Category

Perhe

Perhe

Ärtymyksestä rakkauden tulvaan

Pitkästä aikaa muru on taas lähdössä työmatkalle valtameren toiselle puolelle. Hassua sinänsä, että olen jo monta päivää pyöritellyt hänen lähtöään mielessäni. Vaikka kyse ei ole kuin vajaasta viikosta, ovat mielessä risteilleet tunteet kaipauksesta ärtymykseen.

 

Jäin pohtimaan tänään, mitä viestiä nämä tunteet kertovat. Mitä niiden takana on? Voisiko niistä oppia jotain tai ymmärtää itseään paremmin? Mitä tarkoittaa rehellinen tunteiden ja tarpeiden arviointi? Voiko puhuminen ehkäistä riitoja työmatkojen aikana?

 

Hyvä tapa tutkia tunteita on pohtia tunteen rinnalle tarve, ja tarkastella sen jälkeen tilannetta rehellisesti.

 

Otetaan esimerkiksi ärtymys, sen taustalla oleva tarve on minulla tasavertaisuus. Olen paljon ollut sen äärellä, että miksi minä jään aina lastenhoitovastuuseen? Hoidan omat työt, ja toinen reissaa työn puolesta ympäri maailmaa. Rehellisyyden nimissä, minun täytyy ymmärtää töidemme erilaisuus – murun työhön kuuluvat työmatkat. Tähän liittyy myös kateus, minkä olen opetellut sanomaan ääneen, sillä kateus kasvaa vain hiljaisuudessa. Mutta voisiko tilannetta tasapainottaa esimerkiksi minun omilla pienemmillä matkoillani, nyt kun lapset eivät ole enää niin pieniä? Tasapainoa on tuonut omalta osaltaan minun urani, tilanne oli erilainen kun olin vielä kotiäitinä.

 

Kaipauksen takana on tarve kuulla toisesta ja halu jakaa arkea, ”painaa pää toisen olkapäälle” edes vähän, vaikka toinen olisikin kaukana. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut minun tai lasten asioista kuin muru. Jos hän ei ole läsnä jakamassa sitä kaikkea, skype ja puhelut voivat tehdä ihmeitä. Sen olemme kuitenkin oppineet, että on parempi pysyä tekstiviesteissä, jos ei ehdi olla läsnä toiselle. Siitä olemme saaneet aikanaan isoja riitoja työmatkojen aikana aikaiseksi. Kaipaukseen saa kuitenkin helpotusta myös läheisten, kuten äidin kanssa juttelemalla tai kääntymällä hyvien ystävien puoleen.

Mustasukkaisuus on kiusannut minua välillä. Sillä on omat juurisyynsä, mutta keskellä pikkulapsiperheen ruuhkavuosia yksi iso tekijä on minun ja murun yhteisen ajan puute. Tuntuu lähes kohtuuttomalta, että muut saavat jakaa murun kanssa matkakokemuksia, mutta minä en. Tarve mustasukkaisuuden takana on yhteinen aika. Meidän kahdenkeskiset hetket ja erityisesti matkat. Hammasta on täytynyt purra ja puhua, sillä tässä asiassa täytyy jaksaa olla kärsivällinen. On eri asia käydä työmatkalla kuin säästää rahoja rakkauslomaan ja kesälomaan samaan aikaan.

 

Parasta lääkettä riitojen ennaltaehkäisyssä on puhuminen ja murulta saatu empatia. Kun muru jaksaa kuunnella, halia ja ymmärtää, minunkin oloni tasoittuu. Sitä ei voi tässäkään liikaa alleviivata, sillä juuri oletukset jos mitkä saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja raivon kihisemään pahimmillaan. Pienetkin väärinkäsitykset voivat paisua kummasti, kun toinen on kaukana…

 

Olemme opetelleet käymään murun työmatkan läpi etukäteen, samoin meidän arjen täällä Suomessa. Tiedämme niin tarkkaan kuin se on mahdollista, mitä on tulossa ja onko yhteydenpito mahdollista. On parempi itselle ja lapsille, ettei edes odota skypepuhelua, jos se on epävarmaa. Se myös ehkäisee turhaa huolestumista tai väärin ajoitettuja yhteydenottoja. Myös arjen kuviot on käyty läpi, niin viikon ruuat kuin lastenhoitokuviot. Pyykit ja muut siivoushommat minimoidaan ja hoidetaan etukäteen.

 

Etukäteen kannattaa myös pohtia, mitä on tulossa reissujen jälkeen. Jos reissuun kuuluu illanviettoja tai biletystä, miten se vaikuttaa kotiintuloon? Toki on ihanaa antaa toisen nauttia elostaan, mutta tasapaino täytyy säilyttää ja ottaa kotona oleva huomioon. Ja kannattaa muistaa, milloin hehkuttaa mahtavasta ruuasta ja upeista keleistä, jos toinen rämpii loskassa kolmen lapsen kanssa syöden viidettä päivää makaroonilaatikkoa.

 

Ja loppujen lopuksi, en minä voi vastuuttaa murua minun onnestani. Yksinollessani olen kysynyt itseltäni monesti, mitä kaipaan kun muru on kotona iltaisin? Olen siis pitänyt omia ”lukumaratooneja”, soitellut ystäville, ollut vain hiljaa ja siivonnut, käynyt kylvyssä, joogannut ja yrittänyt mennä ajoissa nukkumaan. On ihan hyvä olla vähän yksinkin tämän kaiken hulinan keskellä.

