”Elämä kuluu aivan liian nopeasti, poika, niin olisin halunnut sanoa, se kuluu aivan helvetin liian nopeasti.

Sillä yhtenä hetkenä olet pikkuinen piltti, ihmisjyvä joka kieppuu ympäriinsä tuoksuen märältä villalta, syysomenilta, lastenshampoolta, mudalta ja hiekalta.

Ja seuraavassa hetkessä olet näppylänaamainen kapinallisenplanttu, joka haisee jalkahieltä ja runkkaukselta ja haluaa repiä maan tasalle kaikki koulut. Minusta olisi kuitenkin mukavaa että joku rakastaisi minua, vaikka olen varsinainen Hessu Hopo ja hontelon varteni päässä keikkuu nolostuttavan omapäinen kulli.”

(Kjell Westön kirjan Leijat Helsingin yllä takakannesta)

Muistan, kun luin tämän tekstin lukiossa. Olin juuri ostanut kirjan, koska se oli pakollinen lukukirja. Luettuani takakannen ajattelin, miltäköhän  tuntuu seurata, kun omasta lapsesta tulee teini. Miltä tuntuu luopua omasta vauvasta? Nyt kun luen tätä, olen ihan roska silmässä. Tunnen kouraisun vatsanpohjassa ja mieleni täyttää haikeus.

Olen nyt tulossa ensimmäistä kertaa tähän outoon, jopa pelottavaan ja samalla hienoon luopumisen hetkeen. Sain esikoiseni nuorena ja olen vasta 31-vuotias. Nyt esikoiseni, poikani, alkaa muuttua pikku pojasta murrosikäiseksi. Mielessä pyörii hämmennys. Nytkö jo? Jos joku olisi sanonut hänen ollessaan vauva, että aika kuluu näin nopeasti, en olisi varmaan uskonut.

Vastahan hän oli pienen pieni suloinen vauva ja minä olin hänelle kaikki kaikessa. Vuodet ovat menneet niin nopeasti, että tuntuu hassulta, ettei hän meinaa mahtua edes syliini enää. Kaverit ovat minua jo tärkeämpiä ja maailma kodin ulkopuolella kiinnostaa häntä päivä päivältä enemmän. Aistin muutoksen jo ilmassa.

Jalkahiki on alkanut haista, nuori mies on välillä hyvin äkäinen, hän on kasvanut pituutta ja äiti on alkanut muuttua hänen silmissään naiseksi. Olen huomannut miten hän katsoo minua eri tavalla, jos olen alasti. Hän on tullut herkäksi kaverisuhteistaan. Pojat myös keskenään yrittävät urkkia toisensa pippeleitä vessassa käydessä.

Työni puolesta minulla on paljon tietoa ihmisen seksuaalisesta kehityksestä, mutta oman lapseni kanssa olen äiti. Tunnemyrsky ravistelee minuakin ja tunnen välillä avuttomuutta. Yhtenä iltana poikani tuli ihmettelemään kikkeliään ja näyttämään sitä minulle. Hänellä seisoi. Sanoin, että se on täysin normaalia ja kehuin, että hänen kehonsa toimii hienosti. Muistutin samalla lempeästi, että kikkeliä voi helliä ihan rauhassa omassa sängyssä ja kokeilla, mikä tuntuu hyvälle.

Mielessäni ajattelin, mihin voin oikein katsoa. Saanko katsoa hänen kikkeliään? Pohdin myös, että nytkö jo kikkeli vie häntä iloisesti ja täällä aletaan salaa katsoa pornoa iltapäivisin, kun me olemme pois kotoa. Toki hän leikkii vielä legoilla innoissaan, mutta siihen rinnalle on tulossa isojen poikien juttuja ja minun on annettava siihen tilaa murun kanssa. Ja samalla meidän pitää myös pitää rajoista huolta.

Tuttavalleni oli käynyt vähän samalla tavalla hänen tyttärensä kanssa. Tyttö oli pyytänyt äitiä huoneeseensa ja halunnut näyttää pimppiään. Hän oli ihmeissään sinne ilmaantuneista karvoista ja valkovuodosta. Tuttavani, perheen äiti oli hieman hämmentynyt, mutta pystyi hienosti kertomaan tytölleen: ”Sinulla on alkanut murrosikä ja kehosi toimii juuri niin kuin pitääkin.” Perheenäiti oli vielä kertonut hieman kuukautisista ja muista tulevista kehon sekä mielen muutoksista.

