ettei hän itke kokopäivää päiväkodissa. Tiedän, että hän pärjää. Uskon, että hänellä on myös kivaa päiväkodissa. Odotan myös ilolla, miten sisarusten suhde tiivistyy edelleen nyt, kun he ovat yhdessä päivätkin. Hoitajat osaavat ihanasti tukea sisarussuhdetta.

 

Iso kiitos kuuluu ihanille hoitajille. Miten lämpimästi he ottivat kuopuksemme vastaan, antoivat tilaa, mutta avasivat silti sylinsä. Heistä kaikista näki, miten aidosti he välittivät lapsista. Hoitajat auttoivat myös meitä haikeita vanhempia. Viikon aikana huomasi, miten tärkeää on luottaa oman lapsensa hoitajiin.

 

Aloitin itse tällä viikolla lyhyen päiväkotisijaisuuden. Iltaisin olen katsellut työpaikkoja, viimeistellyt kirjaa Samin kanssa ja köllinyt murun vieressä sohvalla. Täytyy myöntää, että olin aika väsynyt viikon päätteeksi. Ihan sairaan väsynyt oikeastaan. Välillä itketti. Surutyö jatkuu vielä, mutta kyllä tämä tästä. Aikamoinen viikko!

 

Tästä on hyvä jatkaa. Yöt ovat olleet vielä vaikeita. Uskon, että ikävä tulee ulos itkuna ja huutona. Silloin otan kuopuksen lähelleni ja välillä hän nukkuu vieressä jopa tissi suussa. Minusta tästä on hyvä jatkaa.  Olo on kiitollisen haikea ja hieman uninen. (Huokaus) <3

*Tsemppiä kaikille muillekin hoitoon menevien pienten vanhemmille. Ja jo hoidossa aloittaneiden vanhemmille! =) Miten teidän päiväkodin aloitus on mennyt? Miten itse koit hetket ennen päivähoidon aloitusta ja hoidon alettua? Voit kertoa tarinasi kommenteissa. Tässä on taas hyvä hetki antaa toinen toisillemme vertaistukea.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Hyvinvointi
Oi tissit, tissit
toukokuu 20, 2018
Uncategorized

Imetys vs. seksuaalisuus – turhaa vastakkainasettelua

Kissa on nostettu pöydälle. Tänään Suomea on kuohuttanut Helsingin Sanomien verkkolehdessä julkaistu tuoreen äidin mielipidekirjoitus ”Imetys tappaa parisuhteen – kun siirryin korvikemaitoon, seksihaluni palasivat”.

 

Tunteet käyvät kuumina ja nettiraivo on päässyt irti. Mielipide kosketti minuakin. Se ei kuitenkaan nostanut raivoa vaan surua. Tuore perhe oli joutunut kovan valinnan eteen vähillä eväillä. Tuore äiti poti selkeästi syyllisyyttä valinnastaan.

 

Missä tässä kaikessa härdellissä on lempeys tuoretta perhettä kohtaan? Netissä vouhkataan, kuinka mies ei kestänyt olla panematta kuukautta. Miksei kukaan huuda, miten ihmeissään sitä ollaan kuukauden ikäisen vauvan kanssa! Tai saiko perhe keneltäkään ohjausta tai neuvontaa? Mistä kukaan tietää, miten paljon he olivat asiaa miettineet?

 

Seksuaaliterapeuttina koen, että minun pitää nostaa esiin tämän kaiken takana olevia asioita. Perheeltä on selkeästi puuttunut tietoa raskauden, synnytyksen, pikkuvauvavaiheen ja imetyksen vaikutuksista naisen kehoon sekä seksuaalisuuteen. Parisuhteenmuutoksista puhumattakaan. Onko se vain perheen syy? Ei minusta. 

 

Se minkälaista tietoa perhe saa on kuin lottoarvonta. Voi olla, että hän saa neuvolatädin joka on myös seksuaalineuvoja sekä imetysohjaaja. Tai hän saa työhönsä väsyneen kunnallispolitiikan uuvuttaman neuvolatädin, josta ei turhaa tietoa heru. Kyse on valtion tasolla, kuntiin valuvasta poliittisesta tahdosta. Nähdäänkö seksuaalisuus tärkeänä osana terveyttämme? Tai onko imetys tärkeää?