Lopulta kotiinpaluun hetki tuntuu juhlavalta. Voi olla, että hieman riidellään. Lapset ottavat oman tilansa ja paikkansa murun sylistä ja kaikki kaipaavat huomiota.  Mutta kun oman rakkaan syliin pääsee, suudelmat tuntuvat erityisen pehmeiltä ja koko keho kihelmöi kosketuksesta. Ikävä pyyhkiytyy pois ja rakkaus tulvii kotiin. Joka kerta sitä jollain tavalla tajuaa, miten hyvää erossaolo ja kaipaus meille taas tekivätkään. <3

 

Miten sinä ja kumppanisi valmistaudutte, jos jompi kumpi on lähdössä työmatkalle? Onko sinulla hyviä vinkkejä muille, millä minimoida riitoja ja lisätä rakkautta?

*Kuvat ovat omia. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Perhe

Mistä kaikesta jouluna voi riidellä

Joululomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa. Samaan aikaan stressikynnys nousee tasaiseen tahtiin. Monet perheet suuntaavat sukulaisten luo, mikä lisää jännitettä -toisille suorastaan ahdistusta.

 

Kolme kovaa saa meidät aikuiset pois balanssista: odotukset, stressi ja väsymys. Bonuksena painavat päälle vielä rahahuolet.

 

Riitelyt ovat voineet alkaa jo ennen joulukuuta. Toinen haluaa kotiin koristeet ja toinen ei. Siinä sivussa joululaulut raikaa! Toisen ne vievät liikutukseen, toisen raivon kynnykselle. Näppärä siirtyy tästä suoraan kinaamaan oikeasta joulukalenterista: pitääkö sen olla suklaakalenteri, tilpehöörikalenteri vai itse askarreltu erikoisuus. Entä jos se onkin tontun tekosia?

 

Kuuluuko kalenterit vain lapsille vai saavatko aikuisetkin hankkia omat? Onko kyse rahanhaaskauksesta, turhamaisuudesta, ilosta vai omien tarpeiden kuuntelusta?

Yksi joulun suosikkiriita ovat varmasti joululahjat. Kuka saa, mitä saa ja kuka maksaa? Miksi niitä ylipäänsä annetaan? Kuinka paljon lahjoja annetaan? Saako lahjahevosta katsoa suuhun? Raha tai etenkin sen puute kiristää tunnelmaa.

 

Jouluruuat, ihanainen keskustelu, joka voi johtaa työleiriin. Keittiössä hääräävä stressin ja väsymyksen sumentama perheenjäsen on oikea joulun superpaketti. Suosittelen, älä ärsytä häntä. Ajatus on kaunis, mutta voi polttaa näpit.

 

Ja mitä ylipäänsä tarkoittaa jouluruuat, jos saan kysyä? Onko mitään, mitä sinne pöytään ei voi laittaa, ihan oikeasti? Saako ruuat (pliis) ostaa valmiina kaupasta? Jos et muuten ole vielä väsynyt, aloita ihmeessä joulusiivous. Tai voithan jättää sen tekemättä mutta varustaudu kuuntelemaan kumppanin nalkutusta. Niin tai näin, pieleen menee helposti.

 

Viimeistään automatkalla sukulaisten luo tai hypermarkettiin voi ottaa vielä kunnon matsin, toinen ei pääse karkuun hetkeen. Riitaa säestää mahdollisten lasten oma riitelyrinki takapenkillä.

 

Mutta hei, se on vain joulu. Jouluun liittyy valtavasti tunnemuistoja, ja tapoja viettää joulua on monia. Voisimmeko luoda perhekulttuureita, joiden sisällä on useampia kulttuureita? Itse en esimerkiksi aio tänä jouluna noudattaa mitään tiettyä pakettien avaamissääntöä, vaan annan lasten nauttia enkä aio mököttää itsekään. Olen itsekin ollut välillä hankala jouluna, voin myöntää.

Muutama Vihreä kuula ja After eight -suklaa kera kirjan, niin minä olen tyytyväinen jouluun. Okei, muutaman pusun haluan murulta ja hellitellä lapsia. Rauhaa kaikille ja hyvää joulun odotusta. <3

 

Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden kokemuksiasi. Mistä teillä riidellään vai sujuu joulu hymyssä suin?

 

P.s Mikäli joulu repii parisuhteen haasteet esille, suosittelen lämpimästi hakeutumaan terapiaan pikemminkin liian aikaisin kuin liian myöhään, yksin tai yhdessä. Minusta tammikuun ei tarvitsisi olla eropiikkien kuukausi.

 

*Kuvat Pixabay sekä Muru

*Seuraa elämääni ja tutustu naiseen Puhu muru -blogin takaa instagramista @puhumuru ja Facebookista @puhumuru.

 

You may also like
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Perhe

Vinkit lasten seksuaalikasvatukseen

Moni on kysellyt minulta kirjoitusta lasten seksuaalikasvatuksesta. Aihe on tullut vanhemmille tärkeäksi, mutta tietoa puuttuu. Se on ihan ymmärrettävää ja ihan ensimmäisenä haluankin sanoa sinulle – ei sinun tarvitse kaikkea tietääkään. Lapselle voi hyvin sanoa, että ”en tiedä tähän vastausta, mutta otan siitä selvää ja kerron sinulle.”

 

Seksuaalisuus on meissä läpi elämän eli se on meissä jo kun kasvamme kohdussa. Siksi jo tulevien vanhempien olisi hyvä pohtia omaa lapsuuttaan myös seksuaalisuuden näkökulmasta. Voit kysyä itseltäsi esimerkiksi millaisessa kosketuskulttuurissa kasvoit? Miten olet oppinut näyttämään ja saamaan rakkautta?

 

Vauva tarvitsee vanhemmalta rakastavaa katsetta, ravintoa ja hoivaa. Kaikissa niissä on läsnä myös lapsen seksuaalisuus. Ihokontaktin kautta lapsi oppii kosketuksesta ja toisen ihmisen lähellä olosta. Ihokontakti rauhoittaa vauvaa, auttaa kipuun ja luo yhteyden vanhempaan. Katseen kautta lapsi tulee nähdyksi. Vanhempi luo sanoillaan ja kosketuksellaan perustan lapsen seksuaalisuudelle ja koko ihmisyydelle.

