Tietokoneelle ponnahtelee meilejä vaikka pitäisi lähteä jo. Koululainen soittelee kännykkään uudelleen ja uudelleen. Työkaveri pyytää vielä juttelemaan. Vessaankin pitäisi ehtiä ja sitten kilpajuoksu päiväkodille! Kääks!
Pinna on kireällä jo valmiiksi kiireen takia. Silloin kummasti alkaa ärsyttää hitaasti ajavat kanssaautoilijat tai hidastelevat mummut ratikassa. Nälkä saa masun kurnimaan ja päiväkodilla odottaa rakkauden nälkäiset lapset. Syli ei meinaa riittää ja päälle saa vielä kunnon kuravelli kuorrutuksen.
Mielessä pyörii, ehkä pitäisi vielä käydä kaupassa vaikka olemme jo kaaoksen partaalla?
Melkein jokainen ruuhkavuosia elänyt tietää tämän klassikon. Tilanteen, mikä toistuu arkipäivinä, kun kaikki kokoontuvat yhteen kotiin. Minä ainakin tiedän. Ja muru tietää.
Kodin eteiseen tulo kulminoi tilanteen. Itkua, kiukkua ja ärräpäitä leijuu ilmassa. Joka paikassa tuntuu olevan kenkiä ja haalareita sikin sokin. Ja samaan aikaan pitää yrittää saada kaikki käsienpesulle.
Nälkää on monenlaista kotiin tullessa. Rakkauden nälkää – sitä eivät pode vain lapset. Kun on oltu koko päivä erossa, äidin lähellä on ihana olla tai isin syliin käpertyä. Ja kun on niin pirun kiire ja nälkä, lapsi jää yksin kiukuttelemaan sohvalle Pikku Kakkosen ääreen. Usein siitä alkaa sisarusten välinen nahina. Ja hetken päästä olohuone on kuin pyörremyrskyn jäljiltä.
Kuinka monta kertaa olen itsekin joutunut vain sanomaan, että on pakko laittaa ruokaa?
Hetkonen. Jos tässä kohtaa pitäisi edes viiden minuutin sylihetken? Sylihetken, josta KAIKKI saavat nauttia. Koko porukka sohvalle. Hetki paikallaan ja lähekkäin. Ei tähän aina pysty, mutta itse ainakin yritän lisätä tätä. Kosketuksen nälkää ei saisi laiminlöydä!
Kauhea ruuan nälkä ei ole leikin asia. Joten sylihetken jälkeen on KIIRE. Minä alan ainakin kiukutella, muru lopettaa puhumisen ja lapset alkavat meillä tapella entistä enemmän, jos nälkä kasvaa liian suureksi. Eikä kenelläkään ole kivaa.
Omalle kumppanille voi antaa vielä muutaman minuutin keittiössä. Hali, pussaa tai hiero hetki hartioita. Joskus on ihanaa, että toinen vain sanoo: ”Minä hoidan ruuan tänään, mene sinä lasten kanssa köllimään sohvalle.”
Jokainen perheenjäsen kaipaa myös huomiota. Yksi äärimmäisen tärkeä kysymys: ”Miten päiväsi on mennyt?” Tästä Jari Sinkkonenkin muistutti kasvatusohjeissaan. Se on tärkeää kysyä omalta kumppaniltakin. Tähän kysymykseen liittyy ihan valtava lataus. Kysyjä sanoo samalla, että minua kiinnostaa, miten sinun päiväsi on mennyt. Olet tärkeä minulle.
Voisikohan kello viiden kriisi varautua hieman? Kyllä. Tuttu viisas ja vanhempi terapeuttikollegani kertoi, että tästä aiheesta puhutaan usein jopa terapia vastaanotolla. Ei ole leikin asia, kun aikuiset laiminlyövät syömistään ja siksi raivoavat päivästä toiseen puolisolleen. Tai lapsilleen.
Tuskin nälkä aina koko syy on. Mutta jos ei olisi nälkä, pinna olisi pidempi ja siitä hyötyy koko perhe. Voisitko varata töihin banaanin tai vaikka proteiinivanukkaan välipalaksi?
Lapsillekin kannattaa varata pientä syötävää, jos ruoka venyy yli viiden. Meillä kuopuksen kanssa tämä on vielä helppo, kun imetän. Isommalle tytölle minulla on usein mukana esimerkiksi rusinoita ja pähkinöitä. Isoveljellä on koulurepussa aina välipalakeksi.