Samaan aikaan tuttavani, perheenäiti, oli ollut hyvin hämmentynyt. Hän jopa mietti, oliko hän pedofiili, kun katsoi lapsensa pimppiä. Ei, hän ei ole pedofiili. Hän toimi aivan oikein ja normalisoi luontevalla käytöksellään myös tyttärensä hämmennystä.

Puhuimme tuttavani kanssa, miten tärkeää on nähdä noissa meille sattuneissa tilanteissa lapsen antama luottamus. Lapsemme luottivat meihin ja uskalsivat tulla näyttämään sekä ihmettelemään kehoaan meille. Kun me annoimme sen tapahtua ja kerroimme lempeästi, mistä oli kyse luottamus myös vahvistui. Lapsi, joka kasvaa nuoreksi tarvitsee vahvan luottamuksen vanhempaansa, jotta voi kertoa, jos jotain ikävää tapahtuu.

Murun työtoveri oli kysellyt häneltä: ”Sinun vaimosi, kun on seksuaaliterapeutti, niin milloin noista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voi alkaa puhumaan lapselle?” Murukin on oppinut matkan varrella ja hän oli vastannut kysymyksellä: ”Kenet sinä haluat hänelle opettavan asioita seksuaalisuudesta? Sinä ja vaimosi? Vai hänen kaverinsa? Isommat koululaiset? Kenties porno?”

Seksuaalikasvatus on paljon helpompaa, kun on taaperona saanut kysyä, miksi isillä on iso pippeli tai miksi äidillä on isot tissit ja minulla ei ole. Jokainen kysymys ja vastaus kertovat lapselle, onko seksuaalisuus hyvä asia ja saako siitä puhua.

Seksuaalisuuteen kuuluu tärkeänä osa myös tunteet. Lapsena on hyvä oppia tunnistamaan erilaisia tunteita ja pikku hiljaa käsittelemään niitä.  Murrosiän kynnyksellä oleva lapsi on välillä hurjassa tunnemyrskyssä ja itku on herkässä. Tunnemyrskyt tempaavat helposti mukaansa aikuisenkin. Huomaan itse ärsyyntyväni välillä ihan liikaa, kunnes tajuan hengittää ja muistutan itseäni mistä on kyse. Toisinaan on parempi vaihtaa ohjaksiin muru ja itse tehdä jotain muuta.

Minusta on hirveän tärkeä osoittaa kasvavalle lapselle ja nuorelle rakkautta ja antaa kokemus, että häntä voi rakastaa. Sillä kun ihminen rakastaa itseään, hän kohtelee itseään ja muita hyvin. Mutta jos me emme rakasta itseämme, voimme tehdä asioita, jotka satuttavat meitä ja muita. Tästä olen puhunut kotona, ystävilleni kuin myös työssäni lapsille ja nuorille.

Olen yrittänyt muistaa kehua, kertoa rakkaudesta ja antaa vastuuta hiljalleen enemmän. Aina se ei ole helppoa niskuroivan ja ”kuuroksi” tulleen nuoren miehen kanssa. Vastauksen kaikuu turhankin usein: ”Ihan sama.” Onneksi tulee niitä hetkiä, kun ollaan ihan kahden, kun esimerkiksi pienet jo nukkuvat. Silloin hän alkaa puhua ja kertoo niin kivoista asioista kuin huolistaan. Ne hetket ovat meille molemmille tärkeitä ja silloin saan vielä antaa iltapusun.

Vielä hetken olen pojalleni maailman tärkein ihminen. Mutta pian minun on aika antaa tilaa. Voi tätä rakkautta. <3

* Jos sinulla on hyviä vinkkejä lasten murrosikään valmistautuville vanhemmille, täällä saa ehdottomasti kertoa niitä. Ja tosi tarinoita elämästä murrosikäisten lasten kanssa voi kertoa myös. Vertaistuessa on meinaa voimaa.