Taapero tutkii maailmaa uteliaasti ja ymmärtää jo olevansa ainutlaatuinen oma itsensä. Hänen uteliaisuutensa voi olla maailmoja syleilevää ja toisaalta hän tarvitsee vielä paljon aikuisen syliä. Taaperon kehonosat tarvitsevat aikuiselta nimet,  myös sukuelimet. Kun kehonosille on nimet, voi pohtia miten keho toimii – mistä pissa tulee, mistä kakka tulee… Ja kuka lapsen kehoon saa koskea ja miten. Kylvyssä on oiva hetki puhua näistä tai pottaharjoituksien yhteydessä.

 

Parhaat keskustelut lähtevät usein lapsen kysymyksestä.

 

Lapsen seksuaalikasvatus onkin kuin talon rakentamista. Joka päivä jokainen vanhempi antaa seksuaalikasvatusta, halusi tai ei. Älä siksi turhaan ajattele, että lapsen kanssa pitää ottaa seksuaalikasvatustuokio, vaan kiinnitä huomiota asiaan arjessa. Lapset ovat erilaisia ja eri kehitysvaiheissa, joten ole herkällä korvalla ja mieti mitä sanoja käytät.

 

Moni vanhempi kujertelee jo vauvalle: ”Olet varmasti nyt niin iloinen masu täynnä maitoa?” Tai ”Oletko jo ihan vihainen, kun sinulla on niin kova nälkä?” Lapsen tunteet ja tarpeet tarvitsevat nimet yhtälailla kuin kehonosat. Tunteiden ja tarpeiden tunnistamisen kautta lapsi oppi ymmärtämään myös itseään ja pikkuhiljaa toisia.

 

Leikki-ikäisenä suurin osa lapsista on jo päivähoidossa. Lapsiryhmässä opetellaan leikin kautta elämää. Lapset rakastavat erilaisia roolileikkejä, satuja ja loruja, niiden kautta he oppivat myös asioita seksuaalisuudesta. Lapsia kiinnostaa sukupuolen moninaisuus, voiko poika olla prinsessa ja hurja ritari – molempia? Onko tytön oltava hoivaava äiti vai voiko hän olla poliisi? Rakkautta harjoitellaan, leikitään perhettä ja kokeillaan lääkärileikkejä – ”näytä mulle sun pimppi niin mä näytän omani” –tyylisesti.

Aikuisen ei tarvitse säikähtää lapsen uteliaisuutta. Mutta aikuisen on tärkeää puhua ja auttaa lasta pohtimaan leikin merkitystä. Millaisia leikkejä olet leikkinyt? Miltä leikit tuntuivat? Miten toisia lapsia voi kohdella? Milloin on hyvä sanoa kyllä ja milloin ei? Miten lapsi haluaa, että häntä kosketetaan?

 

Pohtikaa yhdessä ne aikuiset, joille lapsi uskaltaa puhua, jos jotain pahaa tapahtuu. Voit sanoa heitä turva-aikuisiksi tai keksikää vaikka oma nimi. Nämä ihmiset antavat lapselle turvaa ja luvan puhua vaikeista vaikeimmistakin asioista. Olisi hyvä, jos joukossa on esimerkiksi joku perheestä, kummi tai ystävä, isovanhempi, naapuri tai päiväkodin hoitaja.

 

Mutta mikä onkaan tärkeintä lapsen seksuaalikasvatuksessa? Se, että sinä olet vanhempana läsnä. Kuuntelet ja yrität vastata kysymyksiin. Turvallinen ja luottamusta hehkuva suhde lapseen suojelee häntä ja antaa myöhemmin hyvät eväät rakkauden sekä seksuaalisuuden haparoiviin harjoituksiin. Uskon, että pystyt siihen. <3

 

 

*Mitä sinä ajattelet lapsen seksuaalisuudesta? Kuuluuko sinusta seksuaalikasvatus vanhemmille? Vai päiväkodille tai koululle? Vai pitäisikö se sinusta aloittaa vasta myöhemmin murrosiässä? Miksi? Voit myös kertoa teidän perheen seksuaalikasvatuksesta. Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä? Vai kaipaisitko neuvoa johonkin? Olisi kiinnostavaa tehdä blogipostaus jonkun lukijana kysymyksen pohjalta lasten seksuaalikasvatus aiheesta. Joten jos sinulla on jokin kysymys mielessä, laita minulle rohkeasti meiliä puhumuru@gmail.com

*Käy lukemassa lisää lasten seksuaalikasvatuksesta Väestöliiton sivuilta – Lapsi ja seksuaalisuus –osiosta

*Kuvat Pixabay

*Mikäli kaipaat enemmän neuvoja omien lasten seksuaalikasvatukseen tai olet töissä päiväkodissa tai koulussa ja kaipaat työpaikallesi koulutusta seksuaalikasvatuksesta, laita minulle rohkeasti viestiä marja@marjakihlstrom.fi  Teen konsultaatioita niin perheille, isovanhemmille kuin ammattilaisille. Voit lukea minusta lisää nettisivuiltani www.marjakihlstrom.fi

 

*Seuraa minua somessa: Instagram @puhumuru ja Facebookissa @puhumuru <3

You may also like
Seksuaalikasvatus, Seksuaalisuus
Tämän takia #arvokaspylly haaste piti tehdä
5 heinäkuun, 2020
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Pelot puhumisen esteenä
4 joulukuun, 2019
Perhe

Imetyksen lopetus yllätti

Yksi ajanjakso on päättynyt minun ja kuopuksen elämässä. Kirjoitin Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta -postauksen syyskuun alussa ja nyt olemme siirtyneet uuteen vaiheeseen. Imetys on loppunut. Minun kohdallani se tarkoitti viimeistä imetystä elämässäni, sillä lapsilukumme on nyt täynnä.