 

Tosi asia on, että imetys vaikuttaa naisen seksuaalisuuteen raskauden ja synnytyksen jälkeen. Raskausaikana naisen estrogeenitasot ovat 100-kertaiset ja synnytyksen jälkeen ne menevät melkein nollille istukan irtoamisen jälkeen. Imetys pitää useimmilla naisilla estrogeeni- ja testosteronitasot matalina jopa kuukausia. Silloin on täysin normaalia, että ei haluta ja limakalvot ovat kuivat ja ohuet. Tilanne palautuu pikku hiljaa ja normalisoituu vasta kuukautisten alettua.

 

Soitin asiasta kollegalleni kliiniselle seksologille, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Leena Väisälälle. Hän nosti esiin, että perheen on hyvä tietää imetyksen vaikutuksista seksuaalisuuteen.  Nainen voi myös itse yrittää helpottaa tilannetta. Apteekeista on saatavilla paikallisesti vaikuttavia estrogeenivalmisteita, joita voi käyttää turvallisesti myös imetysaikana. Niillä saa hoidettua kuivaa ja herkkää emättimen limakalvoa.

 

”Koskaan ei pidä silti unohtaa yksilöllisyyttä, muistutti Leena Väisälä. Naisten hormonitasot palautuvat omaan tahtiin eikä imetys vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Yksin asiaa ei kuitenkaan kannata jäädä murehtimaan.”

 

Mielipidekirjoituksen tehneen naisen mies on ollut myös kovan arvostelun kohteena. Melkein hänet on leimattu jo epäihmiseksi. Vähintäänkin huonoksi mieheksi mille moni nainen olisi jo näyttänyt ovea.

 

Olisiko tuore isä voinut olla peloissaan? Hämmentynyt? Ja hakea lohtua tilanteeseen seksin kautta? Tai toisaalta, jos heillä olisi ollut vilkas seksielämä ja outo stoppi sekoitti pakan? Kenelle mies voisi edes puhua tilanteesta – neuvolantädille vai?

 

Naisen seksuaalisuus on suuressa muutoksessa vauvan synnyttyä, mutta vaikuttaa se mieheenkin. Hän voi kokea ulkopuolisuuden ja jopa mustasukkaisuuden tunteita. Naisella hellyysvarastot ovat usein täynnä, kun vauva on iholla. Mutta tuore isä voi jäädä vaille kosketusta.

 

Onko pari osannut puhua seksuaalisuudesta? Omista tunteista ja toiveista puhuminen ei ole aina helppoa. Mielipidekirjoitus antaa käsityksen, ettei mies voinut enää odottaa. Jos puhuminen ei ole onnistunut, on ihan turha neuvoa parille suoraan erilaisia seksitekniikoita. Jos kumpikaan ei pysty sanoittamaan tunteita tai toiveita muutenkin jo ihmeellisessä uudessa tilanteessa, sattuu väärinkäsityksiä helposti.

 

Mielestäni koko show tämän yhden kirjoituksen ympärillä  voi parhaimmillaan olla hyödyksi kaikille tuoreille ja tuleville perheille. Ehkä tästä voisi oppia jotain helvetillisen haukkumisen ja arvostelun sijaan?

 

Sinä tai te jotka suunnittelette vauvaa tai jo odotatte vauvaa, ottakaa asioista selvää. Tutustukaa artikkeleihin tai kirjoihin, ottakaa puheeksi neuvolassa, etsikää luentoja tai synnytysvalmennuksia, missä puhutaan myös parisuhteesta ja seksuaalisuudesta.

 

Tutkikaa, mistä saa apua, jos tulee hankala tilanne. Kyllä Suomesta apua löytyy. Ja me ammattilaiset haluamme todella auttaa. Ei kukaan halua vauvaperheen eroavan. Imetyksen tuen kautta saa loistavaa tietoa ja apua imetysasioissa.

 

Kunpa vauvaperheet eivät jäisi yksin. Imetyksen ja seksuaalisuuden kun ei tarvitsisi taistella keskenään. Parhaimmillaan ne voivat saada hehkua toisiinsa.

