Pitkästä aikaa muru on taas lähdössä työmatkalle valtameren toiselle puolelle. Hassua sinänsä, että olen jo monta päivää pyöritellyt hänen lähtöään mielessäni. Vaikka kyse ei ole kuin vajaasta viikosta, ovat mielessä risteilleet tunteet kaipauksesta ärtymykseen.

 

Jäin pohtimaan tänään, mitä viestiä nämä tunteet kertovat. Mitä niiden takana on? Voisiko niistä oppia jotain tai ymmärtää itseään paremmin? Mitä tarkoittaa rehellinen tunteiden ja tarpeiden arviointi? Voiko puhuminen ehkäistä riitoja työmatkojen aikana?

 

Hyvä tapa tutkia tunteita on pohtia tunteen rinnalle tarve, ja tarkastella sen jälkeen tilannetta rehellisesti.

 

Otetaan esimerkiksi ärtymys, sen taustalla oleva tarve on minulla tasavertaisuus. Olen paljon ollut sen äärellä, että miksi minä jään aina lastenhoitovastuuseen? Hoidan omat työt, ja toinen reissaa työn puolesta ympäri maailmaa. Rehellisyyden nimissä, minun täytyy ymmärtää töidemme erilaisuus – murun työhön kuuluvat työmatkat. Tähän liittyy myös kateus, minkä olen opetellut sanomaan ääneen, sillä kateus kasvaa vain hiljaisuudessa. Mutta voisiko tilannetta tasapainottaa esimerkiksi minun omilla pienemmillä matkoillani, nyt kun lapset eivät ole enää niin pieniä? Tasapainoa on tuonut omalta osaltaan minun urani, tilanne oli erilainen kun olin vielä kotiäitinä.

 

Kaipauksen takana on tarve kuulla toisesta ja halu jakaa arkea, ”painaa pää toisen olkapäälle” edes vähän, vaikka toinen olisikin kaukana. Kukaan muu ei ole yhtä kiinnostunut minun tai lasten asioista kuin muru. Jos hän ei ole läsnä jakamassa sitä kaikkea, skype ja puhelut voivat tehdä ihmeitä. Sen olemme kuitenkin oppineet, että on parempi pysyä tekstiviesteissä, jos ei ehdi olla läsnä toiselle. Siitä olemme saaneet aikanaan isoja riitoja työmatkojen aikana aikaiseksi. Kaipaukseen saa kuitenkin helpotusta myös läheisten, kuten äidin kanssa juttelemalla tai kääntymällä hyvien ystävien puoleen.

Mustasukkaisuus on kiusannut minua välillä. Sillä on omat juurisyynsä, mutta keskellä pikkulapsiperheen ruuhkavuosia yksi iso tekijä on minun ja murun yhteisen ajan puute. Tuntuu lähes kohtuuttomalta, että muut saavat jakaa murun kanssa matkakokemuksia, mutta minä en. Tarve mustasukkaisuuden takana on yhteinen aika. Meidän kahdenkeskiset hetket ja erityisesti matkat. Hammasta on täytynyt purra ja puhua, sillä tässä asiassa täytyy jaksaa olla kärsivällinen. On eri asia käydä työmatkalla kuin säästää rahoja rakkauslomaan ja kesälomaan samaan aikaan.

 

Parasta lääkettä riitojen ennaltaehkäisyssä on puhuminen ja murulta saatu empatia. Kun muru jaksaa kuunnella, halia ja ymmärtää, minunkin oloni tasoittuu. Sitä ei voi tässäkään liikaa alleviivata, sillä juuri oletukset jos mitkä saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja raivon kihisemään pahimmillaan. Pienetkin väärinkäsitykset voivat paisua kummasti, kun toinen on kaukana…

 

Olemme opetelleet käymään murun työmatkan läpi etukäteen, samoin meidän arjen täällä Suomessa. Tiedämme niin tarkkaan kuin se on mahdollista, mitä on tulossa ja onko yhteydenpito mahdollista. On parempi itselle ja lapsille, ettei edes odota skypepuhelua, jos se on epävarmaa. Se myös ehkäisee turhaa huolestumista tai väärin ajoitettuja yhteydenottoja. Myös arjen kuviot on käyty läpi, niin viikon ruuat kuin lastenhoitokuviot. Pyykit ja muut siivoushommat minimoidaan ja hoidetaan etukäteen.

 

Etukäteen kannattaa myös pohtia, mitä on tulossa reissujen jälkeen. Jos reissuun kuuluu illanviettoja tai biletystä, miten se vaikuttaa kotiintuloon? Toki on ihanaa antaa toisen nauttia elostaan, mutta tasapaino täytyy säilyttää ja ottaa kotona oleva huomioon. Ja kannattaa muistaa, milloin hehkuttaa mahtavasta ruuasta ja upeista keleistä, jos toinen rämpii loskassa kolmen lapsen kanssa syöden viidettä päivää makaroonilaatikkoa.

 

Ja loppujen lopuksi, en minä voi vastuuttaa murua minun onnestani. Yksinollessani olen kysynyt itseltäni monesti, mitä kaipaan kun muru on kotona iltaisin? Olen siis pitänyt omia ”lukumaratooneja”, soitellut ystäville, ollut vain hiljaa ja siivonnut, käynyt kylvyssä, joogannut ja yrittänyt mennä ajoissa nukkumaan. On ihan hyvä olla vähän yksinkin tämän kaiken hulinan keskellä.

Lopulta kotiinpaluun hetki tuntuu juhlavalta. Voi olla, että hieman riidellään. Lapset ottavat oman tilansa ja paikkansa murun sylistä ja kaikki kaipaavat huomiota.  Mutta kun oman rakkaan syliin pääsee, suudelmat tuntuvat erityisen pehmeiltä ja koko keho kihelmöi kosketuksesta. Ikävä pyyhkiytyy pois ja rakkaus tulvii kotiin. Joka kerta sitä jollain tavalla tajuaa, miten hyvää erossaolo ja kaipaus meille taas tekivätkään. <3

 

Miten sinä ja kumppanisi valmistaudutte, jos jompi kumpi on lähdössä työmatkalle? Onko sinulla hyviä vinkkejä muille, millä minimoida riitoja ja lisätä rakkautta?

*Kuvat ovat omia. <3

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Löydät Puhu murun myös instagramista – joka on ehkä kaikista reaaliaikaisin paikka seurata elämääni.