 

Mutta miten kaikki meni?

 

Suurimman henkisen työn kävin itseni kanssa . Blogipostauksen tekeminen oli kirjoitus myös itselleni, avointa pohdintaa miksi päädyin lopettamaan imetyksen juuri nyt. Sydän pakahtui kaikkien niiden äitien kirjoituksista ja kommenteista, joita luin täällä blogissani sekä keskustelupalstoilla.

 

Toisten saman kokeneiden sanat halasivat minua, lohduttivat – antoivat sanoja sille, mitä vain tunsin kehossani. Luopuminen ja suru oli minulle siellä ytimessä. Ymmärsin ja annoin luvan itselleni sanoa ääneen, miten tärkeää imetys oli minullekin. Sitä yhteyden, yhdeksi tulemisen kokemusta imetyshetkistä jään kaipaamaan. Toivottavasti muistan sen aina.

 

Taas kyyneleet nousevat silmiini. Ikävä tuntuu sisälläni, kun palaan muistoihini.

 

Ne päivät kun vähensin imetystä sattuivat henkisesti. Kun kuopus olisi halunnut rinnalle ja minä kielsin lempeästi ohjaten häntä kohti uusia seikkailuja. Aluksi jätin pois päiväimetykset – voi miten paljon olisin halunnut imettää häntä pitkän päiväkotipäivän jälkeen niin kuin aina ennenkin. Siirryin määrätietoisesti päätökseni voimalla vain aamu- ja iltaimetyksiin.

 

Muru otti nukkumaanmenot haltuun, mikä oli meillä avaintekijä. Kaava oli selkeä, imetin sohvalla ennen nukkumaanmenoa, kunnes jätin senkin pois. Yöimetykset jäivät luonnostaan pois, kun iltaimetys jäi. Sain nukkua jo muutaman yön jälkeen koko yön, kuopus nukkui omassa sängyssään ja tuli vasta aamulla luokseni. Muutama äiti kertoi samanlaisesta kokemuksesta, mutta en uskonut silloin, että se voisi mennä näin helpolla.

 

Vain yhtenä yönä kuopus kapinoi enemmän, muuten hän nukahti nopeasti viereeni ilman rintaa. Meillä peruskaava oli aina ennen, että kuopus herää jossain vaiheessa yötä ja tulee viereeni, ottaa vähän maitoa ja nukahtaa. Huonompina öinä hän otti rintaa useamman kerran, mikä teki yöuneni todella katkonaisiksi.

 

Viimeiseksi jäi aamuimetys.

 

En edes tarkkaan enää muista, mikä aamu oli viimeinen kun sain tuon pienen lämpimän ihmisen taimen kainalooni ja rinnalle viimeisen kerran. Sitä lopullista, ”nyt tämä loppuu kertaa” en nimennyt. Tuli vain aamu jolloin otin hänet kainaloon, mutten rinnalle. Ja me molemmat hyväksyimme sen haikein mielin.

 

Yhteiset hetket eivät ole onneksi loppuneet. Me sylittelemme, halittelemme ja suukottelemme – vieläkin enemmän. Alkuun hän halusi aina välillä kaivaa rinnan esiin ja antaa suukon, silitellä. Voi miten hellyyttävää se oli, kun hän sanoi, miten rakastaa rintojani ja maitoa. Tai miten hänellä on ikävä maitoa. Viimeksi kuopus silitteli onnellinen ilme kasvoillaan rintojani saunassa viikonloppuna.

 

Yhteinen pitkä imetysmatkamme on jättänyt meille syvän yhteyden ja kauniin muiston. Ehkä osa sitä kauneutta piilee siinä, että tämä oli meille oikea hetki. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että imetys loppui kivuttomasti ja me molemmat olimme valmiit siihen.

Pientä myrskyäkin on ollut ilmassa. Kolmevuotiaan kuopuksen uhma sai aivan uuden vaihteen imetyksen loputtua, etenkin minua kohtaan. Kuopus selvästi irtaantui minusta ja se vei voimia meiltä molemmilta. Päiväkotiin lähteminen on ollut erityinen koetinkivi, lähes kiirastuli. Mikään ei kelvannut, vaatteet ovat lennelleet ja itku-potku-raivareita on käyty läpi. Onneksi tästäkin minulle kerrottiin teidän lukijoideni toimesta.

 

On ollut ihanaa huomata, että muru tuli isänä vieläkin tärkeämmäksi. Me olemme nyt samanarvoisia, omanlaisia ja yhtä rakkaita kuopukselle. Samalla se on tasoittanut kaikkien kolmen lapsen suhdetta minuun. He ovat kaikki irtautuneet ja levittävät siipiä kohti omaa elämää. Tunnen sisälläni, että näin sen kuuluu mennä. <3

 

 

*Minkälaisia ajatuksia kirjoitus herätti? Jos haluat kysyä jotain imetyksen lopettamisestani, niin saa kysyä. Tämä on tosiaan vain minun kokemukseni, oma tarinani. Jokaisella meillä on ainutlaatuinen oma kokemus, jota jokaisen täytyy kunnioittaa.

*Kuvat Muru <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Perhe
Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta
2 syyskuun, 2018
Uncategorized
Kuparikierukka – ystävä vai vihollinen?
3 joulukuun, 2017
Uncategorized
Voiko imetys tehdä halukkaasta haluttoman?
22 kesäkuun, 2017
Perhe

Imetyksen lopetus tuntuu luopumiselta

”Ei helvetti, näin ei voi jatkua. Minä kuolen rikkinäisiin öihin ja väsymykseen.”