 

Ja kiitos tälle rohkealle äidille, joka avasi omalla tarinallaan keskustelun. Sinä olet hyvä äiti ihan omana itsenäsi, huutelivat netissä ihmiset mitä vain. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
tammikuu 12, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
joulukuu 4, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
marraskuu 24, 2019
Uncategorized

Haikeus – tunnelmia ennen kuopuksen päiväkodin aloitusta

Elämässä on välillä hetkiä, jolloin aika matelee tai menee liian äkkiä. Kuopuksen hoidon aloitus tuntui hetkellisesti melkein siltä kuin olisin joutunut viemään hänet ikuisiksi ajoiksi päiväkotiin. Lopulta tuli silti jokin helpotus ja rauha. Oma tulevaisuus jännitti myös. En tiedä vieläkään, mihin olen palaamassa.

 

Mitä kaikkea tapahtui kahden viikon aikana ennen päiväkotiin menoa? Miltä se tuntui?

 

 

Kaksi viikkoa ennen hoidon alkua: Saan päiväkodinjohtajalta soiton. Minun pitäisi hyppiä onnesta ja olla kiitollinen. Kuopus sai paikan samasta päiväkodista, jossa isosisko on. Asia on selvä, me otamme paikan. Se on peruutuspaikka ja hoito alkaa jo kahden viikon päästä. Tuntuu hurjalta, miten äkkiä hoidon aloitus tulee. Tunteet ovat hyvin ristiriitaiset. Illalla itkettää.

 

Kerroin päiväkodinjohtajalle, että oma tilanteeni on vielä ihan auki. Voi olla, että palaan nopeasti töihin tai sitten teen keikkaa koko kevään. Tähän väliin tulevaisuutta ennustava kristallipallo olisi ollut loistava.

 

Viikko ennen hoidon alkua: Yritin olla viime viikon ajattelematta kuopuksen hoitoonmenoa. Jos ajattelin, käänsin sen positiiviseksi. Työnsin kaikella mielen voimallani negatiiviset tunteet syrjään ”Onpa hienoa, että saimme paikan!” -tyylillä. Moni ihmettelee, miten nopeasti hoidon aloitus tulee. Joku sanoi, onpa kuopuksemme vielä pieni päiväkotiin.

 

Päiväkodilla kuopuksen tuleva hoitaja kyselee, koska aloitamme ryhmässä. Se tekee tästä kaikesta todellista. Todellisempaa kuin aiemmin. Melkein pelottaa, vaikka hymyilen iloisesti hoitajalle.

 

Viisi päivää ennen hoidon alkua: Kurkkua kuristaa. Tuntuu kuin olisin nielaissut jotain liian isoa ja se on jäänyt jumiin kurkkuuni. Tiedän kyllä, mistä tunne johtuu. Tunne vain vahvistuu, kun katson suloista kuopusta nukkumassa päiväunia. En enää ole kohta ottamassa pientä unista taaperoani vastaan päiväunien jälkeen. Kyyneleet polttavat silmiä.

 

En haluaisi vielä laittaa häntä ”isoon maailmaan” pärjäämään ilman äitiä ja isiä. Mietin kaikkea mahdollista lähtien päiväkodin aloituksen vaikutuksesta kiintymyssuhteeseen. Satuin lukemaan illalla Facebookista professori Liisa Keltigas-Järvisen haastattelun Suomenkuvalehdestä, missä hän oli sitä mieltä etteivät alle 2-vuotiaat kuulu päiväkotiin. Uni ei meinannut tulla silmään syyllisyyden tunteiden takia.

 

Kolme päivää ennen hoidon alkua: Olemme puhuneet murun kanssa hoitoon menosta melkein joka ilta lasten mentyä nukkumaan. Murullakin on samanlaisia surun ja haikeuden tunteita. Yritämme tukea toisiamme.

 

Nyt on vain pakko tehdä näin taloudellisista syistä. Kotihoidontuki ja pienet lisätuloni eivät vain riitä. Helsingissä asuminen kolmen lapsen kanssa on kallista. Se on ihan perseestä, mutta ei voi mitään. Minun piti olla alun perin kuopuksen kanssa kotona syksyyn 2017 asti. Käyn läpi luopumisen lisäksi pettymystä. Onneksi saan murulta hellyyttä lohdutukseksi.

 

Päivä ennen hoitoon menoa: Koko viikko on mennyt haikeissa tunnelmissa. Emme ole tilanteessa ensimmäistä kertaa. Tiedämme murun kanssa molemmat, että surulliset vanhemmat eivät ole avuksi päiväkodissa aloittavalle lapselle. Kuopus tarvitsee meiltä rohkaisevia katseita ja uskoa siihen, että hän pärjää. 1,5-vuotiaalle se ei tarkoita sanoja, vaan koko olemusta.

