Minä ja puolisoni: Me elämme ruuhkavuosia, toden teolla. Kolme lasta, pienin vasta vauva ja isoin jo koululainen. Samaan aikaan me molemmat vanhemmat yritämme tasapainoilla työn ja kodin välillä, ja hoitaa rakkautta.

Rakkauden hoito on vaan viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle.

Kuopus tekee hampaita, keskimmäinen kömpii lähes joka yö viereen ja koululainen näkee välillä pahaa unta. Missä on kahdenkeskinen aika? Tai jaksaminen? Välillä –ei missään.

Molempia väsyttää, aamulla univaje tuntuu kuin krapulalta. Päivällä jos olisikin hetki aikaa olla kaksin niin vauva herää juuri kun ajatukset häivähtää, jossain edes mikä liittyy seksiin… Iltaisin tunnen itseni kuolleeksi kalaksi.

Siinä ei aina tahtominen riitä. Uni ajaa silloin seksin edelle.

Rakkaus on silti hämmentävän joustava. Muruni tekemät aamupalat rauhoittavat aamuärinän ja ovat kultaakin arvokkaampia. Ehkäpä jopa suhteemme yksi kulmakivi? Vauva saa puuronsa suuhun ja halii puuroisesti keskimmäisen mutustaessa leipää. Esikoinen huutaa heipat kouluun lähtiessä ja aamu rauhoittuu.

Silloin aurinko vähän pilkistää ja taas jaksaa painaa. Hymy pöydän toiselle puolelle ja hesarin jako kruunaa ihan hyvän aamun. Ihan hyvä on paras juuri nyt.

Ei väärin ymmärryksiltä silti voi välttyä. Pahoitin mieleni pahoin taannoisen keskustelumme takia. Muruni sanoi olevansa onnellinen, kun voi hyväksyä minut kaikkine raskauskiloineni. Kyllä, sain melkein 30 raskauskiloa, nyt jäljellä on 10. Matkaa rakkaisiin omiin pillifarkkuihin on vielä. Silti hänen sanansa saivat pahanmielen ja raivon kiehumaan sisälläni.

Väittääkö hän, että minun hyväksyminen on meriitti hänelle? Että olen niin kamala? Näin ajattelin ja sisälläni kiehui ja nielin kyyneliä. Jota en sitten edes kertonut…

Kunnes muutaman aamun päästä räjähdin juuri kun muru oli lähdössä töihin. Ihan väärä hetki. Mutta juuri silloin rohkeuteni riitti kertoa, miten hän oli loukannut tunteitani. Se oli sellainen ryöpsähdys. Muutama tiukka sanan vaihto ja sitten muruni lähti töihin. Pelkkä pahan mielen ääneen sanominen auttoi minua, mutta tilanne helpottui silti vasta illalla.

Ennen sinua ja lapsia olin paljon pinnallisempi, muru sanoi. Mutta raskauksien, vauvojen syntymisen ja imettämisen aikana hänelle oli auennut uusi maailma, mikä muutti hänen ajatustaan naisen vartalosta. Muruni kertoi arvostuksesta, kunnioituksesta ja rakkaudesta, mitä kokee minua ja ihmeellistä naisen vartaloa kohtaan. Kehoni saa palautua ihan rauhassa kolmannen lapsemme jälkeenkin ja hän jaksaa odottaa.

Niin. Onneksi puhuimme muru.