 

Olen jollain tasolla pettynyt itseeni. Niin pitkään vaalin, uskottelin ja autoin itseäni eteenpäin ajatellen että saan taaperoni imetyksen loppumaan luonnollisesti. Toivoin, että lapsi olisi luopunut rinnasta omaan tahtiin. Väsymys vei kuitenkin voiton. Tai oikeastaan oma hyvinvointini.

 

Nyt tuli raja vastaan 3 vuoden ja 4 kk kohdalla. Minun on pakko saada imetys loppumaan vaikka siinä on paljon hyvää. Olen alkanut huomaamaan itsessäni syvemmän väsymyksen merkkejä. En esimerkiksi palaudu enää yhtä hyvin kuin tähän asti. Ärsyynnyn ajoittain imetykseen, mikä on uutta. Ärtyneisyys ylipäätään on lisääntynyt ja vaikuttaa koko perheeseen.

Ehkä aika on nyt oikea? Koen järjetöntä haikeutta imetyksen lopettamisesta, että alan nytkin itkemään kirjoittaessani. Aikaisemmin lopettamispäätöksen teko tyssäsi haikeuden tunteeseen, mikä palautti minut takaisin imettämään silmät ristissä väsymyksestä.

 

Vaaka on painunut uuteen asentoon. Vapaus ja helpotus pitkän imetyksen loppumisesta tuntuu painavammalta. En tiedä, onko osa kyynelistä onnen kyyneliä? Toiveita kunnon pitkistä yöunista ja uudenlaisesta läheisyydestä kuopuksen kanssa?

 

Kyyneleet kuuluvat yhden vaiheen loppumiseen.

 

Meille ei enää tule vauvaa vaikka sisälläni asuu aina ikuinen vauvakuumeilija. Meidän voimamme riittää näihin ihanaan kolmeen lapseen ja sen päälle jää sopivasti voimia yllättäviä tilanteita varten. Haluaisin niin tuntea vielä ne pienet potkut masuni sisällä, synnytyksen hurjan voiman kehossani ja vastasyntyneen hamuavan rintaani.

 

Se sattuu luopua tuosta kaikesta, päästää irti yhdestä niin upeasta ja samaan aikaan rankasta elämänvaiheesta. Voiko se olla nyt jo ohi? Onko minulla todella edessä elämäni viimeinen imetys?

Mielessäni on pyörinyt sana luopuminen. On luovuttava, jotta voin ottaa uuden vaiheen vastaan. Muuten uudelle ei ole tilaa. Oletko samaa mieltä?

 

Meidän on kuopuksen kanssa irtauduttava uudella tavalla toisistamme, jotta hän saa itsenäistyä taas palan lisää. Imetyksen luoma side on hurjan voimakas, niin voimakas etten ikinä olisi osannut kuvitella sitä. En edes tiedä, onko minulla sanoja kuvata miten syvän yhteyden se voi luoda kahden ihmisen välille. Miten monta tunnetilaa olemme käyneet yhdessä läpi iho ihoa vasten?

 

Ja kohta se kaikki on vain kaunis muisto. Muistoissa se piirtyy varmaan vielä kauniimpana kuin todellisuus, kun pikku hiljaa unohdan kaikki rintaraivarit, yöimetykset ja ”tissiiiiii, tisssiiii” –huudot ruokakaupassa. Muistan vain pienen lämpimän käden, joka hakee tutun tien rinnalleni ja onnellisen huokaisun ensimmäisen imaisun jälkeen.

Uskon, että me olemme kuopus valmiita tähän ja vieroitus on nyt alkanut. Olemme matkalla uuteen vaiheeseen ja uusiin seikkailuihin. Jokainen nyt vuodatettu kyynel on suurta rakkautta meidän kauniista imetystaipaleesta. Olen ylpeä meistä ja kehostani. Tulihan tässä imetettyä kaikkien kolmen kanssa yhteensä reilut kuusi vuotta. <3

 

P.s Rinnalta vieroitus on nyt menossa ja lähtenyt hyvin käyntiin. Teen kyllä vielä postauksen kun olemme valmiit ja  imetys on todella loppu. Olemme jo kuopuksen kanssa sopineet, että sitten juhlitaan! <3

*Olisi kiinnostavaa kuulla, että miten sinä lopetit imetyksen? Minkä ikäinen hän oli, miten se meni? Mikä sai sinut tekemään päätöksen? Tiedän, että aihe on arka eikä ole tarkoitus loukata ketään. Kaikilla ei vaan imetys onnistu syystä tai toisesta, mutta olemme kaikki ihan yhtä hyviä äitejä silti. Imetys ei määritä äitiyttä. Minulle vaan on ollut vaikeaa imetys lopettaminen ja olisi kiinnostavaa kuulla muiden tarinoita imetyksen lopettamisesta.

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Collaborations, Hyvinvointi
Kirjat, jotka näyttivät suuntaa hyvinvointini ytimeen
26 elokuun, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
19 joulukuun, 2018
Perhe
Imetyksen lopetus yllätti
24 lokakuun, 2018
Perhe

Putkiremontti tulossa – vinkkejä otetaan vastaan!

Raavaita remonttimiehiä ravaa rapussa jo solkenaan, aamu alkaa porauksella eikä ratikan kolistelulla. Osa rapustamme on jo putkiremontin kourissa ja oma muuttopäivämme lähestyy uhkaavasti kesän vaihtuessa syksyksi. Lokakuussa pitäisi asunto olla suojattu ja ”paketoitu” kirjaimellisesti. Viisihenkisen perheemme muutto vaatii jo hieman suunnittelua.