 

Pakkaan illalla kuopuksen päiväkotitavaroita, nimeän vaatteita, etsin varavaatteita ja isosisko valitsee pikkusiskolle unilelua hartaudella. Isosisko on ainoa meistä, joka on superinnoissaan kuopuksen päiväkodin aloituksesta. Hän on odottanut pikkusiskon hoidon aloitusta, kuin odottaisi joulua.

 

Oma oloni alkaa rauhoittua. Hyväksyn tilanteen ja yritän nähdä tilanteen hyviä puolia. Pakko on myöntää, että minuakin jännittää oman itseni puolesta. Minulla ei ole työpaikkaa mihin palata. Kelpaanko? Löydänkö oman alani töitä?

 

Lähden työnhakuun ja tekemään keikkatöitä nyt aluksi. Juuri tällä hetkellä oman yrityksen perustaminen ei ole järkevää. Tulevaisuudessa on odottamassa kuitenkin paljon jänniä juttuja. Pari neuvottelua on kesken. Keväällä tulee minun ja Samin kirja. 

 

Taidan olla salaa sisimmässäni innoissani tulevasta, kaiken haikeuden keskellä. Täytyy luottaa siihen, että tulevaisuus kantaa. Kyllä me molemmat löydämme paikkamme. <3

 

 

 

* Miltä sinusta tuntui hetki, jona hoidon aloitus varmistui? Olitko innoissasi vai surullinen? Minkä ikäisenä lapsesi aloitti hoidossa? Miten sinun töihin paluusi tai työnhaku sujui? Blogini kommentteihin voi laittaa omia kokemuksia. Ollaan silti reiluja toisillemme, eikä arvostella kenenkään valintoja.

You may also like
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
helmikuu 24, 2019
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
syyskuu 2, 2018
Hyvinvointi
TOP 5 – Tunteita herättävät postaukseni
kesäkuu 3, 2018
Uncategorized

Kosinta <3

Neljä vuotta sitten marraskuussa olin jo melkein luopunut toivosta, että muru kosisi ikinä. Odotin kosintaa koko edellisen vuoden. Etenkin kesällä, raskausuutisen jälkeen, olin varma, että nyt muru haluaa naimisiin kanssani. Raskaushuuruissa itkin ja raivosin muutaman kerran, miksei hän kosi.

 

Sitten. Oli ihan tavallinen pikkulapsiperheen arki-ilta. Tai ainakin luulin niin. Oli pimeää. Lapset oli syötetty ja laitettu nukkumaan kynttilän valossa.

 

Menimme lasten nukahdettua siivoamaan yhdessä keittiötä niin kuin aina.

 

Jossain vaiheessa muru tuli luokseni. Hän halasi ja tuli lähelleni. Suuteli.

 

Tässä vaiheessa minä olin ihan pihalla. Murun kehonkieli viesti mielestäni vihjeitä yhteiseen lemmenhetkeen. Innostuin. Suudelmat muuttuivat intohimoisemmiksi. Ja sitten muru irtautui.

 

” Mitä ihmettä?!!!”

 

”Hmm…”

 

Muru katsoi minuun jännällä tavalla. Olin vielä enemmän hämilläni.

 

Katse maahan ja uusi katse. Sitten muru polvistui. Ja minua heikotti. Ja nauratti. Kaikki se odottaminen, jännitys…. Nyt oli Se hetki.

 

Ikävä kyllä en muista kuin pienen osan niistä kauniista sanoista, joita muru minulle sanoi. Silmät täynnä onnenkyyneliä katsoimme toisiamme silmiin. Muru sanoi, että olen hänen elämänsä nainen ja hän haluaa vanhentua kanssani. Haluaisinko tulla hänen vaimokseen.

 

Taustalla soi Kaj Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan.

 

En mitään muuta halunnutkaan niin paljon. Siitä asti, kun tapasimme  tiesin. Tiesin, että nyt olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt. Elämäni miehen. Ihmisen, joka on rakastettuni, intohimoni kohde, ystäväni ja rakastava isä lapsillemme.

 

”Tahdon.”

