”Ei alkulämmittelyä, ei intohimoista suutelemista. Vaatteetkin sai yleensä riisua itse” Yli kymmenen vuoden ajan Päivin avioliittoon kuului seksiä, jopa useita kertoja päivässä. Se ei ollut sellaista rakastelua, josta Päivi haaveili, vaan pikemminkin pelkkää tykittämistä. 

                      Akti päättyi aina orgasmiin – siis Päivin miehen orgasmiin. Päivi itse näytteli laukeamisen. Masturboidessa Päivi kyllä laukesi, mutta miehen kanssa ei koskaan.”

(Me Naiset 16.11.2017 nro 46 / Orgasmi hukassa )

 

Moni nainen on joskus elämänsä aikana feikannut eli huijannut saavansa orgasmin. Syitä siihen voi olla monia. Yksi iso syy on se, että puhuminen siitä on niin vaikeaa oman kumppanin tai kumppanien kanssa. Voi olla hirvittävän nolon tuntuista tai jopa ahdistavaa kertoa, ettei ole saanut orgasmia tai ettei tiedä miten sen saa. Tai vaikka tietäisikin, vaatii rohkeutta sanoa se ääneen.

 

Voi olla jopa tunne, että itsessä on vikaa niinkuin Päivi Me Naisten haastattelussa sanoi. Vastasin itse Orgasmi hukassa -haastattelussa asiantuntijana.  Halusin nostaa jutun tänne blogiinkin, koska uskon, että moni teistä lukijoistanikin on joskus kokenut samoja tunteita.

 

Omien mieltymysten ja toiveiden ääneen sanominen vaatii kumppanilta myös halua kuunnella. Puhumaan rohkaistuneen kumppanin suun saa tukittua kovin helposti yhdelläkin väärällä kommentilla tai huonolla kuuntelulla. Taustalla häilyy paljon isompi asia: ”Olenko minä arvokas, onko minun toiveellani merkitystä sinulle?”

Päivin tarinassa oli surullisen onnellinen loppu. Ratkaisu löytyi eron ja uuden kumppanin kautta. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ratkaisu kaikille. Puhumista voi opetella yksin ja yhdessä kumppanin kanssa kotona,  seksuaali- ja pariterapiassa tai esimerkiksi parisuhdeleirillä. 

 

Vaikka orgasmin löytäminen veisi aikaa, ehkä sille kuitenkin kannattaisi antaa mahdollisuus ja puhua omista tunteista sekä ajatuksista kumppanillesi? Muista, että sinä olet orgasmin arvoinen ihana nainen. <3

 

 

*Voit kommentoida tämän blogin kommenttiosioon ajatuksia siitä, mitä naisen orgasmihuijaus sinussa herättää. Oletko itse ollut joskus huijari tai huijattu?

*Olen kerännyt lokakuusta lähtien naisten ja miesten kokemuksia naisen orgasmista. Olen saanut jo yli 30 mielenkiintoista ja tärkeää kokemusta naisten orgasmeista. Kiitos teille kaikille! Toivon niitä edelleen lisää. Jokaisen uniikki orgasmikokemus on tärkeä. Minä kerään kaikenlaisia tarinoita, en vain onnistuneista, taivaat räjäyttävistä orgasmeista. 

Oletko sinä pettynyt tai feikannut orgasmin? Miten olet oivaltanut orgasmin salaisuuden? Toivoisitko vielä löytäväsi tien orgasmin alkulähteille? Vai oletko kokenut orgasmin, jota voi verrata pieneen kuolemaan?

Jokainen orgasmikokemus on kirjalleni tärkeä. Lähde sinäkin siis mukaan! Lisää tietoa postauksesta Kerro kokemuksesi tulevaa orgasmikirjaani varten. Kirjani naisen orgasmista ilmestyy ensi keväänä. Olethan kuulolla!

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan esiin kiinnostavia artikkeleita sekä vanhoja ja uusia blogitekstejäni. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, jos sinäkin tulisit mukaan=)

 

*Kuvat Pixabay