 

Minä olen pohtinut ihan ahdistumiseen saakka putkiremonttia. Muru ottaa rennommin, mikä on helkutin hyvä asia. Tasapainotamme toisiamme.

Isoimmat pohdinnat ovat liittyneet seuraaviin kysymyksiin:

  • Mihin muutamme remontin ajaksi – lasten päiväkoti- ja koulupaikat, työmatkat? Vuokra-asunto, AirBnB, forenom vai mummola?
  • Mitkä huoneet joutuvat työmaaksi? Jääkö mikään huone ”koskemattomaksi”?
  • Miten saamme tavarat suojaan – tarvitaanko varastoa? Vai riittääkö mummolassa tila remontin ajaksi?
  • Paljonko vuokra nousee remontin jälkeen? Joudummeko etsimään kokonaan uuden asunnon?
  • Miten kestämme lisästressin- ja väsymyksen? Vaikuttaako tämä parisuhteeseen?
  • Kuinka paljon aikaa pitää varata pakkaamiseen ym. töihin? Mitä kaikkea siihen tarvitaan?
  • Turhien tavaroiden kierrätysmahdollisuudet tai myyminen

 

Hihojen kääriminen ja hommiin ryhtyminen ovat auttaneet minua kaikkein eniten. Kesälomalla aloitin vaatteiden raivauksen, kun olin yksin kotona muutaman yön. Heinäkuussa piti myös tyhjentää kellarikomero sekä pyörävarasto. Siinä koko putkiremontti muuttui todeksi. Jokainen ylimääräinen tavara on todella ylimääräinen!

 

Olemme vieneet isot kassilliset vaatteita kierrätykseen, jätelavoille on laitettu isompia tavaroita ja kirjoja vähensimme puoleen. Kirjojen loppusijoituspaikka ei ole vielä selvinnyt. Leluja ja lasten kirjoja olemme vieneet lastemme päiväkotiin. Jotain olen myynytkin netissä, mutta siihen ei ole isommin aikaa.

Asuntoasia ratkesi onnenkantamoisella. Heti töiden alettua lempparikahvilani pitäjä oli huikannut Facebookin Helsingin vuokra-asunnot ryhmästä. Sitä selaillessa yksi kämppä kiinnitti heti huomioni ja sai tunteen, että tänne voisin perheeni tuoda. Ja kaikki sopi heille kuin meillekin! Vuokra-aika, paikka, hinta, kalusteiden määrä ja mikä tärkeintä: kaikesta voi neuvotella.

 

Mikä helpotus, että arki rullaa lähes samaan tyyliin vara-asunnostakin käsin.

 

Ensi viikolla olemme taas viisaampia. On asuntomme katselmuksen aika. Putkiremontin suorittavan firman edustajat tsekkaavat asuntomme, vuokraisäntä ja me olemme kuulemassa mitä on luvassa. Saan myös kysellä kaikki asiat, mitkä ovat mietityttäneet.

 

Mummolassa on onneksi hieman tilaa tavaransäilytykseen ja aloitamme muuttoa pikku hiljaa jo syyskuun aikana. Ystäväni antoi hyvän neuvon pitää mieli positiivisena vaikka stressitasot nousisivat muutossa: ”Kun olet tehnyt päätöksen vara-asunnosta, kiitä ja kehu itseäsi. Pysy positiivisissa puolissa ja muista muutoksen väliaikaisuus. ”

 

Oma mantrani on: ”Me selviämme tästä, me olemme hyvä tiimi.” Se on ollut minulle aina voimavarana. Oli kyse kirjan kirjoittamisesta, murun työmatkasta, vatsatautikierteestä tai nyt putkiremontista. Ehkä me tulemme vain entistä tiiviimmäksi tiimiksi? <3

*Osaisitko sinä antaa minulle jotain hyviä vinkkejä tulevaa pakkaamista, muuttoa ja paluuta varten? Mitkä tavarat sinä olet jättänyt asuntoon? Miten olet pakannut asuntoon jätettäviä tavaroita? Mitä ei missään nimessä kannata jättää asuntoon? Mitä tekisit nyt toisin, jos tietäisit kaiken sen mitä tiedät nyt? Kaikki vinkit otetaan vastaan ja omista putkiremonttikokemuksista voi kertoa vapaamuotoisesti. Linkkaa myös oma blogipostauksesi, jos olet kirjoittanut aiheesta! Kiitos sinulle jo etukäteen.

 

*Marie Kondon kirja Konmari – Iloa säkenöivä järjestys (Bazar, 2016) ja suomalaisen Jenni Sarraksen kirja Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon (Tammi, 2016) ovat olleet virtuaalisessa kirjapinossani. Niistä olen saanut hyviä vinkkejä tavaroiden lajitteluun ja karsimiseen. Uusin hankintani on Satu Pihlajan Aikaan saamisen taika – Näin johdat itseäsi (Atena, 2018).

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Perhe
Ärtymyksestä rakkauden tulvaan
24 helmikuun, 2019
Uncategorized
Eikö seksillä ole merkitystä lapsiperheissä, eikö?
10 joulukuun, 2017
Perhe

Millaisena äitinä sinut muistetaan

Voin heti myöntää, etten ole pullantuoksuinen äiti. Minulle ei ole sopinut erityisen hyvin kotiäitiys. Parhaimmillani olen, kun voin toteuttaa itseäni sekä äitinä että naisena.

 

Se on vaatinut perheeltä joustoa. Viimeisen vuoden aikana olen tietoisesti tehnyt töitä urani eteen ja muru on ottanut enemmän vastuuta perheestä. Minusta se on hyvä asia, haluan näyttää lapsille, että naisen ja miehen roolit ovat joustavina.