 

”Sitten me mennään naimisiin!”

 

”Mennään!!!”

 

Muru kaappasi minut syliinsä ja pieni keittiömme kylpi rakkaudesta. Marraskuinen iltahämärä syleili meitä kahta onnellista rakastavaista. <3

 

 

 

 

*Haluaisitko jakaa tarinasi, miten sinua kosittiin? Voit kirjoittaa sen blogini kommentteihin. Marraskuun pimeään rakkaus on loistava lääke ja ihanien muistojen muistelu lisää rakkautta. Siksi haastan ihanat Vauvan ja Meidän Perheen bloggarit Joukolattaren Heidin ja Havaintoja parisuhteesta Samin mukaan kertomaan, miten heitä kosittiin tai miten he kosivat. Toivottavasti tämä haaste lähtisi kiertämään ja saisimme lukea monesta blogista suloisia kosintatarinoita. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
tammikuu 12, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
marraskuu 17, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
kesäkuu 5, 2019
Uncategorized

Zeepra haastaa kävelykärryt

Kaupallinen yhteistyö Fisher Pricen kanssa.

 

”Tää uusi Zeepra on aika menopeli!” totesi 4-vuotias tyttömme. Tämän minä allekirjoitan äitinä täysin. Kaikkia lapsiamme, niin 9-vuotiasta, 4-vuotiasta kuin 1-vuotiasta kiehtoo tämä ihmeellinen soiva ja laulava Zeepra eli Fisher Pricen Learn with Me Zebra Walker. Uutuuden viehätys leijuu kuin keijupöly Zeepran yllä.

 

Zeepra on varsinainen jukeboxi. Biisit ovat mukaansa tempaavia ja iloisia. Melkein disco-tyylisiä ja ne innostavat tanssimaan. Se sopii meille. Muru ja minä rakastamme tanssimista ja rakkaus tuntuu tarttuneen myös lapsiin.

 

Itse ajattelin paketin tultua: ”Harmi, kun emme saaneet Zeepraa jo vähän aiemmin.” Tämä olisi ollut todella hyvä erityisesti viime keväänä kuopuksen oppiessa 8 kuukauden ikäisenä istumaan ja konttaamaan.

 

Tunnistatte varmaan tuon iän. Vauva-lelut eivät enää jaksa kiinnostaa liikkuvaa vauvaa ja kaikki kielletty kiinnostaa. Kuopus olisi varmasti jaksanut touhuta tämän kanssa eikä vain etsiä sähköjohtoja. Ehkä minäkin olisin voinut ottaa hieman kahvia rauhassa?

 Kuvaus: Macintosh HD:Users:marjakihlstrom:Desktop:Fisher Price:FP_Kirahvi_slide_1.png

 

Tai saati sitten, kun hän opetteli kävelemään. Zeepran painopiste on loistava pienelle ihmistaimelle, joka opettelee vasta kävelyä. En usko, että se kippaa kovin helposti eikä pieni lennä nenälleen. Isommat lapset taas pääsevät Zeepran kanssa oikein vauhdin hurmioon.

 

Olen murun kanssa pohtinut, mikä mahtaa olla Zeepran salaisuus. Onko se söpö ulkonäkö? Vai onko salaisuus sen automaattinen toiminto alkaa laulaa tai soida, kun se liikahtaa?

 

Onhan tuo suloinen! Hassua, että kuopus on jopa halannut sitä ja antanut suukon. Ehkä Zeeprakin on meidän lemmikki niin kuin Laulava koira. Kuopus on ominut lelun itselleen vaikka isommat yrittävät kaapata sen välillä.

 

Taaperomme touhuaa istuen Zeepran vieressä. Hän tutkii sitä ja toisinaan ”rämpyttää”. Toisinaan hän kävelee työntäen sitä ympäri asuntoa. Meillä on hyvät baanat vauhdikkaaseen kävely ja juoksuleikkiin. On kuopus yrittänyt laittaa siihen käsilaukkuakin kiinni. Ehkä hän matkii minua?

 

Välillä kuopus tanssiin Zeepran vieressä. Välillä se näyttää melkein hippa-leikiltä, kun hän tökkää sitä ja menee karkuun. Zeepran hiljentyessä hän tulee takaisin ja tökkää uudelleen. Tästä seuraa hirmuinen kikatus.

