Perheessämme olemme opettaneet lapsille termin ”rakkauden hoito”. Siitä puhutaan esimerkiksi silloin, kun lapset menevät mummolaan ja me vanhemmat saamme aikaa kahden kesken.

Nuo hetket kaksin ovat maailman tärkeimpiä.

Saimme vihdoinkin yhteisen yön ilman lapsia joulukuussa. Meinasimme vain jäädä kotiin, mutta onneksi lähdimme ulos syömään. Se tuntui treffeiltä.

Näimme toisemme uusin silmin ja lauseet sai sanottua rauhassa loppuun. Saimme pyydettyä anteeksi kiukkuja, marinoita sekä jäkätyksiä.

On ollut myös kertoja, joina ollaan pääasiassa vain lepäilty. Tai ollaan biletetty villisti yhdessä ja aamulla naurettu päät kipeänä. Ollaan käyty teatterissa. On kertoja, jolloin ollaan oltu vain alasti kotona, iho iholla.

Kaikista näistä erilaisista ”rakkauden hoito” -kerroista on jäänyt tärkeät muistot, jotka kantavat silloin kun muuten meinaa voimat loppua parisuhteen hoidossa. Kyllä, välillä lapsiperheen arki on kuin työleiri.

Silloin on ihana muistaa hetki, kun katsoin häntä ihaillen. Kun ajattelin, että rakastan tuota komeaa miestä, hän rakastaa minua ja hän on myös lasteni isä. Vau, tuo aamu-uninen mököttävä mies on se sama, kunpa muistaisin.

Lapsille on myös hyvä puhua vanhempien kahdenkeskisen rakkauden tärkeydestä. Se ei liity seksiin vaan siihen, että vanhempien rakkaus on lasten koti.

Siksi en halua potea syyllisyyttä, kun joskus saamme lapset hoitoon ja olemme kahden.

Rakkauden hoito kunniaan. Ja suurkiitos isovanhemmille, että teette sen mahdolliseksi.