Parasta minussa on että olen äiti, joka rakastaa perhettään avoimesti – halii, suukottaa ja puhuu rakkaudesta. Haluan myös näyttää, että rakastan itseäni ja murua. Välillä olen nopeasti kiihtyvä ruutitynnyri mutta olen onnistunut kehittymään eli ruutitynnyri on rauhoittunut kokoajan! Osaan pyytää anteeksi ja lauhdun nopeasti. En ole kodinhengetär, ja meillä saa olla villakoiria.

 

Muru opetti minut nauttimaan rakkaudesta ennen pakkoa tehdä kotitöitä, ne kyllä ehtii hoitaa myöhemminkin.

 

Minusta äiti saa olla välillä ”huono äiti”. Ei äidin tarvitse aina jaksaa hymyillä ja tehdä kaikkea toisten vuoksi, uhrautua. Toki poden syyllisyyttä ja huomaan kateuden tunteita, saatan verrata itseäni eri tavoin toisiin äiteihin. Minusta kuitenkin sopivasti epätäydellinen äiti on ihanan armollinen lapsillekin, hekin tietävät ettei tarvitse olla täydellinen!

Toivon, että lapset muistuvat minut äitinä joka oli läsnä. Kotona, harrastuksissa, koulujutuissa, apuna ihmissuhteissa. Äitinä jolle voi kertoa kaiken, joka sanoo: ”Sinä selviät tästä.” ”Me selvitämme tämän.” Haluan antaa lapsilleni sisäisen uskon siihen, että he selviävät ja osaavat tarvittaessa pyytää apua muilta.

 

Tärkeänä sokerina äitiyden kakussa on leikkiminen, heittäytyminen – rakkaus liikuntaan, luontoon sekä kirjoihin. Yritän säilyttää uteliaan suhtautumisen maailmaan vielä mummunakin ja toivon, että se tarttuu lapsiinkin! Minä voin olla välillä nolo, se ei saa estää minua kokeilemasta uusia juttuja!

 

Yritän taistella lasteni nähden epäonnistumisen pelkoa vastaan ja kääntää sen voimaksi.

Sukupolvien ketjun vahvuuden tunteen hyvin äitienpäivänä, mikä on taas tulevana sunnuntaina. Me olemme tulleet jostakin, meillä on juuret. Menneisyydellä on merkitys tässä hetkessä.

 

Sinä ja minä, me jatkamme tavalla tai toisella tuota ketjua. Äitiys ei ole missään nimessä ainoa tapa, sukupuu kasvaa ja muotoutuu monin eri tavoin.

 

Olen saanut toivomani kolme ihanaa lasta. Nyt kun lapset kasvavat he tuottavat sanoillaan ja teoillaan myös kuvaa minusta äitinä. Yhdessä luomme heille muistot minusta heidän äitinään, tarinan heidän lapsuudestaan. <3

*Millaisena äitinä sinä toivot, että sinut muistetaan? Kerro kommenteissa toiveestasi olit sitten äiti, äidin kaltainen, mummo tai vaikka nainen joka vasta haaveilee vauvasta. Ja oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideillä ja äitien kaltaisille ihmisille! Äitiys ei ole vain biologiaa. Tsekkaa myös viime kevään kirjoitukseni Kaikki äitini <3 ja tarina, miten minusta tuli äiti eli Äidiksi yllättäen.

*Kuvat ovat omasta albumista. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Kuvia elämästäni pääsee seuraamaan Puhu murun Instagram tililtä. <3

You may also like
Hyvinvointi, Seksuaalikasvatus
Seksuaalikasvattajan on ensin katsottava peiliin
14 huhtikuun, 2019
Hyvinvointi
Olenko raskaana?
6 tammikuun, 2019
Perhe
Mistä kaikesta jouluna voi riidellä
19 joulukuun, 2018
Perhe

Isäksi tulemisen ihana outous

”Mä haluan vauvan”. Vain kolme sanaa. Kuin Fokkerin sivuovi olisi avattu. Huumaavaa meteli täyttää koneen. Pitäisi nousta seisomaan, mutta jalat eivät tunnu tottelevan. Mekaanisesti, vailla omaa tahtoa vartalo siirtää itsensä Marionetti –nuken lailla kohti ovea. Epäuskoinen mieli yrittää vimmatusti löytää ja löytääkin monia syitä miksi ei kannata hypätä ulos toimivasta koneesta. Sehän on järjenvastaista! Kädet hakeutuvat ovenkarmeihin. Sydämen noustessa kurkkuun ja äänimaailman muuttuessa monotoniseksi sydänlyöntien rihmastoksi katse hakeutuu yläpuolella olevaan punaiseen valoon, joka tuijottaa rävähtämättä takaisin.

 

”Kuulitko? Mä haluan vauvan”. Tavaramerkkini häkeltyessäni, hermostunut naurahdus, karkaa huuliltani. ”Okei”, kuulen sanovani. Pitäisi olla oikeastaan imarreltu. Tuo kaunis ja viisas nainen haluaa lapsen. Ja minun kanssa. En kuitenkaan osaa olla kuin hätääntynyt impala, joka jokea ylittäessään tajuaa kahden vedenpinnalla lilluvan vesikuplan olevan krokotiilin silmät.

 

Olin aina halunnut lapsia. Olinhan suurperheen poika itsekin. Kaksi veljeä ja kolme siskoa. Toisiaan rakastavat vanhemmat. Se tuppaa tekemään tehtävänsä. Perhe on vankka ankkuri. Tieto siitä, että sinua rakastetaan, vaikka mitä. Se tuo onnea. Syvää onnea. Halusin sitä meillekin. Miksi ajatus siitä tuntui yhtäkkiä niin kaukaiselta? Olin kuin mies toisella eksoplaneetalla, jolla oli tietoa muusta elollisesta elämästä vailla kykyä siirtyä sinne. Eikä isyys ollut minulle edes vierasta.