 

 Kuvaus: Macintosh HD:Users:marjakihlstrom:Desktop:Fisher Price:FP_Kirahvi_slide_2.png

Zeepra tuntuu kutsuvan lapsen tutkimaan lisää, oli hän sitten isompi tai pienempi. Jälleen jopa esikoisen kaverit ovat tuota tutkineet. Isot koululaiset!

 

Toki välillä tämä saa lapset myös villiintymään liikaakin ja Zeepra saa kyytiä. Etenkin nuo meidän kaksi nuorempaa, tytöt, osaavat laittaa rallin pystyyn. Välillä siitä myös taistellaan, kuka saa olla kuskina. Tuntuu olevan onneksi kestävä, mikä on kyllä hyvä ominaisuus kolmen lapsen perheessä.

 

Minun ja murun iloksi tässäkin lelussa on on/off –nappi. Välillä saa lasten bileet seis ja iltarauhoittuminenkin sujuu paljon paremmin. Zeepra on asunut meillä jo pari viikkoa ja tytöt tietävät, että iltapalan jälkeen Zeepra laitetaan nukkumaan.

 

Yhtenä iltana siivoilin lasten mentyä nukkumaan ja kävelin tanner tömisten Zeepran ohi. Tottakai laulu alkoi ja ihme, ettei meillä kukaan herännyt! Ei tuolle söpölle Zeepralle voi olla hymyilemättä. Luulenpa, että sekin on löytynyt paikkansa perheessämme.

You may also like
Uncategorized
Koska leski saa rakastua?
lokakuu 29, 2017
Uncategorized
Seksuaalikasvatus suojaa – kerro lapsille ja nuorille sextortionista  
kesäkuu 20, 2017
Uncategorized
Jalkapallo, temppukoulu vai karate? – Miten lapseni löysi rakkaan harrastuksen
maaliskuu 15, 2017
Uncategorized

Vaatteeni saivat uuden kodin – mitä minä sain?

Luopumisen tuskan viikko on takana. Keskiviikkona hain vaatteeni pois Relovesta jännittyneenä. Nyt jännitys oli erilaista. Paljonko olemme tienanneet? Mitä teen meille jääneille vaatteille? Miltä tämän jälkeen tuntuu?

 

Miten viikko sitten meni? Kolme kertaa olin tuonut rekkiini lisää vaatteita, mikä yllätti hieman. Vaatteitani todella ostettiin. Etenkin merkkivaatteet hävisivät nopeasti. Olin viimeisen päivän pitänyt vaatteet -50% alennuksessa ja se oli vaikuttanut myyntiin. Asiakasvirtaa hiljensi ainoastaan Helsingin seudun syyslomaviikko. 

 

Vähän kuoraisi vielä loppusuorallakin nähdä muutamien lempivaatteiden hävinneen. Toisaalta loputon jossitteluni päättyi nyt. Olo alkaa tuntua vapaammalta. Hassu tunne. Välillä silti myös kaduttaa. Muru onneksi tukee minua iloisesti naljaillen. Hyvä niin!

 

Työn täytteinen tämä kirppisviikko kyllä oli. Juttelin parin ystäväni kanssa ja he olivat täysin samaa meiltä, että ei raha helpolla kirppikseltä tule. Keskiviikkona kotiin tullessa ajattelin, että ei ikinä enää. Liikaa hommaa. Etenkin kun se pirun enterokko tuli kuopukselle.

 

Nyt sunnuntaina tuntuu kuitenkin jo paremmalta. Sain tänään raivattua minulle jääneet vaatteet. Siinäkin oli vielä aika paljon hommaa. Etenkin tuo meidän 4-vuotias oli hyvin kiinnostunut tonkimaan myyntiin meneviä ja Relovesta palautuneita vaatteita.

Tulevaa ajatellen haluan kuitenkin oppia ostamaan vähemmän ja harkita enemmän. Kaikki "melkein hyvä" saa jäädä kauppaan tai kirpputoreille. Äitini kummitädin neuvoa noudattaen: ”Köyhällä ei ole varaa halpaan.” Mieluummin sitten säästän yhteen laadukkaaseen vaatteeseen kuin ostaisin heti sen edullisen.