Ja ehkä itselleni paras neuvo terapeutti kollegaltani. Älä pingota. Ei tarvitse olla täydellinen vanhempi. Pois nutturapäisestä tiukkapipoisuudesta. Jos on ollut pitkä ja kiireinen päivä kaikilla pinaattiletut hillolla ovat ihan ok. <3
* Jaa sinäkin parhaat selvitymisohjeesi kello viiden kriisiin. Tai tarina, miten kello viiden kriisissä voi käydä. Tsempataan taas toinen toisiamme. =)
Just tänään aamulla puhuttiin tästä meidän 2v vasukeskustelussa.
Välillä on tosiaankin sellainen kello viiden kriisi täällä, etten tiedä kuka olisin eniten halin tarpeessa; itse vai pojat. Joskus kriiseillään jo kotimatkalla, kun voimat ei meinaa riittää enää yhteenkään askeleeseen. Kanna siinä sitten kauppakasseja ja tenavaa hartioilla.
Vaikka itsekin (valitettavasti) sorrun välillä siihen lapsen tasolle kiukuttelemaan ja huutamaan, on kaikista paras hoitomuoto kuitenkin nimenomaan se syli. Ja ruoka.
Kiitos kommentistasi KT. =) Se on ihan pirun rankkaa, ei me olla varmaan ainoita vanhempia ketkä sortuu joskus huutamaan ja kiukuttelemaan. Työ, päiväkotiin meno ja kaupan kautta kotiin. Siinä ovat kyllä halin tarpeessa kaikki. Tosi hienoa, että sä oot ottanut tuon puheeksi päiväkodillakin. Ehkä mun täytyy ottaa susta mallia ja puhua kanssa tästä päiväkodilla.
Mä oon välillä miettinyt, että onko nää kello viiden kriisit niitä, mitkä ”unohtaa”? Kello viiden kriisit vetää joskus niin maitohapoille henkisesti ja fyysisesti. Sitten joskus hamassa tulevaisuudessa voisi katsoa tsempaten nuorempia, mitkä käy tätä samaa vaihetta läpi.
Samaa mieltä. Syli ja ruoka. Toimii! Kirjataan ylös. <3
Kriisi voi olla vällillä isonkin oloinen. Varsinkin silloin, kun kaipaa sitä oman rakkaan syliä kaikkein eniten – ja tietää pääsevänsä siihen seuraavan kerran ehkä ensi viikolla… Töitä tehdään eri aikaan ja tai toinen tekee välillä vuorotta. Itse olen ollut tämä kotona kaiken stressin kantava osapuoli pitkään, mutta viimeksi töihin lähtiessäni rakkaani sanoi surullisesti: ”kun sinä olet koko ajan töissä.” Teen kuitenkin vain normaalia työaikaa, keskimäärin aavistuksen vajaata 40 tuntia viikossa. Siksikin tuon lauseen kuuleminen satutti. Rakkaallani oli edessä lasten nukuttaminen, syöttäminen ja kylmä aviovuode. Oman raskaan viikon jälkeen. Tiedän sen olevan rankempaa yksin, kun yhteinen aika on ollut muutenkin vähissä.
Meillä on kriisit onneksi yleensä pienempiä kuin koko rappukäytävän äänellään halkovia. Tosin meillä ei ole rappukäytävääkään 🙂 Kriisit on yleensä aamulla pahimmillaan, kun kiire, väsymys ja stressi sekä nälkä painavat. Miksi ei voisi tulla toimeen lyhyemmillä unilla, jotta jaksaisi herätä aamuisin pari tuntia ennen lähtöä valmistamaan itseään ja rakkaitaan päivään? Miksi ei voisi aina viedä lapsia yhdessä aviopuolison kanssa hoitoon?
Oma rauhoittuminen on yleensä paras tapa hoitaa ongelma. Lapset reagoi aikuisen kiireeseen ja stressiin. Heidän temperamenttinsa voivat olla niin erilaisia, että sitä on vaikea ymmärtää välillä. Se ei vain helpota itsellä ainakaan stressaavaa kellonkatsomista. Sylihoitoa saa kuitenkin onneksi lapsiltakin, hekin ovat jo oppineet antamaan äitille haleja silloin tällöin. Ne eivät ole yhtä turvallisia kuin puolison antamat, mutta ehkä sitä rakkaampia! <3
Kylläpä kirjoitit viisaasti ja se herätti paljon ajatuksia, Vierailija. Kiitos lämpimästi kommentistasi. <3
Vastaukseni on kestänyt, koska tällä viikolla on ollut melkein yhtä kello viiden kriisiä murun lähdettyä työmatkalle. On ollut huutava pula toisesta sylistä, haleista ja nopeasta ”ruokapalvelusta”. Tuo on niin totta, mitä lopussa sanoit, että oma rauhoittuminen on paras apu. Kyllä! Vaikka se ei ole aina kovin helppoa…
Se on hankalaa parisuhteelle ja perheelle, kun vanhemmilla on erilaiset työrytmit. Vaatimukset kovenevat ja monessa kohtaa joutuu joustamaan puolin ja toisin. Ja sitten tulee sanottua ikävästi, niin kuin itsekin kerroit esimerkin kun puolisosi oli sanonut, että olet aina töissä. Luulenpa, että hän tarkoitti enemmänkin: ”Tarvitsisin sinua enemmän lähelleni. Mutta ymmärrän toki, että teet töitä koska haluat pitää huolta perheestämme.”