 

Olin löytänyt elämäni rakkauden ja parhaan kaverini netistä -murun. Murun mukana tuli pieni poika. Päätin rakastaa tuota poikaa kuin omaa poikaani. Taisinkin viettää pidemmän kuherruskuukauden pojan kanssa kuin murun. Sellainen crash course isyyteen. Vietin tunteja talvisessa leikkipuistossa pikkuisen pojan kanssa tennareissani hytisten. Siitä tunnistan edelleen ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat. Liian vähän ja liian hienot vaatteet puistoleikkeihin. Viimeistään toisella kierroksella sitä antautuu ja laittaa kiltisti toppavaatteet päälle.

 

”Tule isin luokse niin mä laitan sulle takin päälle”. Se tapahtui kuin itsestään. Ensimmäinen kerta, kun kutsuin itseäni isäksi. Hetkellisesti säikähdin ja odotin pojalta jonkin reaktion, joka paljastaisi hänen ajatuksensa. ”Et sinä ole minun isäni”. Sitä ei tullut, vaan tuli poika syliin ja minä puin takin päälle. Minä pakahduin onnesta. Niin minusta tuli hiljalleen isä ensimmäisen kerran. Kaikki tapahtui kuin itsestään. Helposti. Elämä oli ihanaa.

 

Punainen valo vaihtuu vihreäksi. Takaa kuuluva komento: ”Mene!” pakottaa ponnistukseen. Vartalo työntyy peruuttamattomasti ulos koneesta ja tuulen raju nykäisy vie hetkellisesti tasapainon tajun. ”Mitä, jos varjo ei aukea!?” Viimeinen epätoivoinen ajatukseni, kunnes alistun. Enää ei ole paluuta.

 

Päätös oli tehty ja yhtäkkiä minusta oli tullut osa ihmiskunnan tehdastuotantoa. Tärkeänä tehtäväni oli tuottaa ja saattaa perille kyvykkäitä siittiösoluja. Ei hassumpi pesti. Siis se perille saattaminen, mutta nyt tilanne oli hyvin erilainen.  Nyt siellä perillä odottikin jokin.

 

Muistan ikuisesti ne ensimmäiset päätöksen jälkeiset rakastelukertamme. Kuin jokin muinainen alkuolento olisi tarttunut kourallaan kiinni selkärangasta, ravistellut kunnolla ja puristanut ydinnesteet ulos. Rakastelun jälkeen, ristiriitaisten tunteiden myllertäessä mielessä, makasin murun vierellä ja tajusin -nyt se tapahtuu. Eikä siinä muuta voi kuin huohottaa ja ihmetellä, kun jokin hyvin ainutlaatuinen ja yli-innokas siittiö rientää kilpaa ja pahaa-aavistamattomana kohti ikiaikaista kohtaloaan –isoa, limaista ja kuitenkin niin vastustamattoman houkuttelevaa munasolua.

 

Raskauden ihme on todellakin ihme. Etenkin miehelle, jolle on osoitettu vaihtopenkin paikka. Siinä on vissi ero. Toinen tuntee ja kokee fyysisesti ja henkisesti oman kehonsa muutoksen ja sikiön liikkeet omassa kehossaan. Ja toinen saa seurata sivusta. Yritä siinä sitten olla samalla levelillä. Ja auta armias, jos sanansa asettaa väärin ja kertoo ymmärtävänsä jotenkin mistä siinä on kyse.

 

Parasta on vain palvella parhaansa mukaan ja hyväksyä tietty ulkopuolisuuden tunne. Voihan sitä tehdä kaikkea mikä leffoista on tuttua. Jokainen meistä on nähnyt ne leffat, jossa mies puhuu sikiölle masun läpi tai ihmetellyt kuinka terhakkaasti se meidän pieni potkii. Olen myös nähnyt sen Alien –elokuvan. Tiedätte mikä siellä myllersi. Niin ei-todellinen se tuleva vauva oli.

 

Näin ja koin toki pesän rakentamisen, masun kasvamisen, mielialojen vaihtelut ja hengitysharjoitukset. Kaikki ne olivat tavallaan kuitenkin leikkiä. Mieli ei vain osannut ymmärtää, että se pieni olento siellä ultrakuvassa on muu kuin photoshopin tulos. Enkö osannut eläytyä oikealla tavalla?

 

Onneksi sain olla todistamassa kauniin tyttö –vauvamme syntymän. Vauva konkretisoitui hyvin kauniilla tavalla suoraan silmieni edessä. En voi koskaan syvällisesti ymmärtää naisen raskautta ja synnytystä. Sen mitä se tarkoittaa, kun luovuttaa oman kehonsa toiselle. Mutta sain kokea ja nähdä kuinka tuo vieras, lähes epätodellinen olento muuttui siinä hetkessä, sillä sekunnilla meidän tyttäreksemme. En tuntenut muuta kuin rakkautta, ylpeyttä ja suurta kunnioitusta muruani kohtaan. Hyppy tuntemattomaan päättyi varjon avautumiseen.

 

 

*Tällä kertaa Puhu muru -blogissa vieraili muru, ihana mieheni, kolmen ihanan lapsemme isä. Kiitos muru. Mä rakastan sua valtavasti. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Puhu murun löydät myös Instagramista, jossa voit kuvien ja storyn kautta seurata, mitä touhuan arjessa. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

You may also like
Ihmissuhteet, Lifestyle
Rakkauslomalla Tallinnassa
12 tammikuun, 2020
Ihmissuhteet, Seksuaalisuus
Rakkaus, Tinder ja tyytyminen
17 marraskuun, 2019
Collaborations, Lifestyle
Kohtaamisia kahvin äärellä
5 kesäkuun, 2019
Close