 

Osan myymättömistä vaatteista ja kengistä yritän myydä vielä muita reittejä esimerkiksi Facebook-kirppiksillä. Pienen määrään pakkaan vielä vintille. Ison on vien UFF-vaatekeräykseen. Vauvanvaatteista suurin osa on lahjoitettu äidille, joka todella tarvitsi niitä ja pienimmät vien Helsingissä Meilahteen K7 vastasyntyneiden teho-osastolle.

 

Hoitovapaalla olevana äitinä odotin jännityksellä tietoa, paljonko olimme tienanneet. Rahat ovat olleet tiukilla ja muutama ylimääräinen euro olisi tervetullut. Ehkä saisin niillä etsittyä lapsille vielä puuttuvia talvivarusteita. Rekin tyhjennyksen jälkeä Relovessa tehdään kassalla tilitys myydyistä vaatteista, ja me saimme 362 euroa. Olin ihan ihmeissäni! Wau! Soitin heti murullekin. Ajatella miten, ihanaa. 

 

Tilityksen kuuleminen sinetöi tunteen, että kyllä tämä oli ollut kannattava projekti. Kaikki työ ei mennyt hukkaan ja oma olokin helpottui. Tuntuu, kuin kaulaliina ei olisi enää niin tiukalla.

 

En tiedä, miten sinä olet miettinyt seuratessasi ”tuskien taivaltani”, mutta jos harkitset vaatteista tai muista tavaroista luopumista – tee se rohkeasti. Tavaraa saa aina lisää ja ihmisen on parempi olla, kun sitä ei ole liikaa. Lisäksi sillä voi vaikka tienata vähän omaa rahaa tai lastentalvihaalarirahat. Muista vain varata aikaa riittävästi vaatteiden laittoon. Ja pyydä vaikka kaveria avuksi, niin kuin minä tein.

 

Kiitos naapurin ihanalle naiselle, murulle ja Relovelle. Tämä projekti alkaa olla nyt päätöksessään. Ja kaapeissakin on nyt enemmän tilaa! Jes! =)

You may also like
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
syyskuu 2, 2018
Perhe
Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!
elokuu 26, 2018
Uncategorized
Loppuuko imetys tähän?
toukokuu 31, 2017
Uncategorized

V***u, mikä perse! – puhe voi loukata

”Kyllä mä sua panisin” kuului takaani, kun kävelin kauppaan teininä. Hetken aikaa taisin olla imarreltu, mutta jossain vaiheessa iski inhottava tunne. Tunne siitä, että on vain pala maukasta lihaa. Jotain, mihin muut voivat tarttua ilman lupaa. Seksuaalisuudenhan kuuluisi olla iloinen asia eikä muiden armoilla olemista!

 

Tyttö huomaa tavalla tai toisella naiseksi kasvaessaan hetken, jolloin ympäristö ei kohtele häntä enää pikku tyttönä. Katseet muuttuvat, usein myös puheet ja joillakin myös käytös. On olemassa kohteliaita tapoja huomioida nuori nainen, mutta myös vähemmän kohteliaita. Myös nuoret miehet voivat kokea samaa murrosiässä.

 

On törkeää, kun aikuinen puhuu kaksimielisiä teinille. Tai mittailee katsellaan nuorta kuin halpaa makkaraa. Se on väärin ja siitä saa suuttua. Raja seksuaaliseen kaltoinkohteluun voi olla näissä tilanteissa hiuksen hieno.

 

Jokaisella on oikeus määritellä omat rajansa ja epämukava huutelu tai viestittely on jo seksuaalista kaltoinkohtelua. Nuorille pitäisikin antaa riittävästi tietoa, miten pitää huolta omista rajoista ja mitä on seksuaalinen kaltoinkohtelu. Nuoren kannattaa aina olla tarkkana, kun olo on epämiellyttävä tai ahdistunut. Rajoja rikkova ihminen voi olla myös tuttuva tai ystävä.

 

Aikuisella on vastuu, vaikka teini kuinka kiusaisi pukeutumalla niukasti tai flirttailisi. Suojaikäraja on Suomessa 16 vuotta ja sille on selvä syy. Tavoite on suojella nuorta ihmistä aikuisten seksuaalisilta teoilta.

 

Seksuaalinen halu on terveellä aikuisella täysin hallittavissa oleva voima. Jos pelkää, ettei pysty hallitsemaan haluaan, kannattaa siihen hakea apua rohkeasti. 