Voimia teille arjen aherrukseen ja kello viiden kriiseihin. Haaveillaan yhdessä jaksamisesta hieman lyhyemmillä yöunilla. =)
P.s Lasten halit ovat kyllä ihania ja niistäkin saa voimaa. Meillä on käytössä myös ryhmähalit. <3
Keinoja mietitty tähän. Ruoka valmistettu aiemmin, ainoastaan lämmitys. Myös salaatti tehty etukäteen jos mahdollista. Porrastettu sisääntulo: ensin 6-v sisällä käsinpesun kautta. Sitten kun eteinen tyhjä pikkuveli sisään, vanhempi auttaa riisumisesaa, samalla tulee läheisyyttä. Päivän kuulumisia kysellään kaikilta jo autossa paluumatkalla, jatkuen ruokapöydässä. Välillä toinen vanhempi kävelee puolen kilometrin kotimatkaa toisen lapsen kanssa ja toinen tulee autossa toisen lapsen kanssa. Näin lapsi saa vanhemman huomion. Lapset osallistuu myös pöydän kattamiseen, tiskikoneella tyhjennykaeen ja tyttöön ja vasta sitten saa katsoa pikkukakkosta (taulukko kotitöistä, millä kerätään rahaa luokkaretkeö varten). Eilen pelasin pihalla 10 min jalkapalloa pikkuveljen kanssa, mies lämmitti ruokaa samaan aikaan sisällä. Hyvin sujui. On vuosien harjoittelun tulosta että suuremmat riidat useimmiten välttyy porrastamalla ja läheisyydessä. Aikuisen oma hetki tulee kun lapset kattoo sitä pikku kakkosta.
Kiitos Vierailija hyvistä ja käytännön läheisistä vinkeistä! Niistä tosiaan välittyi, että teillä on harjoiteltu kotiin tuloa. <3
Noissa on kyllä paljon hyvää. Ruuan etukäteen valmistelu, sisääntulon porrastus, jokaisen omat hetket. Ja aikuisten hetki Pikku Kakkosen ääressä. Täytyy itsekin kiinnittää tähän huomiota, kun saan murun kotiin ja päästään taas kahden aikuisen voimin tätä arkea pyörittämään.
Tsemppiä teillekin arjen hulinoihin, vaikka teillä tuo kuullosti kyllä varsin järjestelmälliseltä. =)
Liputan etukäteen (esim. ed. vkl) valmistettujen ruokien puolesta, jotka on kiireessä helppo lämmittää 🙂
http://westendmum.fi
Kiitos kommentistasi Westend Mum. Ja olet aivan oikeassa. Ennakointi on ihan kultaa! =) Tsemppiä teillekin arjen pyöritykseen.
Meillä ei ole mitään ”kello viiden kriisiä”. Mies hoitaa aamun, hän tekee aamiaisen, siivoaa keittiön, petaa vuoteen ja vie lapset. Koska itse lähden aiemmin töihin, on minun vuoroni hakea lapset, antaa heille välipalaa, panna astianpesukone, pyykkikone ja sen jälkeen kuivuri päälle ja olla vaan lasten kanssa ja valmistella illallista.
Kun mies tulee kotiin, juomme kahvit ja sitten on vuorossa harrastukset. Illallinen on meillä noin kello 19.00. Yleensä ruoka on muhinut uunissa pari tuntia ja tarvitsee vain sekoittaa salaatti.
Kiitos kommentistasi Vierailija. =) Todella hienoa kuulla, että on lapsiperheitä missä kello viiden kriisiä ei ole olemassa. Kommenttisi perusteella, teillä on selvästi hyvin suunniteltu tuo arjen rutiini.
Meillä tuollainen on vain unelmointia, sillä teemme murun kanssa molemmat täysin työajatonta työtä. Töihin liittyviä aikatauluja välillä muutetaan päivän aikanakin eikä aina ennakointi ole mitenkään mahdollista. Tosin myönnän, että olemme välillä aika suurpiirteisiä.
Mutta onneksi perheitä on monenlaisia, kaikki yhtä oikeita ja hyviä omalla tyylillään! <3