Väestöliiton FINSEX-tutkimus on nostanut esiin haluttomat naiset ja puutteessa olevat miehet. Syitä haluttomuuteen voi olla monia kuten väsymys, stressi, parisuhteen ristiriidat, terveydelliset syyt tai toisen osapuolen henkilökohtaiset syyt. Haluan tuoda keskusteluun yhden uuden näkökulman. Voisiko haluttomien naisten taustalla olla yhtenä syynä epätyydyttävä seksielämä? Jos ei nauti seksistä, haluaako sitä edes silloin tällöin toisen mieliksi? Etenkin, jos kotona on pieniä lapsia ja väsyttää muutenkin.

 

Kun seksi ei tyydytä, se alkaa maistua puulta. Hiljalleen suhteesta häviävät myös kosketukset ja toisen aito ja rakastava huomioon ottaminen. Sitten löytää itsensä istumassa aamupalapöydässä hiljaisen kumppanin kanssa. Päivän lehti tai lapset helpottavat oloa. Mutta jos voisi puhua. Voisi kertoa, miltä minusta tuntuu. Tietääkö kumpikaan, mikä tuli ensimmäisenä: haluttomuus, kosketuksen puute vai puhumattomuus?

 

 Alkuhuumassa on usein helppo puhua. Mutta silloinkaan ei ole helppo sanoa: ”Kosketa vähän hellemmin ja sitten vähän vasemmalla ja alas. Pyöritä hellästi.” Jos se jää sanomatta, toden näköisesti on jäänyt sanomatta muutakin.  Silloin alkaa kierre, joka johtaa väistämättä huonoon seksiin ja sitä kautta haluttomuuteen.

 

Harvaa naista tyydyttää seksi, missä mies työntää peniksensä suoraan sisään ja lykkii muutaman minuutin ja sitten homma on ohi. Jos tätä jatkuu vuodesta toiseen, en ihmettele, jos ei haluta. Jos vielä antaa ymmärtää lauenneensa, onko ihme, jos kumppani on luullut tehneensä kaiken ja vielä vähän enemmän naisen hyväksi. Miksi me naiset, suostumme siihen? Kuinka moni mies sanoisi seksin olleen hyvä ilman laukeamista? Niinpä.

 

 

On totta, että kaikki naiset eivät saa orgasmia. Mutta on paljon naisia, jotka saavat sen muilla tavoin kuin yhdyntäseksistä. Kyse voi olla vääränlaisista hyväilyistä. Toinen voi hyväillä liian voimakkaasti, hellästi tai väärästä kohtaa. Lyhyt esileikki voi toimia suhteen alussa, mutta myöhemmin esileikkiä voi kaivata enemmän. Seksuaalinen halu saattaa syttyä vasta kiihottumisen jälkeen. Parilla voi olla erilaisia toiveita seksin suhteen, eikä niitä ole sanottu ääneen. Kukaan ei ole ajatustenlukija.

 

Samalla haluan herättää naisetkin. Ei huono tai epätyydyttävä seksielämä ole vain miehen vika. Oletko itse tietoinen, mistä nautit? Oletko kertonut kumppanillesi selkeästi, mitä haluat? Oletko vaatinut orgasmia? Hyvään seksielämään kuuluu antaminen ja toisen nautinnon huomioiminen. Mutta siihen kuuluu myös oma nautinto. Terve itsekkyys tekee hyvää. Koska jokainen nainen on vastuussa omasta orgasmistaan.

 

Kun seksi on epätyydyttävää, siitä pitää puhua. Yrittäkää puhua seksielämästänne kahden muuallakin kuin makuuhuoneessa. Joskus avuksi tarvitaan ammattiapua. Sanon nuorille usein seksuaalikasvatusluentoja pitäessäni, että opetelkaa nuoresta asti pitämään huolta seksuaalisuudestanne samalla tavalla kuin muustakin terveydestänne. Jos tuntuu, että joku asia ei ole kunnossa voi kääntyä esimerkiksi gynekologin, seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin puoleen. Ongelman kanssa ei kannata jäädä yksin liian pitkäksi aikaa, sillä usein se pahenee odottamalla.

 

Olen itse ”taistellut” hyvän seksin puolesta nuoruudesta lähtien. Muistan, miten yksi nuoruuden poikaystävä ei tajunnut alkuunkaan, miksi hänen pitäisi hyväillä minullekin orgasmi oman laukeamisen jälkeen. Nykyisessä suhteessa muruni kanssa olemme opetelleet puhumaan. Välillä ujostuttaa ja nolottaa, melkein hävettää. Iltateen äärellä on hyvä puhua, ja vielä paremmin puhuminen sujuu kun ollaan kaksin reissussa ja irti lapsista. Puhuminen oman kumppanin kanssa ei ole helppoa. Oman rakkaan edessä oma kelpaavuus punnitaan ja siksi pelko toisen ikävästä reaktiosta voi vaientaa meidät. Suhteessa pitää olla luottamus kunnossa, jotta voi puhua.

  

Eli mitä tarvitaan: Puhetta peliin, yhteistä aikaa ja yhdessä opettelua. Vaikka nyt tuntuisi, että seksi on epätyydyttävää sille voi tehdä paljon. Se on hyvä uutinen! Siihen tarvitaan teitä molempia, työtä ja aikaa. Se voi saada teidät jopa hymyilemään oudosti tavallisena, harmaana maanantaiaamuna. Lapsiperheille suosittelen makuuhuoneen oveen lukkoa. Sanokaa lapsille, että se on rakkauslukko. Siinä siitä on enemmän hyötyä kuin sillankaiteessa.

  

Jokainen nainen voi ottaa kotitehtäväksi itse opettelun eli itsetyydytyksen. Itsetyydytys opettaa naiselle, mistä hän nauttii ja miten tuon nautinnon voi tuottaa. Sitä paitsi itsetyydytys rentouttaa ja saat samalla hyvän lantionpohjalihasjumpan. Voit myös pohtia aiempia hyviä seksikokemuksia. Mitä silloin tapahtui? Voisiko jotain tehdä samoin nykyisen kumppanisi kanssa?

 

Palauta mieleesi myös lempiseksifantasiasi. Kannattaa opetella hallitsemaan mieltä, sillä naiselle aivot ovat tärkeät nautinnon kannalta. Kauppalistaa ajattelemalla et kiihotu tai saa helposti orgasmia. Mutta jos ajattelet, jotain sinua kiihottavaa asiaa mahdollisuutesi nousevat kummasti. Keskity tuntemaan kosketus, laita vaikka silmät kiinni. Muista hengittää ja olla rentona. Voit harjoitella tätä sängyllä itseksi, kun hyväilet itseäsi tai kun kumppanisi hyväilee sinua.

 

Ja rakkaat lukijat. Muistakaa, että seksin kuuluisi olla iloinen asia. Nautintoa, heittäytymistä ihanaan hulluuteen kumppanin kanssa. Kun olet saanut tyydyttävää seksiä, koet todennäköisesti myös aiempaa suurempaa kiintymystä kumppaniasi kohtaan. Ei tarvitse lähteä kylille etsimään parempaa, kun haluaa olla vain kotona. En sanoi, että vaihtamalla paranee, vaan puhumalla ja harjoittelemalla. <3

 

*Sarjakuva on minun ja murun tuotantoa.