 

Pahimmillaan nuoren ja aikuisen kohtaamiset  johtavat siihen, että aikuinen ostaa nuorelta vastikkeellista seksiä. Nuori saa seksistä vastineeksi joko rahaa, päihteitä, vaatteita tai muuta arvokasta. Nuorilta vastikkeellisen seksinoston ilmiö näkyy Suomessa ja siitä uutisoi eilen MTV3 nettisivuilla. ”Sanon nuorille, että mieti aina tarkkaan, kun tuntematon aikuinen on sulle liian kiva. Nuoret eivät tunnista, minkä perässä aikuiset liikkuvat, tietää Sari Hälinen.”

 

Nuoren kasvuun reagoivat myös hänen ikätoverinsa. Luokkatoverit ovat puristelemassa ”salaa” nuoren uusia kurveja. Se on yhtä väärin kuin aikuisenkin seksuaalinen kaltoinkohtelu, johon aikuisten pitäisi aina puuttua.

 

Meillä on murun kanssa poika ja kaksi tyttöä. Kasvatustyötä riittää. Lasten seksuaalisuus näkyy arjessa siinä missä motoriikan kehitys. On paljon kerrottavaa ja aina ohje ”kerro, kun lapsi kysyy" ei riitä. On asioita, joista aikuisen vaan täytyy puhua ja kertoa lapselle.

 

Miten tämä nyt sitten liittyy siihen, että seksistisiä kommentteja ei tarvitsisi nuorten kuunnella? Tai siihen, että naisen keho on naisen keho, vaikka puristelija olisi Donald Trump?

 

Se liittyy kasvatukseen kotona, päiväkodeissa, kouluissa, nuorisotyössä ja harrastuksissa. Miten opetamme tytöt ja pojat kohtaamaan itsensä ja toisensa? Miten tärkeää on oppia arvostamaan, huolehtimaan ja rakastamaan omaa kehoaan? Tai miten tunteita ilmaistaan? Miten tärkeä on kunnioittaa toisen rajoja?

 

Raisa Cacciatore ja Susanne Ingman-Friberg julkaisivat lasten seksuaalikasvatukseen liittyvän, loistavan kirjan Keho on leikki tänä vuonna. Kirja on tarkoitettu varhaiskavatuksen ammattilaisille ja vanhemmille. Jo päiväkoti-ikäisille olisi tärkeää opettaa tunnistamaan oman kehon rajat ja kertoa itsemääräämis-oikeudesta lapsen tasoisesti. Omaa ja toisten kehoa pitäisi oppia kunnioittamaan.

 

Kun oppii riittävän varhain, miten tärkeä ja hyvä oma keho on, sitä on helpompi puolustaa. Kaikki lähtee vanhempien kosketuksesta ja vauvan kohtaamisesta. Tulee vaihe, kun opitaan, mikä on rumaa ja sitten mietitään miten lapset saavat alkunsa. Lapsi tarvitsee apua tunteiden tunnistamiseen, tietoa kehityksestä ja erilaisista ihmisistä sekä suhteista. Opittavaa on paljon.

 

Jokainen aikuinen lapsen elämän varrella näyttää toiminnallaan, miten arvokas lapsi on. Kaikki ei ole vanhempien vastuulla.

 

Tämä kirjoitukseni ei todennäköisesti tavoita niitä niljakkeita, jotka kuolaavat tuolla teinien perään. Jospa silti jokainen aikuinen miettisi omissa nahoissaan, miltä tuntuu olla se nuori tai miltä tuntuu, kun oma lapsi on aikuisen kiiman kohteena.

 

On ollut hienoa seurata viime päivinä lööpeissä olleen nuoren naisen rohkeutta puhua kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Aihe on äärimmäisen surullinen, mutta vaikenemalla se ei häviä. Sekä uhrit että rikoksen tekijät tarvitsevat apua mahdollisimman ajoissa. Loputon syyllistäminen ei auta, vaan aito tilanteeseen puuttuminen.

 

Pidetään huolta lapsista yksin ja yhdessä. Kerrotaan heidän oikeuksista ja velvollisuuksista. Annetaan heille rauha kasvaa ja kehittyä. <3

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
tammikuu 12, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
joulukuu 4, 2019
Collaborations, Seksuaalisuus
Sex is fun – feat. Sinful
marraskuu 24, 2019
Close