Sinä vanhempi, oletko koskaan miettinyt lapsen sairastuessa pitäisikö lähteä lääkäriin, kun lapsen yleistilaan tulee muutos? Vanhemmat käyvät päässään läpi erilaisia ristiriitaisiakin tunteita: lähdenkö turhaan, huolehdinko turhaan, nauraako joku minulle tai tulkitseeko joku huoleni ylihysteriaksi? Tämän vieraskynä postauksen kirjoittanut äiti pohti myös tätä. Onneksi hän lähti sairaalaan pienen vauvansa kanssa.

 

Tarinallani haluan rohkaista muita vanhempia lähtemään herkästi lapsen kanssa lääkäriin, varsinkin pienen lapsen kanssa, jos yhtään on sellainen tunne, että jotakin on pielessä. 

 

Hieman ennenaikaisesti syntynyt tyttäremme oli tapahtuman aikaan paria päivää vaille kuukauden ikäinen. Laskettu aika olisi virallisesti vasta viikon kuluttua. Olimme syntymän jälkeen kotiutuneet sairaalasta nenämahaletkun kanssa, ja se oli lopulta poistettu, kun tyttö jaksoi jo syödä itse, ja paino oli noussut yli vaaditun kolmen kilon. Kontrollit oli lopetettu.

 

Ensimmäinen asia johon vauvan voinninmuutoksessa kiinnitin huomiota oli, että vauva on todella väsynyt. Aamupäivällä hän oli vielä virkeä ja normaali oma itsensä. Päivän kääntyessä iltapäivän puolelle, vauva vain nukkui, eikä herännyt itse syömään, kuten hän tavallisesti oli tehnyt. Yritin syöttää lastani, jopa vähän väkisin, mutta hän ei jaksanut syödä, oli vetelä eikä reagoinut käsittelylle. Lapseni ei itkenyt. Mitään muuta oiretta ei ollut.

 

Mietin, että pitäisikö lähteä lastenpäivystykseen näytille, tarvittaisiinko sittenkin nenämahaletku takaisin? Onko kyse siitä, että vauva ei ole syönyt tarpeeksi ja on sen takia väsyneen oloinen? Odottaisinko kuitenkin seuraavaan päivään ja seurailisin vielä? Olin kahden vaiheilla. Lopulta päätin noin kuuden aikaan illalla, että kyllä me lähdetään käymään lastenpäivystyksessä. Ihan sama, vaikka ne nauraisi meidät ulos sieltä.  

 

Pakkasin tytön autoon ja lähdin köröttelemään kohti sairaalaa. Sairaalalla otin tytön autosta, kaikki oli normaalisti. Laskin kaukalon vaunuverhon alas, koska ulkona oli viileää. Päivystykseen päästyäni menin kanslian eteen ja painoin soittokelloa. Odota-valo paloi, kun hoitajalla oli toisen potilaan paperit kesken. Ajattelin, että alan riisua tyttöä valmiiksi. Avasin vaunuverhon ja kauhukseni huomasin, että rakas pieni tyttäreni oli eloton, hengittämätön ja sininen. 

 

Ryntäsin odotusvalosta huolimatta kansliaan ja työnsin vauvan kaukaloineen päivineen ilmoittautumisluukusta sisään hoitajan syliin ja huusin, että nyt on muuten kiire! Apua, auttakaa!

 

Hoitaja juoksi tytön kanssa lääkärin huoneeseen ja hälytti elvytystiimin. Tyttö saatiin virkoamaan ja tilanne laukeamaan tehokkaan elvytyksen ja henkilökunnan toimesta. Oli hienoa huomata, että hätätilanteen sattuessa henkilökunta tiesi täysin, mitä pitää tehdä.

Päivystyksestä lapseni joutui suoraan teholle hoitajan ja lääkärin saattelemana. Vauva oli todella huonossa kunnossa. Hänen pienet keuhkonsa eivät jaksaneet kovasta hengitystyöstä huolimatta tuulettua ja tästä syystä elimistössä oli liikaa hiilidioksidia eli hänellä oli respiratorinen asidoosi. Siirryttiin tehokkaampiin viiksiin ja sen jälkeen vielä ylipainenasaaliin eli cpapiin. Oli viittä vaille, että pieni lapseni olisi joutunut hengityskoneeseen.

 

Vauva sai usein apneoita eli hengityskatkoksia, joiden aikana saturaatio ja syke laskivat liian matalalle. Välillä apnea saatiin korjattua herättelemällä ja koskettamalla, mutta useamman kerran jouduttiin ventiloimaan eli käyttämään hengityspalkeita, joilla hoitaja manuaalisesti puhalsi ilmaa vauvan keuhkoihin. 

 

Lapsella ei missään vaiheessa ollut kuumetta ja limaisuus sekä muut huomattavat oireet alkoivat vasta myöhemmin sairaalassa.

 

Mikä oli aiheuttanut vauvalleni näin vakavan, jopa henkeä uhkaavan tilanteen? Kyseessä oli rhinoviruksen aiheuttama infektio eli aivan tavanomainen flunssa.

 

Vanhemmat, luottakaa vaistoonne! Älkää jääkö odottamaan kuumetta, koska kuume ei välttämättä nouse. Menkää herkästi näytille, jos lapsenne yleisvointi äkillisesti huononee. Jos itse olisin jäänyt seurailemaan tai odottamaan, olisi lapseni mahdollisesti kuollut kotiin. Tutustukaa lasten elvytysohjeisiin, että tilanteen vaatiessa osaatte toimia, koska aina apu ei ole lähellä ja ambulanssin tulo voi kestää.

 

Meidän tarinamme päättyi onnellisesti. Pahin on jo ohi ja vauva toipuu. Odotamme pääsyä osaston puolelle jatkamaan paranemista ja ennen kaikkea odotamme, että pääsemme kotiin perheen luokse. 

 

<3 Niinamari ja Aamu-vauva <3

*Kiitos vieraskynä kirjoituksen tehneelle Niinamarille kokemuksenne jakamisesta. Tämä aihe on hyvin tärkeä. Kaikkea hyvää pienen parantumiseen ja voimia koko perheelle. <3

*Kaksi kuvaa Niinamarin perhealbumista ja yksi kuva Pixabay

*Jos et ole vielä Puhu murun seuraaja ja tykkääjä Facebookissa, tule mukaan matkaan! Nostan siellä kiinnostavia artikkeleita, vanhoja ja uusia blogejani. Toisinaan arjen kuulumisia ja oivalluksia. Olisi mahtavaa, että sinäkin olisit mukana ja kommentoisit siellä. =)